Kun alla on kaksi haastavaa imukuppisynnytystä, niin odotukset kolmannesta ja sen erilaisuudesta, tai saatikka helppoudesta, eivät olleet kovin korkealla.
Olin ehtinyt piirtää mieleeni jo kauhuskenariot sektioon päätyneestä synnytyksestä, sillä jotenkin vaan tuntui mahdottomalta ajatukselta että saisin puskettua tätä neitiä ulos ilman ongelmia.
JOKU OIKEASTI KUUNTELEE.
Mutta jo ihan alkumetreillä sain vastaani Naistenklinikalla kätilön, joka kävi läpi huolellisesti taustani, luki jokaisen lauseen epikriisistäni vuosien varrelta ja sanoi että tehdään kaikki että tästä synnytyksestä jää positiivinen kokemus ilman tikkejä ja imukuppia. Tunsin pienen helpotuksen koko kehossani, ja tämä lause itsessään jo antoi toivoa, että ehkä tämä kerta olisi erilainen.
Siinä hän oli. Vähän reilu kuusi tuntia myöhemmin. Aivan uskomattoman kaunis tuuhea tummatukkainen pikkuneiti syntyi päivän yli kaksi viikkoa sitten. Synnytys ei todellakaan mennyt kivuitta - kuten ei se nyt varmaan koskaan menekään - mutta ilman tikkejä ja imukuppia selvittiin tällä kertaa, kiitos kätilöiden Naistenklinikalla, jotka eivät antaneet periksi ja pitivät kiinni suunnitelmasta, joka oli yhdessä laadittu alkumetreillä.
Jokainen äiti, joka on kokenut supistukset, tietää että kipu saattaa olla niin infernaalinen että siihen paikkaan luulee kuolevansa. Ainakin itselläni oli sellainen tunne kun jäin ilman epiduraalia synnytyksen edetessä vauhdilla. Supistusten väli oli se 10 sekuntia melkein parisen tuntia eikä siinä ehtinyt yhtään huilata joten kyllä siinä kuvittelee yhtä sun toista hönkiessä ilokaasua kaksin käsin toivoen edes jonkinlaista helpotusta kipuihin, ja usko, että selviääkö niistä kivuista hengissä oli niin ja näin.
Näköjään naisen keho kestää lähes mitä vaan. Meillä on myös uskomaton kyky unohtaa synnytyksessä koettu kipu, joka hukkuu äidin rakkauden ja hormonien sekaan ja pikkuhiljaa häipyy vain muistoista pois. Ja hyvä niin, sillä tuskin kukaan synnyttäisi yhtä lasta enempää.
UUSIA TUULIA.
Syy miksi kirjoitan tämän tarinan on se että haluan kerrankin antaa positiivista palautetta toiminnasta, jollaista sain tämän kolmannen lapsen kanssa. Ja havaittavissa on myös uudenlaista osaamista synnytyspuolella, sillä minulle tarjottiin yhtä sun toista vaihtoehtoista kivunlievitystä, kuunneltiin toiveita tarkkaan ja pyrittiin parhaan mukaan niitä myös toteuttamaan. Tarjottiin myös mahdollisuutta vesisynnytykseen, joka olisi ollut toki erilainen kokemus mutta siihen tahtiin tulevilla supistuksilla, kuten minulla tuli toista tuntia, allas oli itselle vain alkumetrien rentoutumispaikka. En pystynyt jäämään sinne pidemmäksi aikaa enää siinä vaiheessa kun kivut alkoivat olla jo lähellä sietämättömyyttä.
Sain mahdollisuuden kokeilla myös elämäni ensimmäistä kertaa akupunktiota, jolla oli tarkoitus lievittää kipuja ja jouduttaa synnytystä, kipuja tuskin se lievitti omalla kohdallani mutta synnytys saattoi saada pontta alleen niiden vaikutuksesta.
Olen tähän mennessä tavalla tai toisella ollut pettynyt lääkäreiden ja kätilöiden toimintaan aiempaa kahta synnytystä ajatellen. Ensimmäinen synnytys käynnistettiin ja monella tavalla siinä meni moni asia pieleen. Oltiin yhden ponnistuksen päässä hätäsektiosta ja sain pelätä jo lapsen heikkenevien sydänäänien puolesta. Toinen synnytys alkoi luonnollisella tavalla supistuksilla ja etenikin hyvin kunnes omat voimat alkoivat hiipua ja supistukset heiketä ja päädyttiin taas antamaan oksitosiinia ihan kuten ensimmäisessäkin synnytyksessä, eli käytännössä tilanne oli sama. Kummassakaan tapauksessa vauva ei ollut päässyt laskeutumaan riittävän alas alun alkaenkaan liian kireiden syvien lihasten takia. Eli hyvästä lihaskunnosta ei ole synnytyksessä juuri apua, palautumisessa kuitenkin etumatka on aika huima. :)
MITÄ TEHTIIN TOISIN.
Mutta mitä tehtiin eri tavalla tässä kolmannessa oli se, että lapsivesiä ei puhkaistu lainkaan vaan annettiin sen tapahtua itsestään, jolloin tilanne eteni mahdollisimman luonnollisesti kun taas edellisellä kerralla vedet puhkaistiin ja poikamme jäi virheasentoon, mikä hankaloitti kahta kauheammin koko ponnistusprosessia aina loppumetreille saakka.
Mutta myös se, että minulta jäi epiduraalit tällä kertaa täysin välistä, oli varmasti onni, sillä edellisillä kerroilla luultavammin juuri se epiduraali on ollut osittain syypää supistusten heikkenemiseen ja synnytyksen pitkittymiseen.
Ja myös se, että kaikki kivut loppuivat kuin seinään pikkuneidin päästessä maailmaan ja mitään jälkisupistuksia tai muita kipuja ei ole ollut tähänkään päivään mennessä. Tuntuu jopa ihan käsittämättömältä että sitä synnytti vasta parisen viikkoa sitten.
Eikä siinä vielä kaikki. Se imetys, jonka kanssa olen taistellut kahden edellisen kanssa alusta alkaen, kun maitoa ei vain ole tullut, ja on saanut selitellä asiaa yhteen sun toiseen suuntaan ihan suuttumukseen saakka, on ollut yllättävän vaivatonta tällä kolmannella kerralla. Eli kyllä se vaan niin on että monella asialla on vaan niin paljon merkitystä onnistuneen imetyksen kanssa. Älkää siis tuomitko äitejä, jotka pulloruokkivat lastaan, sillä ette voi tietää taustoja tai saatikka tuputtako liikaa ”kyllä se äidinmaito on paras ravinto” ja heti leimata huonoksi äidiksi jos ei imetä syystä tai toisesta.
Onneksi tässä vuosien varrella ja kahden lapsen jälkeen on oppinut olemaan stressaamatta asiasta, ja vaikka varmasti äidinmaito on lapsen paras ravinto, niin silti kaksi vanhempaa lastani ovat olleet hyvinkin terveinä pienestä pitäen ilman allergioita ja antibioottikuureja vaikka eivät ole täysimetyksellä kumpikaan koskaan olleet viikkoa kauempaa.
Havaittavissa on myös iso muutos kätilöiden ja synnytyksiin erikoistuvan hoitohenkilökunnan keskuudessa, osa on ottanut tehtäväkseen lähteä kulkemaan uutta polkua, minkä itsekin sain kokea tämän kolmannen lapsen syntymän yhteydessä ja iso kiitos siitä meitä hoitaneille kätilöille ja lääkäreille, niin itse Naistenklinikalla kuin potilashotellissa Cumulus Hotelli Meilahdessa, jonne pääsimme majoittumaan pikkuprinsessan kanssa heti ensimmäiseksi yöksi. Ihan mahtava kokemus ja voin suositella, ehdottomasti!!!!! Pala luksusta arjen keskelle.
Tässä sitä opetellaan uutta arkea kolmen lapsen äitinä ja kiitollisena siitä että sain vielä kokea synnytyksen, josta ei jäänyt mitään kaivelemaan hampaankoloon kuten kahdella edellisellä kerralla.
”While we try to
teach our children
all about life,
our children
teach us what
life is all about.”
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti