"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Juoksuaskelia.

Tänään juoksin. Juoksin pitkästä aikaa ja mikä mahtava fiilis siitä tulikaan. Tuntui vapauttavalta. Askel kulki kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Mistään lonkasta ei alkanut vihlomaan eikä polvikaan ilmoittanut itsestään.
Vaikka alla oli "vain" juoksumatto ja katseen kiintopiste tylsääkin tylsempi valkoinen betonipylväs, niin pystyin heittäytymään juoksun huumaan, flow-tilaan euforisella tavalla.
Kuten aikasemminkin olen todennut, juoksen mieluiten ulkona ja normaalisti talvisin juoksenkin säällä kuin säällä, mutta tämä talvi on ollut poikkeus. Kilometrejä on alla harmittavan vähän ja into siihen on ollut hiukan kadoksissa.
Tänäänkin boostasin motivaatiota juoksumattotreeni-soutulaitetreeni-yhdistelmällä jottei valkoinen betonipylväs olisi liikaa alkanut ottaa pattiin.
Loistosettiä on vetää kahden minuutin pätkissä kumpaisellakin laitteella vauhtikestävyysalueella ilman taukoja välissä. Siinä sai koko keho kyytiä ja vapinaa oli niin alaraajoissa kuin yläraajoissakin pitkin päivää. En siis päästänyt itseäni helpolla.
Tähän voisi todeta että ei ole oikotietä paikkaan jossa haluaa olla. Mikään ei tule helpolla mutta saavutettu tulos on sitäkin arvokkaampi jos ja kun sen eteen on joutunut tehdä töitä. Jo hyppääminen pois omalta mukavuusalueelta tuottaa tulosta koska pelkän saman kaavan toistaminen tutulla tavalla tuottaa vain ja ainoastaan niitä samoja asioita joita olemme jo saavuttaneet.
Jos joku asia tökkii, muuta se. Tee siitä mieluisa, motivoiva ja innostava. Piste!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Hiljainen hetki.

Pysähdys tähän hetkeen. Jalat sohvan nurkkaan lepotilaan ja torkkupeitto nenän korkeudelle, silmät sen verran näkyville että ulkoa tulevat auringonsäteet saavuttavat yhä näkökentän.
Rauhallinen hengitys. Hiljaisuus. Raukeus.
Kävin uhmaamassa 26 asteen pakkasta. Sen kirpeys tuntui kipeässä kurkussa. Kävelymatka kauppaan ja takaisin tuntui jäädyttävän äänihuulet entisestään.
Nyt vain pihisen ja pysyn hiljaa, niin hiljaa kuin mahdollista loppu päivän, jotta huomenna taas saan sanottua sanottavani.
Tänään kuuntelen. Kuuntelen hiljaisuutta. Kuuntelen tytärtäni. Kuuntelen ympärilläni olevaa maailmaa. Tätä minun pitäisi tehdä enemmän ja useammin.
Uusi vaatekappale ja uusi kirja odottavat käyttäjää ja lukijaa joten tästä on hyvä jatkaa.
Ihanan rauhallista lauantai-iltaa kaikille!

-Heidi-



perjantai 18. tammikuuta 2013

Mielikuvaharjoittelua.

Ajatuksissani olen juossut viime aikoina paljon mutta käytännössä en juuri yhtään.
Tämä pimeys, tämä talvi ja kiireinen arki ovat verottaneet omia mahdollisuuksiani hyökätä lenkkipolulle.
Ja taannoinen polvivamma teki minusta hiukan varovaisen liukkaalla tiellä.
Muistan viime talvena juosseen säällä kuin säällä. Oli liukasta tai ei. Oli pakkasta tai ei. Nyt olen vain junnannut paikallaan pyörittäen juoksumaton hihnaa jos juoksuksi on tehnyt mieli laittaa. Kovin kauaa siinä samaa seinää ei jaksa tuijottaa joten juoksutreenini ovat olleet enemmänkin intervallityyppisiä pikapyrähdyksiä yhdistettynä joko lihaskuntoon tai soutuun.
Tämä talvi on muutenkin ollut erilainen edellisestä. Olen ollut väsynyt ja olen joutunut vähentämään fyysistä rasitusta jotta jaksaminen ei loppuisi kesken.
Palautuminen treeneistä ei ole ollut yhtä nopeaa kuin normaalisti, johtuen tavastani treenata kovaa ja täysillä, joten kolme kertaa viikkoon olen saanut jättää kehoni "rääkkäämisen" mikä on sopinut aikatauluuni erinomaisesti.
Juoksemista kuitenkin kaipaan. Kaipaan sitä vapauden tunnetta kun saa vaan antaa mennä, nauttia flow-olotilasta, kehon kokonaisvaltaisesta kuormituksesta ja jatkuvasti vaihtuvasta maisemasta.
Tänään en ehkä sido lenkkarieni nauhoja jalkaan 26 asteen pakkasella mutta tuijotan ikkunasta kirkasta pakkasilmaa ja haen mentaalisen mielikuvan siitä miltä se voisi tuntua.
Kunhan tämä kevät nyt tästä taas kirkastuu ja valoisa aika ottaa enemmän valtaa alleen niin lisään taas lenkit viikottaiseksi. Tällä erää pidättäydyn yhä lihaskunnon vahvistamisessa, jotta polvi ja lonkka saavat riittävän tuen vahvasta lihaskunnosta.
Muita treenimietteitäni voi käydä myös lukemassa Fressi-blogista.

Eli hurraa-huudot heille jotka viis veisaavat tästä kylmyydestä ja liukkaidesta icebugeilla tai ilman!

-Heidi-

perjantai 11. tammikuuta 2013

Uskallatko?

Uskallatko hypätä? Heittäytyä ja ottaa riskin, ison tai pienen? Kuinka varma sinun on oltava kaikesta?
Uskallatko avata oven, jonka takana odottaa tuntematon, outo vyöhyke?
Uskallatko jättää taaksesi tutun ja turvallisen "mukavuusalueen"?
Näiden kysymysten äärellä olen startannut uuden vuoden käyntiin.
Asiakkaiden kanssa olemme pohtineet muutospelkoja, miettineet miksi tietyistä asioista vaan ei pääse niin helposti eroon. Monesti jopa negatiiivinen tapa toimia tuottaa niin paljon turvallisuutta, ja juuri sen takia ei uskalleta muuttaa kaavaa toisenlaiseksi, oletetaan ettei muuta ole tehtävissä tai ei ehkä ansaitse parempaa.
Omassa elämässäni olen myös pohtinut samoja asioita ja havainnut että mikään este ei ole yhtä suuri kuin pelko tuntemattomasta. Mutta kun havaitsin ja tiedostin tämän pelkotilani, joka oli vaivihkaa hiipinyt sisälleni, niin tein siinä hetkessä täyskäännöksen ja muutoksen tuntemattomalle vyöhykkeelle.
Äidiksi tulon jälkeen olen pelannut elämääni enemmänkin varmanpäälle, varmistanut tulevaa ennen kuin olen uskaltanut tehdä muutoksia ja päätöksiä. Tietyssä määrin tämä on ihan ymmärrettävää, kun kyseessä ei ole enää vain oma elämä vaan myös lapsen ja perheen elämä.
Toisin oli ennen, ennen tytärtäni.
Elin maailmalla vuosia, reissasin ja heittäydyin helposti uusiin haasteisiin sen kummemmin enempää miettimättä. Olin rohkea. Vastuussa vain itsestäni ja siksi otinkin helposti riskejä ja elin täysillä. Joka päivä.
Jos viime vuoden "teemani" oli uudet aluevaltaukset, niin näiden muutamien tammikuisten päivien perusteella tämän vuoden teema tuntuu olevan suuret muutokset.
Treenit ovat muuttaneet täysin muotoaan heti vuodenvaihteesta, ja näinkin pienessä ajassa on jo havaittavissa muutoksia kehossa.
Kerrostaloasuminen muuttuu rivitaloasumiseen maaliskuussa, ja minulle, ihmiselle joka on elänyt elämänsä aina kerrostalossa, tämä on ISO juttu. Ehkä vielä löydän itsestäni sen viherpeukalonkin, joka on ollut piilossa ainakin tähän asti.
Joskus on vain uskallettava hypätä ja luottaa siihen, että siivet kantaa. Jokainen meistä oppii lentämään omilla siivillään jos siihen vain annetaan mahdollisuus. Ja tämä mahdollisuus tulee meistä itsestämme.
On luotettava ja uskallettava hypätä pois mukavuusalueeltamme. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa, sillä vain muutos saa aikaan muutosta. Ja se muutos tulee meistä itsestämme. Päätöksestä muuttaa asioita.
Muutos ei aina ole helppoa mutta se ei ole joka kerta tarkoituskaan, " if it doesn't challenge you, it doesn't change you".

Rentouttavaa viikonloppua!

-Heidi-

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden ensimmäinen päivä.

Aika mahtava tunne. Vuoden 2013 ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi olen tehnyt havaintoja ympärilläni olevista asioista, joista olen äärettömän kiitollinen.
Jos vuoden jokaisena päivänä pystyisin avaamaan silmäni, ja myös sydämeni, asioille, jotka tekevät elämästäni elämisen arvoista, niin onnellisuus olisi joka päivä tässä ja nyt. Siihen on hyvä tähdätä.
Minulle onni on penkoa vaatekaapin uumenista tyttäreni pieneksijääneitä vaatteita ja lähettää ne Afrikkaan, lapsille joilla ei juuri vaatteita ole.
Minulle onni on palata pitkien vapaiden jälkeen kotiin, purkaa kassit ja istahtaa sohvalle, hengähtämään.
Minulle onni on pitää tytärtäni kiinni kädestä ja toivottaa hänelle hyvää yötä kertoen kuinka rakas hän onkaan.
Minulle onni on pieni ajatus töistä, ja siellä odottavista ihmisistä, ja siitä kuinka hienoa onkaan laittaa hyvä kiertämään ja levittää positiivista energiaa ympärilleen.
Onni on tässä ja nyt. Tällä sivulla, jokaisen itse kirjoittamana.