"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvisia mietteitä.

Nykyään kaikki tapahtuu vauhdilla. Myös vuodenaikojen vaihtelut. Syksy muuttuu talveksi päivässä. Maa mustasta valkoiseen siinä samalla.
Luontokin näyttää olevan tehokas, ilman aikailuja. Kertaheitolla kaikki vaan muuttumaan sen suurempia odottelematta.
On tässä sulattelemista. 48 tunnin aikana maa on saanut 30-40 cm lumivaipan ja kinokset tienposkissa kohoavat aina vain toinen toistaan korkeammalle.
Jotain positiivista tästä kuitenkin voi repiä, jopa tällainen kesäihminenkin. Ulkona ollut synkkyys kirkastui todenteolla ja lasten ihailtava riemu lumessa telmimisestä on tarttuvaa.
Kaukana ovat omat lapsuuden ja nuoruuden talvet, jotka vietettiin pitkälti lasketellen ja lautaillen. Viime aikoina olen saanut harvoin itseäni mäkeen, ehkä ihan jo sen takia että otan mieluummin alpit suksieni alle enkä tyydy mihinkään nyppylöihin.
Mutta ehkä tänä vuonna voisin kunnostautua talvi-ihmisenä. Viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa pulkkamäessä, kiikuttaa häntä laskettelemaan ja luistelemaan. Tehdä samoin kuin tein itse lapsena. Jotain hienoahan siinä oli. Nyt on siis aika ottaa uusiksi.

Lumista viikonloppua!

-H-



maanantai 26. marraskuuta 2012

Hierontaa.

Tänään kävin taas hierotuttamassa selkääni ja hartioitani. Viime viikkoiseen verrattuna tämän päivän kokemus oli suurimmalta osalta jo jopa miellyttävä ja rentouttava. Alaselkä ei enää tuntunut kipeältä - johtunee siitä etten enää linkuta jalkaani - ja muutenkin tuntui että edellinen kerta oli avannut pahimmat lihasjännitykset. Työsarkaa yhä kuitenkin on, sillä yläselkä, ja varsinkin lapaluiden seutu, on yhä työn ja tuskan takana ennen kuin se on täydellisesti rentoutunut. Jos tällaista tilaa voi edes saavuttaa...
Kaularangan ja niskan seutu jätettiin tänään pois ja pyysin hieromaan olkapäät. Ja käsittelyn tarpeessa ne olivatkin. Miten voin olla saanut ne niin jumiin ja niin kipeiksi?? Apua!
Onneksi tälle aamupäivälle, ennen hierontaa, osui sopivasti CrossCore-tunti, johon pääsin kerrankin osallistumaan asiakkaan roolissa, sillä nyt ei sitten kannatakaan huomenna tehdä mitään. Antaa lihasten palautua kovasta käsittelystä rauhassa ja treenataan sitten keskiviikkona taas.

Tällä kertaa en saanut neljän päivän päänsärkyä enkä niin kipeitä lihaksia etten voisi nukkua selälläni. Edistystä on siis havaittavissa :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Viikon paras treeni.

Ex tempore asiat ovat joskus niitä parhaimpia. Tänään tuli taas se todistettua.
Olin hiukan miettinyt ottavani viikonlopun niin rennosti kuin mahdollista. Levon kannalta. Mutta toisin kävi.
Ampaisin tänä lauantaina salille ja tein pitkästä aikaa niin hyvät treenit että leijuin ilmassa koko matkan takaisin kotiin.
Siis aivan supermahtavaa!!!!
Jokunen aika on vierähtänyt siitä kun keho saa niin uskomattoman endorfiinilatauksen. Olen joutunut himmailemaan polveni takia muutaman viikon ja siksi kovin rankkaa treeniä en ole vielä uskaltanut tehdä.
Tänään kuitenkin päätin kokeilla. Keho suorastaan vaati sitä, mieli jopa rukoili. Muu ei auttanut kuin antaa palaa.

4 min juoksumatolla (alkulämppä)
1 min tasajalkahyppyjä crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (9 km/h)
1 min tasajalkahypyt crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (10 km/h)
1 min kulmasoutu crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (11 km/h)
1 min kulmasoutu crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (11,5 km/h)
1 min punnerruksia matolla
2 min juoksumatolla (12 km/h)
1 min punnerruksia matolla
2 min juoksumatolla (12,5 km/h)
1 min linkkareita 8 kg kahvakuula käsissä
2 min juoksumatolla (13 km/h)
1 min linkkareita 8 kg kahvakuula käsissä
4 min juoksumatolla (palauttelu)

Se oli se noin puolisen tuntia, keho sai herätyksen taas siitä tutusta tunteesta kun sydän hakkaa, lihakset huutaa hallelujaa mutta vielä jokin outo ääni pyytää lisäälisäälisää. Ja mikä mahtavinta, mä pystyin juoksemaan!!!!

Siinä mietin sykkeen hakatessa rintakehässä että mitäs vielä. En voinut jättää hyvää draivia siihen, en tänään.

Siirryin vielä vapaapainoalueelle ja sieppasin tangon telineestä. Se oli kyykkyä, rinnallevetoa, työntöä ylös ja maastavetoa yhdellä jalalla.

Olin tyytyväinen itseeni. Täysin.

Näillä eväillä mentiin...



perjantai 23. marraskuuta 2012

Viikkorumba.

Takana viikko, jonka tekemiset olisi voinut jakaa useammalle viikolle. Näin yleensä käy kun palaa saikulta takaisin töihin, moni asia odottaa tekijäänsä. Eli taas olen tullut siihen tulokseen ettei sairausloma kannata lainkaan.
Maanantaina kävin hierotuttamassa selkäni auki. Edellisen viikon kinkatessa toispuoleisesti alaselkä oli -yllätys yllätys- todella jumissa. Tuskaisen 45 minuutin aikana mietin kuinka olinkaan laiminlyönnyt lihashuoltoani vuosien varrella. Ja minä olen itsekin vielä urheiluhieroja....
Selkäni ei ollut jumissa pelkästään viikontakaisen polviongelman takia, vaan selästä löytyi kaikki mielipahat, vastoinkäymiset, synnytyksen jälkeiset babybluesit, burnoutit ym. stressiä aiheuttaneet tekijät, joten onko ihmekään jos teki kipeää. Kipukynnykseni on aina ollut korkea, joten en pienistä inahda mutta nyt tuntui siltä että aivan kuin kehon haavat ja heikkoudet olisi revitty auki. Siitä seurasi neljä päivää kestänyt päänsärky, joka ei buranallakaan helpottanut. Jotain siis todellakin tapahtui, koko kehossa.
Tiistaina korkkasin parin viikon tauon jälkeen kahvakuulatreenit kun edessä oli tilaustunti yritysporukalle, joka oli kuulailemassa ensimmäisiä kertoja. Perusliikkeet tekivät hyvää itsellenikin ja polvi säilyi kivutta kaikissa liikkeissä. Kehoni ja mieleni tarvitsi juuri tätä, fiilis oli mahtava kun pääsi fyysisesti taas herättelemään kehoa henkiin.
Keskiviikkona tein 15 minuutin pikatreenin levytangolla etukyykyin ja yhdistelmäliikkein. Polvi kesti ja tuntui hyvältä, todellakin.
Torstaina hoidin alta pois viimeisen kerran pitkän tuntiputkeni, joka kattoi keskivartalotreeniä, spinningiä, crosscorea ja venyttelyä. Ensi viikolla hiukan helpottaa kun joulunajan aikataulut astuvat voimaan ainakin meillä päin.
Ja nyt tänään perjantaina, vietän vapaapäivää. Rentoutuen. Ilman stressiä. Olen ja ihmettelen. Lepään ja nautin jokaisesta hetkestä.

Ihanaa viikonloppua!!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nautiskelua.

Oli ihanaa herätä tänä aamuna kiireettömyyteen. Jäädä sänkyyn loikoilemaan ja muistuttaa itseään ettei tänään tarvinnut tehdä mitään tai olla missään.
Aamukahvikin maistui rauhassa nautittuna paremmalta, ja kun keho ja mieli saivat herätä vähän kerrallaan, päivä alkoi paljon paremmin.
Oleminen on joskus parasta mitä olla voi. Mutta jotta sitä osaisi arvostaa, täytyy elämän välillä olla kaaoottisen hektistä.
Tänä aamuna minä vain olin. Istuin tyttäreni kanssa kauan sohvalla peiton alla tuijottaen muumilaaksosta ohi kädessäni kahvikuppi, jossa hyppi iloisena laakson yksi asukkaista.
"Äiti, mitä me tänään tehdään?"
Taas tämä tuttu kysymys. Kun on kyse vapaapäivästä, niin aina tarvitsisi tehdä jotain. Nelivuotiaalle on vaikea selittää olemisen ihanuus kun tämän sielu ja sydän on täynnä tekemisen iloa ja uuden oppimisen paloa.
"Ehkä me lähdetään kohta ulos, siellä paistaa aurinkokin. Mennään ostaa meille kukkia keittiönpöydälle."
Vastasin hetken hiljaisuuden jälkeen johon neiti tokaisi topakkaasti.
"Mitä me sen jälkeen tehdään? Ei kukkien ostossa mene kauan."
Eli näin meidän sukupolven lapset ovat yhtä tehokkaan suorituskeskeisen yhteiskunnan kanssa. Pitää saada aikaan koko ajan jotain, ja paljon. Apua!
Kaikesta huolimatta, aikataulua ei ollut. Kellosta ei ollut tietoakaan. Kauniit ruusut löysivät tiensä keittiönpöydälle ja hyvällä ruualla täytettiin mahamme tänä perjantaina.

"Kun oppii olemaan, aivan hiljaa, saattaa kuulla ne kaikista syvimmät ajatukset joita mielemme prosessoi ja joita sydämemme tuntee." - Heidi-

Ihanaa viikonloppua!

torstai 15. marraskuuta 2012

Kohti uusia askelia...

Oi. Tänään kävin kokeilemassa uusia juoksukenkiä. Sovittelin muutamaa paria ja fiilistelin ne jalassa hetken mutta jätin silti vielä ne hyllyyn ja mietintään.
Olen aina luottanut vaistooni. Vahvasti. Jos jokin tuntuu oikealta niin sitä se sitten on. Jokin näissä lenkkitossuissa jäi mietityttämään. Ehkä se oli se että niissä luki made in Malaysia ja tuntuivat kovin heppoisilta. Hintaa kylläkin oli reippaasti yli toistasataa euroa mutta jokin jäi kaivelemaan. Onko nykypäivän lenkkitossutkin jo ihan sekundakamaa?? Eikö merkki enää kerrokaan varmaa laadun taetta vaikka valmistajan Asicsin muut käyttämäni tossut ovat vieneet minut mm. läpi maratonin ja treenikauden siihen päälle?
Nykyiset Nikeni ovat palvelleet minua enemmän kuin hyvin. En raaskisi missään nimessä niistä luopua mutta viimeinen voimassaolopäivä taitaa olla jo mennyt umpeen näiden tossujen kohdalla. Kilometrejä takana ties kuinka. Monia eri maita ja muutama maanosa. Joutavat siis eläkkeelle.
Nyt sitten tarttis luopua vanhoista ja antaa tilaa uusille.
Joku pitää minua varmana tapauksena hoitoon kun kerron että kiinnyn äärimmäisen syvästi lenkkitossuihini. Mutta onko se mikään ihmekään jos niiden kanssa taivaltaa satoja kilometrejä, vuodattaa paljon hikeä ja ehkä kyyneleitäkin, sekä sydän mukana vahvasti pumppaillen. Lenkkitossuissa on aina paljon mukana elämää, ne ovat osa sitä ja ilman tossujani tuntisin itseni vajaaksi. En edes osaa ajatella elämää ilman niitä.
Nyt kun polvikin alkaa pikkuhiljaa antamaan merkkejä paranemisesta niin tulen varmasti palkitsemaan sen uusilla juoksukengillä. Se on ne ansainnut!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tasapainotyynyilyä ja kahvakuulaa

Eilisen lääkärikäynnin jälkeen tuli sellainen olo, että mitä tässä nyt odottamaan neuvoja ja apuja kun niitä ei näytä tulevan, joten päätin sitten itse tarttua toimeen.
Eli yhä edelleenkään en tiedä mitä polvelleni tapahtui viikko sitten keskiviikkona. Ei osannut lääkärii vieläkään kertoa mitään muuta kuin että katsellaan tämä viikko ja mietitään sitten uudelleen. Hah!
Mutta omapahan on polveni ja teen kaikkeni että saan sen kuntoon niin pian kuin mahdollista.
Tänään siis tartuin toimeen.

Raahasin eilen työpaikaltani kotiin lainaan tasapainotyynyn. Tämä tyyny on oivallinen väline kaikella mahdollisella tavalla ja ei ihan turhakaan, jos fysioterapeutitkin käyttävät sitä erilaisissa kuntoutuksissa.
Kovin paljon en vasemmalla polvellani pysty vielä tekemään mutta sen verran kuitenkin, että pystyin hakea tasapainoa tyynyn päältä seisten. 1-2 minuuttia kerrallaan, niin molemmilla jaloilla yhtäaikaa kuin erikseen. Sain loistavasti aktivoitua niin alaraajojen kuin keskivartalon lihaksia.
Tästä innostuneena päätin myös herätellä viikon tauolla olleet ylävartalon lihakset. 10 kg:n kahvakuula oli oikea väline tähän ja siitä syntyi seuraavanlainen treeni:

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös kuulalla 10 x 3 (molemmat kädet erikseen)

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Hauiskääntö kaksin käsin 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös rinnalta molemmat kädet kuulassa kiinni 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Ranskalainen punnerrus pään takaa kuulalla 20 x 3

Teki hyvää pienen tauon jälkeen ja täytyy sanoa että polvessa tyynyn päällä oleminen tuntui hyvältä.

Tästä on hyvä jatkaa...
Tyttäreni halusi liimata hymynaaman piristämään äidin päivää.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Muutoksen voima.

Uskomatonta kuinka pienillä asioilla saamme muutoksia aikaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
Havaitsin tänään tilanteen mihin syyllistymme lähes jokainen meistä arjessa. Päivät toistavat itseään. Tapamme toimia pinttyvät aivokuoremme väliin niin tiiviiksi kerrokseksi ettemme edes tajua sitä kuinka sama kaava toistuu viikosta, kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen. Tai ehkä lopun elämämme.
Muistan lupaukseni itselleni tämän vuoden alussa että joka päivä tekisin jotain sellaista joka johtaa tavalla tai toisella muutokseen. Ja yleensä tämä tarkoittaa jotain uutta ja poikkeavaa normaalista toiminnastamme.
En ihan joka päivälle ole onnistunut uusia tapoja ja asioita ujuttamaan mutta nyt polviongelman myötä ymmärrän kuinka vahva muutoksen voima voi olla.
Jo se että arjestamme tulee yhtäkkiä erilaista, tekee huomattavan muutoksen. Saatikka ihmiselle, joka on tottunut kävelemään pika-askelin joka paikkaan, vauhdin hidastuminen yli puoleen muuttaa kummasti perspektiiviä.
Kävelemme elämässä monesti laput silmillä. Näemme sen minkä olemme tottuneet näkemään suhteutettuna siihen elämänrytmiin jossa elämme.
Mutta nyt, kun oma vauhtini on hidastunut niin paljon että joudun jo pakostakin havainnoimaan ympäröivää maailmaa uudella tavalla, niin myös näen aivan uusia asioita. Näin vahvasti muutokset, jopa pienetkin, saavat aikaan muutoksia elämässämme ja ajatuksissamme.
Tuskin olisin huomannut tänään ohimenevää keski-ikäistä naista, jolla oli toisessa kädessä kyynärsauva ja toisessa kaksi painavaa kauppakassia. Normaalissa arjessa en olisi ehkä jäänyt miettimään mikähän hänen jalkaansa vaivaa. Tai jäänyt tuijottamaan tarkemmin vanhaa mieshenkilöä, joka siirrettiin apuhenkilön voimin invataksiin pyörätuolista.
Hyvin usein arjessa, joka toistuu samanlaisena liiankin pitkään, tulemme sokeiksi asioille, joita ympärillämme tapahtuu. Muutos on joskus enemmänkin kuin tervetullutta, jotta avaisimme sokeat silmät uusille mahdollisuuksille ja mahdollisille muutosten tuulille.

Vain muutos tuo mukanaan muutosta.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Arvojärjestysajatelmia...

Mietin eilen laahustaessani polvi paketoituna kauppaan että kuinka olenkaan ollut onnellisessa asemassa sen suhteen etten ole koskaan eläessäni tarvinnut kyynärsauvoja, minulla ei ole koskaan murtunut kättä tai jalkaa, tai saatikka jouduttu sen suuremmin mitään operoimaan. Vielä.
Mietin myös samalla kun harkitsin jokaisen askeleen huolella minimoidakseni kivun vasemmassa polvessani, että kuinka rajoittavaa elämä onkaan raajarikkona.
Reilut kymmenen vuotta sitten muistan kärsineeni polviongelmista edellisen kerran. Se taisi olla silloin oikea polvi. Jouduin pitämään taukoa juoksemisestakin jonkin aikaa mutta palasin lenkkipoluille entistäkin vahvempana.
Mutta mitään se ei ollut verrattuna tähän olotilaan, nyt en kertakaikkiaan pääse kunnolla kävelemään. En uskaltanut edes kauppaan lähteä ilman tukisidettä polven ympärillä. Pelkäsin lyyhistyväni kesken matkan polven pettäessä alta, ja matkaa oli vain se muutama sata metriä.
Alan vakaasti olla sitä mieltä että etummainen ristiside on vaurioitunut, oireet alkavat viitata siihen suuntaan. Polven lonksuminen, polven altapettämisen tunne ja se, että lukkotila on myös päällä aina noustessa ylös seisomaan.
Olen kokenut vuosia kipuja selkäni takia ja nyt huomaan kuinka helposti unohdanmme arvostaa elämäämme silloin kun mistään ei kolota tai kipuile.
Ja kuinka tärkeä onkaan toimintakyky, ja se, että pystyy liikkumaan, urheilemaan, esim. juoksemaan, haastamaan itseään niin fyysisesti kuin psyykkisesti kehon toiminnan kautta.
Asiat voisivat olla huonomminkin joten en valita tämän enempää. Otettakoon tämä taas opettavana esimerkkinä siitä että mikään ei elämässä ole 100 % varmaa, mitä tahansa voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä, niin hyvää kuin pahaa. Ratkaisevaa jatkon kannalta on asenne, miten suhtautua äkkinäisiin tilanteisiin, joita ei osaa odottaa. Kaikki negatiivinenkin voidaan kääntää positiiviseksi. Näin olen elämässäni tähänkin asti tehnyt.
Ei voi kokea onnistumisia ilman pettymyksiä. Ei ole iloa ilman surua. Eikä ylämäkeä ilman alamäkeä. Näin se vaan menee.
Ja lenkkitossut tuntuvat taivaalliselta jalassa kun seuraavan kerran ne pääsen jalkaani solmimaan...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Polvipulma jatkuu...

Revin teipit pois eilen illalla. Ei turvotusta eikä muutakaan näkyvää vammaa havaittavissa. Itseasiassa polven olo parempi teipittä liikeratojen päästessä paremmin toimimaan. Pyrin pitämään normaalit liikeradat yllä niin paljon kuin mahdollista.
Yöllä polvi sai levätä ja lepotilassa kaikki tuntuukin hyvältä jos asento polvelle on oikea mutta taas kävellessä tai muussa rasituksessa kivut ja olotila polven altamenemisestä palaavat heti.
Eilisiltana ahmin kirjallisuutta ihmisen anatomiasta ja kehon toiminnasta miettien mistä polvikivut voisivat johtua. Googlasin myös mahdollisimman tarkkaan netinkin läpi josko jotain ahaa-elämyksiä olisi löytynyt mutta ei, sama epätietous yhä vallallaan.
Olen aina ollut tämä vaikeasti analysoitava ja diagnosoitava tapaus. Ne harvat kerrat kun lekurille joudun lähtemään en olekaan niitä "suoraan oppikirjasta"-tapauksia.
Kyllä tämä liikkumaan tottuneelle ihmiselle on aikamoinen takapakki.
Kylmägeelin voimalla ja mahdollisimman vähällä rasituksella jatketaan.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Vinksin vonksin väännöksillä.

Voi turilas. Tänään sitten oli pakko raahautua raajarikkona lääkärille polveani näyttämään meinaan eihän tämä olotila tästä ainakaan hehkeämmäksi ollut yön aikana muuttunut.
Oli vielä vapaapäiväni ja toki vapaapäivänä olisi kiva tehdä muutakin kuin odotella lääkärinvastaanotolla tuomiota. Ei siitä kahdesta ja puolesta tunnista yhtään sen viisaammaksi tullut, sillä yhä edelleenkään en tiedä mikä on revähtänyt, missä ja miten. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään vammaa, sen osasin itsekin tulkita, kaikki näytti juuri siltä kuin pitikin. Mutta silti kilometrin kävelyn jälkeen kipu alkaa olla niin kiusallinen ettei tee muuta mieli kuin istahtaa alas lepuuttamaan ja rauhoittamaan jalkaa. Pelko polven altapettämisestä on aika suuri. Polvi ei vaan kanna.
Tässä herää kysymys että onko polvi itsessään se ongelma vai onko ongelma enemmänkin polven ympärillä olevat tukilihakset ja niiden kiinnityskohdat, joille on tapahtunut jotain? Tätä olen miettinyt alusta alkaen.
Aion selvittää tämän tavalla tai toisella.
Nyt siis lepoalepoa ja lepoa.


torstai 8. marraskuuta 2012

Teipattuna.

No niin. Pääsinhän minäkin siitä sitten vihdoin ja viimein osalliseksi. Kinesioteippauksesta meinaan. Vasenta polveani koristaa kivan sininen teipattu alue tukemassa polveani, jossa tapahtui eilen jotain tuntematonta.
Olin lähdössä pois töistä ja kiireellä kipitin portaat alas hakemaan tavaroitani ja yhtäkkinen väistöliike sai aikaan sen että kuulin vasemmasta polvesta revähdyksen äänen ja tunsin lievän vihlaisun.
Lähdin kävelemään kotiin ja tunsin kuinka kipu yltyi kävellessä ja olotila polvessa vaikutti aina vaan enemmän epävakaammalta.
Ilta meni ihan ok, kivun ja polven jomotuksen ollessa läsnä lievänä mutta tänä aamuna herättyäni tajusin että eihän pitkään kävelystä tulisi tänään juuri mitään. Kivut alkoivat heti.
Kävelin töihin ja puolessa välissä vajaan kilometrin matkaa kyyneleet tulivat silmiin ajatuksesta ja tuntemuksesta että kohta polvi pettää alta.
Kuin tilauksesta työpaikkani yksi hieroja sattui juuri kävelemään ohi. Olin tätä toivonutkin koko matkan töihin että saisin jonkun avun alkuun heiltä kinesioteippauksen kautta. Toive toteutui täysin.
Mitään ei vielä selvinnyt polven ongelman todelliseksi syyksi, sillä oireilu on hiukan omaperäistä, mutta nyt tässä päivän mittaan olen yrittänyt selvittää oireiden perusteella mistä on kyse. Viittaisi ristisidevammaan, revähdykseen tms.
Teippauksesta on ollut jonkinlainen hyöty sen suhteen että uskallan varata jalkaan enemmän kuin aamulla mutta suoraksi en yhä edelleenkään pysty vasenta polveani suoristamaan joten jotain siellä on vialla.
Nyt nukutaan yön yli jalka parin tyynyn päällä koukussa ja mietitään aamulla mitä tehdään. Taitaa tulla lääkärireissu. Reissu joka olisi kyllä pitänyt tehdä jo tänään.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Keho kuulolla kehon kielellä.

Hmm. Mielenkiintoista.
Viikonlopun jälkeen lihaksissa tuntui. Tuntui todellakin, varsinkin lihakset joita en ole tainnut käyttää kovin aktiivisesti viime aikoina. Jopa jänteetkin kipuilivat polvitaipeissa ja reiden sisäosat tuntuivat repeävän liitoksistaan minä hetkenä hyvänsä.
Oli siis taas viikon alku ja se monien inhottu maanantai, joka aika nopeasti kääntyikin tiistaiksi.
Omaan maanantaihini kuuluu lähes aina klo 7.30 pilates-tunti. Myös tämän viikon maanantaina. Maanantaihini kuuluu myös monesti kahvakuula-tunti, jonka tänä maanantaina jouduin jättämään väliin. Rehellisesti sanottuna en olisi päässyt kovin montaa kertaa matolta ylös kuulan kanssa. Koko keho oli niiin kokonaisvaltaisessa "kiputilassa". Oli siis tehtävä jotain muuta, joten valitsin juoksumattotreenit. Ja se teki hyvää.
Tiistaihinikin kuuluu yleensä jotain omaa treeniä mutta tänä tiistaina oli jätettävä väliin. Oman kehon kuuntelu on ollut aika lailla pramilla viime aikoina ja sen kautta kumpuava hyvinvointi on tuntunut hyvältä.
En halua liikunnan ja treenien olevan mikään pakkomielle tai ylisuorittamista, vaan haluan jokaisen treenikerran sydämellä tehtynä <3, kirjaimellisesti.
Näillä siis mennään.



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rankan viikon rankka lopetus.

Mennyt viikko on ollut täynnä minuuttiaikataulua, "lievästi" kohonnutta stressitasoa ja tekemistä, jonka olisi ylipäätään voinut jakaa useammalle viikolle jos olisi ollut järkevä. Mutta en sitten näköjään ollut järkevä.
Viikon takainen flunssa piti minut poissa fyysisestä rasituksesta aina torstaille saakka ja loppuviikko huipentui mahtavaan koulutustapahtumaan, jonka väenpaljous yllätti kaikki.
Jos ja kun saman katon alle ängetään, tai päästetään melkein 250 liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaista niin energialataus ei voi olla muuta kuin kattoahipova ja käsinkosketeltava.
Itse satsasin eilisaamun uusien treenitapojen poimimiseen ja ahaa-elämysten herättelyyn. Ahmin tietoa ja taitoa crossfit-tyyppisestä treenauksesta ja jotta se olisi sitä itseään, sehän oli itse testattava. Räjähtävää voimaa ja kestävyyttä koeteltiin koko aamupäivä ja lopputulos oli se että nyt ei juuri tarvitse mitään kummempia tehdä tänä sunnuntaina kun paikat on niin kipeenä. Hyvällä tavalla!
Kiitos Kimmo hienoista aamupäivän treeneistä!!
Itse sain myös osani kouluttajana ja ehkä tärkein juttu itselleni oli työssäjaksamista käsittelevä luento, jonka pohjasin liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisten uupumiseen ja omiin kokemuksiini siitä.
Menneen viikon jälkeen tämä tuli itsellenikin muistutuksena siitä että "slow down" on joskus ihan hyvä käsite.
Kaikki se positiivinen energia ja kaikki se intohimo liikuntaa ja hyvinvointia kohtaan näkyi eilen kaikkialla. Aivan mieletöntä!!!
Kiitos kaikille kanssaolijoille ja kiitos uskomattoman upeasta gaalaillasta järjestäjille!!

Me kyllä osataan!!!!