Itsetuntemusta.

Jos olisit eläin niin mikä eläin olisit? Viidakon valtias vaiko taivaiden kuningas? Kallioiden kingi tai ehkä valtamerten valloittaja?
Meissä jokaisessa asuu "minä", persoona, joka tekee meistä ainutlaatuisen. Persoona, jonka olemme saaneet syntymässämme geeniperimästä.
Persoonan, joka on ohjelmoitu toimimaan automaationa tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa.
Persoonan, jolle on ominaista tietyt asiat.
Kuinka hyvin tunnet tämän persoonan eli "minän"? Toisinsanoen, kuinka hyvin tunnet itsesi?

Makasin eilen illalla sohvalla puolikuolleen oloisena. Jaloissa tuntui outoa hermotärinää ja keho muutenkin vaikutti olevan jollain tavalla hyvinkin väsynyt. Eikä pelkästään keho, vaan myös mieli.
Annoin ajatusteni pysähtyä ja jäin miettimään prosessia mitä kehossani ja mielessäni on ollut meneillään sitten kolmen viikon takaisten tapahtumien.
Vajosin hyvinkin syviin vesiin. Kyyneleet alkoivat valumaan pitkin poskia. Ensin yksi. Sitten toinen. Ja lopulta olinkin kastellut jo monta nenäliinaa ja puolet sohvatyynystä.
Joku viisas on joskus sanonut että kyyneleet kasvattavat, olkoonkin tämä niin.
Siinä missä ihminen voi kasvaa kyynelten kanssa, luonto puhkeaa kukkaan sateen ansioista.
Miksi siis pidättelemään kyyneleitä jos niissä piilee kasvun mahdollisuus?
Jos olisin eläin, olisin ehdottomasti delfiini. Ne ihmiset jotka minut tuntevat, tietävätkin tämän jo.
Olen pirteä, iloinen, positiivinen, leikkisä, hauskaa seuraa, energinen ja luon turvaa ympärilleni. Olen uskollinen ja hyvinkin sitoutunut elämän tärkeisiin asioihin, ja pyrin huolehtimaan aina että ympärilläni olevilla ihmisillä on hyvä olla. Näen enemmän asioita kuin muut ihmiset, sillä intuitiivisuus on läsnä jatkuvasti vahvana tunnereaktiona. Saan ihmiset avautumaan ja koen monella tavalla terapioivani tilanteessa kuin tilanteessa. Omaan nämä kaikki ominaisuudet, jotka kuvaavat myös delfiinien luonteenpiirteitä.
Mutta haavoittuvana ja surun kyynel silmässä eristäydyn omiin ajatuksiini, minulla on tapana vajota syvälle, analysoimaan, tuntemaan ja kohtaamaan asiat ilman että kukaan muu pystyy niihin siinä hetkessä vaikuttamaan. Millään sanoilla ei ole sillä hetkellä merkitystä, sillä en ole valmis niitä ottamaan vastaan. Tarvitsen hetken, tai kaksi - tarvitsen aikaa omien ajatusteni kanssa olemiseen, sitä kautta näkemiseen ja kokemiseen, ja kun olen tämän prosessini tehnyt, olen vasta sen jälkeen valmis kuuntelemaan muita.
Samoin tekee delfiini, joka haavoittuvana erkanee laumastaan, yksinäisyyteen - olemaan, näkemään, kokemaan, tuntemaan, kuulemaan ja heittäytymään vaiston varaan, antaen virran viedä mutta luottaen siihen, että elämän viisaus omassa itsessään kantaa.
Kun uskallamme mennä syvälle sisimpäämme ja kohdata sen mitä oikeasti olemme, niin opimme ymmärtämään itseämme paremmin. Jokaisella on heikkoudet, joita vahvistaa mutta jokaisella on myös ne vahvuudet, joista on hyvä olla tietoinen, sillä niiden avulla pääsemme helpommin elämässä eteenpäin.

Ja vielä kerran, kuinka hyvin tunnet oikeasti itsesi?

- Heidi -

Vahvat on tehty sirpaleista.

Kerronpa teille tarinan lasisesta vaasista. Tämä tarina on täyttä totta ja tapahtui muutama vuosi takaperin.
Sain mummiltani kauniin lasisen vaasin muistoksi vähän ennen hänen poismenoaan. Sillä hetkellä en vielä ymmärtänyt mitä tämä vaasi tulisi minulle merkitsemään, tai mitä se tulisi minulle elämän varrella symbolisoimaan.
Jouduin kuitenkin tuolloin käärimään vaasin käärepaperiin odottamaan hetkiä pysyvästä omasta kodista, sillä elämäni oli noihin aikoihin hyvinkin pitkälti matkalaukussa ympäri maailmaa, milloin missäkin.
Palatessani pysyvästi takaisin Suomeen löysin vaasin muiden tavaroideni seasta mutta harmikseni vaasi oli rikkoutunut ja mennyt sirpaleiksi pahvilaatikon pohjalle.
Niinkin suurta tunnearvoa mukanaan kantavaa esinettä ei voinut noin vain heittää pois, joten päätin kokeilla liimata palasia yhteen.
Jos olet joskus yrittänyt koota piparkakkutaloa, niin voit kuvitella prosessin pala palalta yhteen. Tai yhtälailla voit samaistua tilanteeseen, jos olet joskus koonnut 1000 palan palapeliä.
No, ihan tuhatta palaa tästä vaasista ei löytynyt mutta haasteellisemman tehtävän kuitenkin kuin itse piparkakkutalon kokoaminen.
Kaikkia pieniä sirpaleita en enää onnistunut haalia kokoon mutta liimasin löytämäni palat kahta kovemmin yhteen. Palojen ja sirpaleiden yhteen liimaamiseen meni viikkoja, ja olin jo luovuttaa mutta mummin muisto ja se tunnearvo, mikä vaasiin liittyi, pakotti minut jatkamaan loppuun saakka.
Mummini poismenosta tulee kuluneeksi kohta kymmenen vuotta.
Pari vuotta sitten tämä samainen vaasi putosi keittiön lattialle pölyjä pyyhittäessä ja uskokaa tai älkää, vaasi meni vain kolmeen osaan.
Sillä kaikella työllä, antaumuksella ja periksiantamattomuudella olin onnistunut tekemään vaasista vieläkin vahvemman.
Ja tästä syystä tämä vaasi symbolisoi minulle hyvinkin vahvasti elämää.
Ei se, että menemme välillä rikki, ja saamme kolhuja mutta se miten korjaamme elämämme ja itsemme takaisin paikalleen, se merkitsee. Sirpaleista ei koskaan saa koottua samanlaista ehjää kuin alkuperäinen mutta sirpaleista saa koottua vahvemman jos on onnistunut liimaamaan palaset yhteen riittävän tiukasti.
Nyt kun katson tuota mummini vaasia, niin näen sen kauniimpana kuin koskaan. Säröt ja pienet aukot siinä eivät tee siitä yhtään huonompaa, vaan juuri nämä yksityiskohdat tekevät siitä hyvinkin ainutlaatuisen, josta auringon valo taittuu entistäkin kauniimmin läpi ja heijastaa varjot pöytään tavalla, jota ehjä vaasi ei olisi koskaan onnistunut heijastamaan.

Vahvat on tehty sirpaleista ja elämän kauneus löytyy kun keräämme sirpaleet ja heijastamme ne kohti valoa.

-Heidi-

Lahjoista kallein.

Nyt jos joskus on oikea paikka todeta että "elämä on..." Lausetta voisi jatkaa eri tavoin mutta kerron mieluummin rehellisen tarinan sen taustalla.

Menneellä viikolla olen saanut yhteydenottoja yllättävän usealta taholta ja kaikissa niissä on ollut yksi ja sama lause: toivottavasti kaikki on hyvin.
Tämän lauseen perään muutamissa on ollut tarkennus: kun et ole päivittänyt facebookia ja niitä ihania positiivisia ja inspriroivia postauksiasi, joista aina saa voimaa ja motivaatiota hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Kerronpa teille tarkkavaistoisille totuuden. Minäkään en aina jaksa. Minullakin on esteitä elämän varrella. Minäkin itken ja olen allapäin. Olen samanlainen haavoittuvainen ihminen kuin tekin mutta periksi ei anneta.
Mennyt viikko on ollut yksi elämäni pysäyttävimmistä. Olen itkenyt ja surrut yhdessä puolisoni kanssa kesken mennyttä raskauttani. Sitä odotettua yhteistä lasta, josta me molemmat olemme kauan haaveilleet.
Kaikesta näistä surun, vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista huolimatta olen jaksanut nähdä positiivisuutta etsiessäni kasvun siemeniä ja opetuksen jyväsiä.
Jonkun loppu on aina uuden alku.
Joidenkin asioiden kuuluu mennä tietyllä tavalla, jotta osaisimme avata silmämme ja korvamme näkemään ja kuulemaan elämää ympärillämme.
Tämä jos jokin on lähentänyt minua ja miestäni entisestään ja antanut yhteiselle elämällemme ja rakkaudellemme arvoa enemmän kuin koskaan.
Monelle ehkä tämänlainen kokemus ei ole yhtä raskas, moni saattaa vain nostaa olkiaan ja jatkaa elämää, mutta omalla kohdallani tämä on kolauttanut pahemman kerran.
Ehkä se että olen jo äiti, ja tiedän mitä äidinrakkaus ja sen tuoma vastuu merkitsee, ja kuinka arvokasta se onkaan, tekee asiasta raskaamman.
Nyt tiedän miltä teistä kaikista tämän asian läpikäyneistä voi tuntua. Tämä voi musertaa ihmisen.
Jos mietitään tarkoitusta asioille, niin tämän kuului tapahtua ja minun nähtävästi oli tarkoitus kirjoittaa tämä teksti, sillä tiedän että asiasta on vaikea puhua ja avautua. Moni jää liikaa miettimään ja suremaan itsekseen, sulkeutuu, mistä saattaa seurata hyvinkin pitkäaikainen toipumisprosessi. Suru ja siitä puhumattomuus voi musertaa parisuhteen ja katkeroittaa ihmisen.
Muistakaa siis jokainen, että lapsemme eivät ole itsestäänselvyyksiä. Heitä ei saa kohdella kaltoin. He ovat lahjoja, jotka meille on annettu ja meillä on vastuu pitää heistä hyvää huolta. Sen huolehtimisen lisäksi meillä on myös vastuu olla esimerkkinä heille ja antaa riittävät eväät elämään, jotta jokaisen lapsen arvo tulisi huomioiduksi. Se rakkaus, huolenpito, välittäminen ja oikeiden rajojen asettaminen on vanhemmuutta.
Eli seuraavan kerran kun mietit omaa hyvinvointiasi ja sitä, millä tavalla sitä tuet ja teet asioita sen eteen, tai et tee, niin muista että lapsemme ottavat mallia toiminnastamme. Meillä on vastuu pitää huolta itsestämme, jotta voimme pitää huolta lapsistamme.
Haluatko tukea lapsesi hyvinvointia vaiko antaa hänelle huonovointisuuden eväät? Moni asia lähtee meistä aikuisista eikä sitä pidä unohtaa.
Vaikka en päässyt tätä pientä koskaan halaamaan ja pitämään tästä elämänalusta hyvää huolta, niin silti näinkin alkutekijöissä se opetti jo minulle jotain elämää suurempaa.
Lapsi on lahjoista kallein.
Antakaamme tänään jokainen lapsellemme extrahalaus, ja vaikka useampikin. Lapsi ei koskaan saa niitä liikaa.
Rakkaus on läsnäoloa. Rakkaus on välittämistä. Mikään työ ei pitäisi olla esteenä lasten kanssa olemiselle, sillä kännykkä ja tv ovat hyvin tunteettomia lastenvahteja, joilta lapsi tuskin oppii rakkautta.
Lapsissa on tulevaisuus, joten muistakaamme hioa nämä timantit oikein omalla esimerkillämme ja rakkaudellamme heitä kohtaan.
Apua on aina saatavilla ja asioista kannattaa aina puhua jos omat voimavarat eivät riitä.

Voimahali kaikille kohtalontovereille. Tiedän että teitä on siellä monta <3

-Heidi-

Opetus.

Jokainen on varmasti joskus kysynyt itseltään että miksi? Miksi asiat menevät niin kuin menevät? Ja miksi joitain asioita tapahtuu, vaikka olisi toivonut toisin?
Mutta kuinka usein pysähdymmekään toden teolla miettimään asioita tai tapahtumia, ja sitä mitä niistä voimme oppia, ymmärtää ja saada oivalluksia, jopa elämää suurempia sellaisia?
Omalla kohdallani tuntuu että viimeisen vuoden aikana, laput jotka silmilläni on ollut, ovat siirtyneet etäämmälle. Huomaan kuinka näkökenttäni on laajentunut, ymmärrys asioita kohtaan on selkeytynyt ja kysymykset "miksi" ovat jääneet vähemmälle, sillä kaikkeen löytyy ennen pitkää jonkin hyvä syy. Jopa surullisille ja epäreiluillekin asioillle.
Viikko sitten jouduin juuri tämänlaisen asian eteen. Ennen kuin aloin kysyä itseltäni että miksi, vastasinkin jo itselleni että siksi. Havahduin tapahtuman opetukseen jo ennen kuin olin edes alkanut surra tapahtunutta liikaa. Kaikesta voimme siis oppia, ja kaikkea voimme käyttää kasvunalustana matkallamme eteenpäin.
Mutta se mitä tästä tapahtumasta itse opin, oli minulle tärkeämpää sillä hetkellä kuin se mitä oli tapahtunut.
Muistakaa siis, että ennen kuin annamme itsemme vajota syvemmälle suruun, masennukseen, vihaan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen syövereihin niin kysykäämme ensin esimerkiksi:
Mitä tästä voi oppia?
Mitä tämä yrittää kertoa?
Onko asioita joita pitäisi tehdä toisin?

Havahduin itse asioihin, jotka ovat minulla on jo edessäni mutta olin vahingossa liian innokkaasti jo hypännyt tulevaisuuteen laiminlyöden tätä hetkeä.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa olla kiitollisia asioista, joita elämässämme jo on <3

- Heidi -

Vikat extratoistot sotiemme veteraaneille.

Näin itsenäisyyspäivänä sitä aina herkistyy miettimään ja pohtimaan sota-aikoja ja sota-ajan ihmisiä. Kukaan meistä ei pysty täysin ymmärtämään noiden aikojen kokemuksia vaikka olisimme kuinka kuulleet tarinoita, lukeneet kirjoja ja katsoneet Tuntemattoman sotilaan etu- ja takaperin joka vuosi aina tänä samana päivänä.
Näissä ihmisissä ilmentyy se suomalainen sisu, joka on jäännyt elämään kulttuurimme hyvin vahvana ja näkyvänä näihinkin päiviin saakka, ja varmasti tulee olemaan osa meitä, jokaista suomalaista, niin kauan kuin meissä kussakin henki pihisee.

Mutta mitä tämä suomalainen SISU sitten on?

Wikipedia määrittelee sisun seuraavasti:
"sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta."
"Sisun käsite on osa suomalaista kansallisidentiteettiä. Käsitys, että suomalaiset ovat pitkälti luonnonolojen vuoksi sisukkaampia kuin useimmat muut kansat, tuli laajalti tunnetuksi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mihin vaikutti erityisesti suomalaisten kestävyysjuoksijoiden suuri menestys olympialaisissa ja muissa kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Entistäkin tunnetummaksi käsite suomalainen sisu tuli sittemmin talvisodan aikana. Ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat ja toimittajat selittivät, että sana sisu kuvasi parhaiten Suomea. New York Times -lehti kirjoitti sisusta: sisu-sana oli ihmeellisin heidän sanoistaan."

Periksiantamattomuus.

En ole päästänyt itseäni koskaan helpolla. Olen lähes koko elämäni asettanut omat raja-aitani aina vain korkeammalle ja korkeammalle. On pitänyt olla lannistumaton, periksiantamaton, sisukas ja vahva. Nämä ovat olleet arvojani elämässä niin kauan kuin muistan. Ehkä olen liikaakin elänyt niiden mukaisesti. Kipu ja kärsimys ovat kuuluneet mukaan ja ne on nielty kiltisti ilman että hanskat olisi lyöty tiskiin.
Muistan ajatelleeni isoäitiäni ja hänen sota-ajan lottatarinoitansa treenatessani yhdelle maratonilleni 2000-luvun puolivälissä etten olisi antanut periksi turhautumiselleni. Muistan myös hyväntekeväisyysmaratonini syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi 2012. 42 kilometrin matka tuntui tuskaakin tuskaisemmalta mutta ajatus siitä mitä nämä lapset ja nuoret joutuvat käymään läpi, sai unohtamaan lähes tunnottomat jalat ja viiltävät lonkat eikä periksi annettu.
Niiden asioiden eteen taistellaan, millä on merkitystä. Niiden asioiden eteen tehdään töitä, jotka määrittävät arvomaailmaamme ja lisäävät sisältöä elämäämme.
Joskus joutuu taistelemaan enemmän, joskus pääsee helpommalla.

Muutama extra.

Nykypäivän ihminen käy ehkä suurinta sotaa omaa itseään vastaan. Mistä löytää tasapaino? Mitä tehdä vielä vähän paremmin ja missä vähän höllätä? Meillä ei ole toistaiseksi pelkoa konkreettisesta sotatilasta ympärillämme mutta monilla on täysi sota käynnissä sisällään.
Taistelemme arvojamme vastaan. Ajaudumme kriisiin ja ristiriitatilanteeseen jos arvomme eivät kohtaa jokapäiväisessä elämässämme.
Valitamme muutamia ylimääräisiä kilojamme ja vatsamakkaroitamme mutta jos emme ole valmiita tekemään niille mitään niin turha on valittaa.
Valitamme uupumustamme ja väsymystämme mutta jos niillekään emme ole valmiita tekemään mitään niin valitukset pois.
Voimme vaikuttaa hyvinkin paljon elämäämme. Voimme tarttua arvojamme tukeviin muutoksiin ja viedä elämäämme parempaan suuntaan tai jäädä märehtimään ja voivottelemaan. Meitä ei uhkaa sotatila joten miksi luoda sitä sitten sisällemmekään. Kasvamme ihmisinä vain ja ainoastaan siten että uskallamme taistella arvojamme vastaan, uskallamme ottaa muutaman ylimääräisen askeleen kohti parempaa huomista tai vaikkapa tehdä ne kolme ylimääräistä toistoa kuntosalilla mihin emme uskoneet pystyvämme.
Ja tämän päivän kunniaksi ne kolme viimeistä extratoistoa on sotiemme veteraaneille. Heille jotka taistelivat meille hyvän maan elää ja olla. Kiitos ja kumarrus!

Hyvää syntymäpäivää Suomi - SISULLA eteenpäin!

-Heidi-

Voimaantunut mieli ja keho.

Voimaantumisen tunne on aika hieno tunnetila. Se iskee hyvinkin usein eri tasoilla mutta silloin kun se iskee oikein kunnolla se näkyy ja tuntuu. Joka paikassa. Kaikkialla.

Voimaantumisen tunteen voi saada hyvinkin eri asioista. Se voi olla tekoja. Se voi olla ajatuksia. Se voi olla melkein mitä tahansa minkä koemme antavan meille syyn ajatella että "tää juttu on niin mua varten" ja "mä olen tässä niin hyvä".
Voimaantumisen tunnetta voi myös antaa toiset ihmiset. Puoliso. Lapset. Ystävät. Työyhteisö.

Oletko koskaan miettinyt mikä sinua voimaannuttaa? Tai milloin viimeksi olet tuntenut tätä maagiseksikin kuvailtua, jumalallista olotilaa?

Voimaantuminen.

Voimaantumisella (valtaistuminen, empowerment) vikipedian mukaan tarkoitetaan seuraavaa:
"ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa korostuu oma sisäinen vahvistuminen ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Voimaantumisen seurauksena hän kykenee asettamaan ja saavuttamaan päämääriä, tuntee oman elämänsä olevan hallinnassa sekä itsetuntonsa parantuneen. Lisäksi hänen toiveikkuutensa tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Voimaantuminen voidaan määritellä yksilön valintojen ja sosiaalisen ympäristön väliseksi ihannetilaksi.
Voimaantuminen on henkilökohtainen prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen, omiin mahdollisuuksiin luottamiseen sekä näkemykseen itsestään ja tehokkuudestaan. Siihen liittyy vahva vastuullisuus omasta kehittymisestä sekä halu ja kyky toimia tavalla, jonka itse tietää ja katsoo oikeaksi. Tärkeää voimaantumisessa on muilta saatu kannustava palaute ja reflektiota tukeva vuorovaikutuksellisuus. Lisäksi edellytyksenä ovat luottamus ja kunnioitus, tuki, osallistuminen ja sitoutuminen.
Voimaantuminen on yhteydessä yksilön hyvinvointiin. Hyvinvoinnin taas ajatellaan olevan yhteydessä ryhmän muiden jäsenten voimaantumisen ja hyvinvoinnin kokemiseen. Jossain tietyssä ympäristössä voimaantuminen voi olla todennäköisempää kuin toisessa. Toimintaympäristön olosuhteet kuten esimerkiksi valinnanvapaus, ilmapiiri, arvostus tai turvallisuus voivat olla enemmän tukevia ja näin merkityksellisempiä tämän prosessin kannalta. Voimaantumisen ominaisuudet ilmenevät eri ihmisillä erilaisena käyttäytymisenä ja taitoina. Koska ihmiset ovat erilaisia, he kykenevät eri tavoin hyödyntämään niitä sosiaalisia kenttiä, joissa he toimivat. Tämän takia voimaantumisprosessi on eri ihmisillä erilainen myös samassa kontekstissa."

Itse koen voimaantumisen tunnetta lähes päivittäin. Tunteeseen vaikuttavat vahvasti omat arvot ja niiden toteutuminen niin tunnetasolla kuin konkreettisesti näkyvänä toimintana arjessa.
Työssäni niin psyykkisenä kuin fyysisenä valmentajana koen voimaantumista lähes jatkuvasti, sillä saan tehdä sitä mikä on sydäntäni lähellä ja sitä mikä kävelee käsi kädessä omien arvojeni kanssa. Ja tämä on hyvinvointi ja elämän tasapainon löytäminen.

Tämän sunnuntain Hesarissa (HS 26.10.14) Työelämä-osiossa avauduin taas jälleen kerran työuupumuksesta. Moni saattaa jo ajatella että "jo riittää" mutta itse näen että vielä ei olla kuin vasta alkutaipaleella tämän asian kanssa.
Tämän hetkinen yhteiskunnallinen taloustilanne ajaa monet kuormittamaan itsensä äärirajoille kun taas toiset vedetään maan rakoon irtisanomisilla ja lomautuksilla. Nyt jos koskaan on hyvä aika puhua hyvinvoinnista ja siitä miten meidän työikäinen väestö oikeasti voi.

Mitä näkyy peilistä?

Kaikki lähtee omasta itsestä. Kun katsot peiliin niin näetkö elämään kyllästyneen nuutuneen hahmon, jolla silmäpussit roikkuvat jo puolessa välissä poskia ja joka miettii että mikään ei onnistu ja miksi aina minulle käy näin? Vai näetkö kirkassilmäisen, elämälle hymyilevän auringon joka yhä edelleen vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja siihen että asioilla on tapana järjestyä?
Sinulla on mahdollisuus valita näistä kahdesta, kumpikin määrittää hyvinkin pitkälle lopun elämäsi kulun niin hyvässä kuin pahassakin.
Minun hartain toive on että suurin osa ihmisistä valitsisi jälkimmäisen ja antaisi elämälle ja omalle itselle mahdollisuuden näyttää mihin se pystyy. Vaikka mitä mutkia elämän tie pitää sisällään, niin niitäkin tarvitaan pitääksemme elämässä tasapainoa yllä. Ei pidä lannistua ja lyödä hanskoja tiskiin liian varhaisessa vaiheessa vaan muokata ja hioa toimintatapaa, oppia kokemuksista ja muistaa että elämässä tarvitaan epäonnistumisia kasvaakseemme vahvoiksi ja varmemmiksi siitä millaisena loppuelämämme haluamme nähdä ja kuinka voimaannuttavaksi sen haluamme itsellemme tehdä.

Sinä päätät!

-Heidi-

Itsensä kehittämisen taito.

Miten kehität itseäsi? Tai mitä se ylipäätänsä sinulle merkitsee?
Onko se sitä, että istut illat opiskelemassa uusia kieliä tai kädentaitoja työväenopistoissa tai avoimissa yliopistoissa? Vai onko se sitä, että rääkkäät nelipäistä reisilihasta maitohapoille toivoen näkyvämpiä tuloksia alaraajoille?
Jokainen meistä mieltää itsensä kehittämisen eri tavoin ja se merkitsee meille jokaiselle eri asioita.

Analysointia.

Taannoin sain tehtäväkseni analysoida elämääni eri perspektiiveistä ja arvioida mm. miten tehokkaasti itseni kehittäminen on ollut elämässäni viime aikoina mukana.
Tein ensimmäisen analyysin kesän alussa ja asteikolla 1-10 arvioin sen kutosen paikkeille. Kului kesä ja nyt syksyllä tein samaisen arvioinnin uudelleen. Hämmästyksekseni nousu oli kaksi pykälää muistamtta sillä hetkellä mitä olin edelliseen analyysiin laittanut.
Huomaamatta olin lähtenyt kehittämään itseäni tai paremminkin, huomaamatta olin alkanut mieltämään oman itseni kehittämisen eri tavoin.
En kehittänyt kesän aikana itseäni juoksijana, en kohottanut fyysistä kuntoani millään muulla tavalla kuin ehkä ylläpitävällä tasolla. En opetellut mitään uusia konkreettisia taitoja, paitsi ehkä opin käsittelemään golfmailaa hiukan edellistä vuotta paremmin, niin että osuinkin jo palloon enkä vain kyntänyt nurmikkoa :) Eli ehkä puoli pinnaa!
Mutta sen minkä havaitsin ja huomasin, ja mistä tämä kahden pykälän nousu oli tullut muutaman kuukauden aikana, oli ajatteleminen. Nimenomaan tietoinen ajatteleminen ja sen kehittäminen.
Nyt voin jopa sanoa, että jos minulla on aikaa ajatella asioita niin voin kertaheitolla arvioida itseni kehittämisen lähes kymppiin. Kiiressä ja liiallisen suorittamisen alla kehitys taantuu hyvinkin pian ja arvosana romahtaa kertaheitolla alas. Kiire ja elämän suorittaminen tappaa helposti ajattelun ja kun mietitään mitkä voimavarat ajattelulla on, niin moni hukkaa elämänsä aivan liian varhaisessa vaiheessa.

Ajatuksen voima.

Olen paasannut tästä ennenkin mutta sanon sen taas, eli ajatuksilla on uskomaton voima. Jos oikeasti kaikki tietäisivät miten paljon ajatukset vaikuttavat elämäämme, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä valitsisimme erilaisia ajatuksia aivotuksiimme.
Mitä ajattelit tänään herätessäsi? Oliko ajatuksesi positiivisia vaiko negatiivisia? Miten huomasit näiden ajatusten vaikuttavan päivän kulkuun?
Mitä enemmän keräämme ympärillemme negatiivisia asioita, niin ihmisiä kuin ajatuksiakin, sitä suurempaa kuoppaa itselle kaivamme. Jos jatkuvasti valitamme väsymystä, väsymys sen kun kasvaa. Jos jatkuvasti kaikki on huonosti, mikään ei ole hyvin ja maailma on paha, niin maailman pahuus tuplaantuu ja olotila sen kun menee alemmas ja alemmas.
Mutta myös päinvastoin. Jos keräämme ympärillemme asioita, joilla on positiivinen vaikutus meihin, onnellisuus, tyytyväisyys, arvostus ja kunnioitus elämää kohtaan moninkertaistuu. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, ja tuskin sellaista tilannetta onkaan, mutta jos osaamme nähdä hyvää niin itsestämme kuin muissakin, on elämä paljon mielekkäämpää. Onni tulee onnen luo, kiitollisuus tulee kiitollisuuden luo, samoin arvostus ja kunnioitus. Mitä enemmän näihin asioihin kiinnitämme huomioita sitä suuremmaksi oma onnellisuuden ja tyytyväisyyden kupla kehittyy.
Ja tämä jos jokin on itsensä kehittämistä.

Positiivisia ajatuksia viikonloppuun!

-Heidi-