Yhtä juoksua taas rikkaampi ja yhtä tervettä jalkaa köyhempi.

Ehkä minun on vihdoin ja viimein myönnettävä että pitkänmatkanjuoksijaksi minusta ei enää ole. Ehkä minun on myös myönnettävä että on silkkaa tyhmyyttä lähteä juoksemaan lonkkakipuisena ja reisivammaisena. Piste!
Mennyt lauantai rikastutti taas juoksukokemuksiani yhdellä juoksutapahtumalla, Vierumäellä juostulla Pullukka Puolimaratonilla. Stand-up koomikko Sami Hedberg oli järkännyt itselleen ja muutamalle sadalle muulle kanssajuoksijalle Vierumäen upeissa puitteissa juostavan ikimuistoisen juoksuriehan.
Olisin ehkä muuten jättänyt tapahtuman väliin mutta yhteistyökumppanina meiltä oli Fressiltä oltava porukkaa tarpomassa myös tuota 21 kilometrin matkaa, ja minä olin tietysti lupautunut olemaan yksi heistä. Tarkoituksena oli myös olla tsemppaamassa Samia ja kollegaani Amandaa, joka oli toiminut Samin juoksuvalmentajana.
Vielä edellisenä päivänä olin arponut lähtöäni lonkkakipujen vuoksi mutta kun on se sama pää kesät talvet niin eihän sitä voinut olla taaskaan menemättä.
Helle hyökkäsi kimppuun jo aamusta, joten tiedossa oli lauantai-iltapäivälle tuskaiset kilometrit polttavan auringon alla.
Ekat 13 kilometriä omalla kohdallani meni hyvää tahtia ja väliaikatiedot näyttivät parin tunnin loppuaikaa. Olin tyytyväinen, sillä valmistautuminen tähän puolikkaaseen oli ollut lähes olematonta. Ihmettelin itsekin ettei mikään muu kiusannut kuin kärpäset, paarmat ja mäkäräiset, joita lensi hikisen ihon perässä jatkuvasti pitkin matkaa. Metsämaasto ja pysähtynyt helleilma oli siivekkäille siis paratiisi.
15 kilometrin kohdalla alkoi sitten reiden ja lonkan ongelmat. Ensin puutui pohje, sitten takareisi ja lopulta tuntui myös että taisi olla koko persauskin puuduksissa kun mitään ei lantionseudulla enää oikein tuntenut. Siinä mietin että nyt ei taida ihan olla kaikki kunnossa kun askel alkoi laahata pahemman kerran.
Reitti oli rakennettu viidestä lähes samanlaisesta kierroksesta ja viimeisellä kierroksella oli pakko ottaa osa matkasta kävellen, jotta pääsisi vielä maaliin saakka.
Reilu pari tuntia näytti loppuaika, mikä oli odotettavissa näin vähällä juoksumäärällä.
Mutta itse tapahtuma oli hauska - hauskan siitä teki jo se, että yhdellä sun toisella oli mitä oudoimmat kevätjuhlaliikkeet käytössä ötököitten hätistelyssä - ja maasto itsessään oli miellyttävämpi juosta kuin kaupunkijuoksujen asfalttiurakka.
Että näin.
Jospa nyt kuntouttaisin tämän lonkan kunnolla ja pidättäytyisin lyhyemmissä matkoissa ennen kuin toisin tunnetaan...

Juoksuterkuin, Heidi