Jokainen raskaus on erilainen ja jokaisen keho reagoi omalla tavalla raskauden tuomiin muutoksiin. Vertailuun ei koskaan pitäisi lähteä, sillä se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa tulevaa äitiä, ja hyvin usein aiheuttaa turhaa stressiä.
Jo esikoiseni kanssa mahani ei kasvanut kovin suureksi, eikä varsinkaan sellaiseksi ihanan pyöreäksi vauvamasuksi. Olenkin monille nauranut että minulla oli tässä edessä sellainen "pakki", joka tulee helposti varsinkin miehille, jos he unohtavat treenata säännöllisesti syviä vatsalihaksia. Ihana silloinen kollegani ja hyvä ystäväni ristikin minut ET:ksi.
Hyvin olisin pystynyt peittelemään raskauteni viime metreille saakka.
Jos ekan raskauden aikana vedin jumppatunteja aivan normaaliin tahtiin pilateksesta ja spinningiin, niin tässä toisessa raskaudessa liikunta on jäänyt hyvinkin taustatekijäksi. Liikkuminen on ollut enemmän arkiaktiivisuutta ja kehonhuoltoa. Pari vuotta sitten "eläköidyin" ryhmäliikuntatunneista 20 vuoden jälkeen joten jumpattua ei ole tullut mutta keho reagoi yhä samalla tavalla. Kiloja on tullut se muutama pakollinen ja se siitä.
Se mitä raskauden muutoksiin tulee, uskon vakaasti siihen että kaikilla taustatekijöillä on siihen vaikutusta.
Se miten tuleva äiti syö, tai on syönyt. Se miten tuleva äiti liikkuu, tai on liikkunut, vaikuttavat suuresti raskauden tuomiin muutoksiin kehossa.
Ruokavaliota en ole muuttanut lainkaan. En syö "kahden edestä", sillä niin ei ole tarvetta kenelläkään. Masussa oleva vauva tarvitsee ehkä sen 100 kcal extraenergiaa alkuun ja myöhemmin kasvaessa 200-300 kcal. Nämä tulevat rehellisesti sanottuna hiukan vaihtelevasti omalla kohdallani koska en todellakaan laske määriä kaloreista puhumattakaan.
Makean himo on täysin kadoksissa eikä muutenkaan tee mieli mitään rasvaista ruokaa. Kuuntelen kehoani tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin ja annan sille sen mitä se kulloinkin haluaa, hyvin usein himo tulee marjoihin ja hedelmiin sekä puuroon ja hapanmaitovalmisteisiin. Ja joudun syömään jotain lähes koko ajan välttääkseni pahoinvointia, joka yhä jatkuu (raskausajan pahimpia riesoja!!).
Ensimmäisessäkään raskaudessa vatsalihakseni eivät juuri antaneet periksi joten pikkuruinen prinsessa joutui olla niiden alla ahtaasti loppuun saakka. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä näen raskauden jälkeisen kehon palautumisen, mikä tapahtui hyvinkin nopeasti, huonoina sen että tukalat olivat olotilat viime metreillä raskautta sillä repimiskipuja oli kovastikin.
Yhä edelleenkään tämä linea alba eli tukikalvo, joka pitää suoria vatsalihaksia yhdessä, ei ole antanut kovin paljon periksi ja tunnen samanlaisia kasvukipuja kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Ehkä tämä on jossain määrin geneettistä että näin ei helposti tapahdu kohdallani tai sitten ei. Mene ja tiedä.
Mutta näillä mennään kesää kohti ja pyrkimys on yrittää nauttia jokaisesta päivästä ja tunne-/olotilasta vaikka ei se aina helppoa ole huonosti nukuttujen öiden, pahoinvointien ja liitoskipujen kanssa.
Silti sydämeni on täynnä kiitollisuutta tästä pienestä ihmeestä, joka herättää joka aamu äidin klo 4 vahvoilla potkuillaan ilmoittaen että "olen täällä".
- Heidi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti