Heräämisiä.

Pitkästä aikaa kuluneen viikon aikana pääsin itsekin taas treenaamisen makuun. Jopa siihen malliin että kävelin kolme päivää kuin pingviini, kyykistyin alas kuin vanhus ja puin päälle lähes toimimattomilla käsillä. Mutta jokainen rankasti treenausta harrastava tietää että nämä tunteet ovat enemmän kuin palkitsevia.
Maanantaina kyykytettiin oikein olan takaa crossfitin merkeissä. Pitkin alkuviikkoa juostiin asiakkaiden kanssa juoksulenkkejä ristiin rastiin kaupunkia - hyvillä fiiliksillä. Sää oli mitä mahtavin!
Onneksi viikko loppui lyhyeen. Rankkaa fyysistä rasitusta oma kehoni ei vaan enää kestä montaa päivää peräjälkeen.
Voin treenata rankasti hetken jos toisenkin, vetää itseni äärirajoille, koetella ja haastaa mutta tarvitsen siihen vastapainoksi myös riittävää lepoa. Menneiden vuosien ylikuntokaudet ovat jättäneet jälkensä niin henkisesti kuin fyysisesti, joten olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Laatu korvaa määrän, treenatessakin - ja toimii ainakin omalla kohdallani täydellisesti.
Nyt on keho ja mieli saanut huilata muutaman päivän puutarhahommissa sekä "juoksennellen" tyttäreni pyörän perässä. Tämä kaikki on vastapainoa - tasapainottavaa ja akkuja lataavaa. Siis juuri sitä mitä me jokainen tarvitsemme.

Elämä ei ole pelkkää suorittamista vaan pysähtymistä hetkeksi - ympärilleen katsomista, havainnointia. Olemista tässä hetkessä.

Näillä eväillä viikonloppuun!

Heidi