Mammaklaani.

Olet varmaan joskus liikenteessä kiinnittänyt huomiota siihen kuinka moottoripyöräilijät tervehtivät toinen toisiaan vienolla käden heilautuksella sivulle. Samaa tapaa noudattavat myös karavaanarit, hiukan näkyvämmin kylläkin ratin takaa. Ja veneilijät. Ja bussikuskit. Ja rekkakuskit. Omia tervehditään. Se on hyväksynnän ja yhteenkuuluvuuden merkki, "olemme yhtä" niin hyvässä kuin pahassa.

Samanlaista käytöstä olen huomannut myös odottavien äitien ja äitien keskuudessa yleensä.

Mitään näkyviä käsimerkkejä ei ole nähtävissä kuitenkaan - onneksi - vaan enemmänkin hetkellinen katsekontakti ja hento hymy, joilla halutaan viestiä myötätuntoa, "tiedän miltä susta tuntuu" fiilistä, ja samalla tavalla moottoripyöräilijöiden ja karavaanareiden tapaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kävelin tässä viikolla yksi päivä kotiin tyttäreni kanssa. Olotilani oli hiukan tukala kun supisteli aika pahasti ja masuasukki potki juuri sillä hetkellä oikeaan kylkeen niin kovilla potkuilla että olin aivan varma että jotain kohta repeää. Vastaan tuli äiti työntäen vaunuja ja vaunuista kuului pieni hentoinen, ihan melkein vastasyntyneen vauvan itku. Kohtaaminen oli hämmentävä. Kumpikin ohikulkiessaan vilkaisi toinen toisiaan, hymyili myötätunnosta ja hyväksyvästi "mä tiedän miltä susta tuntuu" elein.

Samoin kävi metrossa toissa päivänä kun vastapäätäni istuutui nuori naishenkilö mahansa kanssa. Siinä me istuttiin vastatusten aina Kamppiin saakka vähän kuikuillen toinen toisiaan ja mahojamme, varmasti miettien että mikäköhän viikko on meneillään. Normaalissa tilanteessa olisin jopa avannut suuni ja alkanut juttelemaan mutta olin jotenkin niin väsynyt ja puhunut jo suu vaahdossa koko päivän että hetken hiljaisuus oli paikallaan.

Äitiys on ihmeellistä.

Se on ylitsevuotavaa rakkautta lastaan kohtaan.

Se on sydäntä riipasevaa.

Se on liikutuksen kyyneliä.

Se on naurua ja iloa.

Se on huolta ja murhetta.

Äitiys on voima mitä ei voi kenellekään toiselle selittää vaan se on koettava itse.

Vain toinen äiti tietää miltä tuntuu rakastaa lastaan enemmän kuin ketään muuta.

Vain toinen äiti tietää miltä tuntuvat ne yölliset valvotut tunnit.

Vain toinen äiti tietää sen tuskan kun näkee lapsen itkevän kivusta tai pahasta mielestä eikä voi ottaa sitä tuskaa pois.

Vain toinen äiti tietää kuinka hienoja ovat ensiaskeleet, ensimmäiset sanat, ensimmäiset polkupyöräilyt ilman apupyöriä, ensimmäiset koulun päättäjäiset, valmistujaiset jne. Se ylpeys ja se kiitollisuus on jotain sanoinkuvaamatonta.

Vain toinen äiti tietää että äitinä oleminen on on maailman paras työ- mutta myös maailman rankin - sillä sen palkkaa ei mitata rahassa vaan aidolla ja pyyteettömällä rakkaudella.

Kaiken se kestää.

Kaiken se yrittää antaa.

Kaiken se haluaa tehdä, jopa omaa hyvinvointiakin uhaten. Äidit nimittäin.

Näin äitienpäivänä toivon kaikille äideille ihania hetkiä perheen parissa - paljon halauksia ja pusuja ja muistutuksen siitä että jokaisen äidin tulisi olla armollinen itselleen. Äitiys ei ole suorittamista vaan hetkessä elämistä ja niistä pienistä asioista nauttimista. Ottakaa kaikki irti jokaisesta hetkestä sillä ne eivät tule koskaan toistumaan samanlaisina.

Hyvää äitienpäivää te supernaiset!

-Heidi-