Ylöspäin.

Viikonloppu meni taas pohdiskellessa syvällisiä. Niin tyypillistä minua.
Maanantaiaamu tuntui tuskalliselta. Sekin niin tyypillistä minua.
Mutta kas kummaa mitä tapahtuikaan kun sain pilatekset hengiteltyä ja kahvakuulat heiluteltua, olin kuin uusi ihminen. Olo oli vaan niin mahtava että mikään ei saanut murrettua fiilistä huonompaan suuntaan. Kevyehkössä endorfiinipöhnässä mentiin loppupäivä, samoin iltakin.
Elämä on yhtä kipuamista ylöspäin. Välillä nousemme jyrkännettä niin rajusti että jokainen askel eteenpäin on tuskan takana. Joskus taas tuntuu että askeleet vain lentävät porras portaalta kohti taivasta ilman sen suurempia ponnisteluja.
Oli niin tai näin, jokainen askel on kipuamisen arvoinen.

Syksy on sittenkin kaunista. Nautinnollista.