Nykyään juoksen metsissä ja mättäillä hengittäen raikasta meri-ilmaa ja pysähtyen ainoastaan ottamaan valokuvia ikuisen seikkailijan portfolioon.
Elämä on muuttunut. Minulla on puutarha, jota kitken ja kuokin. Kotini ikkunoista kuuluu sisään todennäköisemmin linnunlaulu kuin liikenteen melu.
Citykanista on tullut metsien rusakko, joka tuntee olevansa vapaa ja onnellinen, lähellä luontoa.
Ehkä se on niin että ikä tekee tehtävänsä. Enää ei jaksa elää tapahtumien keskiössä ja päästä minuutin varoitusajalla joka paikkaan. Enää ei vaan tarvitse eikä jaksa.
Juoksen mielummin juoksulenkkini metsäpoluilla ja pyöräilen tyttäreni kanssa turvallisesti ilman liikenteen haittaa. Näin elin myös oman lapsuuteni; metsissä, puissa ja pihoilla.
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti