"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Saunalla ja sisulla läpi syksyn sateiden.

Elokuun viimeinen päivä. Ulos katsoessa näkee vain harmautta, vesilammikoita ja jokseenkin varautuneita ihmisiä. Hymy, joka auringon paistaessa on monien kasvoilla, on haalistunut ja keho tuppaa lysähtämään kasaan ilmojen viiletessä. Rintakehä ei ole enää yhtä rottingilla kuin kesähelteillä, pyrimme vaistomaisestikin "sisäänpäin" kääntämällä olkapäät eteen ja nostamalla ne korviin pysyäksemme lämpimänä.
Tai ehkä puhun vain itsestäni, koska olen niin henkeen ja vereen kesäihminen. Minulla on todellakin tekemistä syksyn ja talven kanssa, jotta selviän siitä pimeästä ajanjaksosta ehjin nahoin. Hhmm....

Palautetaanpa mieleen vielä viime viikonlopun helteet ja se ihana kesä, joka oli yhä aistittavissa +27 asteen lämpötilassa. Meille suomalaisille jää lämmön ylläpitäjäksi vain sauna pitkän syksyn ja talven varalle.

Mutta saunahan on aivan loistojuttu. Uskokaa tai älkää, tajusin tämän vasta viime viikonloppuna.

Mökkisauna. Kuin pyhättö keskellä ei mitään, ja mitä se saakaaan meissä aikaan. Uudestisyntymisen tunteen, puhtauden, raukeuden, rentouden ja olemassaolon ihanuuden.
En ole aina, tai oikeastaan en ole koskaan, osannut arvostaa saunaa ja saunomista. Lapsena sauna oli pakkorutiini, enkä ymmärtänyt ollenkaan miksi siellä piti käydä.
Nuoruudessa en käynyt saunassa juuri lainkaan, paitsi uintitreenien jälkeen uimahallin sauna oli loistava lämmittelypaikka.
Ja vuosia ulkomailla asuessani en käyttänyt saunaa, koska niihin harvoin törmää muualla kuin meillä päin. Toki niitä huonosti lämmitettyjä "lämpöhuoneita" löytyi eri kuntosaleilta, mutta en mieltänyt niitä saunoiksi.
Vasta viime vuoden aikana olen alkanut ihan oikeasti ymmärtää, mikä kaiken idea onkaan ja mistä saunomisessa on kyse.
Mökin saunan hämärässä istuessani yksin, rauhassa, aloin miettiä saunaa ja saunomista syvällisemmin. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin täydellisen saunakokemuksen. Ainakin minun mittapuullani. En ole koskaan aikaisemmin ollut läsnä saunassa samalla tavalla kuin nyt viikonloppuna. Minulla on aina ollut ajatukset jo jossain seuraavassa asiassa, kiire ja hoppu. Mutta nyt oli toisin.



Pehmeä löyly. Rentouttava, ritisevä kiuas. Hiljaisuus. Rauha ja kiireettömyys. Mielentila ja kehoni viesti raukeudesta ja rentoudesta. Täydellisessä hetkessä elämisestä. Olo oli vain niin onnellinen.

Lupaan itselleni; keholleni ja mielelleni ottaa saunomisen tavaksi hiukan useammin tästä lähtien. Vaikka tuskin mikään muu sauna saa yhtä mahtavaa fiilistä aikaan kuin aito oikea mökkisauna.
Mökkisaunassa vaan on se kaikki, yksinkertaisuudessaan. Se sukeltaa suoraan sydämeen ja puhdistaa kokonaisuudessaan koko olemuksemme. Mökkisaunassa palautuu jotenkin juurilleen, lähelle luontoa ja kaikkea sitä rauhaa ja mutkattomuutta, mikä tuo ihmiselle loppujen lopuksi suurimman onnellisuuden.

Miksi en ole ymmärtänyt tätä aiemmin? Olen vain suorittanut saunomista tähän asti, enkä tajunnut nauttia siitä lainkaan.
Olisinko erilainen ihminen, jos olisin ymmärtänyt tämän jalon taidon jo vuosia sitten??? Mene ja tiedä...



tiistai 30. elokuuta 2011

Syökää ihmiset, SYÖKÄÄ!!! Ja liikkukaa!!!

Viime aikoina olen törmännyt yhden sun toisenlaisiin "ruokavalioihin". Moni on tullut kysymään eri tavoista pudottaa painoa kun kesäkilot ovat alkaneet ahdistaa. Ja kun katsoo lehtien lööppejä ja selaa sivuja, niin nehän ovat täynnä "miten kutistaa vyötäröä kesäisen terassikauden ja makkarakuurin jälkeen"- tyylisiä juttuja.
Oma rehellinen mielipiteeni on että TYHMÄÄ!!!
Meidän elämämme pyörii nykyään laihdutuksen ja painonpudotuksen ympärillä. On pyörinyt jo vuosia. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Sen sijaan, että meitä manipuloidaan mediassa erilaisilla "dieetti"-kikoilla, niin voitaisiin keskittyä enemmän siihen, että miten löytää elämässä tasapaino omien mielihalujen ja tapojen kanssa elämiseen, pysyvästi. Neljä kertaa vuodessa kausitetut "laihduskuurit"; kesäkuntoon, syksykuntoon, joulukuntoon ja hiihtokuntoon, mediassa ruokkivat ajatusmaailmaamme siihen malliin, että alamme myös toimimaan tällä tavalla, tiedostamatta.
Olen jemmannut vuosien varrelta erilaisia hyvinvointilehtiä ja samat jutut toistuvat vuodesta toiseen aina samaan aikaan. Jos olemme lukeneet samat aiheet samaan aikaan vuosi sitten, niin nehän pitäisi silloin olla jo jakelussa aivokopassa. Eikö me opita koskaan???

Ostin viikonloppuna Kunto&Terveys-lehden ja siinä oli aivan loistava Hanna Rusilan kolumni "Kaloritiedettä". Kolumnissa oli kiteytetty hyvin kansantajuisesti nykypäivän vitsaus, johon törmään hyvin usein itsekin työssäni. Syödään liian vähän ja ihmetellään sitten kuinka se paino voi nousta.
Lainatakseni Rusilaa, "Jos keho saa reilusti liian vähän kaloreita päivässä, se menee jo muutaman dieettipäivän jälkeen säästöliekille eikä rasva enää pala." Niin, näin se on!

Kunto&Terveys 4/11

Eli syömättömyydellä ei voita mitään muuta kuin pysähtyneen aineenvaihdunnan ja bonuksena lisäkiloja entisestään.
Terve maalaisjärki tässäkin on tarpeen. Syödään säännöllisesti, tasaisin väliajoin kohtuullisia annoksia, säilyttääksemme aineenvaihdunnan käynnissä ja välttääksemme verensokerin heittelyä. Mihinkään "hurlumplää"-dieetteihin ei kannata lähteä, koska joku päivä keho vaatii palaamaan takaisin "normaaliuteen" -- ja jos kaksi viikkoa ollaan syöty pelkkää ananasta tai muuta vastaavaa, niin mitäköhän sen jälkeen tapahtuu kun palaamme takaisin normaaliin ruokaan??? No, se menetetty paino, suurin osa on nesteen muodossa, palaa takaisin, ja ehkä hyvässä lykyssä enemmänkin. Oliko siis hyötyä???

Unohdettaisiin nämä ihme dieetit ja keskityttäisiin enemmän kehoon kokonaisvaltaisesti. Opeteltaisiin tavat syödä monipuolisesti ja riittävästi, kohtuudella. Tiedostettaisiin omat heikot lenkit ja pyrittäisiin korjaamaan ne vahvemmilla. Mistään ei tarvitse luopua, mutta on hyvä oppia hiukan itsekuria ja sanoa sille suklaalevylle EI ainakin kuutena päivänä viikossa. Karsitaan päivittäisestä ruokavaliosta ne turhat "tyhjät energiat" esim. makeiset, sipsit, pullat, pizzat, burgerit yms. ja keskitytään ravitsevimpiin, kuten kanaan, kalaan, täysjyvätuotteisiin, kasviksiin, vihanneksiin, hedelmiin yms. Ja rasvaa, sitä ei saa unohtaa!!! Keho tarvitsee sitä myös rasvanpoltossa. Toki kohtuudella kuitenkin.
Liikuntaa lisää, senhän jo jokainen tietää, että sen avulla se paino pysyy kurissa ja aineenvaihdunta käynnissä.
Miksi siis joka vuosi opetella samaa asiaa uudelleen kun sen voisi kerran oppia kunnolla ja pysyä siinä??

Kaikki on vain tasapainon löytämistä kehon ja mielen välillä.

Hyvä ruoka, parempi mieli.






maanantai 29. elokuuta 2011

Pilatesta ja spinningiä.

Taas maanantai-aamun aikainen herätys puoli kuusi. Pari kuppia kahvia rauhassa nauttien ja sitten menoksi.  Aamuvirkuille pilates-tuntia ja siihen päälle omat treenit. Ja johan päivä lähti käyntiin.
Omat treenit oli tälle aamulle 30 min spinning, ja ihan oma spinning, yksin, omassa rauhassa ja vielä mahtavissa maisemissa.


Käytössäni oli spinning-pyörä, jonka edessä oli monitori. Monitorista oli valittavissa erilaisia ohjelmia, peruskuntopyörän tapaan. Mutta mielenkiintoiseksi koko laitteen minulle teki se, että valittavana oli videopätkiä erilaisista pyöräilymaastoista ympäri Pohjois-Amerikkaa.
Halusitpa käydä sitten kurkkaamassa miltä Seattlen rantaviiva näytti tai millaista oli eri luonnonpuistoissa tai kanjoneissa Utahissa ja Dakotassa, mahdollisuus oli valita eri maastoista tietyn pituinen ohjelma. Ohjelma ei valitettavasti säätänyt itse vastusta, vaan se oli itse arvioitavissa jos halusi kutakuinkin pysyä samassa tahdissa kuin videon kuva.
Puolentunnin pikapyrähdys erämaassa ja kanjoneilla sai hien pintaan, sillä koko matka oli minun vastuksilla vain ylämäkeä.


Taas jotain uutta ja mielekästä, vaikka ei tämä vedä vertoja oikeaan maastopyöräajoon tai cinema-kuplassa poljettuun kolmen tunnin spinning-showhun rapakon takana.
Yritystä silti ja tästä se uusi viikko taas käynnistyi. Energisesti mutta seesteisesti.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Juokseminen on tunnetila ja elämys.

Elämässä on hienoja hetkiä. Paljon.
Viime aikoina niitä on alkanut löytyä entistäkin enemmän. Tai voisiko sanoa, että tunnelataus niissä hienoissa hetkissä on tuplaantunut, tai jopa triplaantunut, entiseen verrattuna.
Olen aina osannut tunnistaa elämän hienoudet ja mahtavuudet, mutta en ole malttanut viipyä niissä hetkissä kovin kauaa, kun on ollut jo kiire seuraavaan.
Nykyään näissä elämän upeissa ja hienoissa hetkissä malttaa viipyä kauemminkin ja tarkastella hienoutta, mahtavuutta ja varsinkin sitä tunnetilaa hiukan syvemmältä. Elämän pienet, mutta sitäkin upeammat hetket eivät ole enää pinnallisia vaan ne uppoavat syvälle sydämeen saakka, Ja jäävät sinne.

Ihana viikonloppu. Mahtavuutta kerrakseen. Siihen kun lisätään vielä elokuiset helteet +27 astetta, niin voiko olla paremmin enää? Vo-hoi! Ynnätään nyt mukaan kaikki. Mökki. Rantasauna. Uiminen. Ihanat sapuskat. Luonto. Rauha ja levollisuus. Hipaistaan siis täydellisyyttä!

Lintutornin portaat tuli vedettyä muutamaan kertaan.


Eikä unohdeta myöskään lenkkareitani. Pakkaan ne aina nykyään mukaani, niin kuin minulla oli tapana tehdä myös ennen muinoin, kun reissasin työni perässä ympäri maailmaa. Enkä pakkaa niitä mukaani siksi, että neuroottisesti olisi oakko päästä juoksemaan, vaan siksi, jos iskee tunnetila, että olisi päästävä fiilistelemään juoksemista erilaisissa maastoissa, niin siihen on mahdollisuus.
Uudet lenkkipolut ovat aina loistava motivaattori. Ja olisi muuten harmittanut niin pirusti tänä viikonloppuna, jos en olisi pakannut lenkkareitani mukaan.

Koskaan ei saa olla niin kiire etteikö ehtisi ihailla maisemia.

Rakastan kipuamista.

Yksi parhaimmista juoksulenkeistäni tuli taas koettua tänä viikonloppuna, lauantaiaamuna. Voi kun voisin siirtää sen tunteen, fiiliksen, sen tuoksun ja sen lämpimän kostean tuulen vireen näille riveille konkreettisesti jokaisen tunnusteltavaksi meinaan siinä jos jossain euforia pääsi valloilleen.
Metsäautoteitä pitkin. Poiketen pienille kivikkoisille, puiden juuria täynnä oleville poluille. Kuuma ja kostea suo upeine maisemineen ja lintutornin jyrkät portaat. Luonnon oma esterata, joka toi mieleen elämän itsessään.

Jokainen askel oli elämys.

Mahtava maasto.

Elämä on kuin pitkän pitkä juoksulenkki. Esteratoineen. Välillä kohtaamme matkalla haasteita, maasto on vaikeakulkuista. On ylä- ja alamäkeä, välillä tasaista. Jopa tylsää.
Ja jos ajatellaan tasaista, "tappavan tylsää", osuutta, niin jaksammeko sitä pitkään? Joillekin se sopii, mutta ei kaikille. Itse haluan elämään myös haasteita ja niitä riskinottoja, kuten koin juoksulenkilläni keskellä tuntematonta maastoa.

Rauha ja hiljaisuus.


Omaan loistavan suuntavaiston, ja se ei vielä koskaan ole pettänyt. Osaan ainakin palata samaa reittiä takaisin. Heh!
Mutta sen verran olin kuullut maastosta, että siellä liikkui suuria eläimiä; hirviä, karhuja yms.
Otin sen riskin ja lähdin metsään ja suoalueelle, pitkospuille kävelemään ja nuuhkimaan suon tuoksua. Halusin nähdä sen kauneuden, silläkin uhalla että joku minua suurempi köriläs sattuisi tulemaan vastaan.
Körilästä en nähnyt, mutta takaisin tullessani huomasin hirven tehneen jätöksensä polulle sillä aikaa kun olin suon lumoissa .

Kuumaa, kosteaa ja hikistä.

Minulle juokseminen ei ole pelkästään liikuntaa ja kunnon ylläpitoa. Se on tapa kokea asioita, nähdä paikkoja, jonne ei välttämättä kävellen koskaan tulisi lähdettyä. Näin olen tehnyt aina. Se pitää minut elossa. Ja näin tulen tekemään myös jatkossakin. Se on osa minua.

perjantai 26. elokuuta 2011

Lihaskipu ja lihasväsymys - kaksi eri asiaa!

Tunnistan merkit uupumuksesta. Se on erilaista kuin normaali väsymys. Eilen keho oli siinä rajalla.
Osa syy on täysin omaa. Kuka käskee ohjata yhden spinning-tunnin ja kahta pitkää kahvakuula-tuntia saman päivän aikana??
Ei kukaan, vaan itse olin itselleni aikataulun rakentanut.
Ja kuka käskee tehdä ne "täysillä"??
Ei kukaan, paitsi minä itse kehoni siihen pakotin.
Olkoon tämä esimerkkinä siitä, ettei kehoa kannata rasittaa äärimmäisyyksiin. Varsinkaan jo valmiiksi väsyneenä.
"Vanha minä" piti edellä mainittua aikataulua normaalina mutta nykyään en enää nauti kyseisestä aikataulusta saatikka sen jälkeisestä olotilasta. En ainakaan väsyneenä.
Lihaskipu, jolloin tietää tehneensä jotain tehokkaasti ja ehkä uudella tavalla löytäessään "heikkoja lenkkejä", on vielä mahtava olotila, mutta se, että kotiin palattua illalla lihakset tärisevät ja kerran sohvalle istuttua ei jaksa enää nousta sieltä ylös, ja että kahvikuppi tärisee kädessä vielä aamullakin, ei ole enää nautinnollista. Mielekkyyden raja on silloin ylitetty, ja se on merkki siitä, että kierroksia on kertynyt kehoon liikaa. Rakastan rankkaa treeniä, mutta väsyneillä lihaksilla sekin ihanuus katoaa.

Taasen kerran lähden hakemaan harmoniaa viikonloppuun kolmen päivän vapailla. Rentoutumisella ja rauhoittumisella. Itseni hellimisellä ja hoitamisella. Nauttien hetkestä. Eläen sitä. Nuuhkien luontoa. Keräten voimaa rakkaista ihmisistä. Ja maastojuoksulenkistä, ehkä sitten jossain välissä.

Suurella sydämellä jokainen hetki elämässä.


torstai 25. elokuuta 2011

Tunnustus blogilleni!


Sain toissa päivänä ihanan tunnustuksen blogilleni "Juoksun pitkä oppimäärä" -- kiitos siitä kuuluu loistavalle kollegalleni, ja ystävälleni Liinalle. Olen otettu ja onnellinen!




Tunnustuksen saajana minun tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:
Mikä on Lempi ..
-Väri
Lempivärejä on paljon, pukeudun aika paljon väreihin, jo ihan sen vuoksi että ne peilaavat paljon olotilaamme ja ajatuksiamme. Mutta jos jotain on mainittava niin eri sinisen sävyt, turkoosi ja aniliinin punainen ovat lemppareitani.
-Ruoka
Kana kaikessa muodossa. Kanasalaattia, kanapastaa jne. Pestoa työnnän melkein joka paikkaan. Sitten myös sushi, se on silloin tällöin saatavaa herkkua. Ja niin hyvää.
-Paikka, jossa haluaisi käydä
Olen matkustanut paljon, eri mantereilla, mutta Australia ja Uusi-Seelanti on vielä näkemättä. Rakastan omatoimimatkoja, joten mielellään lähden reissuun, jossa ei heti törmää toisiin suomalaisiin. Afrikan safari, Amerikan halki road trip, vaellus Andeilla tms. kiinnostaisi kovasti. Joku päivä.

Tunnustus tulisi siirtää eteenpäin tietylle määrälle bloggaajia, mutta ajattelin välittää sen vain yhdelle bloggaajalle, joka kertoo Hyvää Tänään- blogissaan arjen iloista ja kuinka niitä löytää paljon kun ihan oikeasti uskaltaa kohdata ne. Ole hyvä Henrica Fagerlund! :)


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Uskomaton päivä!

Jos saisin tallettaa tämän keskiviikon pulloon, ja säilöä pahanpäivän varalle niin tekisin sen. Voin kuitenkin onneksi tallettaa sen muistiin ja miettiä, mitä uutta opinkaan tänään, kuinka moni asia avasi taas silmäni ja kuinka kaikella onkaan tarkoituksensa.

Marssin pankkiin "sijoitusneuvontaan", tai oikeastaan pelastamaan viimeisetkin rahastosäästöni ennen osakkeiden täydellistä romahtamista. Alkuun näytti lupaavalta, ei jonoa, ei muutenkaan näyttänyt olevan ihmisiä ja luulin asian hoituvan noin vain, kassalta käsin.  Mutta ei, jouduinkin penkille odottamaan pääsyä sijoitusneuvojan huoneeseen ja siinä vierähti se puolisen tuntia odotellen. Pah!
Mutta sillä oli tarkoitus. Vastassa oli iäkkäämpi puhelias naisvirkailija, jonka kanssa sivuttiin osakkeita ja sijoittamista, mutta loppujen lopuksi päädyttiin puhumaan kuitenkin elämästä yleensä. Ihanan elämänkatsomuksen omaava virkailija kysyi kiinnostuneena omaa ammattiani ja kerroin olevani hyvinvoinnin parissa töissä. Siitäkös keskustelu vasta pääsikin käyntiin, ja sen keskustelun aikana havaitsin kuinka tärkeä ammattini olikaan nyky-yhteiskunnassa.
Rahani pelastaneena, vihdoin ja viimein lähtiessäni virkailijan pakeilta, nainen vielä lisäsi minulle: "sinua  tullaan vielä tarvitsemaan paljon, olet aikaasi edellä."

Kuin lottovoiton saaneena marssin pankista ulos, kyyneleet silmäkulmassa. Onnellisuudesta. Olin kyllä tietoinen työni tärkeydestä, mutta naisvirkailijan kommentti lisäsi sen tärkeyttä entisestään.

Työlläni on kuitenkin myös nurjapuoli. Sitä helposti keskittyy vain muiden hyvinvointiin ja sen vaalimiseen, että tuppaa unohtamaan omansa. Neuvoja on helppo jakaa ja kehottaa toimimaan tietyllä tavalla, mutta oman itsensä auttaminen onkin hankalampi juttu tiukan paikan tullen.
Jos kertaalleen on käynyt siellä pohjalla niin sieltä kannattaa ponnistaa hiukan eri suuntaan ylöspäin. Ei sinne mistä on tullut, vaan hiukan takaviistoon! Ottaa uusi perspektiivi elämälle ja oppia uusia tapoja toimia ja ajatella. Pyörälläkin voi oppia ajamaan uudella tavalla, rauhallisemmin ja nautiskellen.
En enää samalla tavalla jaa hanakkaasti neuvoja ja sanele ohjeita. Kerron enemmän omasta kokemuksestani, omien virheitteni kautta, missä itse olen kolahtanut karille ja missä onnistunut. Tällä periaatteella myös kirjoitan joka sanan blogiini, omien kokemusteni kautta, joista jokainen saa poimia omat eväät, omaan elämään rinnastettavat asiat.

Minulla oli tänään myös aivan mahtava parin tunnin juttusessio toimittajaystäväni kanssa. Löimme viisaita päitä yhteen tulevia juttuja ajatellen ja paransimme maailmaa, niin omaamme kuin alustimme muiden tulevaa parempaa maailmaa.

Onni on omena (melkein) omasta puusta.

Elämän onnellisuus ei ole kiinni rahasta, hienosta talosta, upouudesta autosta tai täydellisestä vartalosta vaan siitä, että osaa poimia onnen murusia jokapäiväisestä elämästä, arjen normaaleista asioista.
Minulle onnellisuus oli tänään tapaamissani ihmisissä, ja heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa. Uskon että moni asia elämässämme tapahtuu tarkoituksella. Näin on käynyt itselleni yllättävän monta kertaa viime aikoina. Aivan kuin olisin tilannut tietyt asiat tapahtumaan. On tullut puhelinsoittoja, jotka ovat olleet puuttuva linkki keskeneräisissä asioissa. On ollut tapaamisia, jotka ovat avanneet silmäni uusille näkökulmille ja auttaneet eteenpäin seuraavalle "etapille" uusin ajatuksin.

Elämän aarrekartta on ääretön, jokaiselle uudelle asialle on hyvä antaa aina mahdollisuus.

Alkuviikosta sain yllätyksekseni huomata, että vajaassa kuukaudessa tekstejäni oli käyty kurkkaamassa jo yli tuhat kertaa. Olen otettu!!! Kiitos! <3

tiistai 23. elokuuta 2011

Juoksulenkki vieterit jalassa.

Sateen raikastama ilma houkutteli juoksulenkille heti aamuvarhain. Aikaa oli tänä aamuna rajoitetusti koska muut velvollisuudet kutsuivat tekijäänsä, mutta ripeälle 45 minuutin lenkille löytyi juuri sopiva hetki.
Jo herätessä olo oli hyvä, juuri sellainen kuin piti ollakin, että juoksusta tulisi kevyttä ja nautinnollista.

Rakastan olotilaa kun kehossa ei ole kipuja, lihasjännitystä tai muuta epämukavaa oloa, silloin tietää, että on mahdollisuudet kaikkeen.

Jo lenkin alussa tuntui kuin olisin juossut vieterit jaloissa. Jokainen askel oli kevyt, ilmava ja tasaisesti rullaava. Keskikehon lihakset antoivat juuri sellaisen tuen raajojen liikkeille kuin pitikin. Pystyin lisäämään vauhtia, koska "taloudellisesti" juoksu kulki kuin oppikirjasta. Mahtava fiilis! Melkein lensin.

Taloudellisella juoksulla tarkoitan sitä, että oikeat lihakset tekevät niille tarkoitettua työtä eikä lihaskireyden, kiputilan tms. vuoksi aktivoidu "vääriä" lihaksia, jotka väsyttävät jo alkuun koko juoksun.

Pehmeä hiekka on taivaallista juoksualustaa.

Siinä matkan varrella mietin myös sitä kuinka tärkeää juoksun tai muun treenin kannalta on oikea varustus. Kenelläkään ei ole hyvä mieli juosta, jos paita on liian lyhyt ja sitä joutuu nykimään alas jatkuvasti, tai "kaivamaan" takapuolien väliin menneitä alushousuja joka mutkan takana.
Merkillä ei ole väliä, tai onko merkkiä lainkaan, kunhan jokainen juoksemaan tai treenaamaan lähtiessä tuntee itsensä varmaksi niissä varusteissa, jotka on päälleen valinnut. Huomaamattaan viestimme kehon kielellä epämukavaa ja epävarmaa olotilaa esim. huonolla ryhdillä, kireillä lihaksillä tms. Ja siitähän ei hyvää seuraa.
Itselleni kävi juuri näin parisen viikkoa sitten kun lähdin juoksemaan. Satuin laittamaan päälle mustat caprimittaiset trikoot, joita käytän yleensä kahvakuulaa treenatessa. Housuissa ei ollut kuin yläresorissa leveä kuminauha, ei siis kiristysnauhaa lainkaan, ja koko juoksulenkin ajan jouduin nykimään vyötäröstä housuja ylöspäin. Estääkseni housujen jatkuvan valumisen, jännitin aivan vääriä lihaksia koko juoksun ajan, mikä toi mukanaan alaselkä kivun seuraavalle päivälle.
Eli väineillä on väliä, jos haluaa nauttia siitä mitä tekee.

Loppulenkkiäni kohti lentävä ja kevyt askel alkoi muuttua hiukan raskaammaksi. Mieleeni tuli entisen nyrkkeilyvalmentajani sanonta, jonka löysin eilen uudelleen.

"Don't wish it was easier, wish you were better". Eli suomennettuna, "Älä toivo sen olevan helpompaa, vaan toivo olevasi parempi"


Välttääkseni täydellisen romahduksen käytin apuna loistavaa kikkakolmosta eli mielikuvaharjoitusta. Palautin mieleeni vieterit lenkkareissa-fiiliksen, joka minulla oli aivan alussa. Aloin oikeasti ajattelemaan, että vieterit olisi ollut lenkkareissa ja pikkuhiljaa homma alkoi taas tuntua hyvältä. Keho alkoi mukailla aivojen antamaa käskyä ja "jouset" löytyivät taas. Askel lensi ilmavasti aina kotiovelle saakka, ja tunsin tehneeni taas jonkin saavutuksen. Henkisesti.



Hyvä juoksu, parempi mieli -- ja päivä meni leijuen:) Ei onneksi käynyt samalla tavalla kuin "tyypeille" jotka makasivat rannalla lenkkinsä jälkeen uupuneina, ilman vaatteita. Ja ilman vaatteita siksi koska ne ei vaan tuntuneet hyvältä päällä.




maanantai 22. elokuuta 2011

Mind matters.

Kelloni soi tänä aamuna klo 5.27. Ai, miksi 27? Se vaan nyt sattuu olemaan lempparinumeroni, eli ei siis suurta merkitystä itse heräämiseen. Olisin hyvin voinut laittaa herätyksen klo 5.30, mutta halusin varastaa tästä maanantai-aamusta ne kolme minuuttia ja nauttia rauhallisesta aamukahvista sen 3 minuuttia kauemmin.
Taaskaan, ei sen suurempaa merkitystä.

Suurin merkitys oli se, että maanantai-aamuni alkoi niin aikaisin, eikä se tehnyt edes tiukkaa. Minulla oli hyvin aikaa tehdä aamutoimet ja herättää sitten muu porukka. Mietin siinä samalla että kuinka olikaan ihanaa, kun ei ollut minuuttiaikataulu, ei tarvinut hoputtaa lasta kiireellä vessaan, pukemaan, harjaamaan hiukset ja retuuttaa päiväkotiin henkihieverissä. Näitäkin aamuja on ollut. Paljon.

Tein valinnan herätä rauhassa, ja sillä todellakin oli vaikutusta koko päivän kulkuun. Sain ohjattua klo 7.30 aamuvirkuille rauhallisen, mutta energisoivan pilates-tunnin. Se oli aivan mahtava herätys päivään ja paras aloitus viikkoon. Rauhallisuus tuli mielentilasta ja siksi tunti olikin onnistunut ja nautinto. Normaalia aamustressiä ei tullut lainkaan, vaikka metrot myöhästelivät ja raitiovaunutkin tulivat miten sattuu. Maanantain tapaan.

Intoa puhkuen heiluttelin kahvakuulaa pari tuntia myöhemmin ja laitoin masokistisesti tunnilla olijat todenteolla töihin. Olin saanut aamun stressittömyydestä valtavasti energiaa ja keho ilman stressiä oli kuin lentoon lähdössä.

Flying high.

Mielentilalla on siis suuri vaikutus ympäröivään maailmaamme. Mutta mikä parasta, voimme paljon itse vaikuttaa siihen erilaisilla valinnoilla. Joka ikinen aamu.
Jos valitsemme aloittaa päivän kiireessä ja viime hetken heräämisella, niin monesti koko päivä menee siihen, että keräilemme yhä itseämme vielä sängyn pohjalta iltapäivälläkin. On siis vaihtoehtoja eli TAKE IT EASY :-)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Rauhaa mielelle. Vahvuutta keholle.

Joskus tekee hyvää rauhoittua. Antaa kehon ja mielen hakea normaalilla tavalla tasapaino ilman että teemme asialle suurempaa efforttia. Sen ei tarvitse olla kuin sunnuntai-iltapäivän torkut, hyvä kirja tai vaikka rauhallinen pilates-sessio.
Nykypäivän elämän rytmi on kaikessa hektisyydessään voimia vievää. Seitsemää päivää viikossa meistä kukaan ei jaksa sata lasissa paahtaa eteenpäin hurjalla vauhdilla.



Olen aina treenannut kovaa, ja mottoni on ollut niin kauan kuin muistan "kaikki, tai ei mitään". Olen saanut kuitenkin havaita ettei tämän motto ole kovin kannattava pidemmällä aikavälillä. Tasapaino sen "kaiken" ja "ei mitään" väillä on paljon kannattavampaa.

Nelisen vuotta sitten olin sänkypotilaana selkäni takia puolitoista viikkoa. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että vessaan mentiin kontaten ja jokainen pienikin liike oli harkittava tarkkaan.
Siinä maatessani kipujen kourissa mietin, että asioiden oli muututtava. Rankat treenit oli pakko jättää tauolle ja otettava aivan uusi lähestymistapa lihasten vahvistamiseen. Ja jokainen, joka on vähänkään perillä kehontoiminnasta, tietää että kaikki lähtee sieltä syvältä, syvistä keskivartalon tukilihaksista.
Näin mukaan tuli pilates-harjoittelu, joka avasi aivan uuden näkökulman kehon toimintaan, sekä henkisesti että fyysisesti.

Olin nuoruusiästä saakka treenannut säännöllisesti. Lajina oli mikä milloinkin, ja kunnianhimoisena ihmisenä sitä ei antanut itselleen mahdollisuutta tyytyä vähään vaan täysillä mentiin vaikka kuinka pahalta tuntui. Milloin oli polviongelmaa, milloin selkää tai olkapäätä sattui niin pahasti, että kipulääkkeiden kanssa treenattiin.
Ajatusmaailmani pohjautui siihen, että jos treeni ei laittanut kehoa hikoilemaan ja sykettä maksimiin, niin siitä ei ollut mitään hyötyä.
Nyt, hiukan noista ajoista viisastuneena, mietin että "olinpa tyhmä", sillä olisin säästynyt niin monilta vaivoilta, jos olisin osannut kuunnella kehoani.
Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Olen oppinut kuuntelemaan kehoni viestejä, olemaan sille armollinen ja antamaan sille välillä myös rauhan ja lepoa. Kipu on kehon viesti aina jostain, joten siihen on aina reagoitava. Hidastettava tahtia, muutetttava treenitapaa tai pidettävä tarvittaessa jopa taukoa koko harjoittelusta. Tuloksia tuskin pystyy parantamaan kivun kanssa, ketjureaktiona sitä helposti vaan siirtää ongelmaa eteenpäin, toiseen lihakseen, niveleen tms.

Pilates-harjoittelu on ainakin nimenä kaikille varmasti tuttu, ja varmasti myös jonkinlainen tieto on siitä, mistä harjoittelussa on kyse.

Itse olen ohjannut tunteja neljä vuotta ja niiden kautta olen löytänyt tietynlaisen rauhan sisälleni niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Olen myös havainnut, että vaikka syke ei nouse taivaisiin, niin silti harjoittelusta saadaan tehokasta, mikä myös tuntuu seuraavana päivänä.

Pilates-harjoittelussahan on kyse kehonhallintatekniikasta. Monille oma keho ja sen toiminta on ihan hakusessa, ja siitä syystä treenaamme väärin. Pilates-liikkeet opettavat liikkumaan fysiologisesti oikealla tavalla.
Ja oli liikuntamuoto mikä tahansa, niin jokaisen lajin olennaisin osatekijä on keskivartalon lihasten hallinta. Ja näiden lihasten hallinta on myös perusta raajojen toiminnalle.
Esimerkiksi juoksijan tärkeimmät lihakset löytyvät keskivartalosta. "Your run is as strong as your core muscles" eli "juoksusi on yhtä vahva kuin keskivartalosi lihakset" pitää niin paikkansa.

Itse koen pilateksen suurimmiksi hyödyiksi mm. seuraavat asiat:

- keskivartalon lihasten vahvistaminen, ja varsinkin syvien lihasten löytäminen ja niiden vahvistaminen
- kehon asento muuttuu, esim. ryhti muuttuu paremmaksi
- liikkuvuus lisääntyy
- sopii kaikille, liikkeitä voidaan muokata jokaiselle sopiviksi

Ja mikä parasta, pilates-harjoittelu rentouttaa kehon kokonaisvaltaisesti hengitystekniikallaan ja rauhallisuudellaan. Melkein jopa meditatiivisesti.
Moni pelkää alkuun hengitysteknikkaa, ja sitä miten liikkeet "sidotaan yhteen" tämän avulla, ja jättää  juuri sen vuoksi tulematta tunnille, mutta se ei ole este. Hengitystekniikka on vain osa pilates-harjoitusta, ja sekin "loksahtaa kohdalleen" sitten aikanaan.

Jokaisen meistä tulisi enemmän keskittyä oman kehon kuunteluun. Kuinka moni pitää liian paljon kiinni omista rutiineista ja tietyistä jumppatunneista viikossa? Tiedän kokemuksesta, että moni.
Ei ole mitään pahaa olla vannoutunut lenkkeilijä, bodycombatin tai zumban kävijä, MUTTA kun keho on väsynyt, stressaantunut tai muuten vaan olo on normaalista poikkeava, niin silloin pitäisi myös hoitaa kehoa jollain normaalista poikkeavalla tavalla.
Kunto ei huonone siitä, jos jokusen zumban tai bodycombatin vaihtaa rentoutus-tuntiin tai bodypumpin sijasta meneekin pilatekseen. Jos tämä on sitä, mitä keho sillä hetkellä kaipaa, niin sitä sen pitää myös silloin saada.

Nykyään mottoni on enemmän "Kuuntele kehoasi, sillä sekin kuuntelee sinua"-tyylistä.






lauantai 20. elokuuta 2011

TEHOTREENI: Vaunuilla juosten ja hiekalla spurtaten.

Mahtava aamu!
Tyttäreni tuli repimään sängystä ylös kuuden jälkeen ja kysyi: "joko me mennään?". Siihen tokaisin unisena: "anna äidin herätä rauhassa kun ei ole mihinkään kiire".
Todellakin, ei ollut mihinkään kiire ja mitään suuria ei ollut suunnitelmissa. Vaikka kuudelta herääminen ei juuri sillä hetkellä tuntunut kovin mahtavalta, niin silti oli ihana aloittaa aamu aikaisin. Keittää rauhassa kahvia. Nauttia siitä ettei tarvinut lähteä mihinkään. Käpertyä vielä peiton alle, olla hetki ja tuijottaa ulos elokuista aurinkoista aamua. Mikäs siinä oli ollessa.
"Joko mennään?", kuului taas tyttäreni suusta.
Olimme suunnitelleet yhdessä edellisenä iltana, että lauantai-aamu aloitettaisiin vaunulenkillä, juosten. Tyttäreni rakasti kyydissä olemista ja minä sitä haastetta, joka tuli työnnettävästä 15 kg:n extralastista.

Hiekkatie antaa haastetta pyörien alle.


Sää oli ihanteellinen aamulenkkiin. 45 minuuttia juoksua työntäen vaunua, työntökättä säännöllisesti vaihtaen, teki tehtävänsä. Oli ylä- ja alamäkeä. Hiekkaa ja asfalttia. Välillä vaunusta kuului "kovempaa äiti, kovempaa!!" -- ja äiti kiihdytti tahtia. iPodia en korvilleni tarvinnut kun "musiikkivehje" istui edessäni vaunussa ja lauloi "pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri ja ympäri...koko päivän".
Loistavaa vaihtelua juoksemiseen ja yleensäkin treenaamiseen. Motivaatio nostatti päätään korkeuksiin, koska lihakset pääsivät eri tavalla taas töihin. Se ei ollut pelkkää juoksua vaan myös lihastyötä kokonaisvaltaisesti. Nostetta juoksuun toi vielä lämpimät vastatuulivirtaukset, jotka väliin olivat aika rajujakin.

Eli ne äidit, jotka miettivät ja tuskailevat, etteivät koskaan pääse liikkumaan, niin ei muuta kun lapsi vaunuihin ja menoksi. Se, että työntää jotain, tekee jo liikkumisesta haastavampaa, ja puolikin tuntia työntäen juosten, tai kävellen reipasta tahtia, vaunuja riittää. Jos on mahdollista valita hiekkatie ja vaihteleva maasto ylä- ja alamäkineen, niin aina vaan parempi.

On siis ajan haaskausta etsiä syitä miksi ei voi liikkua. Parempi käyttää se aika etsien tapoja, joilla liikkua!!


Vaunujuoksun kohokohta oli varmasti "isolle hiekkalaatikolle" pääsy. Sai juosta pitkin rantahiekkaa ja kiipeillä telineissä. Niin äiti kuin tytärkin.
Leikkimielisesti juostiin upottavassa hiekassa "kilpaa", roikuttiin rekkitangoissa kuin mitkäkin marakatit ja otettiin toisistamme hassuja valokuvia. Ja huom! Kolmevuotias tyttäreni on aika pro jo kameran käytössä!!

Jouduin roikkumaan tangolla vaikka kuinka kauan ennen kuin tyttäreni suostui kikattaen painamaan "liipasinta".

Koskaan ei ole liian vanha leikkimään, eihän?
Täytyy sanoa, että ne minuutin mittaiset "viivajuoksu-sessiot" pehmeässä hiekassa oli nannaa reisille ja pakaroille. Niitä toistoina viitisen kappaletta minuutin tauoilla ja olin valmis kotimatkalle.

Vielä nauratti vaikka reisiä poltteli pahasti.


Mikä ihanteellinen tapa aloittaa lauantai-päivä. Nostattaa endorfiinit huippuunsa ja tehdä päivästä paras mahdollinen.


HAPPY RUN.


"Emme lopeta leikkimistä, koska kasvamme aikuisiksi. Kasvamme aikuisiksi, koska lopetamme leikkimisen."




torstai 18. elokuuta 2011

oleNainen.

Olemme naisia. Olemme äitejä, vaimoja, tyttöystäviä, ystäviä, työkavereita, kotihengettäriä, kaikkivoipia, superihmisiä jne... Vai olemmeko?? Ainakin yritämme olla mutta todellisuus ei aina kohtaa odotuksia...

Tänään olin kaikkea muuta kuin superihminen ja kaikkivoipa.
Olin väsynyt äiti, joka oli jo ties monetta yötä valvonut puolet yöstä lapsen kasvukipujen vuoksi.
Olin ärtynyt avovaimo, joka tiuski avomiehelleen puhelimessa väsynyttä olotilaansa ja tekemättömiä asioita.
Olin huono ystävä, joka ei jaksanut vastata kenenkään puheluihin, saatikka vaihtaa kuulumisia.
Just ja just jaksoin tsempata asiakkaita voimaan hyvin ja antaa itsestäni kaiken sen energian mitä oli vielä annettavissa.

Tiedän että moni tämän tekstin lukija voi yhtyä samaan olotilaan. Meidät imetään kuiviin, joka päivä. Meiltä vaaditaan täydellisyyttä, asioiden täydellistä hoitamista ja kymmenien eri lankojen käsissä pitelyä saman aikaisesti. Meiltä vaaditaan...

Hetkinen!

Vai vaadimmeko me itse itseltämme täydellisyyttä ja kaiken handlaamista tilanteessa kuin tilanteessa??
Tätä asiaa kysyin itseltäni valuen ryytyneenä kotiin töistä. Viime kevät opetti loppuunpalamisen kautta ettei kaikkea tarvitse tehdä ja olla täydellinen. Nyt olin pikku hiljaa heilumassa taas samaan suuntaan, ylisuorittamiseen ja kaiken hoitamiseen. Osasin lukea merkit, olin nääs jotain oppinut, ja pysähdyin siihen.
Mitä sitten jos kotona olisi sotkuista...
Mitä sitten jos laittaisin lapsen päiväkodin jälkeen katsomaan peppi pitkätossua dvd:ltä normaalia pidempään...
Mitä sitten jos en jaksaisi järjestellä työpapereita täydelliseen pinoon, tai järjestellä ollenkaan...
Mitä sitten jos en jaksaisi kokata mitään "terveellistä" tänään vaan tilattaisiin pizza...
Järisyttäisikö tämä mitenkään maailmaa, jos antaisin itselleni mahdollisuuden olla panostamatta mihinkään ja ottaa rentouttavan jalkakylvyn ja olla vaan??  Ei tapahtuisi mitään muutosta. Paitsi minussa itsessäni.

Voin pysähtyä kun paitani on vielä kuivumassa.

Jotain siis tuli taas opittua tänään, tai ainakin palautettua mieleen kerran ehkä jo opittuja.

"Vanhuus" on todellakin mielentila ja tänään tunsin itseni sellaiseksi. Keho ei enää toimi samaan tapaan kuin ennen. Tällä hetkellä. Väsymys on jatkuvasti läsnä. Tällä hetkellä.
Moni tähän mahdollisesti naurahtaa "mitä sä höpiset, et ole vielä neljääkymppiäkään...". Ja saa naurahtaakin. Ohimeneväähän tämä on...

Peli ei ole ihan vielä menetetty :)

Jokainen perheen äiti tietää mistä puhutaan... On löydettävä aika myös itselleen, edes hetki ilman että kukaan vaatii mitään. Oma itsemme mukaan lukien.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Patteriharjoituksia ja pallon heittoa.

Kyllä se vaan on niin, että patteritreenit on ihan huippujuttu! Tehokasta, monipuolista ja mielekästä. Ei tule tylsistymistä, vaan sitä katsoo kelloa aivan toisella lailla ja miettii, että vieläkö ehtii vetää muutaman setin.
Suosittelen!!!

Ready. Steady. GO!

Mistä siis on kyse?

PHA-harjoittelu (Peripheral Heart Action) eli kansankielellä patteriharjoittelu rakentuu yleensä kolmen eri harjoitusliikkeen muodostamista harjoituskierroista eli "pattereista". Jokaisen patterin liikkeet valitaan sillä perusteella, että kehon tuottama harjoitus on mahdollisimman monipuolinen ja pakottaa verenkiertoelimistön toimimaan tehokkaasti. Kutakin kolmen liikkeen harjoituskiertoa kohti tehdään kolme kierrosta ilman palautuksia, tai jos välttämätöntä, niin ihan pienillä palautuksilla.
Erilaisia pattereita on yleensä 2-6 ja niiden välillä huilitaan 1-2 minuuttia.
Jos haluaa seurata omaa sykettään niin työjaksoissa sykkeen tulisi liikkua 120-150 välillä ja palautuksen aikana sykkeen tulisi laskea 100-120 välille.
Kaikki on muokattavissa oman kunnon ja tavoitteiden mukaan, mutta pääperiaate patteritreeneissä on tämä.

Omat patteritreenini kesti tänään n. tunnin.

Alkulämmittelin CrossTrainerilla 5 min. Siinä samalla olin jo suunnitellut kaksi tehopatteria itselleni valmiiksi päässäni. Kolme kierrosta molemmille pattereille ja n. 60 sekuntia per liike.

1. Patteri

- Etuheilautus kahvakuulalla (12kg).
- "Juoksu" etukenossa kädet steppilaudan molemmin puolin. Veto polvesta kohti rintakehää vuoron  perään.
- Etuheilautus kierroilla kahvakuulaa vaihtaen kädestä toiseen (12kg).


Palautustauolla löysin uuden loistavan laitteen salilta nimeltä AB SOLO. Olen nähnyt niitä mutta koskaan en ole itse kokeillut.
Sukkana sisään!

Laitteessa heitetään koripallon näköistä "painopalloa" edessä olevaan "maaliin" ja työstetään nimensä mukaisesti istumaan nousulla vatsalihaksia pallon painon avulla. Pallon kanssa käydään pään takana, jolloin lihastyö kohdistuu myös hartioihin ja selkään.
Tykästyin valtavasti ja patterien välillä Ab Solo toimi "palautustreeninäni", vaikkakin syke nousi ja keho teki työtä samaan tapaan kuin kahvakuulallakin tehtynä. Semmosta sattuu...

2. Patteri

- Jännehypyt (ensin ilman painoja ja lopuksi lisäsin molempiin käsiin 4kg:n kuulat räkkiin rintakehälle)
- Sivuttaisliike painon siirrolla käyden mahdollisimman alhaalla leveässä haarassa (ensin ilman painoja, sitten 4kg:n kuulat edellisen tapaan räkkiin rintakehälle)
- Etuheilautus kahvakuulalla kääntyen puolelta toiselle siirtäen vuorotellen jalkaa eteen ja takaisin (16kg).

Ja taas kävin heittämässä vähän koreja noin 2 minuuttia kirien tahtia loppua kohti.

Kolmas patteri oli sekoitus näitä kaikkia liikkeitä kerran n. 60 sekuntia per liike.
Loppuun ajattelin vielä haastaa itseni. Sieppasin kahvakuulan, jolla oli painoa 32kg ja päätin kokeilla mitä muuta, kuin tuhoa, sillä saa aikaan.
Maastavedot hienosti.
Perus etuheilautus onnistui ongelmitta. 12kg:n kuula tuntui loppupalautteluissa enää vain tennispallolta.


Mikään ei ole mahdotonta!!!


Tässähän tuntee jo itsensä vahvaksi!!






tiistai 16. elokuuta 2011

Juoksua ja vinkkejä venytyksiin.

Nihkeän kostea ilma. Hiki valuu vuolaana otsalta. Hengitys tuntuu raskaalta, samoin askel. Ei parhaimpia juoksufiiliksiä, MUTTA aina mennään silti eteenpäin.
Näin siis tänään. Sain mahdollisuuden heittää reilun tunnin juoksulenkin, joka osoittautui aika vastenmieliseksi kokemukseksi. Tylsä, tuttu reitti laittoi haukottelemaan, energia oli vähissä ja ajatukset jossain aivan muualla. Aina ei voi onnistua, mutta aina voi yrittää.
Päätin lopulta panostaa oikein kunnolla venytyksiin. Tiesin hyvän "taukopaikan" ja suuntasin hyödyntämään puupenkkejä ja rekkitankoja väsyneiden lihasten palauttamiseksi.

Matalapaine vei vireystason mutta silti tuli yritettyä.


Lihakset tuli ainakin avattua kunnon venytyksillä.

Lenkin paras anti oli se että se loppui, pääsin takaisin kotiin, kylmään suihkuun ja juomaan vettä. Nestevajaus saattoi olla syynä uupumukseen. Alla huonosti nukuttu yö, joka näköjään myös teki tehtävänsä alavireisyydellään.

Klikkaa linkki yhteistyössä YLE:n toimittajan kanssa aiemmin keväällä tehdystä artikkelista Juoksijan tärkeimmät venytykset.


http://olotila.yle.fi/mina/kunto/juoksijan-tarkeimmat-venytykset




maanantai 15. elokuuta 2011

Mistä on hyvät juoksijat tehty?

Muutama ystäväni on juoksemassa tulevana viikonloppuna Helsinki City Maratonin. Toinen ensimmäistä kertaa, toinen taas ei muista enää maratoniensa määrää.
Olen kummankin kanssa ollut viime aikoina paljon yhteydessä ja keskustelunaihe on ollut 90 prosenttia juoksuun liittyvää. Ymmärrettävää, kun h-hetki lähestyy.
Vinkkejä ollaan vaihdeltu puolin toisin, ja olen itsekin avannut silmiäni eri näkökulmille. Suurin ongelma kummallakin on ollut ehdottomasti motivaatiotekijät.
Toinen on on aloittanut aktiivisen juoksuharrastuksen miehensä innoittamana vuosi sitten ja juoksi ensimmäisen virallisen puolimaratoninsa keväällä. Lenkkarit tuntuivat niin hyvältä jalassa että ystäväni ilmoittautui sitten vielä maratonillekin. Kunnioitettavaa!
Motivaatio on kuitenkin ollut kesän aikana kiven alla ja välillä koko treenaus on tuntunut raskaalta. Niin tyypillistä, niin yleistä.

42 kilometriä on pitkä matka juosta, ja varmasti sitä kilometrimäärää miettii treenatessa monta kertaa. Muistan itsekin miettineeni. Paljon.
Oli kyse sitten maratonista tai juoksemisesta yleensä, motivaation ylläpitäminen vaatii paljon työtä. Juoksu on henkisesti tappavaa, jos siihen ei ole latautunut oikeanlaisella energialla. Tällä energialla tarkoitan, henkistä energiaa. Toki hyvä ruokavalio pitää muistaa myös, minkä kautta saamme fyysisen jaksamisen.
Juoksussa on oltava mukana kokonaisvaltaisesti, se on mielen ja kehon tasapainon löytämistä. Alkuun onkin hyvä kysyä itseltään kysymys "miksi minä oikein juoksen?". Jokaisella on siihen omat syynsä ja niiden syiden selvittämisen kautta opimme hyödyntämään myös itselleen sopivia motivointikeinoja.

Tossua vaan toisen eteen.


On nähtävä itsensä juoksijana. Mutta mikä tärkeintä, on nähtävä itsensä juoksemassa. Jos jatkuvasti toistamme sanoja "ettei minusta ole tähän", niin näin myös tulee käymään. Usko itseen, omiin kykyihin ja voimavaroihin kantaa kauas. Jos on päättänyt aloittaa juoksuharrastuksen, niin kuka tahansa pystyy siihen, jos vain uskoo että "tämä on minun juttuni".
Sama pätee maratonille valmistauduttaessa. Sillä hetkellä kun on ilmoittautunut juoksemaan sen 42 km, motivaatio on yleensä huipussaan. Samoin usko itseemme. Tämä tunne on säilytettävä loppuun saakka muistaen että jokainen treenikerta vie meitä lähemmäksi maaliviivaa. Meidän tulee nähdä itsemme ylittämässä maaliviivaa, ei niinkään voivotellen kuinka pahalta se koko reissu tuntuu kolmenkympin jälkeen.
Ensimmäiseen maratoniin treenatessani 2006, minulta usein kysyttiin seuravaa "mitä jos et pääsekään maaliin?" -- olin ihan ihmeissäni kysymyksestä, koska en ollut itse edes sitä ajatellut. En ollut antanut itselleni edes mahdollisuutta epäonnistua, ja se oli varmasti se parhain psyykkaus. Ja se ajatus vei maaliin.
Mielikuvin on hyvä juosta. Teen sitä paljon. Suunnittelen etukäteen uusia ideoita juoksureiteilleni ja malttamattomana odotan, että seuraavalla juoksulenkilläni pääsen toteuttamaan ne. Oli kyse sitten uudesta playlistasta ipodilla, uudesta juoksureitistä tai vaikka uusista juoksuvermeistä, kaikki nostattavat motivaatiota ja auttavat taas eteenpäin.
Jos joskus tarvitsen oikein kunnolla psyykkausta, niin etsin youtubesta videopätkiä, joilla saan itseeni sen tunteen mikä tarvitaan kun "kaikki on mahdollista".

Allaolevat videolinkit ovat muutamia lemppareistani...

http://www.youtube.com/watch?v=EokseUskyDI

http://www.youtube.com/watch?v=MIl5RxhLZ5U&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=QuRj20wPpyI&feature=related

Nämä videopätkät ovat kuin potku persuuksiin. Saavat liikkeelle. Toimimaan. Tekemään. Ylittämään rajoja. Haastamaan mahdottaman mahdolliseksi. Ja tajuamaan että vain me itse asetamme itsellemme rajotteita, pystymme kaikkeen jos vain uskomme pystyvämme.


Luova hulluus vie aina vaan pidemmälle.




sunnuntai 14. elokuuta 2011

"Mummopyöräily" kunniaan!

Sain nukkua pitkään. Jopa yhdeksään! Kolmevuotiaan äitinä tämä on luksusta kello kuuden sijaan.
Rakastan rauhallisia aamuja. Sunnuntait ovat yleensä sellaisia. Jotenkin ympärillä oleva maailmakin on puoliksi pysähtynyt, ihmiset rauhallisempia ja kiireettömämpiä. Maalla varsinkin tämä korostuu ja jopa minä, vannoutuneena kaupunkilaisena, alan päästä tämän ”maalaiselämän” makuun.
Aamukahvi pihalla, ilman että kukaan sen kummemmin katsoo mihin suuntaan hiukset sojottavat tänä aamuna tai kuinka suuret silmäpussit roikkuu silmien alla. Aivan sama.
Ne, jotka asuvat oman pihan ympäröimänä ymmärtävät tämän. Minä, joka on melkein asfalttiviidakon kasvatti, alan vasta nyt ymmärtämään sen.
Siemaillen aamukahvia ja katsellen tyttäreni touhua hiekkalaatikolla aamuauringossa, mietin miksi olin niin väsynyt. Olen ollut koko viikon ja yhä edelleen väsyttää. Aamuisin on hankala saada silmiä auki ja tuntuu että ne on puoliummessa vielä iltapäivälläkin.
Hetkittäiset energiapiikit treenien jälkeen kestävät sen jonkin aikaa. Väsynyt olotila iskee taas tovin päästä. Hmm... Outoa.
Tuijotan isoja omenapuita, joiden oksat rönsyilevät punaposkisia pallukoita. Oiva aamupala suoraan puusta. Ja taas kaupunkilaisena koen tämän luksuksena. Ihanaa olla maalla!

On the road.

Olin luvannut jo eilisestä lähtien viedä tyttäreni pyöräajelulle ja lupaus lapselle on aina lunastettava.
Hän rakasti pyöränistuimessa istumista, ja mitä kovempi vauhti sitä suurempi hymy pikkuneidin kasvoilla. Eli mistään ”sunnuntaiajelusta” ei siis tulisi olemaan kyse.

Polkee, polkee, kyllä ketjua riittää.

Ei ollut suunniteltu juttu, mutta sattumoisin, puoli vahingossa tuli sitten heitettyä vanhalla punaisella jupiterilla n. 25 kilometrin pyörälenkki. Mikäs siinä viipottaa maalaiskylän raitteja halki ja poikki hyvin istuttavalla leveällä jousitetulla nahkapenkillä. Mukavampi siinä oli istua kuin spinning-pyörän satulassa, jossa olen viimeksi istunut. 
Aurinko paistoi ja kesä tuntui vielä olevan läsnä. Vaihteita oli vain se yksi ja ainoa, ja se toimi niin ala- kuin ylämäkeen yhtä hyvin. Ei valittamista.
Koska mukavuus pyörän päällä oli niin ylitsepääsemätöntä, reisilihakset olivat valmiit tekemään töitä epämukavuusalueella, varsinkin ylämäissä. Kyllä noista kilometreistä ihan kiitettävän treenin sai. Vahingossa.
Nautinto oli yhteinen niin äidille kuin tyttärellekin. Kumpikin sai osansa ja hyvällä mielellä palattiin jätskikiskan kautta takaisin.

Taukopaikka.

Miksen ole aikaisemmin tajunnut "mummopyöräilyn" mukavuutta??? Ei aina tarvita viimeisen päälle vehkeitä, jotta voitaisiin taas "suorittaa" jotain. Vanha fillarikin käy loistavasti, siinä on se nautinto mukana, eikä niinkään pelkkä tekeminen.
Kyllä maalla on mukavaa!


lauantai 13. elokuuta 2011

Run. Sun. So much fun.

No niin. Viikon paras treeni alla. Tunnin maastojuoksulenkki. Aivan mahtavaa!!! Voisin hehkuttaa fiilsistä ja koko juoksutreenin antia kaikilla maailman adjektiiveillä. Mutta tyydyn vain muutamaan.

You gotta make a statement.

Minulla on aina tapana valmistautua tietyillä rutiineilla juoksemaan. Pieniä asioita kuten kasvojen pesu viileällä vedellä, juoksuvaatteiden istuvuuden varmistus mukavuuden kannalta, hampaiden pesu (jos kotona) yms. Se on aina ollut näin. Kokoan itseni sekä henkisesti että fyysisesti valmiiksi juoksemaan, ja tietyllä tavalla rauhoitun. Juokseminen ei ole minulle pelkkä fyysinen suoritus, tai treeni, vaan siinä on mukana paljon enemmän.
Jotkut pitävät hassua tapaani valmistautua lenkille varmasti aivan hulluna, mutta minua se auttaa keskittymään. Jos lähtisin matkaan vain heittäen vermeet niskaan sen kummempaa ajatusta asiassa, niin en saisi juoksusta irti ehkä sitä, mitä olen lähdössä hakemaan. Aamulenkki, jos toinenkin, on tapahtunut joskus tällä tyylillä, ja hetken aikaa kestää asian ytimeen pääsy.
Tykkään myös suunnitella usein lenkin etukäteen; millä vauhdilla, mikä reitti ja kuinka pitkä, tai millainen treeni ylipäätään. Se auttaa jakamaan energiaa oikealla tavalla ja rytmittämään juoksua oikeaan temppoon.
Muutosten tekeminen matkan varrella ei kuitenkaan tee treenistä huonoa, vaan päin vastoin, siitä saattaa tulla huipputreeni, parempi kuin alkuperäinen suunnitelma koskaan olikaan. Näin kävi tänään.

Running with your own shadow.

Tuntematon maasto on aina yllätyksiä täynnä. Halusin ottaa tossujeni alle tien, jota en ollut koskaan aiemmin kulkenut ihan vain tutustuakseni uusiin reitteihin ja tehden juoksusta astetta mielenkiintoisempaa. Kuulemma tietä, jota lähdin juoksemaan, pääsi ympäri johonkin, mutta nähtävästi valitsin sen ei-ympäri menevän tien, joka jatkui ja jatkui peltojen ja maatilojen ohitse ties minne.
Aamun usvan hälvennyttyä aurinko alkoi paistaaa ja ilma lämmetä. Kosteus teki ilmasta happirikasta ja miellyttävää hengittää. Ihanteellinen juoksijalle.
Kun pääsin vauhtiin, niin juoksu tuntui kuin olisi lentoon lähtenyt. Ironisesti olin valinnut päälleni paidan, jossa luki teksti ”can't stop”, ja siltä se koko tunnin lenkki tuntuikin. En olisi halunut lopettaa juoksemista ollenkaan.
Mieleen tuli maaseudut Sveitsissä peltoineen, juoksulenkit Ranskassa viininviljelyksineen, seikkailut Englannin maaseuduilla juosten ja Hollannin aakeat laakeat kanaalien vierustojen pienet lenkkipolut. Oli ihana muistella menneitä, kokemuksia ja elämyksiä. Oli tullut nähtyä kaikenlaista matkan varrella.

Kun en tiennyt kuinka pitkälle maalaistie jatkui, niin päätin kääntyä takaisin. Vastaan tuli traktori, jonka kuljettaja hymyily morjestaen, nauroi varmasti paidan tekstilleni. Siinä tuli samassa yhtäkkiä mieleeni, että saatoin olla jonkun mailla juoksemassa, kun en seutua sen enempää tuntenut. Kukaan ei kuitenkaan tullut häätämään pois. Onneksi.

Täydellinen maasto juoksuun.

Paluumatkalla päätin ottaa alleni pienet metsäpolut, joita huomasin ojan toisella puolella kulkevan. Löysin syvemmältä metsää aivan mahtavan mäkitreenipaikan. Huippua!
Maan kosteus teki mäestä vielä haasteellsempaa, koska liukkaat lehdet, havunneulaset ym. vetivät aina tossua puoli kengän mittaa taaksepäin kivutessa ylös. Mäki oli niin jyrkkä että reidetkin pääsivät hommiin jarruttaessa alamäkeen.

Parhaimmat lenkkitossuni ikinä.

Kymmenen reipasta vetoa mäkeä ylös, ja pysähdyin venyttelemään ja ihailemaan maisemaa, joka kantoi kauas.

Kaltevuutta riitti,

Olen aina ollut omien polkujen kulkija. Mitä järkeä on päätyä jokaisen lenkkeilijän kanssa samaan päätepisteeseen, kun voisi löytää itsensä jostain uudesta hienosta paikasta. Muistan Lontoon vuosieni aikana treenanneeni maratonille etsien aina uusia reittejä juosta. Ja se kaupunki jos joku oli niitä täynnä. Opinkin tuntemaan tällä tavalla miljoonakaupunkia paremmin kuin moni siellä kauemmin asunut. Jokainen juoksulenkki uudella reitillä oli aina elämys ja sitä aina odotti innolla seuraavaa ”tutkimusmatkaa”. Ainakin motivaatio juoksuun säilyi sitä kautta.
Sama pätee elämässä yleensä, jos kuljemme teitä pitkin valtavirran mukana niin löydämme sen mitä muutkin ovat löytäneet. Mutta jos uskallamme poiketa polulta, niin saatamme päätyä paikkaan, jota kukaan ei ole vielä nähnyt. On vaan uskallettava, luotettava vaistoon, juoksun puitteissa suuntavaistoon, ja etsittävä uutta.
Istun puutarhakeinussa tällä hetkellä. Kuuntelen maaseudun hiljaisuutta. Seesteinen ja rauhallinen olotila. Enemmän kuin tyytyväinen. Miksemme aloittaisi jokaisen päivän näin mahtavasti, etsien uusia polkuja ja uskaltaen kokeilla jotain uutta???

perjantai 12. elokuuta 2011

"Kaikki suuri ja mahtava kasvaa hitaasti ja huomaamatta."

Onneen ei ole oikotietä. Siihen ei ole karttaa. Se ei ole mikään määränpää. Onni on tässä ja nyt. Onni on arjen pienissä asioissa vaikka niitä on joskus todella vaikea löytää.
Itse olen viimeisen vuoden aikana käynyt läpi paljon pohdintoja elämästä. Olen miettinyt omaa elämääni, minääni, äitinä olemisesta, työtäni, haaveitani ja unelmiani. Mutta erityisesti sitä että mitä se onnellisuus oikein on.
Nykypäivän ihmiset voivat huonosti, niin henkisesti että fyysisesti. Yhteiskunta asettaa meille paineita täydellisyyden tavoittelusta, suorittamisesta ja onnen etsinnästä materialistisin keinoin.
Olen itsekin syyllistynyt oravanpyörän pyörittämiseen. Tehden kolmea työtä, opiskellut siinä samalla ilman sen kummempia vapaapäiviä kesälomista puhumattakaan. Löysinkö onnen?? En, ainakaan sellaisena kuin luulin löytäväni. Vuosia jatkunut oravanpyörärumba johti loppuunpalamiseen ja pakotti pysähtymään. Tämä on jo jotenkin niin klisee, sama tarina löytyy jo niin monelta ihmiseltä.
Muistan nuoruudessa ihannoineeni sanontaa: "haluan olla kaikkialla, kaiken aikaa, kaikkien kanssa ja tehdä kaikkea mikä on mahdollista". Sillä ideologialla elettiin sitten vuosia, kierrettiin maailmaa, asuttiin ulkomailla, juostiin oravanpyörää aina vain lujempaa, suorittaen elämää pysähtymättä. Hienoahan se oli, silloin. Elämässähän on uskallettava tehdä asioita, toteuttaa unelmiaan juuri sillä hetkellä kun ne tuntuvat oikeilta. Mutta kaikella on kuitenkin aikansa.

Elämän kauneus jää kiireen keskellä monesti huomaamatta.

Arvot muuttuvat. Myös unelmat. Ja näin on tarkoitettukin. Äidiksi tuleminen laittoi omat elämänarvot uusiksi. Oman jaksamisen horjuminen pakotti pysähtymään ja katsomaan elämää silmiin, ja miettimään mikä on oikeasti tärkeää. Parhaimmat opit elämässä tulevat kantapään kautta opituista virheistä.
Vauhti on hidastunut elämässäni tähän hetkeen. Jaan työaikani mahdollisuuksien mukaan niin että ehdin viettää myös aikaa perheeni kanssa. En enää elä tänään ensi viikkoa ja ensi viikolla taas seuraavaa, vaan nautin tästä päivästä. En enää juokse tukkaputkella liukuportaita ylös metrotunnelista (en ainakaan joka kerta) vaan pysähdyn siihen hetkeen, ihmettelemään ohi meneviä ihmisiä ja katsomaan ympärilleni. Loistavaa hyötyliikuntaahan se on, joten en sano etteikö sitä kannattaisi tehdä.
Onni on todellakin tässä ja nyt. Ihan normaalissa arjessa. Pienen pienissä asioissa ja siinä että on aikaa pysähtyä. Kiire ei tule kenellekään vaan jokainen syyllistyy itse sen tekemiseen.

Onni on...herätä aamulla niin aikasin että ehtii nauttia aamukahvin kaikessa hiljaisuudessa ennen muiden heräämistä. Vapaapäivänä.
Onni on...perjantai ja auringon säteet sateen jälkeen.
Onni on...oma kolmevuotias tyttäreni, joka kysyy "tuletko sinä äiti leikkimään minun kanssa?".
Onni on...puhtaan pyykin tuoksu.
Onni on...lepopäivä lihaksille.
Onni on...ihana kahvihetki ystävän kanssa. (Kiitos Heli eilisestä!!)


Elämän pieniä iloja.


Onni on paljon pieniä asioita, jotka meillä monesti jää kiireen ja stressin pyörteissä huomaamatta. Työt on tehtävä ja aina ei ole aikaa istua aloillaan mutta sekin pieni hetki joka joskus liikenee, minuutti tai kaksi, kannattaa käyttää tähän hetkeen.

Kun ei pidä liian kiirettä niin syntyy jotain mahtavaa, huomaamatta. Todistettu! Oli kyseessä sitten vaikka kunnonkohotus tai painonpudotus, niin jokainen on tietoinen että asioille on annettava aikaa. Tänään kaiken ei tarvitse olla valmista, huomenna on uusi päivä. Tänään nautitaan tästä päivästä. Huomenna huomisesta.



torstai 11. elokuuta 2011

"Kuuntele kehoasi, sillä sekin kuuntelee sinua".

Nyt on SE tunne! Se tunne, että keho pyytää "pliis, lepoa huomenna, jooko? ".
Neljä päivää paukutettu lihaskuntoa. On ollut kahvakuulaa, kuntosalia ja siinä välissä vähän aerobistakin. Olo väsynyt, joten nyt on aihetta antaa keholle sitä mitä se tarvitsee. Lepopäivän!
Reisissä tuntuu eilinen pakaratreeni. Alaraajojen lihakset ovat turvoksissa ja väsyneet. MUTTA hyvällä tavalla. Tämän tunteen avulla tietää tehneensä jotain, ja se on tietyllä tavalla palkitsevaa. Masokismia!

Työkalut.
...se ikä tekee tehtävänsä, ja kokemus. Sitä alkaa olla jo aika armollinen itselleen monien ylikuntokausien jälkeen. Merkit ovat jo helppo tunnistaa, ja niihin on hyvä reagoida mahdollisimman nopeasti. Pitäen palautuspäivän tai pari, niin simppeliä se on.
Väsyneillä lihaksilla treenaaminen tuntuu vain vaivalloiselta, pelkältä suorittamiselta ilman sitä todellista fiilistä ja motivaatiota mukana.

Jos haluaa nopeuttaa treenien jälkeistä palautumista, niin ruokavalio on siihen loistava apu. Hiilihydraattivarastot on hyvä täyttää heti treenin jälkeen, sillä elimistö kerää lepoajan aikana energiaa jo seuraavaan treeniin. Hiilihydraattia tarvitaan n. gramma painokiloa kohti. Jotta palautuminen olisi tehokkainta, hiilihydraatit tulisi nauttia puolen tunnin kuluessa treenaamisesta.
Eikä pidä unohtaa proteiinia!!! Lihakset tarvitsevat sitä korjautumiseen. Proteiinin tarve on n. neljännesgramma painokiloa kohti eli 60-kiloisella naisella n. 15 g. Proteiinin nauttiminen pitäisi tapahtua tunnin kuluessa treeneistä.
Lihaskipu treenien jälkeen johtuu mm. siitä, että treenien vaurioittamiin lihaksiin syntyy lievä tulehdus. Tulehdusta voi lievittää nauttimalla mm. rasvaista kalaa, jonka rasvahapot ovat nannaa rasittuneille lihaksille, nivelille ja jänteille.
Jos mitään palautusateriaa ei ole heti saatavilla, niin nopein tapa on tankata lihaksiin mm. palautusjuomaa.

Pikainen apu.

Viikonlopulle olisi sitten taas tiedossa maastojuoksua. Odotan jo innolla. Nyt kuitenkin lepoa. Ansaitusti.