Älä syyllistä äitejä jotka eivät imetä!!

Olen ollut pitkän aikaa hiljaa ilman avautumista äitiydestä ja siihen liittyvistä odotuksista ja paineista, joita itselläkin joskus oli ja joita hyvin monella on, varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa.

Kuulin menneellä viikolla keskustelun siitä kuinka äidit, jotka eivät imetä lastaan ovat hyvinkin vastuuttomia. He eivät halua tarjota lapsilleen sitä parasta mahdollista ravintoa, ja korvikeruokinta pitäisi lähes lailla kieltää ja opettaa/velvoittaa/pakottaa jokainen äiti imettämään lastaan ainakin sen 6 kuukautta.

Tästä tulistuneena päätin antaa tukeni kaikille teille äideille, jotka eivät syystä tai toisesta ole pystynyt tai pysty imettämään, että ette ole yhtään sen huonompia äitejä. Ja se joka näin mustavalkoisesti ajattelee, hänellä se ongelma on, ei teillä.

Oma tarinani palaa kahdeksan vuotta takaperin kun sain esikoiseni. Hänen synnytys jouduttiin tietyistä syistä käynnistämään vkolla 39 ja monesti ei-normaalisti alkaneen synnytyksen seurauksena on että maito ei ehdi nousta rintoihin ja imetys ei välttämättä onnistu.

Tyttäreni oli muutenkin hyvin pieni ja hento syntyessään eikä ravinnon kanssa ehditty kauheasti odottelemaan vaan ruokinta oli saatava mahdollisimman nopeasti käyntiin.

Muistan kun hoitaja tuli lähes väkisin repimään sairaalakaapuni auki "nyt muuten imetät" asenteella ja olin ihan kauhuissani tilanteesta että miten tämä voi ollakaan tällaista.

Maitoa alkoi pikkuhiljaa nousta rintoihin ja sain imetyksen käyntiin jollain tavalla, ja se oli jo voitto sinänsä, sillä alku näytti hyvinkin ei-niin-lupaavalta.

Yritystä oli ja paljon, sillä olin erittäin tietoinen siitä kuinka äidinmaito oli parasta mahdollista ravintoa lapselle. Mutta vaikka yritystä oli, niin siihen liittyi myös stressi ja kauhea paine, myös neuvolan puolelta, että "kyllä pitää yrittää imettää" ja lähes joka kerta lähdin vastaanotolta lapseni kanssa itkusilmässä pois maailman huonoimpana äitinä, joka ei ole kykenevä ravitsemaan lastaan oikein.

Kaksi ja puoli kuukautta yritin imettää tytärtäni, maitoa tuli jonkin verran mutta ei riittävästi, joten ruokintaa oli aina jatkettava korvikkeilla.

Kukaan ei pysty minulle todistaan sitä, kun paljon puhutaan siitä, että rintaruokitut lapset ovat terveempiä ja heillä on parempi vastustuskyky kuin korvikkeita saaneilla lapsilla, sillä tyttäreni on ollut ja on yhä edelleen hyvin terve lapsi. Hänellä on hyvin harvoin flunssaa, hänellä ei ole mitään muutakaan allergioista ihottumiin.

Palatakseni sitten tähän päivään, ja viime kesään kun poikamme syntyi ja olin jälleen kerran saman asian edessä. Raskaus ei ollut helpoimmasta päästä mutta jos tyttäreni synnytys oli haastava, niin tämän toisen tulokkaan synnytys  oli ainakin tuplasti haastavampi.

Alku näytti lupaavalta ja mietinkin että hyvin näyttää menevän - sillä olin todellakin jännittänyt että miten käy tällä toisella kerralla kun ensimmäinen synnytys oli kahdeksan vuotta aikaisemmin diagnosoitu äidin ja lapsen ahdinkotilaksi.

Menemättä sen suurempiin yksityiskohtiin synnytyksestä, tämä jälkimmäinenkin synnytys päätyi synnytystä edistäviin aineisiin, imukuppiin ja keskivaikea-arvosanaan sekä sain pari pussia lisäverta kun nipsastiin vähän suonia auki.

Tällä kerralla - onneksi - ei kukaan tullut repimään sairaalakaapua auki "ja sähän imetät asenteella" vaan oltiin hyvinkin ymmärtäväisiä.

Maitoa alkoi pikkuhiljaa nousta rintoihin mutta kuten ensimmäisellä kerrallakin, niin ei niin paljon että poikamme olisi saanut siitä riittävästi ravintoa. Kaksi viikkoa hän oli täysimetyksellä - ja kuten esikoisenkin kanssa, yritin kyllä pumpata rintapumpulla - kunnes oli pakko alkaa antamaan lisämaitoa korvikkeista.

Tällä kerralla en ottanut stressiä imettämisestä ja enkä potenut yhtään huonoäiti-fiilistä. Yhden kerran neuvolassa raivostuin nuorelle hoitajalle kun hän alkoi saarnaamaan kuinka tärkeää rintaruokinta on, toista kertaa ei ole tarvinnut selitellä mitään.

Imetyksestä on tullut niin oudolla tavalla median kautta jonkinlainen buumi. Mutta se myös haluaa liikaa asettaa paineita äideille, sillä on äitejä, paljonkin, jotka eivät vain yksinkertaisesti pysty imettämään. Siinä vaiheessa on erittäin väärin heitä syyllistää, sillä äitiys, ja siihen liittyvät tunnetilat, ovat muutenkin hyvin herkkiä ja haavoittuvaisia.

Ja on myös äitejä, jotka eivät halua imettää, se on heidän oma päätöksensä, heitäkään ei pidä syyllistää. Uskon ja tiedän, että he ovat ihan yhtä hyviä äitejä vaikka eivät rintaruokikaan lapsia.

Törmään lastenhoitohuoneissa yhä edelleen tuomitseviin katseisiin kun otan tuttipullon esille ja alan syöttämään poikaani.

Pieneksi vinkiksi kaikille että älä tuomitse, sillä et tiedä tarinaa taustalla.

-Heidi-