Saunalla ja sisulla läpi syksyn sateiden.

Elokuun viimeinen päivä. Ulos katsoessa näkee vain harmautta, vesilammikoita ja jokseenkin varautuneita ihmisiä. Hymy, joka auringon paistaessa on monien kasvoilla, on haalistunut ja keho tuppaa lysähtämään kasaan ilmojen viiletessä. Rintakehä ei ole enää yhtä rottingilla kuin kesähelteillä, pyrimme vaistomaisestikin "sisäänpäin" kääntämällä olkapäät eteen ja nostamalla ne korviin pysyäksemme lämpimänä.
Tai ehkä puhun vain itsestäni, koska olen niin henkeen ja vereen kesäihminen. Minulla on todellakin tekemistä syksyn ja talven kanssa, jotta selviän siitä pimeästä ajanjaksosta ehjin nahoin. Hhmm....

Palautetaanpa mieleen vielä viime viikonlopun helteet ja se ihana kesä, joka oli yhä aistittavissa +27 asteen lämpötilassa. Meille suomalaisille jää lämmön ylläpitäjäksi vain sauna pitkän syksyn ja talven varalle.

Mutta saunahan on aivan loistojuttu. Uskokaa tai älkää, tajusin tämän vasta viime viikonloppuna.

Mökkisauna. Kuin pyhättö keskellä ei mitään, ja mitä se saakaaan meissä aikaan. Uudestisyntymisen tunteen, puhtauden, raukeuden, rentouden ja olemassaolon ihanuuden.
En ole aina, tai oikeastaan en ole koskaan, osannut arvostaa saunaa ja saunomista. Lapsena sauna oli pakkorutiini, enkä ymmärtänyt ollenkaan miksi siellä piti käydä.
Nuoruudessa en käynyt saunassa juuri lainkaan, paitsi uintitreenien jälkeen uimahallin sauna oli loistava lämmittelypaikka.
Ja vuosia ulkomailla asuessani en käyttänyt saunaa, koska niihin harvoin törmää muualla kuin meillä päin. Toki niitä huonosti lämmitettyjä "lämpöhuoneita" löytyi eri kuntosaleilta, mutta en mieltänyt niitä saunoiksi.
Vasta viime vuoden aikana olen alkanut ihan oikeasti ymmärtää, mikä kaiken idea onkaan ja mistä saunomisessa on kyse.
Mökin saunan hämärässä istuessani yksin, rauhassa, aloin miettiä saunaa ja saunomista syvällisemmin. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin täydellisen saunakokemuksen. Ainakin minun mittapuullani. En ole koskaan aikaisemmin ollut läsnä saunassa samalla tavalla kuin nyt viikonloppuna. Minulla on aina ollut ajatukset jo jossain seuraavassa asiassa, kiire ja hoppu. Mutta nyt oli toisin.

Pehmeä löyly. Rentouttava, ritisevä kiuas. Hiljaisuus. Rauha ja kiireettömyys. Mielentila ja kehoni viesti raukeudesta ja rentoudesta. Täydellisessä hetkessä elämisestä. Olo oli vain niin onnellinen.

Lupaan itselleni; keholleni ja mielelleni ottaa saunomisen tavaksi hiukan useammin tästä lähtien. Vaikka tuskin mikään muu sauna saa yhtä mahtavaa fiilistä aikaan kuin aito oikea mökkisauna.
Mökkisaunassa vaan on se kaikki, yksinkertaisuudessaan. Se sukeltaa suoraan sydämeen ja puhdistaa kokonaisuudessaan koko olemuksemme. Mökkisaunassa palautuu jotenkin juurilleen, lähelle luontoa ja kaikkea sitä rauhaa ja mutkattomuutta, mikä tuo ihmiselle loppujen lopuksi suurimman onnellisuuden.

Miksi en ole ymmärtänyt tätä aiemmin? Olen vain suorittanut saunomista tähän asti, enkä tajunnut nauttia siitä lainkaan.
Olisinko erilainen ihminen, jos olisin ymmärtänyt tämän jalon taidon jo vuosia sitten??? Mene ja tiedä...

Syökää ihmiset, SYÖKÄÄ!!! Ja liikkukaa!!!

Viime aikoina olen törmännyt yhden sun toisenlaisiin "ruokavalioihin". Moni on tullut kysymään eri tavoista pudottaa painoa kun kesäkilot ovat alkaneet ahdistaa. Ja kun katsoo lehtien lööppejä ja selaa sivuja, niin nehän ovat täynnä "miten kutistaa vyötäröä kesäisen terassikauden ja makkarakuurin jälkeen"- tyylisiä juttuja.
Oma rehellinen mielipiteeni on että TYHMÄÄ!!!
Meidän elämämme pyörii nykyään laihdutuksen ja painonpudotuksen ympärillä. On pyörinyt jo vuosia. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Sen sijaan, että meitä manipuloidaan mediassa erilaisilla "dieetti"-kikoilla, niin voitaisiin keskittyä enemmän siihen, että miten löytää elämässä tasapaino omien mielihalujen ja tapojen kanssa elämiseen, pysyvästi. Neljä kertaa vuodessa kausitetut "laihduskuurit"; kesäkuntoon, syksykuntoon, joulukuntoon ja hiihtokuntoon, mediassa ruokkivat ajatusmaailmaamme siihen malliin, että alamme myös toimimaan tällä tavalla, tiedostamatta.
Olen jemmannut vuosien varrelta erilaisia hyvinvointilehtiä ja samat jutut toistuvat vuodesta toiseen aina samaan aikaan. Jos olemme lukeneet samat aiheet samaan aikaan vuosi sitten, niin nehän pitäisi silloin olla jo jakelussa aivokopassa. Eikö me opita koskaan???

Ostin viikonloppuna Kunto&Terveys-lehden ja siinä oli aivan loistava Hanna Rusilan kolumni "Kaloritiedettä". Kolumnissa oli kiteytetty hyvin kansantajuisesti nykypäivän vitsaus, johon törmään hyvin usein itsekin työssäni. Syödään liian vähän ja ihmetellään sitten kuinka se paino voi nousta.
Lainatakseni Rusilaa, "Jos keho saa reilusti liian vähän kaloreita päivässä, se menee jo muutaman dieettipäivän jälkeen säästöliekille eikä rasva enää pala." Niin, näin se on!

Kunto&Terveys 4/11

Eli syömättömyydellä ei voita mitään muuta kuin pysähtyneen aineenvaihdunnan ja bonuksena lisäkiloja entisestään.
Terve maalaisjärki tässäkin on tarpeen. Syödään säännöllisesti, tasaisin väliajoin kohtuullisia annoksia, säilyttääksemme aineenvaihdunnan käynnissä ja välttääksemme verensokerin heittelyä. Mihinkään "hurlumplää"-dieetteihin ei kannata lähteä, koska joku päivä keho vaatii palaamaan takaisin "normaaliuteen" -- ja jos kaksi viikkoa ollaan syöty pelkkää ananasta tai muuta vastaavaa, niin mitäköhän sen jälkeen tapahtuu kun palaamme takaisin normaaliin ruokaan??? No, se menetetty paino, suurin osa on nesteen muodossa, palaa takaisin, ja ehkä hyvässä lykyssä enemmänkin. Oliko siis hyötyä???

Unohdettaisiin nämä ihme dieetit ja keskityttäisiin enemmän kehoon kokonaisvaltaisesti. Opeteltaisiin tavat syödä monipuolisesti ja riittävästi, kohtuudella. Tiedostettaisiin omat heikot lenkit ja pyrittäisiin korjaamaan ne vahvemmilla. Mistään ei tarvitse luopua, mutta on hyvä oppia hiukan itsekuria ja sanoa sille suklaalevylle EI ainakin kuutena päivänä viikossa. Karsitaan päivittäisestä ruokavaliosta ne turhat "tyhjät energiat" esim. makeiset, sipsit, pullat, pizzat, burgerit yms. ja keskitytään ravitsevimpiin, kuten kanaan, kalaan, täysjyvätuotteisiin, kasviksiin, vihanneksiin, hedelmiin yms. Ja rasvaa, sitä ei saa unohtaa!!! Keho tarvitsee sitä myös rasvanpoltossa. Toki kohtuudella kuitenkin.
Liikuntaa lisää, senhän jo jokainen tietää, että sen avulla se paino pysyy kurissa ja aineenvaihdunta käynnissä.
Miksi siis joka vuosi opetella samaa asiaa uudelleen kun sen voisi kerran oppia kunnolla ja pysyä siinä??

Kaikki on vain tasapainon löytämistä kehon ja mielen välillä.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Pilatesta ja spinningiä.

Taas maanantai-aamun aikainen herätys puoli kuusi. Pari kuppia kahvia rauhassa nauttien ja sitten menoksi.  Aamuvirkuille pilates-tuntia ja siihen päälle omat treenit. Ja johan päivä lähti käyntiin.
Omat treenit oli tälle aamulle 30 min spinning, ja ihan oma spinning, yksin, omassa rauhassa ja vielä mahtavissa maisemissa.

Käytössäni oli spinning-pyörä, jonka edessä oli monitori. Monitorista oli valittavissa erilaisia ohjelmia, peruskuntopyörän tapaan. Mutta mielenkiintoiseksi koko laitteen minulle teki se, että valittavana oli videopätkiä erilaisista pyöräilymaastoista ympäri Pohjois-Amerikkaa.
Halusitpa käydä sitten kurkkaamassa miltä Seattlen rantaviiva näytti tai millaista oli eri luonnonpuistoissa tai kanjoneissa Utahissa ja Dakotassa, mahdollisuus oli valita eri maastoista tietyn pituinen ohjelma. Ohjelma ei valitettavasti säätänyt itse vastusta, vaan se oli itse arvioitavissa jos halusi kutakuinkin pysyä samassa tahdissa kuin videon kuva.
Puolentunnin pikapyrähdys erämaassa ja kanjoneilla sai hien pintaan, sillä koko matka oli minun vastuksilla vain ylämäkeä.

Taas jotain uutta ja mielekästä, vaikka ei tämä vedä vertoja oikeaan maastopyöräajoon tai cinema-kuplassa poljettuun kolmen tunnin spinning-showhun rapakon takana.
Yritystä silti ja tästä se uusi viikko taas käynnistyi. Energisesti mutta seesteisesti.

Juokseminen on tunnetila ja elämys.

Elämässä on hienoja hetkiä. Paljon.
Viime aikoina niitä on alkanut löytyä entistäkin enemmän. Tai voisiko sanoa, että tunnelataus niissä hienoissa hetkissä on tuplaantunut, tai jopa triplaantunut, entiseen verrattuna.
Olen aina osannut tunnistaa elämän hienoudet ja mahtavuudet, mutta en ole malttanut viipyä niissä hetkissä kovin kauaa, kun on ollut jo kiire seuraavaan.
Nykyään näissä elämän upeissa ja hienoissa hetkissä malttaa viipyä kauemminkin ja tarkastella hienoutta, mahtavuutta ja varsinkin sitä tunnetilaa hiukan syvemmältä. Elämän pienet, mutta sitäkin upeammat hetket eivät ole enää pinnallisia vaan ne uppoavat syvälle sydämeen saakka, Ja jäävät sinne.

Ihana viikonloppu. Mahtavuutta kerrakseen. Siihen kun lisätään vielä elokuiset helteet +27 astetta, niin voiko olla paremmin enää? Vo-hoi! Ynnätään nyt mukaan kaikki. Mökki. Rantasauna. Uiminen. Ihanat sapuskat. Luonto. Rauha ja levollisuus. Hipaistaan siis täydellisyyttä!

Lintutornin portaat tuli vedettyä muutamaan kertaan.

Eikä unohdeta myöskään lenkkareitani. Pakkaan ne aina nykyään mukaani, niin kuin minulla oli tapana tehdä myös ennen muinoin, kun reissasin työni perässä ympäri maailmaa. Enkä pakkaa niitä mukaani siksi, että neuroottisesti olisi oakko päästä juoksemaan, vaan siksi, jos iskee tunnetila, että olisi päästävä fiilistelemään juoksemista erilaisissa maastoissa, niin siihen on mahdollisuus.
Uudet lenkkipolut ovat aina loistava motivaattori. Ja olisi muuten harmittanut niin pirusti tänä viikonloppuna, jos en olisi pakannut lenkkareitani mukaan.

Koskaan ei saa olla niin kiire etteikö ehtisi ihailla maisemia.

Rakastan kipuamista.

Yksi parhaimmista juoksulenkeistäni tuli taas koettua tänä viikonloppuna, lauantaiaamuna. Voi kun voisin siirtää sen tunteen, fiiliksen, sen tuoksun ja sen lämpimän kostean tuulen vireen näille riveille konkreettisesti jokaisen tunnusteltavaksi meinaan siinä jos jossain euforia pääsi valloilleen.
Metsäautoteitä pitkin. Poiketen pienille kivikkoisille, puiden juuria täynnä oleville poluille. Kuuma ja kostea suo upeine maisemineen ja lintutornin jyrkät portaat. Luonnon oma esterata, joka toi mieleen elämän itsessään.

Jokainen askel oli elämys.

Mahtava maasto.

Elämä on kuin pitkän pitkä juoksulenkki. Esteratoineen. Välillä kohtaamme matkalla haasteita, maasto on vaikeakulkuista. On ylä- ja alamäkeä, välillä tasaista. Jopa tylsää.
Ja jos ajatellaan tasaista, "tappavan tylsää", osuutta, niin jaksammeko sitä pitkään? Joillekin se sopii, mutta ei kaikille. Itse haluan elämään myös haasteita ja niitä riskinottoja, kuten koin juoksulenkilläni keskellä tuntematonta maastoa.

Rauha ja hiljaisuus.

Omaan loistavan suuntavaiston, ja se ei vielä koskaan ole pettänyt. Osaan ainakin palata samaa reittiä takaisin. Heh!
Mutta sen verran olin kuullut maastosta, että siellä liikkui suuria eläimiä; hirviä, karhuja yms.
Otin sen riskin ja lähdin metsään ja suoalueelle, pitkospuille kävelemään ja nuuhkimaan suon tuoksua. Halusin nähdä sen kauneuden, silläkin uhalla että joku minua suurempi köriläs sattuisi tulemaan vastaan.
Körilästä en nähnyt, mutta takaisin tullessani huomasin hirven tehneen jätöksensä polulle sillä aikaa kun olin suon lumoissa .

Kuumaa, kosteaa ja hikistä.

Minulle juokseminen ei ole pelkästään liikuntaa ja kunnon ylläpitoa. Se on tapa kokea asioita, nähdä paikkoja, jonne ei välttämättä kävellen koskaan tulisi lähdettyä. Näin olen tehnyt aina. Se pitää minut elossa. Ja näin tulen tekemään myös jatkossakin. Se on osa minua.

Lihaskipu ja lihasväsymys - kaksi eri asiaa!

Tunnistan merkit uupumuksesta. Se on erilaista kuin normaali väsymys. Eilen keho oli siinä rajalla.
Osa syy on täysin omaa. Kuka käskee ohjata yhden spinning-tunnin ja kahta pitkää kahvakuula-tuntia saman päivän aikana??
Ei kukaan, vaan itse olin itselleni aikataulun rakentanut.
Ja kuka käskee tehdä ne "täysillä"??
Ei kukaan, paitsi minä itse kehoni siihen pakotin.
Olkoon tämä esimerkkinä siitä, ettei kehoa kannata rasittaa äärimmäisyyksiin. Varsinkaan jo valmiiksi väsyneenä.
"Vanha minä" piti edellä mainittua aikataulua normaalina mutta nykyään en enää nauti kyseisestä aikataulusta saatikka sen jälkeisestä olotilasta. En ainakaan väsyneenä.
Lihaskipu, jolloin tietää tehneensä jotain tehokkaasti ja ehkä uudella tavalla löytäessään "heikkoja lenkkejä", on vielä mahtava olotila, mutta se, että kotiin palattua illalla lihakset tärisevät ja kerran sohvalle istuttua ei jaksa enää nousta sieltä ylös, ja että kahvikuppi tärisee kädessä vielä aamullakin, ei ole enää nautinnollista. Mielekkyyden raja on silloin ylitetty, ja se on merkki siitä, että kierroksia on kertynyt kehoon liikaa. Rakastan rankkaa treeniä, mutta väsyneillä lihaksilla sekin ihanuus katoaa.

Taasen kerran lähden hakemaan harmoniaa viikonloppuun kolmen päivän vapailla. Rentoutumisella ja rauhoittumisella. Itseni hellimisellä ja hoitamisella. Nauttien hetkestä. Eläen sitä. Nuuhkien luontoa. Keräten voimaa rakkaista ihmisistä. Ja maastojuoksulenkistä, ehkä sitten jossain välissä.

Suurella sydämellä jokainen hetki elämässä.

Tunnustus blogilleni!

Sain toissa päivänä ihanan tunnustuksen blogilleni "Juoksun pitkä oppimäärä" -- kiitos siitä kuuluu loistavalle kollegalleni, ja ystävälleni Liinalle. Olen otettu ja onnellinen!

Tunnustuksen saajana minun tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:

Mikä on Lempi ..

-Väri

Lempivärejä on paljon, pukeudun aika paljon väreihin, jo ihan sen vuoksi että ne peilaavat paljon olotilaamme ja ajatuksiamme. Mutta jos jotain on mainittava niin eri sinisen sävyt, turkoosi ja aniliinin punainen ovat lemppareitani.

-Ruoka

Kana kaikessa muodossa. Kanasalaattia, kanapastaa jne. Pestoa työnnän melkein joka paikkaan. Sitten myös sushi, se on silloin tällöin saatavaa herkkua. Ja niin hyvää.

-Paikka, jossa haluaisi käydä

Olen matkustanut paljon, eri mantereilla, mutta Australia ja Uusi-Seelanti on vielä näkemättä. Rakastan omatoimimatkoja, joten mielellään lähden reissuun, jossa ei heti törmää toisiin suomalaisiin. Afrikan safari, Amerikan halki road trip, vaellus Andeilla tms. kiinnostaisi kovasti. Joku päivä.

Tunnustus tulisi siirtää eteenpäin tietylle määrälle bloggaajia, mutta ajattelin välittää sen vain yhdelle bloggaajalle, joka kertoo Hyvää Tänään- blogissaan arjen iloista ja kuinka niitä löytää paljon kun ihan oikeasti uskaltaa kohdata ne. Ole hyvä Henrica Fagerlund! :)

Uskomaton päivä!

Jos saisin tallettaa tämän keskiviikon pulloon, ja säilöä pahanpäivän varalle niin tekisin sen. Voin kuitenkin onneksi tallettaa sen muistiin ja miettiä, mitä uutta opinkaan tänään, kuinka moni asia avasi taas silmäni ja kuinka kaikella onkaan tarkoituksensa.

Marssin pankkiin "sijoitusneuvontaan", tai oikeastaan pelastamaan viimeisetkin rahastosäästöni ennen osakkeiden täydellistä romahtamista. Alkuun näytti lupaavalta, ei jonoa, ei muutenkaan näyttänyt olevan ihmisiä ja luulin asian hoituvan noin vain, kassalta käsin.  Mutta ei, jouduinkin penkille odottamaan pääsyä sijoitusneuvojan huoneeseen ja siinä vierähti se puolisen tuntia odotellen. Pah!
Mutta sillä oli tarkoitus. Vastassa oli iäkkäämpi puhelias naisvirkailija, jonka kanssa sivuttiin osakkeita ja sijoittamista, mutta loppujen lopuksi päädyttiin puhumaan kuitenkin elämästä yleensä. Ihanan elämänkatsomuksen omaava virkailija kysyi kiinnostuneena omaa ammattiani ja kerroin olevani hyvinvoinnin parissa töissä. Siitäkös keskustelu vasta pääsikin käyntiin, ja sen keskustelun aikana havaitsin kuinka tärkeä ammattini olikaan nyky-yhteiskunnassa.
Rahani pelastaneena, vihdoin ja viimein lähtiessäni virkailijan pakeilta, nainen vielä lisäsi minulle: "sinua  tullaan vielä tarvitsemaan paljon, olet aikaasi edellä."

Kuin lottovoiton saaneena marssin pankista ulos, kyyneleet silmäkulmassa. Onnellisuudesta. Olin kyllä tietoinen työni tärkeydestä, mutta naisvirkailijan kommentti lisäsi sen tärkeyttä entisestään.

Työlläni on kuitenkin myös nurjapuoli. Sitä helposti keskittyy vain muiden hyvinvointiin ja sen vaalimiseen, että tuppaa unohtamaan omansa. Neuvoja on helppo jakaa ja kehottaa toimimaan tietyllä tavalla, mutta oman itsensä auttaminen onkin hankalampi juttu tiukan paikan tullen.
Jos kertaalleen on käynyt siellä pohjalla niin sieltä kannattaa ponnistaa hiukan eri suuntaan ylöspäin. Ei sinne mistä on tullut, vaan hiukan takaviistoon! Ottaa uusi perspektiivi elämälle ja oppia uusia tapoja toimia ja ajatella. Pyörälläkin voi oppia ajamaan uudella tavalla, rauhallisemmin ja nautiskellen.
En enää samalla tavalla jaa hanakkaasti neuvoja ja sanele ohjeita. Kerron enemmän omasta kokemuksestani, omien virheitteni kautta, missä itse olen kolahtanut karille ja missä onnistunut. Tällä periaatteella myös kirjoitan joka sanan blogiini, omien kokemusteni kautta, joista jokainen saa poimia omat eväät, omaan elämään rinnastettavat asiat.

Minulla oli tänään myös aivan mahtava parin tunnin juttusessio toimittajaystäväni kanssa. Löimme viisaita päitä yhteen tulevia juttuja ajatellen ja paransimme maailmaa, niin omaamme kuin alustimme muiden tulevaa parempaa maailmaa.

Onni on omena (melkein) omasta puusta.

Elämän onnellisuus ei ole kiinni rahasta, hienosta talosta, upouudesta autosta tai täydellisestä vartalosta vaan siitä, että osaa poimia onnen murusia jokapäiväisestä elämästä, arjen normaaleista asioista.
Minulle onnellisuus oli tänään tapaamissani ihmisissä, ja heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa. Uskon että moni asia elämässämme tapahtuu tarkoituksella. Näin on käynyt itselleni yllättävän monta kertaa viime aikoina. Aivan kuin olisin tilannut tietyt asiat tapahtumaan. On tullut puhelinsoittoja, jotka ovat olleet puuttuva linkki keskeneräisissä asioissa. On ollut tapaamisia, jotka ovat avanneet silmäni uusille näkökulmille ja auttaneet eteenpäin seuraavalle "etapille" uusin ajatuksin.

Elämän aarrekartta on ääretön, jokaiselle uudelle asialle on hyvä antaa aina mahdollisuus.

Alkuviikosta sain yllätyksekseni huomata, että vajaassa kuukaudessa tekstejäni oli käyty kurkkaamassa jo yli tuhat kertaa. Olen otettu!!! Kiitos! <3