Tänä lauantaiaamuna kun olisin saanut nukkua, pitkään ja hartaasti, niin kehoni päättääkin herätä jo klo 6.40. Kehonkelloni siis toimii hyvin usein piittaamatta oliko arki tai pyhä, sama rytmi pätee seitsemänä päivänä viikossa.
No mikäs siinä oli herätessä, rauhallinen aamu ja kiire oli käsite josta ei tarvinut piitata millään tapaa.
Entisessä elämässä olisin kirmannut jo ovesta ulos lenkille, nuuhkimaan aamunkastetta ja kuuntelemaan aikaisten lintujen viserrystä mutta nyt jouduin odottamaan pienen pellavapääni heräämistä.
Kiirettä ei ollut joten aikaa oli odottaa. Juoda aamukahvi rauhassa omalla kuistilla, ihailla oman pihan kukkia aamuauringon säteiden saattelemana ja olla vaan. Miettiä. Rauhassa.
Tämä hetki. Nämä ajatukset. Näillä jaksaa. Näillä pärjää. Nämä antavat voimaa.
Ja nyt juoksemaan.
Hyvää kesäkuista huomenta!!!
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti