Aika ei ole este - vaan TAHTOTILA!

Oma treenaaminen ja oman kehon fyysinen rasittaminen on ollut hetken aikaa tauolla. Viime vuoden lopussa kävin läpi pienen leikkauksen, mikä pakotti hidastamaan hetkeksi tahtia, välttämään suurien painokilojen nostamista ja äkillisiä ponnisteluja.
Arkiliikunta työn puolesta ja vapaa-ajan touhut tyttäreni kanssa ovat riittäneet peruskunnon ylläpitämiseen.
Mutta jos oma keho, ja erityisesti mieli, on rakennettu sitä varten ettei suostu tyytymään vain ja ainoastaan peruskunnon ylläpitämiseen, ja sydän halajaa jotain vielä enemmän, niin heti kun siihen tulee oikea hetki, hetkeen on tartuttava.
Ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset liikkuvat jos/kun on pakko, motiivit vaihtelevat terveydellisistä syistä ties mihin. Sitten taas on niitä, jotka liikkuvat koska se on heillä veressä, sydämessä, sielussa, ja se on heille elämäntapa.
Kuulun tähän jälkimmäiseen.

Olipa sitten motiivit mitkä tahansa, liikunta tekee meille kaikille hyvää. Jokainen tietää sen euforisen olotilan hyvän treenin jälkeen. Eihän sitä voi vastustaa!

Jos pelkkä peruskunto ja sen ylläpitäminen ei tyydytä, on haastettava kehoa uusiin fääreihin. Siinä ei tekosyyt kuten; ei ole aikaa, rahaa, ei jaksa tms auta vaan on ryhdyttävä toimeen.

Omalla kohdallani paukkupakkaset olivat epämukavuusalueen ääripää tänä viikonloppuna joten rakensin treenit sisätiloihin. Välineinä toimivat 10kg kahvakuula, jumppamatto, GRID-rulla ja kehon oma paino, joiden kanssa sain aikaan seuraavanlaisen treenin:

Alkulämppä

Etuheilautuksia eri versioin kahvakuulalla n. 5 min

1. patteri kahvakuulalla (3 kierrosta)

Etukyykky 20x
Vauhtipunnerrus 10x (per puoli)
Askelkyykky 20x (10x per puoli)
Kulmasoutu 10x (per puoli)

2. patteri keskivartaloon (3 kierrosta)

"Linkkuveitsi" kuulalla 20x
Russian twists = vartalonkierrot kuulalla 20x (10+10x)
Istumaannousut oman kehon painolla 20x
Istumaannousut käännöksillä sivulle 20x (10+10x)

Loppuajan rullasin lihakset vielä auki GRID-triggerpoint rullalla, jota suosittelen kaikille, jotka haluavat pitään kehostaan erinomaista huolta. Toimii!!!

Aika ei ollut ongelma koska lihakset sai kyytiä 20 minuutin ajan tehokkaasti ja palautukseen rullalla meni n. 15 minuuttia.
Ai ei muka ehdi :)

Suosittelen!

-Heidi-

Oppia ikä kaikki.

En enää luvannut, en enää vannonut uudenvuoden nimeen uuden elämän alulla tai paremmalla minällä.
Keskityn jokaiseen päivään kuin se olisi ainoa asia ja mahdollisuus mitä minulla on.
Pienillä asioilla alkaa olla vuosi vuodelta suurempi merkitys iän kartuttamalla tiellä.
En enää jätä tärkeitä ja merkityksellisiä asioita huomiseen, ensi viikkoon tai seuraavaan vuoteen, mikäli niiden vaikutus merkitsee suurta impaktia tähän hetkeen.
Mennyt vuosi opetti paljon - olin pohjalla, mutta nousin. Itkin ehkä enemmän kyyneliä kuin koskaan aikaisemmin, mutta puhdistuin.
Alkanut vuosi 2014 lupaa hyvää, en jaksa märehtiä menneessä vaan keskittyä uuteen kaikin mahdollisin tavoin.

" Keep your head up high. The world gives the hardest battles to the strongest soldiers."

Mitä parhainta vuotta 2014!

-Heidi-

Luovuuden lähteillä ajatus juoksee.

Luovuus kumpuaa sisältä päin, syvältä sielusta. Se on täynnä tunteita, iloa, surua, onnea, pettymyksiä, rakkautta, vihaa.
Luova ihminen löytää luomisprosessissaan tunteidensa ääreen, uskaltaa kohdata ne ja antaa tunteiden vaikuttaa tekemiseensä ilman estoja.
Luova ihminen uskaltaa ottaa riskejä, tehdä tavallisesta epätavallista, luottaa vaistoonsa ja vapauttaa ajatuksensa välittämättä muiden mielipiteistä.
Olen seurannut läheltä ihmisiä, eri luovuuksien lähteiltä. Kaikille heille yhteistä on herkkyys. Herkkyys aistia maailmaa suhteessa omiin tunteisiin ja odotuksiin. Löytää kaaoksen keskeltä omanlainen toimiva järjestys ja luovia uusissa tilanteissa itsensä sopusointuun muutoksen kanssa.
Luova ihminen näkee metsän puilta ja osaa maksimoida mahdollisuudet hankalissakin tilanteissa.
Luova ihminen osaa pohtia omaa toimintaansa tarkkaan ja pyrkiä järkeistämään syy- ja seuraus-suhteita loogisen älykkäästi toisiinsa.
Luovuus onkin vapauteen ja älykkyyteen sidoksissa oleva kyky nähdä uudenlaisia asiayhteyksiä mutta luovuus on myös sydämen valinta tehdä asioita, jotka kokee omakseen intuitiivisella tunnetasolla.
Vaisto ohjaa ja se vaisto ohjaa minua juoksemaan tänä lauantaiaamuna - osittaista luovuutta sekin, sillä en juokse hyvän fyysisen kunnon perässä, vaan sen mitä tapahtuu ajatuksilleni juostessa. Ne kirkastuvat. Loksahtavat kohdilleen. Ongelmat kohtaavat osittain tai kokonaan ratkaisunsa. Kokonaisvaltainen hyvänolon tunne valtaa koko kehon ja tunne siitä, että kaikki on mahdollista.

Ei muuta kun lenkkarit jalkaan ja kirpakkaan pakkassäähän.

-Heidi-

Elämä on sitä mitä olemme.

Olen törmännyt viime aikoina ajatukseen, tai paremminkin ihmetykseen siitä, että milloin se elämä oikein alkaakaan. Myönnän myös itse syyllistyneeni tähän ajatuksen juoksuun, ja oletukseen siitä että onni ja onnellisuus, tyytyväisyys ja tasapaino tulee vasta sitten kun on sitä ja tätä, siellä ja täällä...
Näin ei kuitenkaan ole. Elämä ei ala vasta sitten kun... Elämä on tässä ja nyt. Tämä nimenomainen hetki.
Muistan nuorempana ajatelleeni hyvinkin konkreettisesti niin, että sitä pitää olla jotain, omata jotain ja tehdä jotain, jotta voi olla onnellinen. Meillä on toiveita, odotuksia ja oletuksia tietyistä asioista elämässä, perheenperustamisesta, omasta talosta, urakehityksestä yms joiden saavuttamisen jälkeen se elämä voi muka vasta alkaa.
Suurimmat kasvunpaikat ovat meille jokaiselle niitä kun asiat eivät menekään niin kuin kaksikymppisenä on toivonut ja olettanut.
Totuudenmukaisemmin suurin osa meistä ihmisistä oppii elämään sitä oikeaa omaa elämää vasta keski-ikäisenä, virheistä viisastuneena, kerran pari pohjamutia rämpineenä, katkeria kyyneleitä useamman kerran vuodattaneena.
Elämää oppii elämään täysillä vasta silloin kun hyväksyy että mikään ei ole itsestäänselvää. Elämän hienous löytyy niistä ajatuksista kun huomaa itsessään voiman taistella, selvitä ja voittaa. Kaikki voi olla ohi hetkessä. Jokainen hetki on tärkeä, se pitää muistaa.
Kun oppii arvostamaan itseään, osaa arvostaa myös muita. Kun oppii ymmärtämään itseään, myös muiden ihmisten ymmärtäminen on helpompaa.
Inhimillisyys tulee tunteista, iloista ja suruista. Elämän tasapaino löytyy niiden välimaastosta.
Kun oppii hyväksymään rakkauden voiman ja välittämisen taidon, oppii hyväksymään myös oman haavoittuvaisuuden ja sen että elämä ei ole sitä mitä meillä on vaan sitä mitä me olemme.

Näihin sanoihin ja ajatuksiin...

-Heidi-

Elämän juoksu, juoksun elämä.

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä juoksulenkistä. Itseasiassa siitä on vierähtänyt niinkin kauan, etten edes muista milloin se oli.
Juokseminen ei ole minulle enää osa treeniä, vaan se on minulle puhtaasti osa elämää. Juokseminen ei ole minulle enää pakkomielle ja suoritus, vaan se on fiilispohjalla tapahtuva toiminta siinä missä leffassa käynti tai ulkona syöminen. Jos ehdin niin lähden, jos en niin maailmani ei kellahda kumoon vaan jatkuu ennallaan, tasapainossa.
Juoksen silloin, kun se tuntuu hyvältä. Juoksen silloin, kun minulla on siihen sopiva sauma. Juoksen silloin, kun koen tarvitsevani sitä; rentoutuakseni, ollakseni hetken yksin omien ajatusteni kanssa, tunteakseni kehoni ja mieleni vahvaksi.
Eilisaamun juoksulenkki kosteassa ja tuulisessa syysilmassa oli taas herätys tähän juoksun hurmokseen. Kaikkeen siihen hienouteen, mitä juokseminen voikaan pitää sisällään.
Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan verrattavissa elämään, jokaiseen päivään, jokaiseen hetkeen.
Se on kaukana suorittamisesta. Se on vain ja ainoastaan siitä hetkestä nauttimista, sisään- ja uloshengittämistä, askel askeleelta eteenpäin menemistä, jyrkkiä nousuja ja laskuja, juuria ja kantoja, välillä kivikkoa, välillä tasaista. Se on itseasiassa juuri sitä mitä elämän kaikessa hienoudessaan tulisi olla; riittävän haastavaa, jotta ymmärtäisimme ettei mikään tule eteemme helposti, riittävän koettelevaa, jotta kasvaisimme ihmisinä vahvoiksi ja varmoiksi omista kyvyistämme, riittävän tasaista, jotta saisimme välillä hengähtää ja nauttia maisemasta, tasapainosta.

"We run because it makes us feel like winners, no matter how slow or how fast we go." - Florence Griffith Joyner & John Hanc

-Heidi-

Elämä on matka.

"Tärkeintä ei ole määränpää, vaan itse matka" , tokaisee Tom Hanks koko perheen jouluaiheisessa elokuvassa nimeltä Polar Express eli Napapiirin pikajuna.
Katsoin elokuvan tyttäreni kanssa lauantaiaamun ratoksi - vaikka välttelenkin yleensä jouluun liittyviä asioita niin kauan kuin vain on mahdollista - ja täytyy sanoa, että liikutuin ja hämmennyin suuresti siitä kuinka moisesta tietokoneanimaatiosta oli saatu niinkin filosofinen mestariteos sekä lapsille että aikuisille.
Elämä on sitä mitä siitä ajattelemme niin hyvässä kuin pahassakin. Näemme niitä asioita, joita haluamme nähdä, kuulemme sitä mitä haluamme kuulla ja tunnemme myös tunteita, joita olemme päättäneet jossain sisimmässämme tuntea. Tiedostaen tai tiedostamatta.
Usko siihen mihin pystymme ja mihin emme, on sisäänrakennettuna meissä, se on tulosta lapsuuden kokemuksista siinä missä aikuisuudenkin, niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin.
Jokainen matka jonnekin, mihin tahansa, opettaa meille jotain.
Itse opin tänään taas sen kuinka tärkeä joulunodotus ja joulumieli lapsille on, ja kuinka tärkeää on uskoa joulupukkiin tai muihin satuhahmoihin, joiden kautta elämän ymmärtäminen helpottuu.
Elokuvan päätyttyä tyttäreni meni huoneeseensa ja rakensi oman napapiirin pikajunansa. Radan varrella olevilta pysäkeiltä tuli kyytiin kavereita, joilla jokaisella oli jokin tärkeä tehtävä junassa. Yksi oli junassa oppiakseen, toinen kuunnellakseen, kolmas siksi että saisi lisää kavereita jne.
Eli aina, joka ikinen päivä, kun hyppäämme omaan pikajunaamme, oli se sitten matkalla napapiirille tai etelämantereelle, matkalta tarttuu aina jotain mukaamme mikä muokkaa meitä ihmisenä jollain tavalla. Opimme, kasvamme, avaamme silmämme ehkä vielä kirkkaammin näkemään asioita, joita emme ole ennen huomanneet.
Elämä on siis todellakin matka, jonka tärkein asia ei ole saapua jonnekin, vaan matkata jonnekin.

Ihanaa lauantaita!

-Heidi-

Voihan villasukat!

Tänä aamuna vedin jalkaan lyhyiden juoksutrikoiden sijaan pitkät, lippiksen sijaan pipon ja t-paidan päälle juoksutakin. Ei ole paluuta takaisin. Kesä on mennyt. Syksy on täällä. Pian talvikin.
Lievä haikeus hiipi ajatuksiin. Kaipuu kesään. Lämpöön ja aurinkoon.
Joka syksy mietin tätä samaa, kuinka selviänkään pitkästä ja synkästä pimeän kaudesta.
Luonto on hiljentynyt. Ei kuulu lintujen laulua. Ei muutakaan ääntä, joka olisi merkkinä elämälle. Lehdet mätänevät metsäpoluille, kukat kuolevat kylmästä ja luonto vetäytyy kuoreensa, säilyttääkseen pienetkin rippeet elämästä seuraavaa kevättä ja kesää varten.
Samaa tekee ihminen, sulkee sisinpänsä villasukkiin ja kaulaliinaan. Kääriytyy viltin alle nauttiakseen ainoasta valopilkusta, kylttilän lepattavasta sydämestä pimenevissä syysilloissa.
Parempaan en just nyt pysty te rakkaat syksyihmiset. Minulla ei ole syksystä mitään hyvää sanottavaa.
Vuodatan joka vuosi samaa itkuvirttä kesän päättymisestä. Hampaat irvessä kaivan talvivaatteita varastosta ja leivon hullun kiilto silmissä syksyn omenista piirakkaa. Joka vuosi.
Tänään istuin hetken rantahiekalla tuijottaen meren ulapalle. Purjeveneet olivat kaikonneet. Ei yhden yhtä vesiskootteria. Ei yhden yhtä ihmistä. Vain laineet, viileä merituuli ja minä.
Juoksulenkkini jäi tänä aamuna lyhyeen. Kaipasin sisälle lämpimään. Peiton alle ja pakettiin, odottamaan seuraavaa kesää.

-Heidi-