Voimaantunut mieli ja keho.

Voimaantumisen tunne on aika hieno tunnetila. Se iskee hyvinkin usein eri tasoilla mutta silloin kun se iskee oikein kunnolla se näkyy ja tuntuu. Joka paikassa. Kaikkialla.

Voimaantumisen tunteen voi saada hyvinkin eri asioista. Se voi olla tekoja. Se voi olla ajatuksia. Se voi olla melkein mitä tahansa minkä koemme antavan meille syyn ajatella että "tää juttu on niin mua varten" ja "mä olen tässä niin hyvä".
Voimaantumisen tunnetta voi myös antaa toiset ihmiset. Puoliso. Lapset. Ystävät. Työyhteisö.

Oletko koskaan miettinyt mikä sinua voimaannuttaa? Tai milloin viimeksi olet tuntenut tätä maagiseksikin kuvailtua, jumalallista olotilaa?

Voimaantuminen.

Voimaantumisella (valtaistuminen, empowerment) vikipedian mukaan tarkoitetaan seuraavaa:
"ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa korostuu oma sisäinen vahvistuminen ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Voimaantumisen seurauksena hän kykenee asettamaan ja saavuttamaan päämääriä, tuntee oman elämänsä olevan hallinnassa sekä itsetuntonsa parantuneen. Lisäksi hänen toiveikkuutensa tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Voimaantuminen voidaan määritellä yksilön valintojen ja sosiaalisen ympäristön väliseksi ihannetilaksi.
Voimaantuminen on henkilökohtainen prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen, omiin mahdollisuuksiin luottamiseen sekä näkemykseen itsestään ja tehokkuudestaan. Siihen liittyy vahva vastuullisuus omasta kehittymisestä sekä halu ja kyky toimia tavalla, jonka itse tietää ja katsoo oikeaksi. Tärkeää voimaantumisessa on muilta saatu kannustava palaute ja reflektiota tukeva vuorovaikutuksellisuus. Lisäksi edellytyksenä ovat luottamus ja kunnioitus, tuki, osallistuminen ja sitoutuminen.
Voimaantuminen on yhteydessä yksilön hyvinvointiin. Hyvinvoinnin taas ajatellaan olevan yhteydessä ryhmän muiden jäsenten voimaantumisen ja hyvinvoinnin kokemiseen. Jossain tietyssä ympäristössä voimaantuminen voi olla todennäköisempää kuin toisessa. Toimintaympäristön olosuhteet kuten esimerkiksi valinnanvapaus, ilmapiiri, arvostus tai turvallisuus voivat olla enemmän tukevia ja näin merkityksellisempiä tämän prosessin kannalta. Voimaantumisen ominaisuudet ilmenevät eri ihmisillä erilaisena käyttäytymisenä ja taitoina. Koska ihmiset ovat erilaisia, he kykenevät eri tavoin hyödyntämään niitä sosiaalisia kenttiä, joissa he toimivat. Tämän takia voimaantumisprosessi on eri ihmisillä erilainen myös samassa kontekstissa."

Itse koen voimaantumisen tunnetta lähes päivittäin. Tunteeseen vaikuttavat vahvasti omat arvot ja niiden toteutuminen niin tunnetasolla kuin konkreettisesti näkyvänä toimintana arjessa.
Työssäni niin psyykkisenä kuin fyysisenä valmentajana koen voimaantumista lähes jatkuvasti, sillä saan tehdä sitä mikä on sydäntäni lähellä ja sitä mikä kävelee käsi kädessä omien arvojeni kanssa. Ja tämä on hyvinvointi ja elämän tasapainon löytäminen.

Tämän sunnuntain Hesarissa (HS 26.10.14) Työelämä-osiossa avauduin taas jälleen kerran työuupumuksesta. Moni saattaa jo ajatella että "jo riittää" mutta itse näen että vielä ei olla kuin vasta alkutaipaleella tämän asian kanssa.
Tämän hetkinen yhteiskunnallinen taloustilanne ajaa monet kuormittamaan itsensä äärirajoille kun taas toiset vedetään maan rakoon irtisanomisilla ja lomautuksilla. Nyt jos koskaan on hyvä aika puhua hyvinvoinnista ja siitä miten meidän työikäinen väestö oikeasti voi.

Mitä näkyy peilistä?

Kaikki lähtee omasta itsestä. Kun katsot peiliin niin näetkö elämään kyllästyneen nuutuneen hahmon, jolla silmäpussit roikkuvat jo puolessa välissä poskia ja joka miettii että mikään ei onnistu ja miksi aina minulle käy näin? Vai näetkö kirkassilmäisen, elämälle hymyilevän auringon joka yhä edelleen vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja siihen että asioilla on tapana järjestyä?
Sinulla on mahdollisuus valita näistä kahdesta, kumpikin määrittää hyvinkin pitkälle lopun elämäsi kulun niin hyvässä kuin pahassakin.
Minun hartain toive on että suurin osa ihmisistä valitsisi jälkimmäisen ja antaisi elämälle ja omalle itselle mahdollisuuden näyttää mihin se pystyy. Vaikka mitä mutkia elämän tie pitää sisällään, niin niitäkin tarvitaan pitääksemme elämässä tasapainoa yllä. Ei pidä lannistua ja lyödä hanskoja tiskiin liian varhaisessa vaiheessa vaan muokata ja hioa toimintatapaa, oppia kokemuksista ja muistaa että elämässä tarvitaan epäonnistumisia kasvaakseemme vahvoiksi ja varmemmiksi siitä millaisena loppuelämämme haluamme nähdä ja kuinka voimaannuttavaksi sen haluamme itsellemme tehdä.

Sinä päätät!

-Heidi-

Itsensä kehittämisen taito.

Miten kehität itseäsi? Tai mitä se ylipäätänsä sinulle merkitsee?
Onko se sitä, että istut illat opiskelemassa uusia kieliä tai kädentaitoja työväenopistoissa tai avoimissa yliopistoissa? Vai onko se sitä, että rääkkäät nelipäistä reisilihasta maitohapoille toivoen näkyvämpiä tuloksia alaraajoille?
Jokainen meistä mieltää itsensä kehittämisen eri tavoin ja se merkitsee meille jokaiselle eri asioita.

Analysointia.

Taannoin sain tehtäväkseni analysoida elämääni eri perspektiiveistä ja arvioida mm. miten tehokkaasti itseni kehittäminen on ollut elämässäni viime aikoina mukana.
Tein ensimmäisen analyysin kesän alussa ja asteikolla 1-10 arvioin sen kutosen paikkeille. Kului kesä ja nyt syksyllä tein samaisen arvioinnin uudelleen. Hämmästyksekseni nousu oli kaksi pykälää muistamtta sillä hetkellä mitä olin edelliseen analyysiin laittanut.
Huomaamatta olin lähtenyt kehittämään itseäni tai paremminkin, huomaamatta olin alkanut mieltämään oman itseni kehittämisen eri tavoin.
En kehittänyt kesän aikana itseäni juoksijana, en kohottanut fyysistä kuntoani millään muulla tavalla kuin ehkä ylläpitävällä tasolla. En opetellut mitään uusia konkreettisia taitoja, paitsi ehkä opin käsittelemään golfmailaa hiukan edellistä vuotta paremmin, niin että osuinkin jo palloon enkä vain kyntänyt nurmikkoa :) Eli ehkä puoli pinnaa!
Mutta sen minkä havaitsin ja huomasin, ja mistä tämä kahden pykälän nousu oli tullut muutaman kuukauden aikana, oli ajatteleminen. Nimenomaan tietoinen ajatteleminen ja sen kehittäminen.
Nyt voin jopa sanoa, että jos minulla on aikaa ajatella asioita niin voin kertaheitolla arvioida itseni kehittämisen lähes kymppiin. Kiiressä ja liiallisen suorittamisen alla kehitys taantuu hyvinkin pian ja arvosana romahtaa kertaheitolla alas. Kiire ja elämän suorittaminen tappaa helposti ajattelun ja kun mietitään mitkä voimavarat ajattelulla on, niin moni hukkaa elämänsä aivan liian varhaisessa vaiheessa.

Ajatuksen voima.

Olen paasannut tästä ennenkin mutta sanon sen taas, eli ajatuksilla on uskomaton voima. Jos oikeasti kaikki tietäisivät miten paljon ajatukset vaikuttavat elämäämme, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä valitsisimme erilaisia ajatuksia aivotuksiimme.
Mitä ajattelit tänään herätessäsi? Oliko ajatuksesi positiivisia vaiko negatiivisia? Miten huomasit näiden ajatusten vaikuttavan päivän kulkuun?
Mitä enemmän keräämme ympärillemme negatiivisia asioita, niin ihmisiä kuin ajatuksiakin, sitä suurempaa kuoppaa itselle kaivamme. Jos jatkuvasti valitamme väsymystä, väsymys sen kun kasvaa. Jos jatkuvasti kaikki on huonosti, mikään ei ole hyvin ja maailma on paha, niin maailman pahuus tuplaantuu ja olotila sen kun menee alemmas ja alemmas.
Mutta myös päinvastoin. Jos keräämme ympärillemme asioita, joilla on positiivinen vaikutus meihin, onnellisuus, tyytyväisyys, arvostus ja kunnioitus elämää kohtaan moninkertaistuu. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, ja tuskin sellaista tilannetta onkaan, mutta jos osaamme nähdä hyvää niin itsestämme kuin muissakin, on elämä paljon mielekkäämpää. Onni tulee onnen luo, kiitollisuus tulee kiitollisuuden luo, samoin arvostus ja kunnioitus. Mitä enemmän näihin asioihin kiinnitämme huomioita sitä suuremmaksi oma onnellisuuden ja tyytyväisyyden kupla kehittyy.
Ja tämä jos jokin on itsensä kehittämistä.

Positiivisia ajatuksia viikonloppuun!

-Heidi-

Taikasormus.

Ihailen lapsenmieltä. Siellä lentää mielikuvitus. Siellä taivaskaan ei ole rajana vaan äärettömyys. Siellä mahdotonkaan ei ole ylitsepääsemätöntä. Kaikelle löytyy vastaus kun vain osaa esittää kysymyksen oikein.
Tyttäreni antoi tänä aamuna minulle sormuksen, jolla on kuulemma taikavoimat. Viidestä erivärisestä sormuksesta oli valittavana yksi. Vain yksi. Kaksi sormusta piti sisällään ikuiset voimat ja kolmea muuta on ladattava joko tietokoneella tai kahdella muulla ikuisen voiman omaavalla sormuksella. Hän suositteli minulle sormusta, jolla on ne ikuisesti kestävät taikavoimat.
"Mutta oikeastaan sä et äiti tarvitse tätä sormusta, sullahan on jo kaikkea", tyttäreni jatkaa perään.
Tämä lause pysäytti.
Totta, minullahan on oikeastaan kaikkea. Aivan kaikkea mitä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen ja tasapainoinen.
Minulla on aivan uskomattoman hieno tytär, jonka äitinä olen enemmän kuin etuoikeutetussa asemassa.
Minulla on maailman paras mies, puoliso, josta en edes osannut koskaan unelmoida.
Minulla on ihana koti, jota täydentää nämä kaksi edellämainittua ihmistä.
Olen terve, hyvinvoiva, tasapainoisempi kuin koskaan ja onnellinen koska osaan olla kiitollinen monista pienistäkin asioista.
Minulla on työ, jota teen sydämellä ja jossa olen hyvä.
Minulla on uskomattoman upeita ihmisiä elämässäni, joiden olemassaolo tekee elämästäni entistäkin rikkaampaa.
Tärkeimpiä mainitakseni.

Taikavoimat.

Tyttäreni oli kirjoittavinaan aamulla omalle tietokoneelleen taikasormusten käyttöohjeita. Ihmettelin kuinka noin pieneltä ihmiseltä tulee aivotuksistaan niin paljon ajatuksiaherättävää tekstiä.

"Jos loppuu taikavoima, varokaa kaatuilemista."

Elämässä kun tapahtuu ei-toivottuja asioita, on pystyssäpysyminen joskus hankalaa. Mutta kaatuilemisesta huolimatta ylös on noustava ja rakennettava vankemmat tukirakenteet jalkojen alle ja yritettävä uudelleen.
Kaatuilu on väistämätöntä ja joka kerralla kannattaa poimia maasta aina mukaan jotain joka vie eteenpäin. Kohti parempaa.

"Taikasormus voi muuttaa jotkut ihmiset joksikin muuksi."

Moni on kuullut sanonnan "kannattaa olla varovainen mitä toivoo, sillä toiveet käyvät toteen", niin hyvässä kuin pahassa. Ja tämä pitää hyvinkin pitkälti paikkansa.
Ennemmin tai myöhemmin heräät todellisuuteen siitä, mitä vuosia sitten ajattelit olevasi tai millaista elämää toivoit eläväsi, ainoa huono puoli siinä on se, että ovatko nämä toiveet ja haaveet enää niitä miten haluat tällä hetkellä elää tai millainen haluat olla.
Meillä on jokaisella käytössä taikavoimat. Meillä on jokaisella mahdollisuus toteuttaa toiveet ja unelmat. Se taikasormus asuu sydämessämme, rohkeutena, viisautena, uskona itseemme ja elämään.
Otin vastaan tyttäreni taikasormuksen. Sain luvan jättää sen pahanpäivän varalle kirjahyllyyn kehoituksena käyttää taikavoimia silloin kun olisi mieli maassa.

Elämä on <3

-Heidi-

Kiitollisuuden maksimointia.

Kun sunnuntaiaamuna heräät siihen että kuusivuotias tytär kömpii viereesi, sujahtaa saman peiton alle ja tuijottaa suoraan nenän edessä silmiin ja sanoo "äiti, sä oot ihana" niin voiko sitä olla miettimättä että kuinka onnekas sitä onkaan.
Ja kun kurkkaat sängyn toiselle laidalle jossa nukkuu rakas puolisosi, niin ajatuksiin kiipeää vahva kiitollisuuden tunne.
Kiireettömät viikonlopun aamut ovat omiaan avaamaan silmiä, näkemään ja kuulemaan asioita, joita esimerkiksi maanantaiaamuna kellon soidessa 6.00 emme ehdi näkemään. Kiireisenä aamuna hyppäämme vain suinpäin oravanpyörään ajattelematta sen kummemmin mitä teemme. Siitä on tullut meille tapa toimia, kaava jota käyttää, jotta selviämme aikataulutetusta arjestamme riittävän mallikkaasti.
Mutta vapaapäivinä, antakaamme arjen haarniskan laskeutua, ollaksemme ilman kilpiä, ilman suojaa, antaaksemme aisteillemme mahdollisuuden tuntea ja olla läsnä kaikelle sille mikä oikeasti on tärkeää ja kullan arvoista.

Kasvuprosessi.

Ennen arvotin itseni konkreettisen tekemisen kautta. Kuinka monta treeniä vedin viikossa. Kuinka monta kaloria sain kulumaan tunnissa. Kuinka kovaa juoksin juoksutreeneissä. Kuinka paljon tein töitä. Kuinka hyvä olin kaikessa siinä mitä suoritin.
Nykyään arvotan itseni tunteiden kautta. Kuinka vahvasti pystyn tuntemaan iloa, onnellisuutta, rakkautta ja onnistumista. Ja kuinka hyvin pystyn selviämään pettymyksistä ja epäonnistumisista sekä käsittelemään surua ja mielipahaa. Olen havainnut että tunteiden kautta pääsee elämässä piirun verran syvemmälle ja oikeasti myös pidemmällekin. Opit tuntemaan itseäsi, oikeasti. Hyväksymään itsesi niin hyvässä kuin pahassa. Mutta samalla opit tuntemaan ihmisiä ympärilläsi paremmin ja ymmärtämään heitä. Myös paremmin.
En enää tavoittele kuuta taivaalta, vaan tyydyn tähtiin, joilla on kyky loistaa kirkkaammin. Nämä tähdet ovat niitä arjen pieniä suuria iloja, joita löytyy joka päivä. Ja jokainen joka on katsonut taivaalle pilvettömänä iltana, niin tietää kuinka uskomattoman kauniilta kirkas tähtitaivas näyttää miljoonine tuikkivine tähtineen.
Elämä todellakin on kuin tähtitaivas, mitä enemmän löydämme valopilkkuja elämäämme sitä kirkkaammin se loistaa. Pelkkää kuuta ei kannata metsästää, sillä se harvoin näkyy kokonaisena.

Mistä asioista olet itse kiitollinen tänään tai tänä viikonloppuna? Osaatko kurkistaa pintaa syvemmälle itseesi ja löytää jotain vieläkin arvokkaampaa, kuten vaikkapa onnellisuuden ja aidon kiitollisuuden tunteen?

-Heidi-

Ruoka tapetilla.

Viime aikoina media on paukuttanut yhdestä sun toisesta suunnasta pannarikeskusteluja ja sitä kuinka ruokimme lapsiamme liiallisella sokerilla ja väärillä elintavoilla.
Onko kukaan aikuinen näitä juttuja kirjoittaessaan uskaltanut katsoa peiliin ja todeta että ongelma ei ole rakkaissa lapsissamme, joita näihin juttuihin sotkemme, vaan meissä vanhemmissa?
Rehellisesti sanottuna näen jo kirkasta punaista väriä näitä juttuja lukiessani, sillä nämä ovat juuri niitä todisteita siitä kuinka elämämme pyörii aivan liikaa pöperöpolitiikan ympärillä.
Ruoka hallitsee elämäämme. Ruualla on valta hallita tunteitamme. Ruoka määrittelee nykyään elintasommekin. Ruoka korvaa tavalla tai toisella kaikki puutteet elämässämme ja media myllyttää näitä armotta 24/7.

Sukupolvien perimä.

Kaukana ovat ajat, jolloin ruoka oli vain ja ainoastaan polttoaineemme pysyäksemme hengissä. Olemme vieraantuneet tästä ajatusmallista hyvinkin radikaalisti, sillä länsimaisessa yhteiskunnassa suurimmalla osalla on ruokaa saatavilla riittäviä määriä. Jopa liikaakin. Kun tarjonta on näinkin valtava , emme enää hallitse tasapainoa. Ja kun ruualla on vaikutus sekä mieleen että kehoon, hämmennys on valmis.

Sota-ajan ihmiset söivät mitä oli saatavilla. Muistan isovanhempieni kertoneen kuinka kaikki oli kortilla ja kuinka pulaa oli lähes kaikesta.
Heidän sukupolvi halusi lapsilleen paremmat mahdollisuudet elämässä ja kun ruokaa pikkuhiljaa alkoi olla saatavilla niin sitä osattiin arvostaa ja nauttiakin.
Mummini ainakin sipaisi ruisleivälle sen 2cm voikerroksen, ja kun kysyin että miksi, oli vastaus että sota-aikaan tämä ei ollut mahdollista.
Vanhempani taas kuuluvat tähän sotien jälkeen syntyneeseen sukupolveen, jota myös "suureksi ikäluokaksi" kutsutaan. He saivat lapsuudessaan suhteen ruokaan fyysisen kuormituksen kautta. Lapset olivat peltotöissä, auttoivat äitiään kotitöissä, kouluun hiihdettiin tai juostiin, kaikki siis kulutettiin mitä elimistöön saatiin. Suhde ruokaan ja ravintoon oli tasapainossa ja siitä ei tehty sen kummempaa haloota.

Sitten synnyimme me.

Kun ihmisten fyysinen taakka alkoi pikkuhiljaa vähentyä suurten ikäluokkien kohdalla ja heidän lapsillaan, alkoi kupla paisua ja paisuu edelleen, ja tämän seurauksia korjaamme vielä pitkään.
Olen itsekin elänyt tässä ruokahelvetissä. Onnea se ei tuonut, päinvastoin. Elämä kun ei ole jokotai, vaan se on jossain siellä välimaastossa, josta löytyy tasapaino.
Nyt jos koskaan meidän jokaisen pitää katsoa itseään peiliin ja miettiä minkä mallin haluamme jättää jälkipolvillemme.
Emme voi syyttää vanhempiamme tai isovanhempiamme siitä että meitä palkittiin niin ilossa kuin surussa karkkipusseilla. Meidän on itse otettava ohjat käsiimme.
Lapset ovat meidän tulevaisuus ja heidän hyvinvointi lähtee meistä. Annammeko heille kuvan että diettaaminen on ainoa oikea tapa elää vai vahvistammeko heidän käsitystään säännöllisen syömisen ja monipuolisen ravinnon suhteen?

Näihin mietteisiin...

-Heidi-

Ajatuksia ja uskomuksia.

Olemme luoneet ja rakentaneet elämämme omien ajatusten ja uskomusten pohjalle. Nämä ovat olleet ja ovat yhä tienviittoja ja suunnannäyttäjiä tulevaisuudelle.
Olemme tässä ja nyt, tällaisena ihmisenä, jonka olemme luoneet vuosien saatossa ajatustemme ja uskomustemme johdattelemana.
Jos olet koko ikäsi ajatellut itsestäsi pelkkää huonoa; en ole hyvä siinä, en ole hyvä tässä, en osaa, en jaksa, ei minusta ole siihen, niin se mihin olet keskittynyt, eli tässä asiassa "huonona kaikessa"- olemiseen, se on kasvanut entisestään.

Se mihin keskitymme, kasvaa. Se mihin uskomme, tulee totta.

Todellakin! Olemme ajatustemme orjia ja uskomustemme vankeja.
Jos uskot olevasi huono kaikessa, siitä uskomuksesta tulee sinulle todellisuutta. Mutta jos uskot olevasi hyvä, edes jossain, siitäkin tulee todellisuutta.
Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin mutta ihmisen ollessa ei-niin-yksinkertainen luomus, käytännön toteutus ei ole niin helppoa kuten olemme monesti havainneet.

Positiivisuuden vallankumous.

Menneisyys vaikuttaa vahvasti elämäämme ja siihen mitä olemme. Vaikka kuinka haluaisimme, emme saa sieltä kumpuavia negatiivisia asioita ja kokemuksia pyyhittyä pois. Eikä meidän tarvitsekaan.
Ratkaisevaa onkin miten hyödynnämme näitä menneisyyden kokemuksia ja niiden kautta syntyneitä uskomuksia. Annammeko niiden vaikuttaa siltoina parempaan elämään vai teemmekö niistä ylitsepääsemättömiä vuoria, joiden huipulle ei kukaan viitsi kiivetä?

Oivalluksia.

Sanonta "olet sitä mitä ajattelet" on vaan niin totta. Ajatukset johtavat sisäiseen vuoropuheluun päässämme ja sitä kautta konkreettisiin tekoihin.
Mitäpä luulet toitottaako Usain Bolt itselleen kalkkiviivoilla että "hitto mä oon huono" tai "en mä pysty tähän"? Tuskinpa.
Itsensä psyykkaus olemaan parempi jossain lähtee omista ajatuksistamme ja siitä, millä tavalla pään sisällä puhumme itsellemme tietyssä tilanteessa.
Jos haluat opetella esimerkiksi juoksemaan, niin se ei auta jos jatkuvasti kerrot olevasi ei-juoksija-tyyppiä. Vuosien varrella olet luonut itsellesi tämän uskomuksen, mistä on tullut osa sinua.
Jos olet aina haaveillut osaavasi soittaa jotain instrumettia, niin ei ehkä kannata kertoa itselleen jatkuvasti että "en mä kuitenkaan opi".
Usko mitä uskot mutta mieti tarkkaan mihin uskot.
Meillä on rajaton valta omiin ajatuksiimme ja jos emme osaa hyödyntää sitä emme pääse elämässämme eteenpäin.
Suuret elämänmuutokset tapahtuvat nimenomaan ajatustasolla, rikkomalla vanhat uskomukset ja ajatusmallit saamme aikaan paljon uutta. Eli seuraavan kerran kun meinaat kertoa jollekin olevasi ikuinen jojo-laihduttaja, niin mieti kahdesti viitsitkö edes ajatella näin.

Oivalluksia ja positiivisia ajatuksia sunnuntaihin!

-Heidi-

Elämän reppu.

Muistan lapsuudestani kuinka äitini otti joka vuosi ensimmäisenä koulupäivänä veljestäni ja minusta valokuvan uusissa kouluvaatteissa koulureppu selässä. Jossain vaiheessa aloimme kieltäytyä kuvauksista sen tuntuessa tyhmältä ja lapselliselta.
Nyt itse äitinä syyllistyin kesälomien jälkeen samaan. Pyysin kuusivuotiasta eskarin aloittavaa tytärtäni poseeraamaan samaan tapaan kuin itse jouduin lapsena.

Mitä sinun repussasi on?

Kyynel silmässä istuin tänä aamuna tyttäreni kanssa metrossa katsellen pieniä reppuselkäisiä ekaluokkalaisia. Heidän ylisuuret reppunsa ammottivat selässä vielä tyhjyyttä odottaen sitä kaikkea tietoa, taitoa, kykyä ja oppia, jota koulu heille tarjoaisi seuraavien yhdeksän pakollisen oppivuoden ajan.
Vaikka koulu ja opettajat ottavat vastuun monista asioista, niin silti suurimmat ja tärkeimmät eväät lastemme reppuun laitamme me vanhemmat.
Kun tutkailet itse omaa reppuasi, sitä jota olet kantanut ekaluokasta lähtien, niin mitä löydät sieltä?Millaisia eväitä sinun reppuusi pakattiin ja minkälaisia kotiläksyjä matkanvarrella olet saanut?

Vanhempien vastuu

Elämä on kuin koulureppu. Keräämme sinne tietoa, jota kannamme mukanamme. Teemme läksyjä siellä olevista tehtävistä, jotta oppisimme tarvittavat asiat elämää varten. Kun lasti käy liian raskaaksi, on hyvä pysähtyä keventämään taakkaa, jotta matka sujuisi taas helpommin.
Jotta lapsemme reppu ei kävisi liian työlääksi kantaa, meillä vanhemmilla on vastuu pakata mukaan rakkautta, huolenpitoa, välittämistä, riittäviä rajoja, turvaa, oikeaa ravintoa, riittävästi lepoa ja ennen kaikkea, läsnäoloa.
Tämä pieni koululainen oppii meiltä kaiken, ei niinkään sitä mitä sanomme, vaan sen miten toimimme ja mitä teemme.

Turvallista koulutietä kaikille koululaisille - olkoon reppunne täynnä eväitä, jotka kantavat pitkälle!

- Heidi -