Näin itsenäisyyspäivänä sitä aina herkistyy miettimään ja pohtimaan sota-aikoja ja sota-ajan ihmisiä. Kukaan meistä ei pysty täysin ymmärtämään noiden aikojen kokemuksia vaikka olisimme kuinka kuulleet tarinoita, lukeneet kirjoja ja katsoneet Tuntemattoman sotilaan etu- ja takaperin joka vuosi aina tänä samana päivänä.
Näissä ihmisissä ilmentyy se suomalainen sisu, joka on jäännyt elämään kulttuurimme hyvin vahvana ja näkyvänä näihinkin päiviin saakka, ja varmasti tulee olemaan osa meitä, jokaista suomalaista, niin kauan kuin meissä kussakin henki pihisee.
Mutta mitä tämä suomalainen SISU sitten on?
Wikipedia määrittelee sisun seuraavasti:
"sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta."
"Sisun käsite on osa suomalaista kansallisidentiteettiä. Käsitys, että suomalaiset ovat pitkälti luonnonolojen vuoksi sisukkaampia kuin useimmat muut kansat, tuli laajalti tunnetuksi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mihin vaikutti erityisesti suomalaisten kestävyysjuoksijoiden suuri menestys olympialaisissa ja muissa kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Entistäkin tunnetummaksi käsite suomalainen sisu tuli sittemmin talvisodan aikana. Ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat ja toimittajat selittivät, että sana sisu kuvasi parhaiten Suomea. New York Times -lehti kirjoitti sisusta: sisu-sana oli ihmeellisin heidän sanoistaan."
Periksiantamattomuus.
En ole päästänyt itseäni koskaan helpolla. Olen lähes koko elämäni asettanut omat raja-aitani aina vain korkeammalle ja korkeammalle. On pitänyt olla lannistumaton, periksiantamaton, sisukas ja vahva. Nämä ovat olleet arvojani elämässä niin kauan kuin muistan. Ehkä olen liikaakin elänyt niiden mukaisesti. Kipu ja kärsimys ovat kuuluneet mukaan ja ne on nielty kiltisti ilman että hanskat olisi lyöty tiskiin.
Muistan ajatelleeni isoäitiäni ja hänen sota-ajan lottatarinoitansa treenatessani yhdelle maratonilleni 2000-luvun puolivälissä etten olisi antanut periksi turhautumiselleni. Muistan myös hyväntekeväisyysmaratonini syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi 2012. 42 kilometrin matka tuntui tuskaakin tuskaisemmalta mutta ajatus siitä mitä nämä lapset ja nuoret joutuvat käymään läpi, sai unohtamaan lähes tunnottomat jalat ja viiltävät lonkat eikä periksi annettu.
Niiden asioiden eteen taistellaan, millä on merkitystä. Niiden asioiden eteen tehdään töitä, jotka määrittävät arvomaailmaamme ja lisäävät sisältöä elämäämme.
Joskus joutuu taistelemaan enemmän, joskus pääsee helpommalla.
Muutama extra.
Nykypäivän ihminen käy ehkä suurinta sotaa omaa itseään vastaan. Mistä löytää tasapaino? Mitä tehdä vielä vähän paremmin ja missä vähän höllätä? Meillä ei ole toistaiseksi pelkoa konkreettisesta sotatilasta ympärillämme mutta monilla on täysi sota käynnissä sisällään.
Taistelemme arvojamme vastaan. Ajaudumme kriisiin ja ristiriitatilanteeseen jos arvomme eivät kohtaa jokapäiväisessä elämässämme.
Valitamme muutamia ylimääräisiä kilojamme ja vatsamakkaroitamme mutta jos emme ole valmiita tekemään niille mitään niin turha on valittaa.
Valitamme uupumustamme ja väsymystämme mutta jos niillekään emme ole valmiita tekemään mitään niin valitukset pois.
Voimme vaikuttaa hyvinkin paljon elämäämme. Voimme tarttua arvojamme tukeviin muutoksiin ja viedä elämäämme parempaan suuntaan tai jäädä märehtimään ja voivottelemaan. Meitä ei uhkaa sotatila joten miksi luoda sitä sitten sisällemmekään. Kasvamme ihmisinä vain ja ainoastaan siten että uskallamme taistella arvojamme vastaan, uskallamme ottaa muutaman ylimääräisen askeleen kohti parempaa huomista tai vaikkapa tehdä ne kolme ylimääräistä toistoa kuntosalilla mihin emme uskoneet pystyvämme.
Ja tämän päivän kunniaksi ne kolme viimeistä extratoistoa on sotiemme veteraaneille. Heille jotka taistelivat meille hyvän maan elää ja olla. Kiitos ja kumarrus!
Hyvää syntymäpäivää Suomi - SISULLA eteenpäin!
-Heidi-