Havaitsin tänään tilanteen mihin syyllistymme lähes jokainen meistä arjessa. Päivät toistavat itseään. Tapamme toimia pinttyvät aivokuoremme väliin niin tiiviiksi kerrokseksi ettemme edes tajua sitä kuinka sama kaava toistuu viikosta, kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen. Tai ehkä lopun elämämme.
Muistan lupaukseni itselleni tämän vuoden alussa että joka päivä tekisin jotain sellaista joka johtaa tavalla tai toisella muutokseen. Ja yleensä tämä tarkoittaa jotain uutta ja poikkeavaa normaalista toiminnastamme.
En ihan joka päivälle ole onnistunut uusia tapoja ja asioita ujuttamaan mutta nyt polviongelman myötä ymmärrän kuinka vahva muutoksen voima voi olla.
Jo se että arjestamme tulee yhtäkkiä erilaista, tekee huomattavan muutoksen. Saatikka ihmiselle, joka on tottunut kävelemään pika-askelin joka paikkaan, vauhdin hidastuminen yli puoleen muuttaa kummasti perspektiiviä.
Kävelemme elämässä monesti laput silmillä. Näemme sen minkä olemme tottuneet näkemään suhteutettuna siihen elämänrytmiin jossa elämme.
Mutta nyt, kun oma vauhtini on hidastunut niin paljon että joudun jo pakostakin havainnoimaan ympäröivää maailmaa uudella tavalla, niin myös näen aivan uusia asioita. Näin vahvasti muutokset, jopa pienetkin, saavat aikaan muutoksia elämässämme ja ajatuksissamme.
Tuskin olisin huomannut tänään ohimenevää keski-ikäistä naista, jolla oli toisessa kädessä kyynärsauva ja toisessa kaksi painavaa kauppakassia. Normaalissa arjessa en olisi ehkä jäänyt miettimään mikähän hänen jalkaansa vaivaa. Tai jäänyt tuijottamaan tarkemmin vanhaa mieshenkilöä, joka siirrettiin apuhenkilön voimin invataksiin pyörätuolista.
Hyvin usein arjessa, joka toistuu samanlaisena liiankin pitkään, tulemme sokeiksi asioille, joita ympärillämme tapahtuu. Muutos on joskus enemmänkin kuin tervetullutta, jotta avaisimme sokeat silmät uusille mahdollisuuksille ja mahdollisille muutosten tuulille.
Vain muutos tuo mukanaan muutosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti