Jokainen askel on tärkeä.

Palattuani viikon mittaiselta lomareissulta minua odotti kotona muistutus tulevasta, infolehtinen Helsinki City Marathonista, joka tulisi olemaan lauantaina 18.8.

Olin treenannut kohtuullisesti tähän saakka. 8-18 km lenkkejä 2-4 kertaa viikossa. Nyt oli pakko alkaa pidentää lenkkejä vielä yli kahteenkymppiin, jotta kroppa kestäisi rasitusta vielä 30 kilometrin jälkeenkin.
Edellisestä 42,195 kilometristäni oli aikaa tasan kuusi vuotta. Muistan sen kuin eilisen päivän, muistan ne kivut polvissa ja väänteet vatsassa. Luovuttaminen ei vain tullut kysymykseenkään.
Eilisen päivän 15 kilometrin reipas lenkki toi takautuvasti mieleen heikkouteni. Kehoni ei yhä edelleenkään siedä urheilujuomia, ne laittavat vatsani sekaisin ja aiheuttavat kramppeja.
Olen parhaimmillani aamulla pitkillä lenkeillä, joten iltapäivän juoksu on jo haaste sinänsä, vaikka olen sitä harjoitellutkin.
Oikea etureiteni ei ole täysin palautunut keväisestä vammasta, ja sitä kiristi pahasti eilisen juoksun aikana. Olin jo aivan varma, että kohta lihas repeää jostain kohtaa tavalla tai toisella mutta selvisin kuin selvisinkin kotiin saakka.
Moni varmasti miettii tässä kohtaa, että onko tässä mitään järkeä?? Aiheuttaa omalle keholleen tahallaan kipua ja kärsimystä, provosoida jo ennestään heikkoja kohtia ja käydä läpi uudelleen ja uudelleen sama henkinen taistelu mielen ja kehon tasapainottamiseksi.
Tänä aamuna sidoin lenkkitossut taas jalkaan. Otin alle palauttavan lenkin kauniissa merimaisemissa, annoin mielen levätä joka askeleella ja tunnustelin miten keho teki töitä. Yritin olla stressivapaa, rento, ilman suorittamista. Huomaamatta siinä vierähti kaksi tuntia kevyesti hölkäten. Lopussa reisi ja polvi alkoivat ilmoittaa olemassaolostaan siinä määrin, että oli pysähdyttävä venyttelemään. Tunsin jopa pistelyä ja puutumista oikeassa jalassa lonkankoukistajasta aina polveen saakka, joten kahden päivän lepo on nyt paikallaan.

Merituuli. Aurinko. Kirkkaan sininen taivas. Perfecto!

"I run through the pain. I run through the tears. I do it because my mind is stronger than my body and my mind never gives up."

Ja moni varmasti vielä miettii että mitä järkeä tässä on... enkä osaa yhä edelleenkään vastata...