Aika ei ole este - vaan TAHTOTILA!

Oma treenaaminen ja oman kehon fyysinen rasittaminen on ollut hetken aikaa tauolla. Viime vuoden lopussa kävin läpi pienen leikkauksen, mikä pakotti hidastamaan hetkeksi tahtia, välttämään suurien painokilojen nostamista ja äkillisiä ponnisteluja.
Arkiliikunta työn puolesta ja vapaa-ajan touhut tyttäreni kanssa ovat riittäneet peruskunnon ylläpitämiseen.
Mutta jos oma keho, ja erityisesti mieli, on rakennettu sitä varten ettei suostu tyytymään vain ja ainoastaan peruskunnon ylläpitämiseen, ja sydän halajaa jotain vielä enemmän, niin heti kun siihen tulee oikea hetki, hetkeen on tartuttava.
Ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset liikkuvat jos/kun on pakko, motiivit vaihtelevat terveydellisistä syistä ties mihin. Sitten taas on niitä, jotka liikkuvat koska se on heillä veressä, sydämessä, sielussa, ja se on heille elämäntapa.
Kuulun tähän jälkimmäiseen.

Olipa sitten motiivit mitkä tahansa, liikunta tekee meille kaikille hyvää. Jokainen tietää sen euforisen olotilan hyvän treenin jälkeen. Eihän sitä voi vastustaa!

Jos pelkkä peruskunto ja sen ylläpitäminen ei tyydytä, on haastettava kehoa uusiin fääreihin. Siinä ei tekosyyt kuten; ei ole aikaa, rahaa, ei jaksa tms auta vaan on ryhdyttävä toimeen.

Omalla kohdallani paukkupakkaset olivat epämukavuusalueen ääripää tänä viikonloppuna joten rakensin treenit sisätiloihin. Välineinä toimivat 10kg kahvakuula, jumppamatto, GRID-rulla ja kehon oma paino, joiden kanssa sain aikaan seuraavanlaisen treenin:

Alkulämppä

Etuheilautuksia eri versioin kahvakuulalla n. 5 min

1. patteri kahvakuulalla (3 kierrosta)

Etukyykky 20x
Vauhtipunnerrus 10x (per puoli)
Askelkyykky 20x (10x per puoli)
Kulmasoutu 10x (per puoli)

2. patteri keskivartaloon (3 kierrosta)

"Linkkuveitsi" kuulalla 20x
Russian twists = vartalonkierrot kuulalla 20x (10+10x)
Istumaannousut oman kehon painolla 20x
Istumaannousut käännöksillä sivulle 20x (10+10x)

Loppuajan rullasin lihakset vielä auki GRID-triggerpoint rullalla, jota suosittelen kaikille, jotka haluavat pitään kehostaan erinomaista huolta. Toimii!!!

Aika ei ollut ongelma koska lihakset sai kyytiä 20 minuutin ajan tehokkaasti ja palautukseen rullalla meni n. 15 minuuttia.
Ai ei muka ehdi :)

Suosittelen!

-Heidi-

Muutosrintamalla.

Olen kuin kuka tahansa tavallisesta taatelintallaajasta, joka aika ajoin menettää motivaationsa ja kiinnostuksensa liikuntaan.
Poikkean kuitenkin normeista siinä etten jää missään nimessä "tuleen makaamaan". Lähden helposti heti miettimään ja etsimään uusia tapoja löytää motivaatiota ja kehittää omaa fyysistä kuntoa treenin alkaessa tökkiä. Olen aina liikkunut ja tulen aina liikkumaan ja siksi minulle on tärkeää että saan pidettyä itseni inspiroituna ja motivoituna, sekä jatkuvan kehityssuunnan ylöspäin.
Viime aikoina omat treenit ovat jääneet pikapyrähdyksiin salilla työpäivän lomassa mutta se alkaa jo tylsistyttää. Mieli ja keho kaipaavat vaihtelua, jotain uutta tai vanhan uudelleen aktivointia, herättelyä.
Power Plate on minulle entuudestaan tuttu laite. Olen käyttänyt sitä kireiden lihasten rentouttamiseen ja venyttelyyn, staattisiin pitoihin niin ala- kuin yläraajoihin mutta perjantaina pääsin työni puolesta uppoamaan siihen vielä hiukan syvemmälle niin että siitä avautuikin aivan uusi maailma.
Siis aivan mahtavaa!!!

Lauantaina tunsin kuinka lihakset eivät olleet aivan normaalilla tavalla kipeät vaan tuntuivat syvällä lihassoluissa saakka, kokonaisvaltaisesti - hiukan samalla tavalla kuin tehokas CrossCore- tai TRX-treeni.

Vanhojen asioiden uudelleen aktivoimisesta puheenollen, lauantai-päivänä päätin pulahtaa altaaseen. Repäisin sen 1000m ja täytyy kyllä nolona myöntää, että koville otti entisenä uimarina ja vesipalloilijana. Edellisestä kauhomisesta on aikaa todellakin vuosia.
Mutta mahtavaa oli. Ja mikä jälkiolotila!!! Kloorin tuoksu iholla ja raukeus. Tätä täytyy saada taas lisää :) Ja pian!

On viriteltävä taas evät käyttöön.

Miltä maistuu maraton??

Talo on tyhjentynyt. Saapunut rauha. Hiljaisuus.
Ajatukset ovat saaneet mahdollisuuden jäsentäytyä paikoilleen. Keräämään vahvuutta ja uskoa.
On maratonia edeltävä päivä. Mieli odottava mutta silti rauhallinen.
Jos palaan ajassa kuusi vuotta taakse päin, edelliseen 42,195 km:n matkaani, niin voin suoraan sanoa valmistautumisen olleen täysin erilaista.
Kumpi sitten pureekaan enemmän, se selviää huomenna mutta jo tilanteen sanelemat ehdot ovat pakottaneet minut tekemään monet asiat toisin tällä kerralla.

Hakiessani osallistujanumeroni ja zipin juoksutossuihini kisatoimistosta tänään iltapäivällä, välttääkseni huomispäivän ruuhkaa, seurailin paikalla olleita ihmisiä. Nuoria, vanhoja, naisia, miehiä. Kaikenikäisiä. Joillekin tämä on varmasti vain elämäntapa. Kuuluakseen johonkin. Ollakseen kalkkiviivoilla edes kerran vuodessa. Tai kerran elämässä. Tunteakseen saavuttaneensa jotain, ainakin sen yhteenkuuluvuuden tunteen joka on lähes käsinkosketeltavaa kaikissa urheilutapahtumissa ympäri maailman. Kaikilla on sama päämäärä, juosta huomenna 42,195 kilometriä ja ylittää maaliviiva, nähdä oman nimensä tulostaululla ja tuntea olevansa voittaja loppuajasta riippumatta.
Tätä tunnetta on vaikea selittää, tai kuvailla, mutta se on yksi niistä tunteista, jonka muistaa lopun elämänsä.
Vaikka maratonit ovat nykyään monille jo tuttuja juttuja, ja entistä useampi on niitä käynyt juoksemassa, niin silti on suuri joukko vielä ihmisiä, jotka pitävät koko ideaa aivan pähkähulluna.
Olen joutunut tekemään ehkä enemmän ajatustyötä ja mentaalivalmennusta tähän maratoniin valmistautuessani kuin edelliseen kertaan nähden. Olen miettinyt suhtautumistani juoksemiseen, itseni motivoimiseen, ajatusten koossapitoon, ja siihen, mitä jos polvi pettää alta tai reisi repeää kesken kaiken.
Näiden kaikkien ajatustenkin, epäröintien, jälkeen päädyn aina samaan lopputulokseen:  eihän tässä voi muuta kuin juosta maaliin! Sitä ajatusta ei vaan saa pois. Se on siellä ja se pysyy! Se on minussa, syvällä sydämessä.
Ja siksi olen tähän lähtenyt.

"Don't run with your feet - run with your heart."

If you believe you can, YOU CAN!

Se että uskoo vakaasti voivansa ja pystyvänsä johonkin, on kaiken perusta. Ja jos tämä usko ja luotto omaan itseensä ja tekemiseensä on vankkumaton, niin hyvin todennäköistä myöskin on se, että homma onnistuu.
Viikon päivät olen taistellut korvien välissä olevan kapasiteettini kanssa. Minulla on vajaa viikko enää aikaa maratooniin ja aiemmin tällä viikolla juostu pitkä 20 kilometrin lenkki sai itseluottamukseni horjumaan tuskaisen kivuliaan polven takia.
Jos askelia joutuu miettimään siinä mielessä, että millä tavalla voisi minimoida kiputilan niin pieni epävarmuus alkaa hiipiä ajatuksiin.
Ensimmäistä kertaa koen tämän olotilan maratonille valmistautuessani ja rehellisesti sanottuna pisti kyllä aika vihaksi.
Keräiltyäni itseäni, itseluottamustani ja siinä ohessa seuraillen olympialaisten suuria saavutuksia, niin ilon kuin pettymysten kyynelten saattelemana, olen saanut uskoa ja luottoa taas lenkkitossuihini.
Ja se todistettiin tänä sunnuntaiaamuna kun kävin juoksemassa lentävän 10 kilometria, nopeampaan kuin koskaan.
Toki 42,195 kilometrin matka on hiukan eri asia kuin kympin lenkki, mutta suurin pelkoni oli se, että polveni ei kestä enää lainkaan. Mutta toisin kävi. Olo oli vahvempi kuin koskaan, ja mikä parasta, varmempi kuin koskaan.
Eli taas tuli todistettua se fakta, että vahvimmat ihmiset eivät ole niitä jotka eivät koskaan kompuroi, vaan niitä jotka kompuroivat mutta nousevat silti ylös, luovuttamatta, ja vahvempana kuin koskaan.

Kiitos Lontoon Olympialaisten - kisat tulivat juuri oikeaan saumaan, suurena inspiraation lähteenä niin itselleni kuin työtänikin ajatellen, motivaation kohottajana ja takapuoleen potkijana. Kuka tahansa voi olla ekalla palkintopallilla, jos on valmis tekemään sen eteen työtä. Mitään ei saa helpolla, kaikki suuri vaatii, hikeä, verta ja kyyneliä, kirjaimellisesti.

Ihanaa sunnuntaita ja tsemppiä kaikille ensi viikkoon!

M niin kuin MOTIVAATIO.

Motivaatio on ollut taas tapetilla viime aikoina enemmän tai vähemmän. Olen pohtinut omaa motivaatiotani eri asioiden suhteen. Aina ei huvita juosta, ei spinnata, heiluttaa kuulaa tai muuten vaan ei huvita tehdä mitään fyysistä.

Motivaatio on kaikki mitä tarvitset - kaikessa!

Samat asiat pyörivät myös asiakkaitteni mielessä, he kysyvät jatkuvasti neuvoa motivaation suhteen ja varsinkin siihen tilanteeseen kun motivaatio on täysin kadoksissa.
Minultakaan ei aina löydy täydellisiä vastauksia joka lähtöön. Jokaisen meistä on kurkattava sisäänpäin omaan itseemme, mietittävä tarkoitusperiä ja pohdittava todellisen motivaation tukipilareita.
Se mikä motivoi toista, ei välttämättä olekaan toiselle avuksi sohvan nurkasta nousuun.
Moni tarvitsee tsempparin mukaan saadakseen itsestään irti enemmän kuin yksin. Itsekin personal trainerina joskus mietin, että pitäisikö palkata oma personal trainer ahaa-elämysten herättäjäksi, uusien treenitapojen opettajaksi, sillä vaikka tietääkin paljon niin silti ammattilaisenakin on hyvä laajentaa perspektiiviä omien rajojen ulkopuolelle toiselta ammattilaiselta.
Motivaatio on kaiken alku ja juuri. Siitä lähtee ensimmäinen askel kohti tavoitetta, tavoitetta, joka on saanut meidät motivoitumaan ja toimimaan.
Mikä sinua motivoi liikunnan suhteen?
Mikä saa sinut hyppäämään jumpasta jumppaan viikosta toiseen?
Entä nostamaan rautaa salilla tai juoksemaan 25 kilometriä?
Joku siinä motivoi. Oli se sitten elämäntapa, joka on yhtä normaalia kuin syöminen ja nukkuminen, tai opittu välttämättömyys, jotta pysyisimme terveyden perikuvina, niin kaikkeen liittyy motivaatio joko sisäisesti tai ulkoisesti rakennettuna.
Miettikääpäs!

"Se joka ei koskaan luovuta, on lyömätön."

Ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille motivoituneille ja motivaatiota kaipaaville:)

Luovuutta ja motivointiyrityksiä.

Oi voi. Pää lyö tyhjää. Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta sanat eivät taivu sitten millään. Yhteys ajatusten ja kirjallisen tuotoksen välillä on katki. Kadoksissa jossain, enkä saa otetta millään.
Lauseet tylsistyttävät joka muodossa ja kokonaisuus maistuu puulta vaikka kuinka yrittäisi. Writer's block, kirjoittajan ja toimittajan vitsaus, joka hiipii joskus mukaan kuvioihin. Harmillisesti. 
Elämässä tulee näitä blockeja, myös muille osa-alueille. Hyvä esimerkki on liikunta.
Motivaatiokatkos on parempi sana kuvaamaan tätä blockia, jolloin mitään ei saa aikaan, mikään ei huvita ja kaikki tuntuu tahmealta, ja rautalangan vääntämiseltä.

Hyvä ystäväni kysäisi minulta tänään, että miten ihmeessä saan pidettyä itseni jatkuvasti motivoituneena samoihin asioihin, esimerkiksi juoksemiseen.
Aloin miettiä asiaa syvällisemmin, ja mitä syvällisemmin mietin, sitä laajemmalti asiaa aloin myös nähdä.
Juokseminen on kuin kirjoittaminen. Askel on kuin sana tekstissä. Aina ei voi onnistua täydellisesti. Eikä pidäkään. Joskus sanat saavat siivet alleen, tekstistä tulee lennokasta, helppoa ja soljuvaa, loppuun saakka. Samoin juoksulenkki, joinakin päivinä tuntuu niin helpolta, että tuntee jokaisen askeleen lentävän, rullaavan ja nautinto on täydellistä.
Onnistumisen elämykset ovat sidoksissa myös niihin "huonoihin" päiviin, jolloin emme ole täysin tyytyväisiä tekemisiimme ja motivaatiomme ei ole aivan sataprosenttisesti mukana. Jos aina kaikki olisi vain ja ainoastaan helppoa, niin emme kokisi koskaan hyvän tekstin tuomaa hekumaniaa tai vahvan juoksulenkin jälkeistä euforiaa.
Motivaatiokatkos tai block on purettavissa vain tekemällä. On etsittävä uusia tapoja toimia. Tehtävä jotain poikkeavaa, jotta mielekkyys palaisi taas mukaan kuvioihin.
Alunperin minullakin oli tarkoitus kirjoittaa aivan eri aiheesta kuin tämä, mutta purkaakseni writer's blockini, minun oli tartuttava kirjaimellisesti itse asiaan, ja tässä ollaan.
Oli kyse mistä tahansa, motivaatiokatkos on aina merkki siitä, että ollaan tehty jotain asiaa jo liian kauan samalla tavalla.

Palauttaakseen takaisin intohimoisen tekemisen, meidän on ehkä juostava lyhempiä lenkkejä nopeammalla vauhdilla pitkien sijaan. Pudotettava toistomääriä ja lisättävä painoja lihasliikkeissä kuntosalilla, pitkien sarjojen korvaamiseksi. Kokeiltava jotain aivan uutta jumppatuntia, ja unohdettava pumpit ja spinnut hetkeksi. Hypättävä ulos mukavuusalueelta saaden niin henkisesti kuin fyysisestikin uusia hermoärsykkeitä, jotta motivaatio palaisi taas iloisena takaisin.
Minä ainakin onnistuin tässä tänään. Vaihtamalla vain suunniteltua aihealuetta.

Carpe diem!

"Lepo ei ole lepoa, ellei se ole ansaittua lepoa."

Moni pläräilee varmaan näin sunnuntai-iltana ensi viikon kalenterin sivuja ja miettii ehtiskö jumppaan, salille, uimaan, juoksemaan, tanssitreeneihin tms.
Älä mieti sen enempää vaan anna lupaus itsellesi siitä että ehdit!!! Oman hyvinvoinnin edelle ei pidä päästää kovin montaa asiaa, joten jos liikunta kuuluu hyvinvointiisi, niin aamulla vaan lenkkarit mukaan kassiin ja aloittamaan viikko treeneillä ennen tai jälkeen töiden. Sitä tuskin tulet katumaan!

Omalla kohdallani viikonlopun fyysinen lepo on tehnyt hyvää, ei pelkästään keholle, vaan myös mielelle. Uutta intoa puhkuen valmistaudun uuteen viikkoon. Energisenä. Hyvinvoivana. Levänneenä.

Katse kohti hyvinvointia.

Lihakset kaipaavat jo tekemistä. Rajojen kokeilua ja niiden rikkomista. Pääkoppa kaipaa haasteita ja uusia perspektiivejä, joita jokainen uusi tuttavuus tuo tullessaan.

Polvi on saanut huilata, ja vielä yhden päivän se saakin tehdä sitä, ennen kuin taas laitetaan testiin kehon vahvuus, kestävyys ja sinnikkyys. Mutta ilman lepoa tämä ei onnistuisi.

Tulkoon siis uusi viikko. Olen valmis. Vahvempana kuin koskaan. Motivoituneempana kuin koskaan.

Oletko sinä?

"Lepo ei ole lepoa, ellei se ole ansaittua lepoa".

Mistä on hyvät juoksijat tehty?

Muutama ystäväni on juoksemassa tulevana viikonloppuna Helsinki City Maratonin. Toinen ensimmäistä kertaa, toinen taas ei muista enää maratoniensa määrää.
Olen kummankin kanssa ollut viime aikoina paljon yhteydessä ja keskustelunaihe on ollut 90 prosenttia juoksuun liittyvää. Ymmärrettävää, kun h-hetki lähestyy.
Vinkkejä ollaan vaihdeltu puolin toisin, ja olen itsekin avannut silmiäni eri näkökulmille. Suurin ongelma kummallakin on ollut ehdottomasti motivaatiotekijät.
Toinen on on aloittanut aktiivisen juoksuharrastuksen miehensä innoittamana vuosi sitten ja juoksi ensimmäisen virallisen puolimaratoninsa keväällä. Lenkkarit tuntuivat niin hyvältä jalassa että ystäväni ilmoittautui sitten vielä maratonillekin. Kunnioitettavaa!
Motivaatio on kuitenkin ollut kesän aikana kiven alla ja välillä koko treenaus on tuntunut raskaalta. Niin tyypillistä, niin yleistä.

42 kilometriä on pitkä matka juosta, ja varmasti sitä kilometrimäärää miettii treenatessa monta kertaa. Muistan itsekin miettineeni. Paljon.
Oli kyse sitten maratonista tai juoksemisesta yleensä, motivaation ylläpitäminen vaatii paljon työtä. Juoksu on henkisesti tappavaa, jos siihen ei ole latautunut oikeanlaisella energialla. Tällä energialla tarkoitan, henkistä energiaa. Toki hyvä ruokavalio pitää muistaa myös, minkä kautta saamme fyysisen jaksamisen.
Juoksussa on oltava mukana kokonaisvaltaisesti, se on mielen ja kehon tasapainon löytämistä. Alkuun onkin hyvä kysyä itseltään kysymys "miksi minä oikein juoksen?". Jokaisella on siihen omat syynsä ja niiden syiden selvittämisen kautta opimme hyödyntämään myös itselleen sopivia motivointikeinoja.

Tossua vaan toisen eteen.

On nähtävä itsensä juoksijana. Mutta mikä tärkeintä, on nähtävä itsensä juoksemassa. Jos jatkuvasti toistamme sanoja "ettei minusta ole tähän", niin näin myös tulee käymään. Usko itseen, omiin kykyihin ja voimavaroihin kantaa kauas. Jos on päättänyt aloittaa juoksuharrastuksen, niin kuka tahansa pystyy siihen, jos vain uskoo että "tämä on minun juttuni".
Sama pätee maratonille valmistauduttaessa. Sillä hetkellä kun on ilmoittautunut juoksemaan sen 42 km, motivaatio on yleensä huipussaan. Samoin usko itseemme. Tämä tunne on säilytettävä loppuun saakka muistaen että jokainen treenikerta vie meitä lähemmäksi maaliviivaa. Meidän tulee nähdä itsemme ylittämässä maaliviivaa, ei niinkään voivotellen kuinka pahalta se koko reissu tuntuu kolmenkympin jälkeen.
Ensimmäiseen maratoniin treenatessani 2006, minulta usein kysyttiin seuravaa "mitä jos et pääsekään maaliin?" -- olin ihan ihmeissäni kysymyksestä, koska en ollut itse edes sitä ajatellut. En ollut antanut itselleni edes mahdollisuutta epäonnistua, ja se oli varmasti se parhain psyykkaus. Ja se ajatus vei maaliin.
Mielikuvin on hyvä juosta. Teen sitä paljon. Suunnittelen etukäteen uusia ideoita juoksureiteilleni ja malttamattomana odotan, että seuraavalla juoksulenkilläni pääsen toteuttamaan ne. Oli kyse sitten uudesta playlistasta ipodilla, uudesta juoksureitistä tai vaikka uusista juoksuvermeistä, kaikki nostattavat motivaatiota ja auttavat taas eteenpäin.
Jos joskus tarvitsen oikein kunnolla psyykkausta, niin etsin youtubesta videopätkiä, joilla saan itseeni sen tunteen mikä tarvitaan kun "kaikki on mahdollista".

Allaolevat videolinkit ovat muutamia lemppareistani...

http://www.youtube.com/watch?v=EokseUskyDI

http://www.youtube.com/watch?v=MIl5RxhLZ5U&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=QuRj20wPpyI&feature=related

Nämä videopätkät ovat kuin potku persuuksiin. Saavat liikkeelle. Toimimaan. Tekemään. Ylittämään rajoja. Haastamaan mahdottaman mahdolliseksi. Ja tajuamaan että vain me itse asetamme itsellemme rajotteita, pystymme kaikkeen jos vain uskomme pystyvämme.

Luova hulluus vie aina vaan pidemmälle.

"Kaikki suuri ja mahtava kasvaa hitaasti ja huomaamatta."

Onneen ei ole oikotietä. Siihen ei ole karttaa. Se ei ole mikään määränpää. Onni on tässä ja nyt. Onni on arjen pienissä asioissa vaikka niitä on joskus todella vaikea löytää.
Itse olen viimeisen vuoden aikana käynyt läpi paljon pohdintoja elämästä. Olen miettinyt omaa elämääni, minääni, äitinä olemisesta, työtäni, haaveitani ja unelmiani. Mutta erityisesti sitä että mitä se onnellisuus oikein on.
Nykypäivän ihmiset voivat huonosti, niin henkisesti että fyysisesti. Yhteiskunta asettaa meille paineita täydellisyyden tavoittelusta, suorittamisesta ja onnen etsinnästä materialistisin keinoin.
Olen itsekin syyllistynyt oravanpyörän pyörittämiseen. Tehden kolmea työtä, opiskellut siinä samalla ilman sen kummempia vapaapäiviä kesälomista puhumattakaan. Löysinkö onnen?? En, ainakaan sellaisena kuin luulin löytäväni. Vuosia jatkunut oravanpyörärumba johti loppuunpalamiseen ja pakotti pysähtymään. Tämä on jo jotenkin niin klisee, sama tarina löytyy jo niin monelta ihmiseltä.
Muistan nuoruudessa ihannoineeni sanontaa: "haluan olla kaikkialla, kaiken aikaa, kaikkien kanssa ja tehdä kaikkea mikä on mahdollista". Sillä ideologialla elettiin sitten vuosia, kierrettiin maailmaa, asuttiin ulkomailla, juostiin oravanpyörää aina vain lujempaa, suorittaen elämää pysähtymättä. Hienoahan se oli, silloin. Elämässähän on uskallettava tehdä asioita, toteuttaa unelmiaan juuri sillä hetkellä kun ne tuntuvat oikeilta. Mutta kaikella on kuitenkin aikansa.

Elämän kauneus jää kiireen keskellä monesti huomaamatta.

Arvot muuttuvat. Myös unelmat. Ja näin on tarkoitettukin. Äidiksi tuleminen laittoi omat elämänarvot uusiksi. Oman jaksamisen horjuminen pakotti pysähtymään ja katsomaan elämää silmiin, ja miettimään mikä on oikeasti tärkeää. Parhaimmat opit elämässä tulevat kantapään kautta opituista virheistä.
Vauhti on hidastunut elämässäni tähän hetkeen. Jaan työaikani mahdollisuuksien mukaan niin että ehdin viettää myös aikaa perheeni kanssa. En enää elä tänään ensi viikkoa ja ensi viikolla taas seuraavaa, vaan nautin tästä päivästä. En enää juokse tukkaputkella liukuportaita ylös metrotunnelista (en ainakaan joka kerta) vaan pysähdyn siihen hetkeen, ihmettelemään ohi meneviä ihmisiä ja katsomaan ympärilleni. Loistavaa hyötyliikuntaahan se on, joten en sano etteikö sitä kannattaisi tehdä.
Onni on todellakin tässä ja nyt. Ihan normaalissa arjessa. Pienen pienissä asioissa ja siinä että on aikaa pysähtyä. Kiire ei tule kenellekään vaan jokainen syyllistyy itse sen tekemiseen.

Onni on...herätä aamulla niin aikasin että ehtii nauttia aamukahvin kaikessa hiljaisuudessa ennen muiden heräämistä. Vapaapäivänä.
Onni on...perjantai ja auringon säteet sateen jälkeen.
Onni on...oma kolmevuotias tyttäreni, joka kysyy "tuletko sinä äiti leikkimään minun kanssa?".
Onni on...puhtaan pyykin tuoksu.
Onni on...lepopäivä lihaksille.
Onni on...ihana kahvihetki ystävän kanssa. (Kiitos Heli eilisestä!!)

Elämän pieniä iloja.

Onni on paljon pieniä asioita, jotka meillä monesti jää kiireen ja stressin pyörteissä huomaamatta. Työt on tehtävä ja aina ei ole aikaa istua aloillaan mutta sekin pieni hetki joka joskus liikenee, minuutti tai kaksi, kannattaa käyttää tähän hetkeen.

Kun ei pidä liian kiirettä niin syntyy jotain mahtavaa, huomaamatta. Todistettu! Oli kyseessä sitten vaikka kunnonkohotus tai painonpudotus, niin jokainen on tietoinen että asioille on annettava aikaa. Tänään kaiken ei tarvitse olla valmista, huomenna on uusi päivä. Tänään nautitaan tästä päivästä. Huomenna huomisesta.

Toimintatiistai.

Aamukahvi nautittu. Aamupala syöty. Herättykin siinä jossain välissä. Treenikassi pakattu. Lapsi kiikutettu päivähoitoon. Aamupäivä asioitu asiakastapaamisissa ja saatettu monelle hyvä mieli ja uusi alku syksylle.
Siinä työni mausteet -- "aiheuttaa" ihmisille hyvä mieli, lisätä heidän energiatasoa ja auttaa heitä muuttamaan elämäntapoja toivottuun suuntaan.

Rakkaat pyöräilykenkäni.

Iltapäivä menty spinning-tunnin ja kahvakuulan merkeissä. Korkattu minulle uusi kuntokeskus, josta tulee ainakin osittain uusi työpaikkani. Loisto juttu!

Ohjaajalla on aina useampi kenkäpari mukana. Just in case!

Spinningkin tuli taas havaitttua mukavaksi pienen paussin jälkeen. On ollut nääs tota motivaatiopulaa sen suhteen melkein koko kevät ja kesä. Mutta nyt oli ihan jopa nautinto!

Joskus on vaan pidettävä taukoa niissä treenimuodoissa, joihin mieli ei pääse mukaan. Tehtävä jotain aivan muuta. 

Motivaatio on se juttu, joka kantaa kauas ja tuottaa tulosta. Se on se voima, joka tekee tien vuoren huipulle kevyemmäksi kulkea.

Motivaatio on eväspakettimme, joka antaa energiaa, auttaa pysymään tavoitteessamme ja vaikeina aikoina myös lohduttaa meitä "matkallamme".

"The greatest gift you will ever receive is the gift of loving and believing in yourself. Guard this gift with your life. It is the only thing that will ever truly be yours."  ~Tiffany Loren Rowe

Hikipisaroita ja nesteytystä.

Joku viisas on joskus sanonut seuraavaa:

" Your run is as strong as your core muscles."

Tämä pitää niin paikkaansa! Tunsin lauseen sanat tänään heittäessäni sen lupaamani juoksulenkin. Keskivartalo ei ollut ihan toivotulla tavalla mukana vaan alaselän kireys aiheutti epämukavaa olotilaa ja tunsin kuinka jännitin vääriä lihaksia enkä saanut normaaliin tapaan kevyttä, rullaavaa askellusta mukaan. Aamun selkärangan rullauksetkaan eivät tuottaneet tulosta mutta kaikesta huolimatta nautin silti lenkistä, auringosta ja hyvästä musiikista korvilla.

Juoksu ei ole aina juhlaa, ja kun se ei ole sitä, niin juuri silloin moni heittää ne lenkkitossut nurkkaan ja toteaa "ei musta ole tähän". Moni asia elämässä ei onnistu ekalla kerralla vaan asioiden eteen on tehtävä töitä. Kunto ei nouse hetkessä eikä "madonna-käsiä" saa muutaman hauis-ojentajatreenin jälkeen. Ja meillähän on tarkoitus mennä kokoajan eteenpäin, kehittyä ja kasvaa. Jos saisimme kaikki haluamamme just nyt, niin mitä tekisimmekään lopun elämämme? Mahtaisi olla tylsää.

Motivaatio on kaiken lähtökohta. Sen ympärille on hyvä rakentaa jotain pysyvää. Jos motivaatiota ei ole, niin helposti luovuttaa ennen kuin on aloittanutkaan.

Eli pieni epämukava olotila ei menoa haittaa. Jos on motivoitunut tekemään jotain niin kynnys kipuun ja särkyyn kasvaa, terveen maalaisjärjen rajoissa kuitenkin.

Otin tämän päivän lenkin enemmän palauttavana, sillä eilisen kahvakuula-treenin jälkeen lihakset olivat hiukan hellänä. Siitä johtui myös alaselän jäykkyys. Sitä se tauko teettää, joten pitää muistaa antaa keholle aikaa tottua taas "loman jälkeiseen elämään".
Sykemittaria en ottanut mukaan vaan lähdin ihan kehoa kuunnellen liikkeelle. Joskus sekin tekee hyvää. Kevyen aloituksen jälkeen lisäsin hiukan vauhtia ja pidin sen suht tasaisena loppuun saakka. Halusin nauttia fiiliksesta, kuunnella lihaksia ja tunnustella mielentilaa hengityksen kautta. En halunnut suorittaa juoksua vaan keskittyä itseasiaan, kehon ja mielen tasapainoon. Onnistuin!

Lämpimällä ilmalla jaksamisen edellytys on nesteytys. Kokemuksista viisastuneena tiesin napata mukaan "juoksupulloni", jonka kanssa on oikeastaan hyvä juosta keskellä olevan kädensijan ansiosta. Moni vastaantuleva juoksija katsoi pulloa janoisen näköisenä. Eikä ihmekään tällä ilmalla.

Drinking & running. It works!

Lenkin loppuvaiheessa kävin vielä vetäisemässä kymmenisen kertaa jyrkän kallion rinteen ylös alas tunteakseni olevani elossa. Jo väsyneillä lihaksilla se on haaste mutta halusin ottaa haasteen vastaan.
Mikäs siinä sitten oli venytellessä auringon alla lämpimällä kalliolla hetken aikaa rauhoittuen. Nämä on niitä hetkiä, jotka mielellään säilöisi pulloon ja tarpeen tullen hörppäisi kulauksen.

Ihanuutta!!! <3

‎"Inspire yourself and others will be inspired. Motivate yourself and others will be motivated. Develop yourself and others will start to develop themselves. Be an example first and then the world changes around you." - Author Unknown