Se on minussa ja se saa olla osa minua. Koen sen vahvuutena, en heikkoutena.
Eilen minut yllätettiin täysin. Joukko ihania ystäviäni, niin lapsuuden ajoilta kuin työelämästäkin, olivat järjestäneet minulle babyshowerit eli vauvakutsut. Nähdessäni sen kaiken, niin nämä ihanat ihmiset kuin sen kaiken uurastuksen mitä he olivat tehneet, liikutuin hysteeriseen itkuun. Olin hyvin hämilläni mutta niin iloinen ja onnellinen että itkusta ei ollut tulla loppua. Mutta nämä ihanat ihmiset tietävät, he tuntevat minut, olemme nauraneet ja itkeneet yhdessä monia kertoja. He tietävät.
Viime ajat ovat olleet hyvin tunteikasta aikaa monella tapaa. Niin hyvässä kuin pahassa.
Kyynel tulee silmään siitä kun mietin kuinka tyttäreni ekaluokka on ohi ja hän astuu askeleen koulumaailmassa taas eteenpäin.
Tänään siis itketään taas kevätjuhlassa.
Uuden tulokkaan potkut vatsassa ja synnytyksen uhkaavasti lähestyessä, monesti herkistyy miettimään asioita ja kasvavaa perhettämme, ja sitä kuinka kiitollinen saa olla.
Elämä on monien tunteikkaiden tapahtumien summa. Emme muista päiviä mutta muistamme hetkiä. Hetkiä, jotka ravisuttavat sieluamme ja tekevät meistä haavoittuvaisia. Vaikka tunteiden vallassa monesti moni asia hämärtyy niin silti, samaan aikaan, moni asia kirkastuu entisestään. Läpi kyynelten, alamme nähdä kirkkaammin, läpi sydämen, alamme tuntea voimakkaammin. Ilman tunteita, elämä on vain puoliksi elettyä ja siihen kuuluu väliin myös kyynelvirtaa.
Mitä suurin kiitos kaikille eilen mukana olleillle eli kiitos Amanda, Katrin, Jenni, Heli, Piia, Anna, Kirsi ja Tiina - teitte päivästäni suuren ja ihanan!! Kiitos <3
Näihin tunnelmiin ja näihin kyyneliin, alan valmistautua tyttäreni kevätjuhlaan. Mukana toki monta nessupakettia... <3
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti