"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

maanantai 16. lokakuuta 2017

Perhe on paras.

Kerron teille tarinan toiveista, haaveista, unelmista ja tavoitteista. Kaikesta yhdessä, joistakin hiukan erikseen.

Kun n. 5 vuotta sitten muutin tyttäreni kanssa kotiimme, mielessäni oli vain yksi ja ainoa asia: halusin tehdä kodista tyttärelleni paikan, jossa asuisi lämpö, turva, välittäminen ja rakkaus.
Aloin myös sisustaa uutta kotiamme sen mukaisesti. Asioilla, jotka muistuttaisivat joka päivä rakkaudesta, elämästä, kiitollisuudesta ja siitä kuinka perhe on tärkein.

Family - a group of people, each a unique masterpiece, sharing unconditional love, hugs and support.
One of life's greatest blessings.
Cherish always. ❤️

Näiden vuosien aikana kaikkien yllämainittujen asioiden merkitys on korostunut ja kasvanut entisestään. Mutta en olisi koskaan ehkä aivan täysin uskonut että nyt muuttaessamme seuraavaan kotiin, perheenjäsentemme lukumäärä on tuplaantunut ja pian lähes triplaantunut.

Edellisessä blogikirjoituksessani paljastin "sivulauseessa" että olen raskaana ja hyvin pitkälläkin vielä. Moni ei ehkä lukenut kirjoitusta niin ajatuksella tai loppuun saakka että olisi hoksannut asian mutta niin oli tarkoituskin. Se ei ollut pääasia.
Kirjoitus käsitteli lapsettomuutta ja sitä kuinka raskautuminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikille.
En ole raskaudestani halunnut juuri mainita, sillä olen halunnut pitää asian tällä kertaa hyvinkin pienen piirin tietona. Vain läheisimmät ystävämme ja sukulaisemme ovat olleet asiasta tietoisia, ja viimeistään häissämme reilu kaksi kuukautta sitten, loputkin lähipiiristä saivat tietää asiasta.
Alkuraskaus ei ollut helpoimmasta päästä mutta tässä arjen pyörityksen keskellä olen onnistunut sivuuttamaan kivut ja pahan olon ja keskittymään hetkessä elämiseen.
Ja hyvin olen myös mahani pystynyt peittelemään, sillä viikolla 34 jo ollaan ja yhä tuntuu että tarvittaessa pystyisin jemmaamaan tämän pienen masuasukin löysän paidan uumeniin.

Paljon on tapahtunut viime aikoina.
Menimme kesällä naimisiin. Löysimme vihdoin, lähes melkein heti häiden jälkeen uuden isomman ihanan kodin, jota aloimme remontoimaan parisen viikkoa sitten.
Nyt sitten on tämä muuttorumba päällä ja hyvällä tuurilla pikkuneidin syntymäkin piakkoin käsillä.
Joku saattaisi miettiä ja sanoa, että mihin näin kiire... ja siihen minä vastaisin, elämään!
Elämä todellakin on hyvin lyhyt jos asioita jättää tekemättä.
Olemme puhuneet uudesta isommasta asunnosta jo parisen vuotta "sitten joskus"- tyyliin mutta elämässämme on viime vuosina tapahtunut paljon asioita, jotka ovat opettaneet ymmärtämään että sitä "sitten joskus" aikaa ei ehkä koskaan tulekaan.
Elämää on elettävä nyt, tehtävä asioita, joista on aina haaveillut ja antaa mahdollisuus niille asioille, joiden on määrä ja tarkoitus tapahtua.

Koti, jonka jätämme taaksemme, on tuonut elämäämme paljon hyvää.
Olen saanut ympärilleni sen mistä olen aina haaveillut; ihanat lapset ja rakastavan aviomiehen. En voisi olla kiitollisempi.

Se että mietin tässä raskauden, joka on mennyt hujauksessa, loppumetreillä itse elämää ja sitä faktaa että kenellekään meille ei ole varmaksi luvattu huomista, antaa aihetta olla vieläkin kiitollisempi ja onnellisempi kuin koskaan.

Vaikka ideaalisin ikä - tilastojen mukaan ja terveyssyistä - saada lapsia olisi ollut joskus silloin pari kymppisenä, niin silti sanon että näin nelikymppisenä olen valmiimpi tämän uuden perheenjäsenen tuloon kuin koskaan aiemmin.
Ikä tuo kokemusta. Ikä tuo varmuutta. Ikä antaa rauhaa ja rentoutta. Ja mikä parasta, äitiyttä ei enää viitsi suorittaa. Tämä on just parasta aikaa uudelle elämälle. ❤️

-Heidi-






tiistai 10. lokakuuta 2017

Pieniä suuria asioita.

"What you focus on will grow."

Niinhän se on että kun johonkin asiaan keskittyy, se alkaa kasvamaan, niin hyvässä kuin pahassakin.

Viime aikoina olen nähnyt paljon uutisia ja lukenut valtavasti artikkeleja nelikymppisistä pienten lasten äideistä, raskaaksi tulemisen vaikeudesta, ruuhkavuosista, perhearjesta ja muista vastaaviin aihepiireihin liittyvistä asioista.
Ja nyt kun Sauli ja Jennikin ilmaisivat odottavansa lasta, panttasivat enemmän kuin varman päälle - paitsi että lapsen saaminen ei ole koskaan varmaa edes viime metreillä - sen kertomista julkisesti, niin näiden asioiden pohdiskelu kasvaa omassa pienessä mielessä entisestään.

En voisi olla onnellisempi tasavaltamme päämiehen ja hänen vaimonsa puolesta!!!!! Se tuska ja kipu mikä liittyy kaipuuseen tulla raskaaksi ja saada lapsi, on niin raastavaa että sen voi vain ymmärtää jos on itse sen käynyt läpi.

Toki emme tiedä kukaan täysin taustoja - eikä meidän tarvitsekaan - joten siksi asiaa ei kannata lähteä sen suuremmin spekuloimaan, mitä ollaan julkisesti tehty jo aivan riittämiin.

Elämä ottaa ja antaa.

Menetys sattuu aina. Se on suru, joka jää ikuisesti osaksi elämää ja siitä tulee osa meitä.
Näin kävi myös meille reilu kaksi vuotta sitten kun menetimme kaksosemme raskauden alkumetreillä.

Se kolahti meihin kaikkiin, koko perheeseen, hyvinkin raskaasti ja herätti ymmärtämään että elämässä mikään ei ole itsestäänselvyys. Viimeistään silloin opin että on asioita, joihin emme pysty mitenkään vaikuttamaan ja kaikki eivät ole meidän käsissämme, vaikka niin monesti naiivisti ajattelin ja uskoinkin.

Olimme toivoneet yhteistä lasta niin hartaasti että menetys vei maton alta yllättävänkin rankasti.
Olen kirjoittanut aiheesta jo useaan otteeseen, enkä nyt tällä kirjoituksella halua liikaa velloa menneessä vaan enemmänkin kääntää katsetta tulevaan. Toivoa ei kannata menettää!! Kuten myös Saulin ja Jennin tapauksessa, mutta myös monien muiden ihanien vauvauutisten myötä, mitä olen viime aikoina kuullut ympäri maailman ystäviltäni ja tutuiltani, olen entistäkin vakuuttuneempi siitä että TOIVOA ON!!! ❤️

Toivoa on.

Meidänkin kohdalla oli onni matkassa, sillä tulin vajaan vuoden sisällä uudelleen raskaaksi keskenmenon jälkeen. Tämä raskaus kantoi onneksi loppuun saakka kaikesta pelosta ja epävarmuudesta huolimatta, ja saimme ihanan tuuheatukkaisen poikavauvan - joka on jo kohta 1,5 vuotias - perheemme jatkeeksi.
Jokin jäi kuitenkin sisälle kytemään. Jopa esikoiseni, yhdeksän vuotias tyttärenikin sanoi, että hänellä kuuluisi olla vielä yksi sisko tai veli.

Tapasin mieheni vajaa neljä vuotta sitten. Menimme kesällä 2017 vihdoin ja viimein naimisiin. Näitä häitä olimme joutuneet lykkäämään jo vuodella, sillä poikamme laskettuaika oli ollut sopivasti juuri sattumassa samoille päiville kuin jo sovittu hääpäivämme kesällä 2016.
Muistan ensi treffeillä maininneeni miehelleni että haaveissa olisi ehkä vielä joskus yksi tai kaksi lasta lisää.
Harvoin sitä täräyttää moisia asioita suoraan päin naamaa ensitapaamisella mutta ajattelin että mitään en siinä menettäisi, tulisipahan asiat kerta heitolla selväksi.
Vaikka minulla oli jo ennestään tytär, niin silti kaipuu useammasta lapsesta oli ollut jo pitkän aikaa suuri.

Elämä on opettanut tässä viime vuosina että raskaaksi tuleminen, varsinkin näin nelikymppisenä, ei aina ja enää välttämättä ole mahdollista, ja niitä vauvoja ei noin vain tehdä. Jos miettii Saulin ja Jennin tilannetta ja heidän kiireistä elämää, raskaaksi tuleminen ei varmasti ole ollut helpoimmasta päästä. Stressi ja kiire ovat hyvin usein esteenä keholle lähteä luomaan mitään uutta, ja tämä on asia, jonka ääreen on pakko vain joskus nöyrtyä hyvin todenmukaisesti, sillä elämä osaa kyllä ottaa siinä missä antaakin sen mikä on tarkoitettu.
Jouduin itsekin tekemään tietynlaiset muutokset omassa elämässäni, jotta raskaus oli mahdollinen.
Nelikymppisten raskaudet ovat kuulemma olleet huimassa nousussa viime aikoina siitäkin huolimatta että ikään alkaa jo liittyä monenlaisia riskejä niin äideille kuin lapsillekin. Mutta minkäs teet jos lasta ei ole kuulunut aiemmin. Oli sitten syy ura, kumppanin puute tai jokin muu, se on jokaisen henkilökohtainen asia eikä siihen tulisi olla kenelläkään sanottavaa.

Ymmärrän täysin Saulin ja Jennin ilouutisen panttauksen, sillä alkumetreillä voi vielä moni asia mennä herkemmin pieleen, nimimerkillä vkolla 33 raskaana tunnustellen pikkuisen neidin vahvoja potkuja vatsan päältä ja kyynelsilmin miettien mitä kaikkea tämä elämä onkaan pitänyt sisällään jo tähän asti.

Kohta meillä on perhe kasassa. En voisi olla kiitollisempi. Kaikesta. ❤️

-Heidi-