Juoksukoulu jyrää...

Tänään taas mentiin. Juoksukoulun toinen tapaamiskerta ja viime viikkoiseen tapaan oli mitä mahtavin juoksusää. Taivas pilvetön, ilma lämmin ja lähes tuulenvireetön. Lämpöä noin viitisentoista astetta ja moni oli jo vetänyt shortsit jalkaan ja lyhythihaisen päällä. Itsekin mietin samaa, mutta päätin silti sonnustautua pitkähihaiseen juoksupaitaan. Kevätsää kun on petollinen, muistan äidin aina sanoneen.
Viime viikkoinen juoksukouluporukka oli jokaista myöten koossa ja valmiina taas voittamaan itsensä.
Töölönlahti oli tupatentäynnä lenkkitossujen liiketta, mutta kyllä pientareelle vielä yksi joukko naisenergiaa mahtui.

Jatkoimme edellisellä kerralla läpikäydyillä asioilla, kuten esim. juoksutekniikan kertaamisella, hengityksen rytmittämisellä sekä pidensimme hölkän/juoksun osiota minuuteissa suhteessa kävelyosioon.
Tällä kertaa en "kellottanut" enää tarkkoja minuutteja vaan ilmoitin noin ajan, millä sain jokaisen juoksemaan pidempään kuin olisi itse aavistanutkaan.
Hölkän ja kävelyn yhdistäminen on hyvä aloitustapa juoksuharrastukseen. Liika kuormitus kerralla pelkän juoksun kautta kipeyttää lihaksia ja niveliä liikaa eikä välttämättä tee enää mielikään lenkkipolulle. Mutta on muistettava myös, että liian kauan "turvavyöhykkeellä" junnaaminenkaan ei ole hyvästä.
Minuutteja ei sekunnin tarkkaan kannata lähteä laskemaan, vaan ennemmin opettelee kuuntelemaan omaa kehoa ja sen tuntemuksia. Hyvä apu on myös sykemittari, jos ei luota täysin kehon antamiin viesteihin.

Hyvään alkuun pääsee esim. seuraavanlaisella harjoitteella:

Viikko 1 (2-3 x vko)

5 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
...jne.
5-10 min palauttavaa kävelyä

Viikko 2 (2-3 x vko)

5 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2min reipasta kävelyä
3 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
3 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
...jne.
5-10 min palauttavaa kävelyä

Voiko helpommin hommaa aloittaa!!! Ja kun pikkuhiljaa hölkkäosioon lähtee lisäämään minuutteja ja vähentää niitä sitä mukaa kävelystä niin huomaa kehittyvänsä entistäkin nopeammin.
Mutta pitää silti muistaa, että maltti on valttia.

Kävimme tänään myös läpi juoksijalle tärkeimmät venytykset ja ne voi tsekata tästä vuoden takaisesta jutusta.

Ja ei muuta kun ylös, ulos ja lenkille!

Hangessa hapottaa.

Sitkeyttä. Päättäväisyyttä. Periksiantamattomuutta. Luonteenpiirteitä, jotka ovat elämässä tarpeellisia, ja jotka auttavat saavuttamaan päämäärän, oli se mikä tahansa.
Mutta kun äiti ja tytär kohtaavat näillä ominaisuuksilla varustettuna, niin siinä on kuin kaksi sarvipäätä löisi päitään yhteen. Jatkuvasti.
Kolmevuotiaassa on tahtoa enemmän kuin monessa meissä aikuisessa. Hänellä on päämäärä, tavoite, jonka hän haluaa saavuttaa. Keinot keksitään, osataan olla viekkaita, nykiä nauruista, joilla on mahdollisuus saavuttaa toivottu tulos.
Mutta äiti ei mene lankaan. Pahoittelut rakas tyttäreni, äiti tietää nämä jutut.

Tänään vedin taas juoksuvermeet jalkaan. Yöllä maa oli peittynyt valkoiseen lumikerrokseen, joten innolla odotin että pääsin tarpomaan edes jonkinlaiseen hankeen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Tyttäreni oli saanut jostain päähänsä haluta mukaan, vaunuilla äidin työntämänä.
Muuten hyvä, mutta edellinen yö oli valvottu kuumeista neitiä ja kuunneltu keuhkoista asti tulevaa pahankuuloista yskää, joten tyttö pysyi sisällä. Ja toiseksi, jopa äiti, väsyneenä, ei olisi jaksanut lähteä puskemaan vaunuja just tänä päivänä puoliksi valvotun yön jälkeen. Ihan mikä muu päivä, mutta ei tänään.
Sitkeänä silti tyttäreni yritti mukaan, mitä taidokkaimmin verukkein, mutta tällä kertaa ei auttanut.

Suuntasin siis yksin lumipyryyn, joka satoi vasten kasvoja pitkin matkaa. Tuntui hassulta juosta lumihangessa. Laitoin merkille valoisuuden verrattuna mustaan märkään maahan, joka täällä pääkaupunkiseudulla on ollut tähän saakka.
Pienellä pakkasella kun lähtee juoksemaan, kestää hetken ennen kuin keho lämpiää. Kannattaa siis kylmillä ilmoilla vaikka hieroa lihaksia, tai venytellä huolella, ennen kuin astuu ulos talvisäähän.
Huomasin paikkapaikoin liukkaat tiet, jotka monille on vaaran paikkoja, jos ei ole tottunut juoksemaan sellaisilla. Jäisellä tiellä helposti sattuu, varsinkin kylmille lihaksille, revähdyksiä yms. jos ei ole varautunut.
Itse olen vuosien varrella tottunut juoksemaan jäisilläkin teillä. Toki se välillä raivostuttaa, kun jokainen askel minkä eteenpäin ottaa lipeää aina alta sen puolikkaan jalan mitan verran, ja "väärät" lihakset jännittyvät kun joutuu juoksemaan varovasti. Yritän kuitenkin ajatella sen niin, että keho, ja sen lihakset aktivoituvat eri tavalla ja saavat uudenlaisia ärsykkeitä. Ei kaiken tarvitse olla aina liian helppoa. Jotain haastettakin pitää välillä olla.
Eräs nainen tuli kahden poikansa kanssa vastaan ja pysäytti minut kysyäkseen, että oliko minulla nastat kengissä kun juoksin niin tasaisesti. Hän oli ihan hämillään kun vastasin ettei ollut. Ei ole koskaan ollut.
Moni asia on kiinni harjoituksesta ja tottumisesta. Luottamus oman kehon hallintaan ja toimintaan tulee liukkaallakin alustalla vain harjoituksen kautta.

Moni muukin oli näköjään innokkaasti hilpaissut ulkoilemaan tänään - vastaantulijoita oli paljon. Vai olivatko nämä niitä uudenvuoden lupauksen lunastajia, joita näkyy vielä helmikuun puolelle saakka mutta sitten ne katoavat jonnekin??

Juoksua ja vinkkejä venytyksiin.

Nihkeän kostea ilma. Hiki valuu vuolaana otsalta. Hengitys tuntuu raskaalta, samoin askel. Ei parhaimpia juoksufiiliksiä, MUTTA aina mennään silti eteenpäin.
Näin siis tänään. Sain mahdollisuuden heittää reilun tunnin juoksulenkin, joka osoittautui aika vastenmieliseksi kokemukseksi. Tylsä, tuttu reitti laittoi haukottelemaan, energia oli vähissä ja ajatukset jossain aivan muualla. Aina ei voi onnistua, mutta aina voi yrittää.
Päätin lopulta panostaa oikein kunnolla venytyksiin. Tiesin hyvän "taukopaikan" ja suuntasin hyödyntämään puupenkkejä ja rekkitankoja väsyneiden lihasten palauttamiseksi.

Matalapaine vei vireystason mutta silti tuli yritettyä.

Lihakset tuli ainakin avattua kunnon venytyksillä.

Lenkin paras anti oli se että se loppui, pääsin takaisin kotiin, kylmään suihkuun ja juomaan vettä. Nestevajaus saattoi olla syynä uupumukseen. Alla huonosti nukuttu yö, joka näköjään myös teki tehtävänsä alavireisyydellään.

Klikkaa linkki yhteistyössä YLE:n toimittajan kanssa aiemmin keväällä tehdystä artikkelista Juoksijan tärkeimmät venytykset.


http://olotila.yle.fi/mina/kunto/juoksijan-tarkeimmat-venytykset