Katsoin elokuvan tyttäreni kanssa lauantaiaamun ratoksi - vaikka välttelenkin yleensä jouluun liittyviä asioita niin kauan kuin vain on mahdollista - ja täytyy sanoa, että liikutuin ja hämmennyin suuresti siitä kuinka moisesta tietokoneanimaatiosta oli saatu niinkin filosofinen mestariteos sekä lapsille että aikuisille.
Elämä on sitä mitä siitä ajattelemme niin hyvässä kuin pahassakin. Näemme niitä asioita, joita haluamme nähdä, kuulemme sitä mitä haluamme kuulla ja tunnemme myös tunteita, joita olemme päättäneet jossain sisimmässämme tuntea. Tiedostaen tai tiedostamatta.
Usko siihen mihin pystymme ja mihin emme, on sisäänrakennettuna meissä, se on tulosta lapsuuden kokemuksista siinä missä aikuisuudenkin, niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin.
Jokainen matka jonnekin, mihin tahansa, opettaa meille jotain.
Itse opin tänään taas sen kuinka tärkeä joulunodotus ja joulumieli lapsille on, ja kuinka tärkeää on uskoa joulupukkiin tai muihin satuhahmoihin, joiden kautta elämän ymmärtäminen helpottuu.
Elokuvan päätyttyä tyttäreni meni huoneeseensa ja rakensi oman napapiirin pikajunansa. Radan varrella olevilta pysäkeiltä tuli kyytiin kavereita, joilla jokaisella oli jokin tärkeä tehtävä junassa. Yksi oli junassa oppiakseen, toinen kuunnellakseen, kolmas siksi että saisi lisää kavereita jne.
Eli aina, joka ikinen päivä, kun hyppäämme omaan pikajunaamme, oli se sitten matkalla napapiirille tai etelämantereelle, matkalta tarttuu aina jotain mukaamme mikä muokkaa meitä ihmisenä jollain tavalla. Opimme, kasvamme, avaamme silmämme ehkä vielä kirkkaammin näkemään asioita, joita emme ole ennen huomanneet.
Elämä on siis todellakin matka, jonka tärkein asia ei ole saapua jonnekin, vaan matkata jonnekin.
Ihanaa lauantaita!
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti