"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Joogaa ja juoksua.

Sateen jälkeen tulee aina pouta. Ja sateen jälkeen on aina uskomatonta myös lähteä juoksemaan.
Se vihreys. Se happirikas ilma. Sateen jälkeen raikkaus iskee jokaiseen keuhkorakkulaan ja saa kehon toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Tavallisesti juoksen aamulla. Se on kehoni rytmille ja energiatasolleni paras mahdollinen ajankohta. Tänä lauantaiaamuna yllätin kuitenkin itseni nukkumalla ylipitkään (puoli kymmeneen!!) ja tuntui että näin pitkien yöunien jälkeen keho ei oikein tuntunut heräävän lainkaan.
Aamunavaus.
Ulkona paistoi aurinko ja eilispäivän patteritreenit tuntuivat kehossa, varsinkin selässä joten kaivoin kaapista kirkkaanoranssin joogamattoni ja levitin sen takapihan kuistille.
Istuin hetken hiljaa matolla, kuuntelin lintujen aamuviserrystä ja muistelin milloin viimeksi olin matollani joogannut. Siitä oli liian monta vuotta.
Auringon pilkkuja.
Jooga kuului ennen elämääni. Jopa niinkin aktiivisesti että minun oli joogattava ainakin kerran viikossa. Englannissa asuessani se oli jopa enemmän sääntö kuin poikkeus hyvinvointialan ihmisillä. Matkustin mattoni kanssa jopa valtameren toiselle puolelle, se kulki lähes aina mukanani pidemmillä matkoilla milloin levitettynä hotellin lattialle milloin taas valkoisille hiekkarannoille. Näin jälkeen päin laittaa miettimään että osasinkohan edes arvostaa silloin niitä kokemuksia tarpeeksi...
Kesäaamu ja oma piha.
Hiukan vielä heräämistä vailla.
Joka tapauksessa, joogassa on sitä jotain. Syvyyttä. Henkisyyttä. Tasapainoa. Siihen jää helposti koukkuun. Ja varsinkin siihen olotilaan minkä se saa aikaan. Vähän samaan tapaan kuin juokseminen.
Minusta on moneksi - lenkille mars!
Iltapäivän juoksulenkki harvoin tuntuu siltä että olen parhaimmassa vedossa, mutta tänään sateen ja ukkosen jälkeen se lähestulkoon, ihme kyllä, tuntui täydelliseltä.
Kevyet olivat askeleet pitkin metsäpolkuja, kaunis oli sateen raikastama metsä ja meren tumma sävy ukkospilvien yhä leijuen sen yllä. Tuntui kuin hetki olisi pysähtynyt, kaikki hiljentynyt. Ei yhtään vastaantulijaa, vain kaukaisia ääniä jostain etäältä.

-Heidi-

Kesäinen luonto <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti