"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesäaamun juoksujalka.

Ihmismieli ja -keho on yhä suuri ihmetyksen aihe miten se toimiikaan välillä niin loogisen epäloogisesti.
Tänä lauantaiaamuna kun olisin saanut nukkua, pitkään ja hartaasti, niin kehoni päättääkin herätä jo klo 6.40. Kehonkelloni siis toimii hyvin usein piittaamatta oliko arki tai pyhä, sama rytmi pätee seitsemänä päivänä viikossa.
No mikäs siinä oli herätessä, rauhallinen aamu ja kiire oli käsite josta ei tarvinut piitata millään tapaa.
Entisessä elämässä olisin kirmannut jo ovesta ulos lenkille, nuuhkimaan aamunkastetta ja kuuntelemaan aikaisten lintujen viserrystä mutta nyt jouduin odottamaan pienen pellavapääni heräämistä.
Kiirettä ei ollut joten aikaa oli odottaa. Juoda aamukahvi rauhassa omalla kuistilla, ihailla oman pihan kukkia aamuauringon säteiden saattelemana ja olla vaan. Miettiä. Rauhassa.
Tämä hetki. Nämä ajatukset. Näillä jaksaa. Näillä pärjää. Nämä antavat voimaa.
Ja nyt juoksemaan.

Hyvää kesäkuista huomenta!!!

-Heidi-

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Rakastuin esteisiin!

Eilisen ExtremeRunin hypessä vielä elellessä olen pohtinut miksi niin rakastuin niihin esteisiin siellä matkanvarrella.
Ei niinkään se juoksu mutta ne esteet tekivät koko jutusta sen miksi menisin rämpimään mudassa ja pulikoimaan haisevassa joessa vielä ensi vuonnakin.
Jollain tavalla myös ajastusmaailmani on rakentunut juuri tällä tavalla. Hyvin harvoin heittäydyn sinne missä aita on matalin tai pysyn mukavuusalueella. Etsin aina mahdottoman tehtävän jonka otan itselleni haasteeksi tehdä siitä mahdollisen.
Uskon että elämä on juuri tätä. Esteiden yli hyppimistä, kiipeämistä tai läpimenemistä. Välillä on ylämäkeä, jyrkkääkin, välillä taas alamäkeä. Jokainen este matkanvarrellamme antaa meille kokemuksen, opettaa meille kuinka selvitä asioista ja kuinka vahvoja itseasiassa olemmekaan. Välillä tulee kolhuja ja naarmuja, tuntuu pahalta mutta silti jatkamme matkaa tietäen ettei tämä kestä ikuisuuksia.
Peppi-letit odottamaan ensi vuotta.
Yksi läpyskä taas kokoelmiin ja kokemuksiin.
Pesiessäni eilisen päivän likapyykkiä ja putsatessani Peppi-peruukkiani päätin että mukana ollaan myös ensi vuonna. Ehdottomasti!
Likapyykkiä.

Nyt rentoa ja aurinkoista sunnuntaita.

Heidi  xx

lauantai 18. toukokuuta 2013

ExtremeRun 2013

ExtremeRunin jälkeinen aamu. Paikat aivan mustelmilla. Polvi hiukan hellänä. Kello vasta seitsemän mutta mieletön nälkä pakotti heräämään.
Eilinen juoksukokemus oli kyllä vertaansa vailla. Sää kohdillaan +16 mikä teki hyvän olon juosta ilman että olisi ollut tuskasen kuuma tai palellut jäätävässä kylmyydessä.
Vantaan Hakunilassa juostiin siis eilen 18.5. ExtremeRun -juoksukilpailu joka poikkeaa normeista siinä että maasto on kaikkea muuta kuin tasainen. On mäkiä, tappavan jyrkkiä sellaisia, vesiesteitä esim. joen ylitystä ja siellä kävelyä siltojen alta, ryömimistä mudassa, kiipeämistä kallioita ylös ja hyppimistä erilaisten esteiden yli. Erityisesti heinäpaalien ja betonimuurien yli kiipeämiset sekä autojen päällä hyppimiset olivat huisin hauskoja saatikka puhumattakaan kiipeämisestä isoja rautaportaita ylös (askelmat noin metrin korkuisia) ja niiltä alastulemiset. Oli myös lumivalleja ja köysiverkkoja sekä autonrenkasvuori. Siis kaikkea mahdollista. Esteet tekivätkin koko matkasta mielekkään joten jo pelkästään niitä olisin voinut lähteä ylittämään.
Ennen lähtölaukausta pystyi aistimaan innokkaan ja odottavan tunnelman. Olin itsekin niin fiiliksissä etten malttanut pysyä paikoillaan.
Pepin porkkanaenergian puremana.
Mikä hauskinta, paikalle oli pukeutunut suurinosa osallistujista erilaisiin teemoihin tai jopa naamiaisasuihin. Oli smurffeja, supermaneja, batmaneita, banaaneita, jokereita, kanoja, pupuja yms.
Meidän tiimillä jyräsi FRESSI - jokainen meistä edusti tavalla tai toisella duunipaikkaamme.
Lähtöfiiliksissä kera Amandan.
Ready to go - lenkkarit yhä puhtaina.
Minun "all time favourite heroine" Peppi Pitkätossu oli päässyt omaksi teema-asukseni väännettävine letteineen ja pisamineen. Niin siistiä!!! Oli hauskaa kuulla matkanvarrelta huutoja "Go Peppi" tai lasten kommentteja "tuolla menee Peppi".
16 kilometriä eli kaksi kierrosta oli oma tavoitteeni ja sen teinkin vaikka koville otti.
Alku lähti todella hyvin liikkeelle. Ja ensimmäinen kierroskin kokonaisuudessaan tuntui menevän hyvin. Joen ylitykset piristivät matkanvarrella ja lenkkarit saivat puhdistavan huuhtelun toistamiseeen mudasta kun jouduimme kahlaamaan toisessa joen ylitys- ja siltojen alituspaikassa.
No ei tän pitänytkään olla niin vakavaa, Riina ja Heini.
Lähtötunnelmia.
Pikkuhiljaa oma tiimimme alkoi hajota, tyypilliseen tapaan, osa lähti edellä omille teilleen, osa jäi taakse. Osa jatkoi kaksi kierrosta eli sen täydet 16 kilometriä ja osa jätti yhteen kierrokseen eli 8 kilometriin.
Team Fressi - vasemmalta Amanda, Jori, Riina, Heidi, Maija, Jarna, Heini, Tanja ja Oskar.
Jos olisin taas ollut järkevä niin minunkin olisi pitänyt ehkä jättää se toinen kierros juoksematta meinaan ensimmäisen kierroksen lopussa pamautin polveni rautatankoon ja jalasta lähti hetkeksi tunto. Siinä mietin että mitä teen kun jouduin jäämään odottelemaan että jalka olisi taas toimintakykyinen. No hitsi, se joka minut tuntee niin tietää etten sitä toista kierrosta olisi voinut jättää väliin joten sille lähdettiin ja maaliin tultiin, jalka pahemman kerran krampaten - eli sitä tyypillistä spurttia yli maaliviivan en tässä kisassa voinut tehdä. Damn!!
Yltä päältä mudassa ja vaahdossa mutta onnellisesti maaliviivan yli tulleena mietin "sitä ei taaskaan annettu periksi".
Rakkaat lenkkarini tulivat tien päähän - hyvästit!
Mutaisena mutta maalissa kera Heinin.
Kiitos Team Fressi - kiitos Amanda, Jori, Oskar, Heini, Riina, Tanja ja Maija, sekä kiitos Jarnalle (joka nilkkavamman takia joutui jättää juoksut väliin) huoltojuokkotoiminnasta. Tämä porukka teki aivan mahtavan työn!!!

Go Fressi!!

Ensi vuonna uudelleen - eikö?

Extreme-terkuin,

Heidi the Peppi
Näin puhtain taminein kukaan ei selvinnyt maaliin saakka.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äidilleni.

Kiitos että opetit minulle mitä rakkaus on.
Kiitos että opetit minulle kuinka tärkeää on välittää ja huolehtia lähimmäisistä.
Kiitos ettet antanut kaikkea periksi sillä sitä kautta opin taistelemaan, opin hyväksymään pettymykset mutta silti antamatta periksi.
Kiitos että teit minusta selviytyjän.
Kiitos että uskoit minuun, seisoit tukenani elämän karikoissa sekä kannustamassa minua elämäni kohokohdissa.
Kiitos että sain vahvat siivet, joilla on turvallista lentää, mutta jotka tarvittaessa kestävät rajujakin myrskytuulia.
Kiitos että opetit kunnioittamaan kanssaihmisiä ja hyväksymään erilaisuudet.
Kiitos rakas äiti, olen sinulle niin paljosta kiitollinen. Toivottavasti pystyn olemaan yhtä hyvä äiti omalle tyttärelleni <3

Hyvää äitienpäivää rakas äiti - kiitos että olet olemassa.

Rakkaudella,

Tyttäresi


lauantai 11. toukokuuta 2013

Metsään mennään - mielellään!!!!

Ennen juoksin juoksulenkkejäni betoniviidakoissa ja asfalttiaavikoilla hengittäen katupölyä ja pysähtyen joka ikiseen liikennevaloon pomppimaan paikalleen kuin mikäkin vieteriukko.
Nykyään juoksen metsissä ja mättäillä hengittäen raikasta meri-ilmaa ja pysähtyen ainoastaan ottamaan valokuvia ikuisen seikkailijan portfolioon.
Elämä on muuttunut. Minulla on puutarha, jota kitken ja kuokin. Kotini ikkunoista kuuluu sisään todennäköisemmin linnunlaulu kuin liikenteen melu.
Citykanista on tullut metsien rusakko, joka tuntee olevansa vapaa ja onnellinen, lähellä luontoa.
Ehkä se on niin että ikä tekee tehtävänsä. Enää ei jaksa elää tapahtumien keskiössä ja päästä minuutin varoitusajalla joka paikkaan. Enää ei vaan tarvitse eikä jaksa.
Juoksen mielummin juoksulenkkini metsäpoluilla ja pyöräilen tyttäreni kanssa turvallisesti ilman liikenteen haittaa. Näin elin myös oman lapsuuteni; metsissä, puissa ja pihoilla.

Heidi







perjantai 10. toukokuuta 2013

Heräämisiä.

Pitkästä aikaa kuluneen viikon aikana pääsin itsekin taas treenaamisen makuun. Jopa siihen malliin että kävelin kolme päivää kuin pingviini, kyykistyin alas kuin vanhus ja puin päälle lähes toimimattomilla käsillä. Mutta jokainen rankasti treenausta harrastava tietää että nämä tunteet ovat enemmän kuin palkitsevia.
Maanantaina kyykytettiin oikein olan takaa crossfitin merkeissä. Pitkin alkuviikkoa juostiin asiakkaiden kanssa juoksulenkkejä ristiin rastiin kaupunkia - hyvillä fiiliksillä. Sää oli mitä mahtavin!
Onneksi viikko loppui lyhyeen. Rankkaa fyysistä rasitusta oma kehoni ei vaan enää kestä montaa päivää peräjälkeen.
Voin treenata rankasti hetken jos toisenkin, vetää itseni äärirajoille, koetella ja haastaa mutta tarvitsen siihen vastapainoksi myös riittävää lepoa. Menneiden vuosien ylikuntokaudet ovat jättäneet jälkensä niin henkisesti kuin fyysisesti, joten olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Laatu korvaa määrän, treenatessakin - ja toimii ainakin omalla kohdallani täydellisesti.
Nyt on keho ja mieli saanut huilata muutaman päivän puutarhahommissa sekä "juoksennellen" tyttäreni pyörän perässä. Tämä kaikki on vastapainoa - tasapainottavaa ja akkuja lataavaa. Siis juuri sitä mitä me jokainen tarvitsemme.

Elämä ei ole pelkkää suorittamista vaan pysähtymistä hetkeksi - ympärilleen katsomista, havainnointia. Olemista tässä hetkessä.

Näillä eväillä viikonloppuun!

Heidi