"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä.

Minulta on paljon kysytty että miten pysyn kunnossa raskauden aikana. Moni on ihmetellyt pientä vauvamasuani ja hämmästys on ollut yhä suurempi kun olen kertonut että viikkoja on jo reippaasti yli puolen välin.
Jokainen raskaus on erilainen ja jokaisen keho reagoi omalla tavalla raskauden tuomiin muutoksiin. Vertailuun ei koskaan pitäisi lähteä, sillä se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa tulevaa äitiä, ja hyvin usein aiheuttaa turhaa stressiä.
Jo esikoiseni kanssa mahani ei kasvanut kovin suureksi, eikä varsinkaan sellaiseksi ihanan pyöreäksi vauvamasuksi. Olenkin monille nauranut että minulla oli tässä edessä sellainen "pakki", joka tulee helposti varsinkin miehille, jos he unohtavat treenata säännöllisesti syviä vatsalihaksia. Ihana silloinen kollegani ja hyvä ystäväni ristikin minut ET:ksi.
Hyvin olisin pystynyt peittelemään raskauteni viime metreille saakka.
Jos ekan raskauden aikana vedin jumppatunteja aivan normaaliin tahtiin pilateksesta ja spinningiin, niin tässä toisessa raskaudessa liikunta on jäänyt hyvinkin taustatekijäksi. Liikkuminen on ollut enemmän arkiaktiivisuutta ja kehonhuoltoa. Pari vuotta sitten "eläköidyin" ryhmäliikuntatunneista 20 vuoden jälkeen joten jumpattua ei ole tullut mutta keho reagoi yhä samalla tavalla. Kiloja on tullut se muutama pakollinen ja se siitä.
Se mitä raskauden muutoksiin tulee, uskon vakaasti siihen että kaikilla taustatekijöillä on siihen vaikutusta.
Se miten tuleva äiti syö, tai on syönyt. Se miten tuleva äiti liikkuu, tai on liikkunut, vaikuttavat suuresti raskauden tuomiin muutoksiin kehossa.
Ruokavaliota en ole muuttanut lainkaan. En syö "kahden edestä", sillä niin ei ole tarvetta kenelläkään. Masussa oleva vauva tarvitsee ehkä sen 100 kcal extraenergiaa alkuun ja myöhemmin kasvaessa 200-300 kcal. Nämä tulevat rehellisesti sanottuna hiukan vaihtelevasti omalla kohdallani koska en todellakaan laske määriä kaloreista puhumattakaan.
Makean himo on täysin kadoksissa eikä muutenkaan tee mieli mitään rasvaista ruokaa. Kuuntelen kehoani tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin ja annan sille sen mitä se kulloinkin haluaa, hyvin usein himo tulee marjoihin ja hedelmiin sekä puuroon ja hapanmaitovalmisteisiin. Ja joudun syömään jotain lähes koko ajan välttääkseni pahoinvointia, joka yhä jatkuu (raskausajan pahimpia riesoja!!).
Ensimmäisessäkään raskaudessa vatsalihakseni eivät juuri antaneet periksi joten pikkuruinen prinsessa joutui olla niiden alla ahtaasti loppuun saakka. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä näen raskauden jälkeisen kehon palautumisen, mikä tapahtui hyvinkin nopeasti, huonoina sen että tukalat olivat olotilat viime metreillä raskautta sillä repimiskipuja oli kovastikin.
Yhä edelleenkään tämä linea alba eli tukikalvo, joka pitää suoria vatsalihaksia yhdessä, ei ole antanut kovin paljon periksi ja tunnen samanlaisia kasvukipuja kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Ehkä tämä on jossain määrin geneettistä että näin ei helposti tapahdu kohdallani tai sitten ei. Mene ja tiedä.
Mutta näillä mennään kesää kohti ja pyrkimys on yrittää nauttia jokaisesta päivästä ja tunne-/olotilasta vaikka ei se aina helppoa ole huonosti nukuttujen öiden, pahoinvointien ja liitoskipujen kanssa.
Silti sydämeni on täynnä kiitollisuutta tästä pienestä ihmeestä, joka herättää joka aamu äidin klo 4 vahvoilla potkuillaan ilmoittaen että "olen täällä".

- Heidi -

maanantai 22. helmikuuta 2016

Hetkiä elämästä.

Istuin tänään kahvilassa. Yksin. Kello lähenteli lounasaikaa mutta ruuhkasta ei ollut tietoakaan, hiihtolomalla oli varmasti vaikutusta asiaan. Oli kai viennyt asiakkaat talvisimpiin maisemiin.
Seurasin ympärillä olevia ihmisiä. Suurin osa heistä oli siellä myös yksin. Yksi luki kirjaa. Toinen näpytteli omppuaan. Kolmas puhui puhelimessa kieltä, mistä en täysin ollut varma.
Siinä mietin ja ajattelin lähes ääneen, täydellistä!
Olin läsnä hetkessä. Katsoin. Kuuntelin. Aistin. Ja tulin hyvinkin tietoiseksi ympärillä olevasta. Minulla oli hyvä olla.
Edessäni oli juustoleipä höysteillä ja poikkeuksellisesti kahvin sijaan mansikka-appelsiinimehua.
Kuinka monesti oikeasti pystymme nauttimaan edessämme olevasta ruuasta tai juomasta ilman minkäänlaista häiriötekijää? Eikö ole totta, että räpläämme yleensä kännykkää tai juttelemme puhelimessa tai vieressämme istuu kaveri, jonka kanssa olemme syömässä, ja puolet ruokanautinnosta menee aivan ohi.
Tämä oli minun oma hetkeni. Mindfulness-tila, jonka kautta pystyin tiedostamaan lähes kaiken mitä ympärilläni tapahtui omien aistieni kautta.
Harrastin tätä paljonkin Lontoon vuosinani. Minusta ei saanut pubi-ihmistä tekemälläkään mutta kahvilakulttuurin kanssa olin sinut heti kerta heitolla.

Tietoinen läsnäolo - mitä se on?

Keskittymistä. Tarkkaavaisuutta. Hiljentymistä. Tietoisuutta siitä mitä juuri nyt tapahtuu sekä sisällämme - kehossamme, tunteissamme, ajatuksissamme - että ulkopuolellamme, ympäristössämme.
Tietoisesti läsnäoleva ihminen tuntee oman itsensä ja tästä syystä osaa tehdä helpommin oikeita ratkaisuja elämässään, ilman että osaa sen paremmin sitä perustella (intuitio).
Hyvä johtajuus on tietoista läsnäoloa.
Hyvä asiakaskokemus on tietoista läsnäoloa.
Hyvä ihmissuhde on tietoista läsnäoloa.
Eli käytännössä hyödymme tietoisen läsnäolon harjoittamisesta kaikilla elämän alueilla.
Tietoista läsnäoloa voi harjoitella päivittäin, keskittymällä omiin aistikokemuksiin, tunnetiloihin, näkemisiin ja kokemisiin. Se on matka itseemme ja sitä kautta myös tietoisuuteen toisistamme.

Kuinka tietoisesti sinä olet läsnä päivittäin?

- Heidi -


tiistai 9. helmikuuta 2016

"Äiti, piristy - kaikki on hyvin."

Tänä aamuna herätessäni havahduin tunteeseen, jota en ole tuntenut koskaan aiemmin. Nimittäin raskaanaolemisen ihanuuteen!
En ole uskaltanut iloita muuttuvasta kehostani millään tavalla ennen tätä aamua.
Aamusta iltaan kestävä kuvotus, sairaalloinen väsymys, ahdistus siitä että vaatekaapistani löytyy ehkä viisi paitaa ja kolmet housut, jotka tuntuvat mahtuvan päälle, ovat saaneet olotilan alamaihin puhumattakaan keskenmenon pelosta, joka on ollut läsnä koko alkuraskauden.
Mutta tänä aamuna, heräsin teräviin potkuihin, jotka olivat kuin merkkinä minulle että "äiti, piristy - kaikki on hyvin."
Matka on puolivälissä ja kevät nostaa päätään. Päivät alkavat olla jo hyvinkin paljon pidempiä ja linnut ovat aloittaneet lauluharjoitukset puiden oksilla. Tyttäreni aamuinen kommentti sai hymyn huulille ja rauhallisuuden valtaamaan mielen.
"Äiti, sun maha on kasvanut taas."

Niin. Raskaana oleminen voi olla myös ihanaa. Sen havaitsin tänä aamuna.

Esikoiseni syntymästä tulee kesällä 8 vuotta. Neiti on reipas ekaluokkalainen.
En koskaan enää uskonut että saisin lapsia kunnes elämä puuttui peliin ja teki asioita mahdollisiksi uskomattomilla tavoilla.
Olen alkanut uskoa ja luottaa entistäkin enemmän siihen että kaikella on jokin tarkoitus.
Vuoden takainen kipeä keskenmeno mursi sydämeni monella tavalla ja muutti minua ihmisenä. Se opetti elämästä sen, että on asioita joihin emme voi millään tavalla vaikuttaa. Nöyryys elämää kohtaan vahvistui entisestään. Kaikkea emme voi kontrolloida ja joskus voimme vain toivoa parasta.
Mutta nyt, tässä puolessa välissä matkaa, uskallan jo katsoa valoon, nähdä jotain mitä olemme koko perhe toivoneet ja hartaina odottaneet.
Mikään muu ei ole varmaa elämässä kuin tämä hetki, joten nauttikaamme siitä. Täynnä kiitollisuutta.

-Heidi-