Itse olen huomannut että vuosien saatossa suhtautumiseni unelmiin ja niiden toteuttamiseen on muuttunut hyvinkin paljon.
Joskus omasin hyvin hyvin hyvin pitkän listan asioita, joita halusin elämässäni saavuttaa tai toteuttaa (bucket list). Lista on tässä matkan varrella kadonnut mutta muistan kuinka olin vetänyt yli kohtia, jotka olin päässyt toteuttamaan mutta myös vetänyt yli asioita, joista en niin enää unelmoinutkaan...
(Tässä kohtaa voisin laittaa pisteen tälle tekstille ja lopettaa kirjoittamisen aiheesta UNELMAT, sillä siinä on sana, jonka merkitys minulle on lähes haihtunut kuin tuhka tuuleen ja joka on lakannut olemasta enää tärkeää.)
...ja muistan kuinka piirtelin innokkaasti unelmakarttoja kymmenen kakskyt vuotta sitten. Elin unelmieni kautta mutta en elänyt sitä päivää enkä sitä hetkeä.
Elämä on muuttanut minua. Ja hyvä niin. Unelmien ja unelmoinnin tilalle on elämässäni tullut kiitollisuuden tunne. Se on tunne, joka peittoaa kaikki muut tunteet ja tekee elämästä eheää. Se on tunne, joka nostaa hymyn aamulla kasvoille ja antaa sydämelle aihetta muutamaan ylimääräiseen lyöntiin. Se on myös tunne, joka tekee tyytyväiseksi, onnelliseksi, lisää hyvinvointia, tuottaa hyvänolon hormoneja, piristää päivää ja auttaa jaksamaan niiden huonojenkin päivien läpi.
Se tunne kun heräät aamulla kiitollisuuteen, on parasta maailmassa.
Ennen ajattelin aamulla herätessäni että "nyt lähdetään jahtaamaan unelmia ja tehdään niistä totta" - nykyään kiitän siitä kuinka just tässä, tässä ja nyt, tällä hetkellä on hyvä olla, eikä missään muualla. Se ei aina tarkoita täydellistä hetkeä, sillä elämä heittää omat karikot jokaisen meidän tiellemme aina silloin tällöin, mutta kiitollisuutta ja tietoisuutta siitä että palikat loksahtelevat kyllä ennen pitkää kohdilleen.
Muistan listaltani kohdan jossa luki "haluan olla kiitollinen siitä mitä minulla on" - niin sen perusteella voin vastata ensimmäisen lauseen kysymykseen että KYLLÄ, ELÄN UNELMAANI.
- Heidi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti