Ei kiitos elämää oravanpyörässä!

Maaliskuu vetelee viimeisiä. Kevät on nurkan takana mutta kovin on nurkka kaukana kun pakkaset yhä paukkuvat ja luntakin riittää vaikka muulle maailmalle jakaa.
Rehellisesti sanottuna, olen korvia myöten täynnä tätä talvea. Vihaan pakkasia, vihaan eskimo-oloa ulos astuessa, vihaan kadoksissa olevia hanskapareja ja hukkuneita pipoja. Tämä kylmyys ei vaan ole minua varten. Talvi saa minusta huonoimmat puoleni esiin ja sellainen en halua olla.
Huokaus ja helpotus, voiton tanssia voi kohta alkaa kuitenkin tanssia kun lumi näyttää -vihdoinkin- pikkuhiljaa olevan sulavaista sorttia auringon valon lisääntyessä. Huhtikuu toivon mukaan humauttaa lämpömittarien elohopeat korkealle ja kinokset saavat kyytiä supernopeasti. Toteutukoon minun harras toiveeni kerrankin!
En ole ehtinyt kirjoittamaan koska olen ollut kiireinen ja väsynyt koko pimeän talven. En ole ehtinyt tehdä juuri mitään muutakaan, luovuus on ollut kadoksissa ja tuntuu kuin koko elämäni olisi ollut holdissa jo pitkään.
Nyt kuitenkin, kevät ja kesä tekee tuloaan - oma uusi pihamme odottaa kasvukauttaan ja uudet tuulet alkavat puhaltamaan voimakkaammin, ainakin mereltä päin.
Elämme enemmän tai vähemmän oravanpyörässä. Toistamme viikosta toiseen samoja rutiineja, niin tunnetiloissa kuin tekemisissämmekin. Sunnuntaina manaamme viikonlopun päättymistä, masennumme ja maanantait saavat vihat päällensä. Perjantaisin taas hihkumme innosta hymy korvissa viikonloppua ja osaamme iloita ties mistä aina sunnuntaihin saakka.
Käymme töissä, tulemme kotiin. Siihen johonkin väliin, ennen ja jälkeen, mahtuu päiväkodissa pyörähtäminen. Syömme, istumme hetken tv:n ääressä ja menemme nukkumaan, aloittaaksemme saman rumban taas uudelleen seuraavana aamuna.
Arki on elämistä alati kiihtyvässä oravanpyörässä. Mitä enemmän kantaa vettä myllyyn, ts. tekee töitä, niin sitä hurjemmaksi vauhti kiihtyy. Jossain vaiheessa mukana ei vaan enää jaksa, tai huvita pysyä, liika on liikaa. Muutama kapula rattaisiin on pakko heittää, jotta vauhdin saa loppumaan, tai edes hiukan hidastumaan.
Tänä viikonloppuna mietin taas paljon. Mietin mitä on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut ja kuinka olenkaan jaksanut pysyä yhä edelleen rattaiden pyörityksessä.
Kapulat ja palikat ovat lennelleet välillä rattaiden väliin, välillä sikin sokin ympäriinsä. Ehkä juuri niistä muutamasta palikasta rattaiden välissä on tullut pelastukseni, vauhti on hidastunut hetkeksi, olen saanut pienen hengähdystauon.
Elämässä onni ei todellakaan tule siitä, että on koko ajan paljon tekemistä ja kalenteri pursuaa merkintöjä niin ettei tila enää tahdo riittää.
Elämässä suurin onni tulee siitä että meillä on aikaa. Aikaa olla, elää ja nauttia. Ilman liiallisia kiihdytyksiä oravanpyörässä.
Aika on rahaakin tärkeämpää, sillä mitä teemme rahalla jos meillä ei ole aikaa. Aikaa ei voi ostaa, se ei ole kaupan. Hienous piileekin siinä, että jokaisella meistä aikaa on jokaisena vuorokauden hetkenä saman verran käytettävissä.
Miten siis käytät omasi? Pyöritätkö omaa venäläistä rulettia päivästä toiseen vai otatko ajan omiin käsiisi ja annat asioiden hetken olla?

Näillä sanoilla, ajatuksilla ja idealismin poikasella uuteen viikkoon.

-H-