Elämän reppu.

Muistan lapsuudestani kuinka äitini otti joka vuosi ensimmäisenä koulupäivänä veljestäni ja minusta valokuvan uusissa kouluvaatteissa koulureppu selässä. Jossain vaiheessa aloimme kieltäytyä kuvauksista sen tuntuessa tyhmältä ja lapselliselta.
Nyt itse äitinä syyllistyin kesälomien jälkeen samaan. Pyysin kuusivuotiasta eskarin aloittavaa tytärtäni poseeraamaan samaan tapaan kuin itse jouduin lapsena.

Mitä sinun repussasi on?

Kyynel silmässä istuin tänä aamuna tyttäreni kanssa metrossa katsellen pieniä reppuselkäisiä ekaluokkalaisia. Heidän ylisuuret reppunsa ammottivat selässä vielä tyhjyyttä odottaen sitä kaikkea tietoa, taitoa, kykyä ja oppia, jota koulu heille tarjoaisi seuraavien yhdeksän pakollisen oppivuoden ajan.
Vaikka koulu ja opettajat ottavat vastuun monista asioista, niin silti suurimmat ja tärkeimmät eväät lastemme reppuun laitamme me vanhemmat.
Kun tutkailet itse omaa reppuasi, sitä jota olet kantanut ekaluokasta lähtien, niin mitä löydät sieltä?Millaisia eväitä sinun reppuusi pakattiin ja minkälaisia kotiläksyjä matkanvarrella olet saanut?

Vanhempien vastuu

Elämä on kuin koulureppu. Keräämme sinne tietoa, jota kannamme mukanamme. Teemme läksyjä siellä olevista tehtävistä, jotta oppisimme tarvittavat asiat elämää varten. Kun lasti käy liian raskaaksi, on hyvä pysähtyä keventämään taakkaa, jotta matka sujuisi taas helpommin.
Jotta lapsemme reppu ei kävisi liian työlääksi kantaa, meillä vanhemmilla on vastuu pakata mukaan rakkautta, huolenpitoa, välittämistä, riittäviä rajoja, turvaa, oikeaa ravintoa, riittävästi lepoa ja ennen kaikkea, läsnäoloa.
Tämä pieni koululainen oppii meiltä kaiken, ei niinkään sitä mitä sanomme, vaan sen miten toimimme ja mitä teemme.

Turvallista koulutietä kaikille koululaisille - olkoon reppunne täynnä eväitä, jotka kantavat pitkälle!

- Heidi -

Uskalla ja ole läsnä

Tänään minun piti tehdä kaikenlaista. Näin lupasin. Ainakin itselleni.
Minun piti siivota. Siivota oikein kunnolla.
Minun piti pestä pyykkiä. Lakanat ja kaikki.
Minun piti hoitaa takapihan auringon paahtamaa puutarhaa. Kerätä kuivuneet pois ja helliä vielä elossaolevaa.
Minun piti järjestellä tavaroita ja löytää fiksut paikat niitä kaipaaville tilpehööreille.
Minun piti leipoa marjapiirakkaa, jotta pakastimeen olisi tullut edes yksi tyhjä kolo loppukesän sadonkorjuulle.
Minun piti järjestellä vaatekaappeja ja karsia turhat pois.
Minun piti reippaasti lähteä kauppaan, ehkä jopa juoksulenkin kautta, ja tehdä perheelleni ruokaa.
Minun piti tehdä paljon asioita mutta päädyinkin sohvalle vain ajattelemaan. En niinkään ajattelemaan asioita mitä piti tehdä vaan elämän hullunkurisuutta yleensä.
Reilun puolen vuoden blogihiljaisuuden jälkeen ajatukseni alkavat taas heräillä. Olen ollut "luovalla tauolla" pohtien, pähkäillen, ja sulatellen ideoitani ja ahaa-elämyksiäni, jotta niitä voi taas pieninä annoksina "oksentaa" ulos. Ja nyt on sen aika.

Pelko ja Uskallus

Elämä on ottanut suunnan yhteen sun toiseen. Muutosten tuulet ovat puhaltaneet hurjaa vauhtia ja niiden mukana ollaan menty ja lujaa. Hyvinkin mielellään.
Minkä tämä matka onkaan opettanut, on se että aito ihminen on onnellisuuden perusta. Tunteille on annettava tilaa ja niitä on uskallettava kohdata. Oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Pelko ajaa meidät monesti paikkaan jossa emme halua olla.
Pelko on myös este kaikelle sille mitä sielun syvimmissä syövereissä oikeasti haluamme tehdä.
Jos tietäisit varmasti ettet voisi epäonnistua niin miten se muuttaisi toimintaasi? Heittäytyisitkö?
Luultavammin.
Mutta miksi et tekisi sitä pienellä epävarmuudellakin? Mikään kun ei elämässä ole varmaa. Otat tiedostamatta riskin jo siinä kun astut aamulla ovesta ulos etkä tiedä varmaksi mitä päivä tuo tullessaan.
Elämme oikeasti jatkuvasti riskirajoilla ja se on osa elämää. Miksi et siis myös uskaltaisi ottaa tietoisia riskejä jos ne asiat ovat niitä todellisia asioita joita elämässäsi haluat tehdä ja toteuttaa?

Läsnäololauantai - LOL :)

Läsnäolon tärkeyden olen oivaltanut viime aikoina vahvasti. Vain olemalla läsnä voi luoda kanssaihmiseen väylän, jonka luominen toisissa olosuhteissa on lähes mahdotonta. Oli sitten kyse puolisosta, lapsista, ystävistä, asiakkaista tai ohikulkevista ihmisistä, läsnäoleva kuunteleminen on kaiken perusta. Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi ja sitä kautta myös huomioiduksi ja ymmärretyksi.
Unohda siis somen sorkinta hetkeksi ja keskity kanssaihmisiisi. Elämä on tässä ja nyt, monesti suoraan edessäsi, eikä jossain muualla.

Ole siis läsnä tänä lauantaina.

Huomioi lapsesi. Kuuntele. Leiki ja vietä aikaa heidän kanssaan.

Huomioi puolisosi. Halaa. Kosketa. Keskustele. Aiheella ei väliä kunhan juttu luistaa. Vietä yhteistä laatuaikaa <3

Huomioi ystäväsi. Kysy ja kuuntele mitä heille kuuluu. Oikeasti. Aina ei tarvitse heti lähteä kertomaan mitä itselle kuuluu sillä senhän itse jo tiedät :)


Tartu hetkeen - carpe diem!

...ja nyt olisi aika siivouksen ja kaupassa käynnin ennen perheen paluuta kotiin.

Viikonloppuja!


- Heidi -

Aika ei ole este - vaan TAHTOTILA!

Oma treenaaminen ja oman kehon fyysinen rasittaminen on ollut hetken aikaa tauolla. Viime vuoden lopussa kävin läpi pienen leikkauksen, mikä pakotti hidastamaan hetkeksi tahtia, välttämään suurien painokilojen nostamista ja äkillisiä ponnisteluja.
Arkiliikunta työn puolesta ja vapaa-ajan touhut tyttäreni kanssa ovat riittäneet peruskunnon ylläpitämiseen.
Mutta jos oma keho, ja erityisesti mieli, on rakennettu sitä varten ettei suostu tyytymään vain ja ainoastaan peruskunnon ylläpitämiseen, ja sydän halajaa jotain vielä enemmän, niin heti kun siihen tulee oikea hetki, hetkeen on tartuttava.
Ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset liikkuvat jos/kun on pakko, motiivit vaihtelevat terveydellisistä syistä ties mihin. Sitten taas on niitä, jotka liikkuvat koska se on heillä veressä, sydämessä, sielussa, ja se on heille elämäntapa.
Kuulun tähän jälkimmäiseen.

Olipa sitten motiivit mitkä tahansa, liikunta tekee meille kaikille hyvää. Jokainen tietää sen euforisen olotilan hyvän treenin jälkeen. Eihän sitä voi vastustaa!

Jos pelkkä peruskunto ja sen ylläpitäminen ei tyydytä, on haastettava kehoa uusiin fääreihin. Siinä ei tekosyyt kuten; ei ole aikaa, rahaa, ei jaksa tms auta vaan on ryhdyttävä toimeen.

Omalla kohdallani paukkupakkaset olivat epämukavuusalueen ääripää tänä viikonloppuna joten rakensin treenit sisätiloihin. Välineinä toimivat 10kg kahvakuula, jumppamatto, GRID-rulla ja kehon oma paino, joiden kanssa sain aikaan seuraavanlaisen treenin:

Alkulämppä

Etuheilautuksia eri versioin kahvakuulalla n. 5 min

1. patteri kahvakuulalla (3 kierrosta)

Etukyykky 20x
Vauhtipunnerrus 10x (per puoli)
Askelkyykky 20x (10x per puoli)
Kulmasoutu 10x (per puoli)

2. patteri keskivartaloon (3 kierrosta)

"Linkkuveitsi" kuulalla 20x
Russian twists = vartalonkierrot kuulalla 20x (10+10x)
Istumaannousut oman kehon painolla 20x
Istumaannousut käännöksillä sivulle 20x (10+10x)

Loppuajan rullasin lihakset vielä auki GRID-triggerpoint rullalla, jota suosittelen kaikille, jotka haluavat pitään kehostaan erinomaista huolta. Toimii!!!

Aika ei ollut ongelma koska lihakset sai kyytiä 20 minuutin ajan tehokkaasti ja palautukseen rullalla meni n. 15 minuuttia.
Ai ei muka ehdi :)

Suosittelen!

-Heidi-

Oppia ikä kaikki.

En enää luvannut, en enää vannonut uudenvuoden nimeen uuden elämän alulla tai paremmalla minällä.
Keskityn jokaiseen päivään kuin se olisi ainoa asia ja mahdollisuus mitä minulla on.
Pienillä asioilla alkaa olla vuosi vuodelta suurempi merkitys iän kartuttamalla tiellä.
En enää jätä tärkeitä ja merkityksellisiä asioita huomiseen, ensi viikkoon tai seuraavaan vuoteen, mikäli niiden vaikutus merkitsee suurta impaktia tähän hetkeen.
Mennyt vuosi opetti paljon - olin pohjalla, mutta nousin. Itkin ehkä enemmän kyyneliä kuin koskaan aikaisemmin, mutta puhdistuin.
Alkanut vuosi 2014 lupaa hyvää, en jaksa märehtiä menneessä vaan keskittyä uuteen kaikin mahdollisin tavoin.

" Keep your head up high. The world gives the hardest battles to the strongest soldiers."

Mitä parhainta vuotta 2014!

-Heidi-

Luovuuden lähteillä ajatus juoksee.

Luovuus kumpuaa sisältä päin, syvältä sielusta. Se on täynnä tunteita, iloa, surua, onnea, pettymyksiä, rakkautta, vihaa.
Luova ihminen löytää luomisprosessissaan tunteidensa ääreen, uskaltaa kohdata ne ja antaa tunteiden vaikuttaa tekemiseensä ilman estoja.
Luova ihminen uskaltaa ottaa riskejä, tehdä tavallisesta epätavallista, luottaa vaistoonsa ja vapauttaa ajatuksensa välittämättä muiden mielipiteistä.
Olen seurannut läheltä ihmisiä, eri luovuuksien lähteiltä. Kaikille heille yhteistä on herkkyys. Herkkyys aistia maailmaa suhteessa omiin tunteisiin ja odotuksiin. Löytää kaaoksen keskeltä omanlainen toimiva järjestys ja luovia uusissa tilanteissa itsensä sopusointuun muutoksen kanssa.
Luova ihminen näkee metsän puilta ja osaa maksimoida mahdollisuudet hankalissakin tilanteissa.
Luova ihminen osaa pohtia omaa toimintaansa tarkkaan ja pyrkiä järkeistämään syy- ja seuraus-suhteita loogisen älykkäästi toisiinsa.
Luovuus onkin vapauteen ja älykkyyteen sidoksissa oleva kyky nähdä uudenlaisia asiayhteyksiä mutta luovuus on myös sydämen valinta tehdä asioita, jotka kokee omakseen intuitiivisella tunnetasolla.
Vaisto ohjaa ja se vaisto ohjaa minua juoksemaan tänä lauantaiaamuna - osittaista luovuutta sekin, sillä en juokse hyvän fyysisen kunnon perässä, vaan sen mitä tapahtuu ajatuksilleni juostessa. Ne kirkastuvat. Loksahtavat kohdilleen. Ongelmat kohtaavat osittain tai kokonaan ratkaisunsa. Kokonaisvaltainen hyvänolon tunne valtaa koko kehon ja tunne siitä, että kaikki on mahdollista.

Ei muuta kun lenkkarit jalkaan ja kirpakkaan pakkassäähän.

-Heidi-

Elämä on sitä mitä olemme.

Olen törmännyt viime aikoina ajatukseen, tai paremminkin ihmetykseen siitä, että milloin se elämä oikein alkaakaan. Myönnän myös itse syyllistyneeni tähän ajatuksen juoksuun, ja oletukseen siitä että onni ja onnellisuus, tyytyväisyys ja tasapaino tulee vasta sitten kun on sitä ja tätä, siellä ja täällä...
Näin ei kuitenkaan ole. Elämä ei ala vasta sitten kun... Elämä on tässä ja nyt. Tämä nimenomainen hetki.
Muistan nuorempana ajatelleeni hyvinkin konkreettisesti niin, että sitä pitää olla jotain, omata jotain ja tehdä jotain, jotta voi olla onnellinen. Meillä on toiveita, odotuksia ja oletuksia tietyistä asioista elämässä, perheenperustamisesta, omasta talosta, urakehityksestä yms joiden saavuttamisen jälkeen se elämä voi muka vasta alkaa.
Suurimmat kasvunpaikat ovat meille jokaiselle niitä kun asiat eivät menekään niin kuin kaksikymppisenä on toivonut ja olettanut.
Totuudenmukaisemmin suurin osa meistä ihmisistä oppii elämään sitä oikeaa omaa elämää vasta keski-ikäisenä, virheistä viisastuneena, kerran pari pohjamutia rämpineenä, katkeria kyyneleitä useamman kerran vuodattaneena.
Elämää oppii elämään täysillä vasta silloin kun hyväksyy että mikään ei ole itsestäänselvää. Elämän hienous löytyy niistä ajatuksista kun huomaa itsessään voiman taistella, selvitä ja voittaa. Kaikki voi olla ohi hetkessä. Jokainen hetki on tärkeä, se pitää muistaa.
Kun oppii arvostamaan itseään, osaa arvostaa myös muita. Kun oppii ymmärtämään itseään, myös muiden ihmisten ymmärtäminen on helpompaa.
Inhimillisyys tulee tunteista, iloista ja suruista. Elämän tasapaino löytyy niiden välimaastosta.
Kun oppii hyväksymään rakkauden voiman ja välittämisen taidon, oppii hyväksymään myös oman haavoittuvaisuuden ja sen että elämä ei ole sitä mitä meillä on vaan sitä mitä me olemme.

Näihin sanoihin ja ajatuksiin...

-Heidi-

Elämän juoksu, juoksun elämä.

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä juoksulenkistä. Itseasiassa siitä on vierähtänyt niinkin kauan, etten edes muista milloin se oli.
Juokseminen ei ole minulle enää osa treeniä, vaan se on minulle puhtaasti osa elämää. Juokseminen ei ole minulle enää pakkomielle ja suoritus, vaan se on fiilispohjalla tapahtuva toiminta siinä missä leffassa käynti tai ulkona syöminen. Jos ehdin niin lähden, jos en niin maailmani ei kellahda kumoon vaan jatkuu ennallaan, tasapainossa.
Juoksen silloin, kun se tuntuu hyvältä. Juoksen silloin, kun minulla on siihen sopiva sauma. Juoksen silloin, kun koen tarvitsevani sitä; rentoutuakseni, ollakseni hetken yksin omien ajatusteni kanssa, tunteakseni kehoni ja mieleni vahvaksi.
Eilisaamun juoksulenkki kosteassa ja tuulisessa syysilmassa oli taas herätys tähän juoksun hurmokseen. Kaikkeen siihen hienouteen, mitä juokseminen voikaan pitää sisällään.
Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan verrattavissa elämään, jokaiseen päivään, jokaiseen hetkeen.
Se on kaukana suorittamisesta. Se on vain ja ainoastaan siitä hetkestä nauttimista, sisään- ja uloshengittämistä, askel askeleelta eteenpäin menemistä, jyrkkiä nousuja ja laskuja, juuria ja kantoja, välillä kivikkoa, välillä tasaista. Se on itseasiassa juuri sitä mitä elämän kaikessa hienoudessaan tulisi olla; riittävän haastavaa, jotta ymmärtäisimme ettei mikään tule eteemme helposti, riittävän koettelevaa, jotta kasvaisimme ihmisinä vahvoiksi ja varmoiksi omista kyvyistämme, riittävän tasaista, jotta saisimme välillä hengähtää ja nauttia maisemasta, tasapainosta.

"We run because it makes us feel like winners, no matter how slow or how fast we go." - Florence Griffith Joyner & John Hanc

-Heidi-