Kevätaurinkoa ja pallomahailua.

Katselin tänään aamuaurinkoa rantahiekalla ja mietin kuinka hienoa elämä onkaan.

Meren jäät olivat lähes kaikki kadonneet muutamaa pientä ohutta jäälauttaa lukuunottamatta.

Olin vienyt tyttäreni kouluun ja etätyöpäivän kunniaksi ajattelin palata kotiin kiertoteitse kun kerrankaan ei ollut minuuttiaikataulussa kiinni.

Hiukan kaiholla kävelin rantahiekalla, sillä normaalisti minulla oli ollut tapana vetää siellä jonkinlainen treeni tai ainakin juosta viivajuoksua pehmeässä hiekassa tai vähintäänkin seistä käsillä.

Mutta ei nyt.

29. raskausviikkoa viedään ja entiseen malliin treenaamiset ovat vain muistona verkkokalvolla tällä hetkellä. Vatsan ollessa jo sen verran tiellä että liikuntarajoitteita on tullut, ainakin siihen nähden miten olen tottunut treenaamaan ennen raskautta.

Kävelylenkit, kevyet lihaskuntoharjoitteet sekä kehonhuolto ovat olleet viime aikojen treeniliikuntaa ja se on pakko ollut hyväksyä.

Kaiholla katselen ohi porhaltavia lenkkeilijöitä tai treenivideoita, joissa kehoa pääsee haastamaan, ja kyllä, joudun myöntämään, jopa huonoa omatuntoa potien, että välillä on hankalaa olla vankina kehossa, joka ei pysty kaikkeen mihin mieli haluaisi.

Tunnen kuitenkin suurta kiitollisuutta siitä että olen pysynyt suht hyvässä kunnossa tähän asti raskauttani ja olen pystynyt tekemään töitä ja toimimaan arjessa lähes normaalisti, mitä nyt jos väsymystä ei oteta huomioon.

Paljon on väännetty sietokäyrää viime aikoina raskauskiloista ja oma kommenttini siihen on hyvinkin selkeä. Kaikki ovat yksilöitä.

Raskauden varjolla ei kannata mitään ranttaliksi heittää, sillä hyvinvointi, niin äidin kuin lapsenkin, on tärkeää koko raskauden ajan. Liiat sokerit ja muut ylimääräiset herkut kannattaa unohtaa ihan samalla tavalla kuin ei raskaanakin, joten mitään suurta poikkeustilaa tämä raskaanaoleminen ei keholle aiheuta ruokapolitiikassa.

Kokonaisuudessaan raskauskiloja kertyy sen 8-15kg keskimäärin, ja ihan jo ymmärrettävää on että näin tapahtuu. Onhan kehossamme jotain ylimääräistä kasvamassa, jolla on massaa ja tavalla tai toisella siihen liittyy painonnousua. Piste.

Terveellisellä syömisellä pääsee pitkälle ja se riittää, mihinkään ylenpalttisiin hifistelyihin en suosittele lähtemään vaan ihan perus ruokaan kannattaa panostaa kuten normaalistikin.

Kesää odotellessa ja niitä pitkiä vaunulenkkejä uuden tulokkaan kanssa sekä aikaa kun saan kehoni taas "omaan käyttöön" ilman rajoitteita.

Näihin mietteisiin ja ajatuksiin.

-Heidi-

Kaiken se kestää. Kaiken se (k)antaa.

Naisen keho on ihmeellinen. Se muokkautuu ja muuntautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tätähän tämä äitinä oleminen on, on oltava valmis lähes kaikkeen. Kaiken se äitiys kestää ja kaiken se (k)antaa, yrittää ja sinnittelee loppuun saakka. Vaikka väkisin.

Istuin tänään neuvolatädin vastaanotolla. Tämä hyvinkin empaattinen täti aloitti käynnin kysymällä "mitä teille kuuluu?" 

Siinä yritin sinnitellä ja välttää kyynelvirtaa mutta turhaan. Keho kieli väsymyksestä ja huonosti nukutuista öistä, joita nyt on ollut jo peräjälkeen kuukausi tolkulla.

Huomasin huolestuneen ilmeen neuvolatädin kasvoilla ja hämmennyin itsekin itkureaktiostani.

Olenko oikeasti näin väsynyt?

Hemoglobiiniarvot näyttivät hyvää, verenpaineet olivat kohdillaan ja muutenkin kaikki oli ok, eli mikään näistä ei voinut selittää voimattomuuttani.

Viimeistä raskauskolmannesta viedään ja toki tämä loppurutistus aiheuttaa uupumusta ja väsymystä. Se on selvää. Hyvin huonosti nukutut yöt. Päiväunien puute. Arki. Kaikki.

Tätähän tämä elämä on. Selviytymistä. Olemme arjen taistelijoita ja sankareita jokainen.

Palasin kotiin ja rojahdin sohvalle. Aloin miettiä mitä kaikkea kehossani onkaan tapahtunut viime kuukausien aikana.

Onko ihmekään jos väsyttää?

Vatsa alkaa siinämäärin olla jo sen verran tiellä että odotan kesää kuin kuuta nousevaa jotta voi vain sujauttaa ballerinat jalkaan ilman että joutuu sen kummemmin kumartua sitomaan kenkien nauhoja.

Pinnallinen hengityskapasiteetti tuottaa ongelmia lähes kaikessa ja varmasti on myös osa syy väsymykseen ja ajoittaisiin pääkipuihin sillä kasvava vatsa litistää keuhkoja kasaan.

Ja mitä ruokaan tulee, syön koko ajan. Mahalaukku on pienentynyt entisestään niin että tilavuus alkaa olla hyvinkin minimaalista eikä se pysty vastaanottamaan ruokaa kuin pieniä määriä kerrallaan. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa mutta totuus on se että joudun syömään koko ajan välttääkseen pahaa oloa.

Ja mitä muihin vaivoihin kuten esim. älyttömään närästykseen, liitoskipuihin, kiristyksiin keskivartalossa, jne. tulee, niin onhan tämä aika mielenkiintoista aikaa.

Mutta kuten sanottu, kaiken se kestää ja kaiken se kantaa ja antaa. Äitiys nimittäin. Sitä suurempaa rakkautta ja voimavaraa saa hakea.

Kaikesta huolimatta, ei ole väärin myöntää että tuntee olonsa tukalaksi. Ei ole väärin myöntää että väsyttää. Ei ole myöskään väärin myöntää, että vaikka kuinka tuntee kiitollisuutta sekä suurta onnea ja suuria rakkauden tunteita tulevasta pienokaisesta, niin raskaana oleminen ei ole aina sitä autuutta ja ihanuutta. Päinvastoin.

-Heidi-

Millainen nainen sinä olet?

On isänpäivää, äitienpäivää, ystävänpäivää, miestenpäivää, naistenpäivää, päiviä jolloin juhlitaan, ostetaan lahjoja, kukkia, kunnioitetaan ja muistetaan päivän kohdehenkilöä.

Kuten monet muutkin päivät niin myöskin tästä, tänään vietettävästä naistenpäivästä (8.3.) on tehty kaupallinen juhlapäivä. Kaupat pursuavat lahjavaihtoehtoja ja kukkakaupat rönsyilevät naistenpäiväkimppujaan.

Vaikka naistenpäivällä on jo pitkä perinne 1900-luvun alusta alkaen, niin silti yhteiskunnallisesti siitä ollaan tehty näkyvä vasta hyvinvointiyhteiskunnan ja kulutushysteria-aikakauden kautta. Alunperin naistenpäivä juontaa juurensa aikakauteen, jolloin tarkoituksena oli edistää naistenoikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Näitä asioita ajetaan yhä edelleen eteenpäin, sillä kaikkialla ei ole vieläkään naisilla samat oikeudet ja mahdollisuudet.

Mitä on naiseus?

Se on varmasti jokaiselle eri asioita. Kulttuuriperimä määrittelee hyvinkin paljon suhtautumisemme naiseuteen ja siihen miten näemme itsemme naisena yhteiskunnassa.

Suomalaisena naisena koen olevani se kiltin tytön syndrooman läpikäynyt yksilö, joka on oppinut selviytymään, tehnyt virheitä ja kasvanut vahvaksi vastoinkäymisten kautta.

Olen aina ollut tunnollinen ja mennyt kaikesta läpi vaikka harmaan kiven luovuttamatta etten vaan tuottaisi kenellekään pettymystä, mutta ennen kaikkea etten tuottaisi itselleni pettymystä.

Olen aina ajatellut että kaikesta pitää selvitä, ja mielellään niin ettei keneltäkään tarvitse kysyä ja pyytää apua.

Vietin vuosia ulkomailla, mm. Hollannissa ja Englannissa ja monesti sain kuulla siellä kuinka me suomalaiset naiset olemme niin hankalia ja liian itsenäisiä.

Muistan aina kun elin paljon reissuelämää, ja joku tarjoutui kantamaan laukkuani tai laukkujani, niin kieltäydyin sanoen "jos olen itse nämä laukkuni pakannut niin itse ne myös kannan."

Sittemmin vuosien kuluessa olen oppinut olemaan "avuttomampi" ja saatan jopa antaa mieheni kantaa laukkujani tai ruokakasseja, ainakin silloin tällöin.

Olen oppinut työni kautta jakamaan vastuun muille eikä niin, että minun pitäisi kaikki tehdä itse.

Elämä jättää jälkensä jokaisen naiseuteen ja naisena olemiseen. Oman äidin roolimalli on meillä monella taustalla mutta yhteiskunta ja ympäristö ympärillämme muokkaavat myös meitä naisina.

Millaiseen rooliin asetut, määräytyy hyvinkin pitkälti omien lapsuuden kokemusten kautta mutta kokemukset matkanvarrella näyttävät kuitenkin lopullisen suunnan millaisia meistä tulee naisina.

Naisen rooli.

Naisena oleminen nykypäivänä on monella tapaa haastavaa ja vaativaa. Meiltä vaaditaan paljon. Meidän pitää olla lähes täydellisiä.

Meidän on oltava vahvoja, kauniita, hyväkroppaisia, hyväkuntoisia, mutta silti herkkiä, rakastavia, huolehtivaisia, tehdä töitä 24/7 ja siltikään me ei olla vielä täysin miesten kanssa samoissa palkkatuloissa.

Mies saa harmaantua ja vanheta rauhassa mutta naisen vanheneminen yhteiskunnassa on jossain määrin hälyttävää ja jopa tuomittavaa. Keski-ikäinen nainen ei pärjää enää työmarkkinoilla, eikä hänen kokemusta enää arvosteta samassa määrin kuin ennen.

Työikää pidennetään mutta ikärasismi on tullut jäädäkseen, hiukan on ristiriitaista naisen elämä.

En ole itse ehkä koskaan osannut asettua siihen perinteiseen naisen rooliin. En ole suostunut jäämään alakynteen miesten kanssa vaan ihan jo pienestä pitäen pistänyt kampoihin pihan pojille.

En ollut se tyttö, joka ensimmäisenä alkoi meikata kouluaikoina vaan olin se, joka juoksi ponnari heiluen kilpaa yrittäen ehtiä ensimmäisenä maaliviivan yli.

Olin se tyttö, joka veti muutamia lähialueen poikia turpiin, ja jota äiti joutui joskus häpeämään "ei niin tyttömäisen" käytöksen takia.

Olin se tyttö, joka halusi tehdä asiat aina toisella tavalla kuin muut - ja niin teinkin.

Vaikka olinkin tunnollinen ja vastuuntuntoinen, niin silti jääräpäisyys ei antanut periksi asioille, jotka koin vääriksi itseään tai muita kohtaan.

Olen maksanut kovan hinnan siitä, joka olen tänä päivänä - mutta olen kaikesta huolimatta erittäin ylpeä siitä.

En voisi olla tyytyväisempi itseeni kuin tällä hetkellä olen, huolehtivana ja johdonmukaisena äitinä ja kasvattajana tyttärelleni ja tulevalle pienokaisellemme.

Olen rakastava puoliso uskomattoman upealle miehelleni, joka on myös kasvattanut minua naisena juuri oikealla tavalla.

Mutta olen myös ihmisenä, kaikkine niine ominaisuuksineen, se vahva ihminen joka ei enää pelkää olla heikko ja pyytää apua ilman että se suuremmin kolauttaisi itsetuntoa.

Haluan että jokainen nainen muistuttaa itseään - joka päivä - kuinka hieno, kaunis ja uskomaton upea nainen olet, ja mitä kaikkea voit saavuttaa ja mihin kaikkeen olet kykenevä. Äläkä anna kenenkään laittaa sinua uskomaan toisin.

Kauneus ei tarvitse ulkoista kuorta määrittelemään sinua naisena vaan kauneus tarvitsee uskon ja luottamuksen siihen että olet hyvä sellaisena kuin olet juuri nyt.

Hyvää naistenpäivää ihanat!

- Heidi -

Äitiyden vastuu ja velvollisuus.

Missä menee raja? Sitä kysyin ja myös hämmästelin tänään kun jouduin Naistenklinikan päivystykseen hyvinkin epämukavien ja huolestuttavien supistuksien takia.

Koko viikonlopun olen kärvistellyt toistuvien supistusten kourissa eikä lepokaan ole niihin juuri auttanut. Jo kertaalleen synnyttäneenä tietää jo jollain tavalla mikä kuuluu normaaliin raskauden kulkuun ja mikä ei, vaikka toki jokainen raskaus on erilainen ja kehon tuntemukset vaihtelevat.

Viime aikoina on silmiini pistänyt kauhea vöyhötys raskauteen liittyvistä asioista mm. painonnoususta, raskausmahojen kokoluokista, liikkumisesta ja syömisestä raskausaikana jne. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on sama kuin normaalissakin tilanteessa, hyvinvointi ennen kaikkea.

Painonnousu.

Painoa tulee väkisinkin lisää raskauden aikana ja keho muuttaa muotoaan monella tapaa. Se kuuluu asiaan ja on myös edellytys normaalin raskauden etenemiselle sekä mahassa kasvavan lapsen hyvinvoinnille.

Keskimäärin painoa tulee raskauden aikana se 10-12 kg - joskus alle, joskus yli. Terveellä, itsestään huolta pitävällä äidillä näistä painokiloista tuskin jää kehoon juuri mitään, suurin osa "raskauskiloista" häviää synnytyksen jälkeen.

Ja terveellä, hyvinvoivalla äidillä tarkoitan äitiä joka syö säännöllisesti, monipuolisesti ja terveellisellä tavalla sekä liikkuu säännöllisesti mutta kohtuudella.

Moni painoaan liikaa tarkkaileva äiti joutuu hyvinkin suuren kriisin eteen kohdatessaan raskausajan muutokset kehossaan ja sen että ei pystykään enää kontrolloimaan mitä tapahtuu. Tässä on monelle kasvun paikka, ja hyvä sellainen, sillä tämä valmistaa monia juuri siihen mitä äitiys todellisuudessa on, eli omien tarpeiden uudelleen puntaroimista lapsen edun mukaisesti.

Paljon puhetta masuista.

Taas joku äiti sai moitteita julkisesti siitä kun vatsa oli niin pieni raskauden ollessa ihan viimeisillään.

Nämä ovat asioita, joihin ei pitäisi kenenkään ottaa kantaa. Kuten jo sanottu, raskausajan muutokset ovat kehossa jokaisella yksilöllisiä ja mitään oikeaa vatsan kokoa ei ole olemassakaan.

Toki ymmärrän että kun elämme tätä älytöntä fitness-buumia, jossa keho on kontrollin ja hallinnan kehto, niin raskausaikaan ei sovellu mitkään dieetit tai liialliset kontrolloinnit. Odottavan äidin keho tarvitsee rasvaa, jotta mahassa oleva ihmisalku kehittyisi normaalilla tavalla.

Itselläni oli hyvinkin pieni vatsa ensimmäisessä raskaudessa ja kuulin siitä paljon, ihan ärsytykseen saakka. Nyt tällä toisella kerralla voin sanoa että on hiukan isompi mutta ei paljon. Eli nämäkin ovat hyvinkin yksilöllisiä miten jokainen raskauttaan kantaa.

Liikkuminen ja syöminen raskauden aikana.

Liikunnasta ja syömisestä raskauden aikana saadaan aikaan aina hyvin keskustelua.

Liikkumaan tottunut äiti voi liikkua aivan hyvin lähes samalla tavalla raskauden aikanakin jos se tuntuu hyvältä. Itsekin ensimmäisen raskauden aikana vietin aikaa vielä skimbarinteissä ja ajoin fillarilla ennen synnytystä. Tämän toisen kanssa taas on ollut aivan toisenlaista, sillä supistukset tulevat hyvinkin herkästi, mikä pakottaa ottamaan iisimmin eikä skimbarinteissä ole tullut tänä talvena vierailtua lainkaan.

Kehon kuuntelu on tärkeää ja jos on levättävä niin sitten levätään.

Ja mitä ruokailuun tulee, terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla pääsee pitkälle. Siinä missä joillakin tulee himo suklaaseen tai rasvaiseen ruokaan, niin itse himoitsen jotain raikasta ja tuoretta, esimerkkinä eilen vedetty rasiallinen kirsikkatomaatteja.

Raskausajan terveellinen ja monipuolinen syöminen on ihan yhtä tärkeää kuin syöminen normaalistikin. Ei tämä nyt poikkea juuri raskausajan ulkopuolella syömisestä, sillä hyvinvoiva keho ei ole mikään kausiluonteinen asia vaan siitä pitäisi pitää huolta jatkuvasti, oli raskaana tai ei.

Eli jos pidät huolen itsestäsi jo ennen raskautta ja omaat tasapainon mielen ja kehon välillä, niin moni asia sujuu kuin itsestään sen suurempia muutoksia tekemättä.

Raskaus ei ole sairaus, se on osa elämää. Sen ei tarvitse tarkoittaa kelkan kääntämistä toiseen suuntaan jos olet jo tähänkin mennessä mennyt oikeaan.

Jokainen käy sen läpi omalla tavallaan mutta yhä edelleen painotan että hyvinvointi ennen kaikkea. Se on sekä äidin että lapsen etu.

Vanhemman velvollisuus on tukea lapsen terveyttä ja hyvinvointia, ja se terveys ja hyvinvointi lähtee jo odotusaikana.

"Inhale, exhale..."

- Heidi -

Odottavan aika on pitkä.

Minulta on paljon kysytty että miten pysyn kunnossa raskauden aikana. Moni on ihmetellyt pientä vauvamasuani ja hämmästys on ollut yhä suurempi kun olen kertonut että viikkoja on jo reippaasti yli puolen välin.

Jokainen raskaus on erilainen ja jokaisen keho reagoi omalla tavalla raskauden tuomiin muutoksiin. Vertailuun ei koskaan pitäisi lähteä, sillä se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa tulevaa äitiä, ja hyvin usein aiheuttaa turhaa stressiä.

Jo esikoiseni kanssa mahani ei kasvanut kovin suureksi, eikä varsinkaan sellaiseksi ihanan pyöreäksi vauvamasuksi. Olenkin monille nauranut että minulla oli tässä edessä sellainen "pakki", joka tulee helposti varsinkin miehille, jos he unohtavat treenata säännöllisesti syviä vatsalihaksia. Ihana silloinen kollegani ja hyvä ystäväni ristikin minut ET:ksi.

Hyvin olisin pystynyt peittelemään raskauteni viime metreille saakka.

Jos ekan raskauden aikana vedin jumppatunteja aivan normaaliin tahtiin pilateksesta ja spinningiin, niin tässä toisessa raskaudessa liikunta on jäänyt hyvinkin taustatekijäksi. Liikkuminen on ollut enemmän arkiaktiivisuutta ja kehonhuoltoa. Pari vuotta sitten "eläköidyin" ryhmäliikuntatunneista 20 vuoden jälkeen joten jumpattua ei ole tullut mutta keho reagoi yhä samalla tavalla. Kiloja on tullut se muutama pakollinen ja se siitä.

Se mitä raskauden muutoksiin tulee, uskon vakaasti siihen että kaikilla taustatekijöillä on siihen vaikutusta.

Se miten tuleva äiti syö, tai on syönyt. Se miten tuleva äiti liikkuu, tai on liikkunut, vaikuttavat suuresti raskauden tuomiin muutoksiin kehossa.

Ruokavaliota en ole muuttanut lainkaan. En syö "kahden edestä", sillä niin ei ole tarvetta kenelläkään. Masussa oleva vauva tarvitsee ehkä sen 100 kcal extraenergiaa alkuun ja myöhemmin kasvaessa 200-300 kcal. Nämä tulevat rehellisesti sanottuna hiukan vaihtelevasti omalla kohdallani koska en todellakaan laske määriä kaloreista puhumattakaan.

Makean himo on täysin kadoksissa eikä muutenkaan tee mieli mitään rasvaista ruokaa. Kuuntelen kehoani tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin ja annan sille sen mitä se kulloinkin haluaa, hyvin usein himo tulee marjoihin ja hedelmiin sekä puuroon ja hapanmaitovalmisteisiin. Ja joudun syömään jotain lähes koko ajan välttääkseni pahoinvointia, joka yhä jatkuu (raskausajan pahimpia riesoja!!).

Ensimmäisessäkään raskaudessa vatsalihakseni eivät juuri antaneet periksi joten pikkuruinen prinsessa joutui olla niiden alla ahtaasti loppuun saakka. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä näen raskauden jälkeisen kehon palautumisen, mikä tapahtui hyvinkin nopeasti, huonoina sen että tukalat olivat olotilat viime metreillä raskautta sillä repimiskipuja oli kovastikin.

Yhä edelleenkään tämä linea alba eli tukikalvo, joka pitää suoria vatsalihaksia yhdessä, ei ole antanut kovin paljon periksi ja tunnen samanlaisia kasvukipuja kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Ehkä tämä on jossain määrin geneettistä että näin ei helposti tapahdu kohdallani tai sitten ei. Mene ja tiedä.

Mutta näillä mennään kesää kohti ja pyrkimys on yrittää nauttia jokaisesta päivästä ja tunne-/olotilasta vaikka ei se aina helppoa ole huonosti nukuttujen öiden, pahoinvointien ja liitoskipujen kanssa.

Silti sydämeni on täynnä kiitollisuutta tästä pienestä ihmeestä, joka herättää joka aamu äidin klo 4 vahvoilla potkuillaan ilmoittaen että "olen täällä".

- Heidi -

Hetkiä elämästä.

Istuin tänään kahvilassa. Yksin. Kello lähenteli lounasaikaa mutta ruuhkasta ei ollut tietoakaan, hiihtolomalla oli varmasti vaikutusta asiaan. Oli kai viennyt asiakkaat talvisimpiin maisemiin.

Seurasin ympärillä olevia ihmisiä. Suurin osa heistä oli siellä myös yksin. Yksi luki kirjaa. Toinen näpytteli omppuaan. Kolmas puhui puhelimessa kieltä, mistä en täysin ollut varma.

Siinä mietin ja ajattelin lähes ääneen, täydellistä!

Olin läsnä hetkessä. Katsoin. Kuuntelin. Aistin. Ja tulin hyvinkin tietoiseksi ympärillä olevasta. Minulla oli hyvä olla.

Edessäni oli juustoleipä höysteillä ja poikkeuksellisesti kahvin sijaan mansikka-appelsiinimehua.

Kuinka monesti oikeasti pystymme nauttimaan edessämme olevasta ruuasta tai juomasta ilman minkäänlaista häiriötekijää? Eikö ole totta, että räpläämme yleensä kännykkää tai juttelemme puhelimessa tai vieressämme istuu kaveri, jonka kanssa olemme syömässä, ja puolet ruokanautinnosta menee aivan ohi.

Tämä oli minun oma hetkeni. Mindfulness-tila, jonka kautta pystyin tiedostamaan lähes kaiken mitä ympärilläni tapahtui omien aistieni kautta.

Harrastin tätä paljonkin Lontoon vuosinani. Minusta ei saanut pubi-ihmistä tekemälläkään mutta kahvilakulttuurin kanssa olin sinut heti kerta heitolla.

Tietoinen läsnäolo - mitä se on?

Keskittymistä. Tarkkaavaisuutta. Hiljentymistä. Tietoisuutta siitä mitä juuri nyt tapahtuu sekä sisällämme - kehossamme, tunteissamme, ajatuksissamme - että ulkopuolellamme, ympäristössämme.

Tietoisesti läsnäoleva ihminen tuntee oman itsensä ja tästä syystä osaa tehdä helpommin oikeita ratkaisuja elämässään, ilman että osaa sen paremmin sitä perustella (intuitio).

Hyvä johtajuus on tietoista läsnäoloa.

Hyvä asiakaskokemus on tietoista läsnäoloa.

Hyvä ihmissuhde on tietoista läsnäoloa.

Eli käytännössä hyödymme tietoisen läsnäolon harjoittamisesta kaikilla elämän alueilla.

Tietoista läsnäoloa voi harjoitella päivittäin, keskittymällä omiin aistikokemuksiin, tunnetiloihin, näkemisiin ja kokemisiin. Se on matka itseemme ja sitä kautta myös tietoisuuteen toisistamme.

Kuinka tietoisesti sinä olet läsnä päivittäin?

- Heidi -

"Äiti, piristy - kaikki on hyvin."

Tänä aamuna herätessäni havahduin tunteeseen, jota en ole tuntenut koskaan aiemmin. Nimittäin raskaanaolemisen ihanuuteen!

En ole uskaltanut iloita muuttuvasta kehostani millään tavalla ennen tätä aamua.

Aamusta iltaan kestävä kuvotus, sairaalloinen väsymys, ahdistus siitä että vaatekaapistani löytyy ehkä viisi paitaa ja kolmet housut, jotka tuntuvat mahtuvan päälle, ovat saaneet olotilan alamaihin puhumattakaan keskenmenon pelosta, joka on ollut läsnä koko alkuraskauden.

Mutta tänä aamuna, heräsin teräviin potkuihin, jotka olivat kuin merkkinä minulle että "äiti, piristy - kaikki on hyvin."

Matka on puolivälissä ja kevät nostaa päätään. Päivät alkavat olla jo hyvinkin paljon pidempiä ja linnut ovat aloittaneet lauluharjoitukset puiden oksilla. Tyttäreni aamuinen kommentti sai hymyn huulille ja rauhallisuuden valtaamaan mielen.

"Äiti, sun maha on kasvanut taas."

Niin. Raskaana oleminen voi olla myös ihanaa. Sen havaitsin tänä aamuna.

Esikoiseni syntymästä tulee kesällä 8 vuotta. Neiti on reipas ekaluokkalainen.

En koskaan enää uskonut että saisin lapsia kunnes elämä puuttui peliin ja teki asioita mahdollisiksi uskomattomilla tavoilla.

Olen alkanut uskoa ja luottaa entistäkin enemmän siihen että kaikella on jokin tarkoitus.

Vuoden takainen kipeä keskenmeno mursi sydämeni monella tavalla ja muutti minua ihmisenä. Se opetti elämästä sen, että on asioita joihin emme voi millään tavalla vaikuttaa. Nöyryys elämää kohtaan vahvistui entisestään. Kaikkea emme voi kontrolloida ja joskus voimme vain toivoa parasta.

Mutta nyt, tässä puolessa välissä matkaa, uskallan jo katsoa valoon, nähdä jotain mitä olemme koko perhe toivoneet ja hartaina odottaneet.

Mikään muu ei ole varmaa elämässä kuin tämä hetki, joten nauttikaamme siitä. Täynnä kiitollisuutta.

-Heidi-