Äitiyden vastuu ja velvollisuus.

Missä menee raja? Sitä kysyin ja myös hämmästelin tänään kun jouduin Naistenklinikan päivystykseen hyvinkin epämukavien ja huolestuttavien supistuksien takia.

Koko viikonlopun olen kärvistellyt toistuvien supistusten kourissa eikä lepokaan ole niihin juuri auttanut. Jo kertaalleen synnyttäneenä tietää jo jollain tavalla mikä kuuluu normaaliin raskauden kulkuun ja mikä ei, vaikka toki jokainen raskaus on erilainen ja kehon tuntemukset vaihtelevat.

Viime aikoina on silmiini pistänyt kauhea vöyhötys raskauteen liittyvistä asioista mm. painonnoususta, raskausmahojen kokoluokista, liikkumisesta ja syömisestä raskausaikana jne. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on sama kuin normaalissakin tilanteessa, hyvinvointi ennen kaikkea.

Painonnousu.

Painoa tulee väkisinkin lisää raskauden aikana ja keho muuttaa muotoaan monella tapaa. Se kuuluu asiaan ja on myös edellytys normaalin raskauden etenemiselle sekä mahassa kasvavan lapsen hyvinvoinnille.

Keskimäärin painoa tulee raskauden aikana se 10-12 kg - joskus alle, joskus yli. Terveellä, itsestään huolta pitävällä äidillä näistä painokiloista tuskin jää kehoon juuri mitään, suurin osa "raskauskiloista" häviää synnytyksen jälkeen.

Ja terveellä, hyvinvoivalla äidillä tarkoitan äitiä joka syö säännöllisesti, monipuolisesti ja terveellisellä tavalla sekä liikkuu säännöllisesti mutta kohtuudella.

Moni painoaan liikaa tarkkaileva äiti joutuu hyvinkin suuren kriisin eteen kohdatessaan raskausajan muutokset kehossaan ja sen että ei pystykään enää kontrolloimaan mitä tapahtuu. Tässä on monelle kasvun paikka, ja hyvä sellainen, sillä tämä valmistaa monia juuri siihen mitä äitiys todellisuudessa on, eli omien tarpeiden uudelleen puntaroimista lapsen edun mukaisesti.

Paljon puhetta masuista.

Taas joku äiti sai moitteita julkisesti siitä kun vatsa oli niin pieni raskauden ollessa ihan viimeisillään.

Nämä ovat asioita, joihin ei pitäisi kenenkään ottaa kantaa. Kuten jo sanottu, raskausajan muutokset ovat kehossa jokaisella yksilöllisiä ja mitään oikeaa vatsan kokoa ei ole olemassakaan.

Toki ymmärrän että kun elämme tätä älytöntä fitness-buumia, jossa keho on kontrollin ja hallinnan kehto, niin raskausaikaan ei sovellu mitkään dieetit tai liialliset kontrolloinnit. Odottavan äidin keho tarvitsee rasvaa, jotta mahassa oleva ihmisalku kehittyisi normaalilla tavalla.

Itselläni oli hyvinkin pieni vatsa ensimmäisessä raskaudessa ja kuulin siitä paljon, ihan ärsytykseen saakka. Nyt tällä toisella kerralla voin sanoa että on hiukan isompi mutta ei paljon. Eli nämäkin ovat hyvinkin yksilöllisiä miten jokainen raskauttaan kantaa.

Liikkuminen ja syöminen raskauden aikana.

Liikunnasta ja syömisestä raskauden aikana saadaan aikaan aina hyvin keskustelua.

Liikkumaan tottunut äiti voi liikkua aivan hyvin lähes samalla tavalla raskauden aikanakin jos se tuntuu hyvältä. Itsekin ensimmäisen raskauden aikana vietin aikaa vielä skimbarinteissä ja ajoin fillarilla ennen synnytystä. Tämän toisen kanssa taas on ollut aivan toisenlaista, sillä supistukset tulevat hyvinkin herkästi, mikä pakottaa ottamaan iisimmin eikä skimbarinteissä ole tullut tänä talvena vierailtua lainkaan.

Kehon kuuntelu on tärkeää ja jos on levättävä niin sitten levätään.

Ja mitä ruokailuun tulee, terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla pääsee pitkälle. Siinä missä joillakin tulee himo suklaaseen tai rasvaiseen ruokaan, niin itse himoitsen jotain raikasta ja tuoretta, esimerkkinä eilen vedetty rasiallinen kirsikkatomaatteja.

Raskausajan terveellinen ja monipuolinen syöminen on ihan yhtä tärkeää kuin syöminen normaalistikin. Ei tämä nyt poikkea juuri raskausajan ulkopuolella syömisestä, sillä hyvinvoiva keho ei ole mikään kausiluonteinen asia vaan siitä pitäisi pitää huolta jatkuvasti, oli raskaana tai ei.

Eli jos pidät huolen itsestäsi jo ennen raskautta ja omaat tasapainon mielen ja kehon välillä, niin moni asia sujuu kuin itsestään sen suurempia muutoksia tekemättä.

Raskaus ei ole sairaus, se on osa elämää. Sen ei tarvitse tarkoittaa kelkan kääntämistä toiseen suuntaan jos olet jo tähänkin mennessä mennyt oikeaan.

Jokainen käy sen läpi omalla tavallaan mutta yhä edelleen painotan että hyvinvointi ennen kaikkea. Se on sekä äidin että lapsen etu.

Vanhemman velvollisuus on tukea lapsen terveyttä ja hyvinvointia, ja se terveys ja hyvinvointi lähtee jo odotusaikana.

"Inhale, exhale..."

- Heidi -

Odottavan aika on pitkä.

Minulta on paljon kysytty että miten pysyn kunnossa raskauden aikana. Moni on ihmetellyt pientä vauvamasuani ja hämmästys on ollut yhä suurempi kun olen kertonut että viikkoja on jo reippaasti yli puolen välin.

Jokainen raskaus on erilainen ja jokaisen keho reagoi omalla tavalla raskauden tuomiin muutoksiin. Vertailuun ei koskaan pitäisi lähteä, sillä se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa tulevaa äitiä, ja hyvin usein aiheuttaa turhaa stressiä.

Jo esikoiseni kanssa mahani ei kasvanut kovin suureksi, eikä varsinkaan sellaiseksi ihanan pyöreäksi vauvamasuksi. Olenkin monille nauranut että minulla oli tässä edessä sellainen "pakki", joka tulee helposti varsinkin miehille, jos he unohtavat treenata säännöllisesti syviä vatsalihaksia. Ihana silloinen kollegani ja hyvä ystäväni ristikin minut ET:ksi.

Hyvin olisin pystynyt peittelemään raskauteni viime metreille saakka.

Jos ekan raskauden aikana vedin jumppatunteja aivan normaaliin tahtiin pilateksesta ja spinningiin, niin tässä toisessa raskaudessa liikunta on jäänyt hyvinkin taustatekijäksi. Liikkuminen on ollut enemmän arkiaktiivisuutta ja kehonhuoltoa. Pari vuotta sitten "eläköidyin" ryhmäliikuntatunneista 20 vuoden jälkeen joten jumpattua ei ole tullut mutta keho reagoi yhä samalla tavalla. Kiloja on tullut se muutama pakollinen ja se siitä.

Se mitä raskauden muutoksiin tulee, uskon vakaasti siihen että kaikilla taustatekijöillä on siihen vaikutusta.

Se miten tuleva äiti syö, tai on syönyt. Se miten tuleva äiti liikkuu, tai on liikkunut, vaikuttavat suuresti raskauden tuomiin muutoksiin kehossa.

Ruokavaliota en ole muuttanut lainkaan. En syö "kahden edestä", sillä niin ei ole tarvetta kenelläkään. Masussa oleva vauva tarvitsee ehkä sen 100 kcal extraenergiaa alkuun ja myöhemmin kasvaessa 200-300 kcal. Nämä tulevat rehellisesti sanottuna hiukan vaihtelevasti omalla kohdallani koska en todellakaan laske määriä kaloreista puhumattakaan.

Makean himo on täysin kadoksissa eikä muutenkaan tee mieli mitään rasvaista ruokaa. Kuuntelen kehoani tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin ja annan sille sen mitä se kulloinkin haluaa, hyvin usein himo tulee marjoihin ja hedelmiin sekä puuroon ja hapanmaitovalmisteisiin. Ja joudun syömään jotain lähes koko ajan välttääkseni pahoinvointia, joka yhä jatkuu (raskausajan pahimpia riesoja!!).

Ensimmäisessäkään raskaudessa vatsalihakseni eivät juuri antaneet periksi joten pikkuruinen prinsessa joutui olla niiden alla ahtaasti loppuun saakka. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä näen raskauden jälkeisen kehon palautumisen, mikä tapahtui hyvinkin nopeasti, huonoina sen että tukalat olivat olotilat viime metreillä raskautta sillä repimiskipuja oli kovastikin.

Yhä edelleenkään tämä linea alba eli tukikalvo, joka pitää suoria vatsalihaksia yhdessä, ei ole antanut kovin paljon periksi ja tunnen samanlaisia kasvukipuja kuin ensimmäisessä raskaudessakin. Ehkä tämä on jossain määrin geneettistä että näin ei helposti tapahdu kohdallani tai sitten ei. Mene ja tiedä.

Mutta näillä mennään kesää kohti ja pyrkimys on yrittää nauttia jokaisesta päivästä ja tunne-/olotilasta vaikka ei se aina helppoa ole huonosti nukuttujen öiden, pahoinvointien ja liitoskipujen kanssa.

Silti sydämeni on täynnä kiitollisuutta tästä pienestä ihmeestä, joka herättää joka aamu äidin klo 4 vahvoilla potkuillaan ilmoittaen että "olen täällä".

- Heidi -

Hetkiä elämästä.

Istuin tänään kahvilassa. Yksin. Kello lähenteli lounasaikaa mutta ruuhkasta ei ollut tietoakaan, hiihtolomalla oli varmasti vaikutusta asiaan. Oli kai viennyt asiakkaat talvisimpiin maisemiin.

Seurasin ympärillä olevia ihmisiä. Suurin osa heistä oli siellä myös yksin. Yksi luki kirjaa. Toinen näpytteli omppuaan. Kolmas puhui puhelimessa kieltä, mistä en täysin ollut varma.

Siinä mietin ja ajattelin lähes ääneen, täydellistä!

Olin läsnä hetkessä. Katsoin. Kuuntelin. Aistin. Ja tulin hyvinkin tietoiseksi ympärillä olevasta. Minulla oli hyvä olla.

Edessäni oli juustoleipä höysteillä ja poikkeuksellisesti kahvin sijaan mansikka-appelsiinimehua.

Kuinka monesti oikeasti pystymme nauttimaan edessämme olevasta ruuasta tai juomasta ilman minkäänlaista häiriötekijää? Eikö ole totta, että räpläämme yleensä kännykkää tai juttelemme puhelimessa tai vieressämme istuu kaveri, jonka kanssa olemme syömässä, ja puolet ruokanautinnosta menee aivan ohi.

Tämä oli minun oma hetkeni. Mindfulness-tila, jonka kautta pystyin tiedostamaan lähes kaiken mitä ympärilläni tapahtui omien aistieni kautta.

Harrastin tätä paljonkin Lontoon vuosinani. Minusta ei saanut pubi-ihmistä tekemälläkään mutta kahvilakulttuurin kanssa olin sinut heti kerta heitolla.

Tietoinen läsnäolo - mitä se on?

Keskittymistä. Tarkkaavaisuutta. Hiljentymistä. Tietoisuutta siitä mitä juuri nyt tapahtuu sekä sisällämme - kehossamme, tunteissamme, ajatuksissamme - että ulkopuolellamme, ympäristössämme.

Tietoisesti läsnäoleva ihminen tuntee oman itsensä ja tästä syystä osaa tehdä helpommin oikeita ratkaisuja elämässään, ilman että osaa sen paremmin sitä perustella (intuitio).

Hyvä johtajuus on tietoista läsnäoloa.

Hyvä asiakaskokemus on tietoista läsnäoloa.

Hyvä ihmissuhde on tietoista läsnäoloa.

Eli käytännössä hyödymme tietoisen läsnäolon harjoittamisesta kaikilla elämän alueilla.

Tietoista läsnäoloa voi harjoitella päivittäin, keskittymällä omiin aistikokemuksiin, tunnetiloihin, näkemisiin ja kokemisiin. Se on matka itseemme ja sitä kautta myös tietoisuuteen toisistamme.

Kuinka tietoisesti sinä olet läsnä päivittäin?

- Heidi -

"Äiti, piristy - kaikki on hyvin."

Tänä aamuna herätessäni havahduin tunteeseen, jota en ole tuntenut koskaan aiemmin. Nimittäin raskaanaolemisen ihanuuteen!

En ole uskaltanut iloita muuttuvasta kehostani millään tavalla ennen tätä aamua.

Aamusta iltaan kestävä kuvotus, sairaalloinen väsymys, ahdistus siitä että vaatekaapistani löytyy ehkä viisi paitaa ja kolmet housut, jotka tuntuvat mahtuvan päälle, ovat saaneet olotilan alamaihin puhumattakaan keskenmenon pelosta, joka on ollut läsnä koko alkuraskauden.

Mutta tänä aamuna, heräsin teräviin potkuihin, jotka olivat kuin merkkinä minulle että "äiti, piristy - kaikki on hyvin."

Matka on puolivälissä ja kevät nostaa päätään. Päivät alkavat olla jo hyvinkin paljon pidempiä ja linnut ovat aloittaneet lauluharjoitukset puiden oksilla. Tyttäreni aamuinen kommentti sai hymyn huulille ja rauhallisuuden valtaamaan mielen.

"Äiti, sun maha on kasvanut taas."

Niin. Raskaana oleminen voi olla myös ihanaa. Sen havaitsin tänä aamuna.

Esikoiseni syntymästä tulee kesällä 8 vuotta. Neiti on reipas ekaluokkalainen.

En koskaan enää uskonut että saisin lapsia kunnes elämä puuttui peliin ja teki asioita mahdollisiksi uskomattomilla tavoilla.

Olen alkanut uskoa ja luottaa entistäkin enemmän siihen että kaikella on jokin tarkoitus.

Vuoden takainen kipeä keskenmeno mursi sydämeni monella tavalla ja muutti minua ihmisenä. Se opetti elämästä sen, että on asioita joihin emme voi millään tavalla vaikuttaa. Nöyryys elämää kohtaan vahvistui entisestään. Kaikkea emme voi kontrolloida ja joskus voimme vain toivoa parasta.

Mutta nyt, tässä puolessa välissä matkaa, uskallan jo katsoa valoon, nähdä jotain mitä olemme koko perhe toivoneet ja hartaina odottaneet.

Mikään muu ei ole varmaa elämässä kuin tämä hetki, joten nauttikaamme siitä. Täynnä kiitollisuutta.

-Heidi-

Suomen suurin kuntotestitapahtuma - TREENIPÄIVÄ!

Se alkoi 10 hengen treenipäiväjengistä keväällä 2015, ja se kasvoi satoihin innokkaisiin, jotka ovat tulossa testaamaan kuntoaan Suomen suurimmassa kuntotestitapahtumassa tulevana lauantaina 12.9. Helsingissä, Kampin Narikkatorilla.

Treenipäivä - uudenlainen tapahtuma.

Treenipäivä on uuden ajan treenitapahtuma, jossa halutaan kannustaa ihmisiä liikkumaan. 

Monilla on jäänyt kuntotesteistä kouluvuosilta kauhukokemuksia ja Treenipäivän yksi tarkoitus onkin haudata nämä kokemukset ja antaa jokaiselle uusi ja miellyttävämpi elämys liikkumisesta ja peruskunnon parantamisesta ilman suuria paineita.

Oli sitten kuntotasosi mikä tahansa, juuri sinä olet oikea ihminen osallistumaan Suomen suurimpaan kuntotestitapahtumaan omana itsenäsi.

Ihminen on luotu liikkumaan.

Jokainen nykypäivän ihminen on tietoinen liikkumattomuuden vaaroista. Säännöllinen liikunta auttaa ehkäisemään tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä edesauttaa jaksamista niin henkisesti kuin fyysisestikin arjen pyörityksessä.

Liikunnan ei tarvitse olla epämukavaa vaan jokainen voi itse miettiä itselleen parhaimman mahdollisen tavan lisätä liikuntaa arkeen, esimerkiksi buustaamalla arkiaktiivisuutta pyöräillen tai kävellen auton sijaan.

"Tunti liikuntaa päivässä kolme-neljä kertaa viikossa" on menneiden talvien lumia ja ne lumet ovat sulaneet jo kauan aikaa sitten. Näin kiireisen arjen keskellä meillä ei aina ole aikaa sitä tuntia, joten pilkkokaamme se "tunti kolme-neljä kertaa viikkoon" pieniin osiin ja hyötykäämme siitä "laatu korvaa määrän" periaatteella. Jokaisella on varmasti aikaa se 5-10 minuuttia päivässä vaikka esimerkiksi kyykätä tai punnertaa. Pienilläkin asioilla saamme aikaan paljon kunhan muistamme tehdä niitä säännöllisesti. Päivittäin.

Kyykystä Cooperiin.

Tulevana lauantaina tullaan ottamaan selvää kuka kruunataan Suomen kovimmaksi lankuttajaksi. Myös TREENIPÄIVÄSSÄ selvitetään innokkaiden osallistujien lihaskunto kyykyissä, vatsalihastestissä sekä punnerruksissa unohtamatta 12 minuutin cooperia.

Tiedossa on uskomattoman upea ja tapahtumarikas päivä uusine liikuntatrendeineen, ravinto- ja treenivinkkeineen sekä alan huiput jakamassa tietotaitojaan, joten paikanpäälle jokainen!

TREENIPÄIVÄSSÄ NÄHDÄÄN!

-Heidi-

Lomalla on aikaa.

Luovuus on kuin kytevä liekki, joka tarvitsee syvän henkäyksen syttyäkseen taas uudelleen.

Istun joka ikinen loma-aamu mökin terassilla katsoen alhaalla siintävää pientä järveä. Jokainen aamu se näyttää erilaiselta.

Tuijotan jokaista auringon sädettä, joka heijastuu veden pintaan, aivan kuin ne olisivat joitakin ihmeitä.

Lomalla on aikaa puhaltaa luovuuden liekki taas henkiin. Nähdä elämän kauneus silmillä, jotka eivät ole arjesta väsyneet.

Lomalla on aikaa antaa ajan pysähtyä. Istua. Olla. Katsoa. Kuunnella. Nähdä. Kuulla. Sekä tuntea tunteita, joita arki helposti peittoaa alleen.

Lomalla on aikaa olla läsnä. Vieläkin enemmän. Keskittyä oleelliseen. Rakkauteen. Rakastamiseen. Nähdä ja kuulla tärkeimmät ihmiset vierellä ja luoda ihania lomamuistoja, joita syksyn pimeinä iltoina voi muistella lämpimin sydämin ja rakkauden täyteisin ajatuksin.

Lomalla on aikaa rentoutua. Heittäytyä tunteella asioihin. Jättää "pakko tehdä"-lauseet pois sanavarastosta ja kuunnella enemmän sydäntään.

Lomalla on aikaa. Aina.

Kesälomaterveisin,

Heidi

Elämä ilman kännykkää - pystytkö?

Olin monesti miettinyt että pitäisi kokeilla. Siis olla hetki ilman puhelinta tai muita internettiin yhdistäviä välineitä.
Näinhän me oltiin ennenkin ja selvittiin hyvin. Mentiin kotiin soittamaan jos oli tarve jollekin soittaa. Tavattiin kaverit ajallaan. Ei eksytty ja löydettiin aina tie sinne minne oli määrä mennä ilman GPS:ääkin. Käytiin koulua ja opiskeltiin ilman ylimääräisiä aparaatteja. Kirjoitettiin kirjeitä, joita sitten odotettiin kielipitkällä postilaatikon edessä.
Muistaako kukaan näitä aikoja?

Kun puhelimeni joutui varkaiden lapasiin alku kesästä, ensireaktioni oli paniikki. Ja kova sellainen. Lähes kohtauksen omainen, joka sai verenpaineet tappiin, sydämen sykkeet maksimiin ja hengityksen salpautumaan. Paniikki siitä, miten saisin ihmisiin yhteyttä, sillä kaikki tärkeät numerot olivat tallennettuna puhelimeen. Paniikki siitä, jos joku yrittäisi soittaa tai laittaa viestiä.
Paniikkia seurasi shokki. Tajuaminen, että puhelimeen oli jäänyt paljon kuvia, joita ei ollut tallennettu mihinkään pilviin, sillä vanha iphoneni ei tallentanut enää mitään automaattisesti vanhan käyttöjärjestelmän vuoksi.
Shokkia seurasi suru, sillä puhelimesta oli neljän vuoden aikana tullut niin tärkeä. Se oli ollut paljon enemmän kuin pelkkä puhelin. Se oli ollut kamera, jolla oli ikuistettu uskomattomia muistoja. Se oli ollut muistikirja, johon oli tallennettu tärkeitä tekstejä, joista osa onneksi on tallessa julkisesti.
Se oli herättänyt minut aamuisin ilman että kertaakaan olin nukkunut pommiin. Ja se oli toiminut moitteettomasti kertaakaan käymättä korjaamon kautta. Itkuhan siinä tuli tajutessa etten koskaan saisi sitä takaisin.
Sitten iski viha ja ärsytys.
Miksi ihmeessä pelkän puhelimen takia kävin läpi niin valtavat tunnereaktiot? Ja miten ihmeessä ihminen voi kiintyä johonkin materiaaliseen kapistuksen niin vahvasti?
Kaikkien näiden tunnereaktioiden jälkeen tuli luopuminen ja hyväksyminen, aivan kuten jonkun suuremmankin tragedian jälkeen.

Elämä ilman luuria.

Uusi puhelin oli pakko kuitenkin hommata. Mutta koska ihan mikä tahansa ei kelpaa, niin jouduin odottelemaan jokusen päivän uutta vempainta.
Minulle puhelin ei ole välttämättömyys mutta puhelimen kamera lähestulkoon on. Monesti olenkin käynyt kaupoissa katsomassa näitä aparaatteja ja sanonut myyjälle, että löytyiskö teiltä kameraa jossa on puhelin.
Päätin siis olla nämä odottelupäivät ilman puhelinta ja kokeilla miltä se oikeasti tuntuu.
Huomasin jo puhelimeni menetyspäivänä kuinka ihmisestä tulee luovempi ja kekseliäämpi pakon edessä. Aivot alkavat oikeasti ajattelemaan ja löytämään ratkaisuja esimerkiksi miten saada yhteys ihmisiin, joihin pitäisi olla yhteydessä mutta ei muista/tiedä puhelinnroa. Kaikkihan on aina puhelimen muistissa, ulkoa ei tarvitse muistaa nykyään enää mitään eikä siinä suhteessa aivojakaan juuri käyttää.
Huomasin myös kuinka pakonomaisesti aina varmisteli taskujaan tai laukkuaan, että puhelin oli mukana ja tallessa. Siitä oli tullut hyvinkin kiinteä osa kehoani vuosien varrella. Vähän kuin käden jatke kaikkeen.
Huomasin myös kuinka automaattisesti sitä hapuili puhelinta taskusta esim. odottaessa asemalla metroa tai junaa. Tylsyyteen.

Tietoisuuden maksimointia tässä ja nyt.

Siinä missä voitin näinä puhelittomina päivinä, oli havainnointi ja ympärillä olevien asioiden tiedostaminen. Katsoin korkeuksiin. Näin kuinka pilvet muodostivat taivaalla kauniita kuvioita. Havaitsin kuinka upeita olivat talojen kattorakenteet. Kuuntelin ympäristöä. Olin läsnä. Siinä hetkessä. Myös itselleni.

Tein myös itselleni palveluksen. Suoristin kaularankani selkärangan jatkeeksi, pyöräytin hartiat ja olkapäät taakse sekä avasin rintakehäni. Oli jopa parempi hengittää. 

Laitappas se luuri alas pariksi päiväksi ja ota elämään uusi asenne sekä parempi ryhti. 

Vapaapäivinä on hyvin aikaa irrottautua jos et ole vielä testannut. Ole läsnä lähimmäisillesi, mutta erityisesti, ole läsnä itsellesi.

Aurinkoista töihinpaluuta kaikille!

-Heidi-