Maistuisiko panadol??

Olin puolisoni kanssa alkuviikosta perhevalmennuksessa. Olimme alunperin miettineet, että onko sinne mitään järkeä mennä mutta päätimme kuitenkin ottaa kahden kerran valmennuksen vastaan, eihän siitä mitään haittaakaan olisi.

Paikka alkoi pikkuhiljaa täyttyä maha pystyssä olevista äideistä ja enemmän tai vähemmän pihalla olevista tulevista iseistä. Ilmassa oli jännitystä ja jossain määrin myös hämmennystä.

Jokainen tutkaili toinen toisiaan, miettien varmasti että milläköhän viikolla toi on ja toi. Joku saattoi miettiä että miksi toi äiti näyttää yhä edelleen niin freesiltä, kun itse on kuin viimeisiä vetelevä vieteriukko. Ja miksi tolla ei näytä olevan mitään ylimääräistä kuin pieni vatsan kumpu, kun taas itsellä on valtava rahtilaiva ei pelkästään vatsana mutta myös koko kehonsa.

Ja taas sain huomata kuinka erilaisia raskaudet ovat. Paikalla oli ehkä hiukan vajaa kolmekymmentä odottavaa äitiä puolisoineen ja yhtä monta erilaista raskautta ja raskausmahaa.

Taisin olla ainoa heistä, joka ei ollut ensisynnyttäjä. Taisin olla ainoa heistä, joka oli jo käynyt läpi sen kaiken, mistä kaksi paikalla olevaa terveydenhuollon edustajaa puhui. Taisin myöskin olla ainoa heistä, joka mielessään suhtautui hyvinkin skeptisesti asioihin, joita parin tunnin aikana käsiteltiin.

Taisin olla myös ainoa, joka katsoi enemmän tai vähemmän koko valmennusta ulkopuolisena, kärpäsenä katossa, seuraten paikalla olevien reaktioita ja kysymyksiä.

Kahdeksan vuoden jälkeen olen monella tapaa taas ensisynnyttäjän asemassa. Keho on ehtinyt vuosien varrella palautua täysin, ja vahvistua entisestään. Raskausarpia ei jäänyt eikä yhtään ylimääräistä kiloa. Mutta moni asia on jäänyt raskausajalta unholaan, ja vaikean synnytyksen jälkeen on henkisesti haastavaa valmistautua uudelleen koitokseen.

Myös neuvolajärjestelmässä on näiden vuosien varrella tapahtunut iso muutos. Jos vielä tyttäreni aikana sain puhelimella neuvolatädin kiinni asiasta kuin asiasta, niin tätä nykyä ei ketään enää tavoita henkilökohtaisesti kuin vasta päivien päästä, sähköisen asioinnin kautta.

Neuvolakäyntejä on vähennetty roimasti ja tuntuu että raskauden kanssa on joutunut olemaan hyvinkin yksin vailla entisajan tukea äitiyspuolen terveydenhuollosta. Kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään, ja mitään ei oteta enää tosissaan, vastuusta puhumattakaan, vaan jos johonkin paikkaan soittaa kysyäkseen mistä mikin voi johtua tai pyytää saada tulla tarkastuskäynnille kipujen ja ison huolen kera, niin ensimmäinen kysymys on langan päässä että "oletko ottanut panadolia?". Ja jos ei, niin käsketään syömään niitä pari päivää ja palaamaan asiaan. Voi jee, sanon vaan.

Vaikka tiedän että monissa maissa ei ole tätäkään tarjota odottaville äideille, niin närkästys on kuitenkin suuri, kun kohtelu ja potilaslähtöisyys on kadonnut täysin.

Olen joutunut muutamaan otteeseen käymään tämän raskauden aikana yksityisellä lääkärillä varmistamassa että kaikki on hyvin. Yhtenä esimerkkinä kun kaaduin talvella jäällä, eikä minua otettu päivystykseen lainkaan vaan kehotettiin taas syömään panadolia ja palaamaan asiaan jos ei auta parin päivän sisällä. En todellakaan jäänyt odottelemaan epätietoisuuteen ja stressaamaan huolen kanssa yhtään sen enempää, vaan hoidin asian yksityispuolella, jossa asia todellakin otettiin vakavasti ja hoidettiin asiaankuuluvasti.

35. viikko on käynnistymässä ja h-hetki lähenee vääjäämättä. Oma huoli itse synnytyksestä kasvaa päivä päivältä, sillä kukaan ei tunnu välittävän mitä edellisessä synnytyksessä on käynyt. Tyttäreni oli pieni syntyessään (2680g) ja syntyi viikolla 39+3 käynnistyksellä. Ja jos hänet, niinkin pieni ihmisen alku, jouduttiin kiskomaan imukupilla ulos, niin mitenköhän käy isomman lapsen kanssa. Tiedossa on jo, että en omaa sitä synnyttäjille sopivaa lantiota lainkaan ja kun tästä asiasta olen useaan otteeseen jo sanonut, niin neuvolassa kuin lääkärissä, kukaan ei tunnu välittävän.

Taidan joutua lähiaikoina taas marssimaan yksityiselle kysymään asiasta, sillä luottamus julkisen puolen terveydenhuollon toimintatapoihin on hyvinkin heikoissa kantimissa.

Äitejä pyydetään välttämään stressiä, sillä sen vaikutus lapseen on todistettu, mutta se tuki ja asiaankuuluva hoito mitä nykypäivänä julkisen puolen terveydenhuollosta saa, ei todellakaan puolla raskaanaolevien äitien hyvinvointia ongelmatilanteissa.

Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa valmennuskertaa, jonka aiheena on synnytys...

Tiedän että teksti saattaa aiheuttaa närää heidän keskuudessa, jotka työskentelevät julkisessa terveydenhuollossa mutta kerroin vain pätkän omaa tarinaani. Ja tiedän etten ole ainoa näiden kokemusteni kanssa...

-Heidi-