"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

tiistai 30. elokuuta 2011

Syökää ihmiset, SYÖKÄÄ!!! Ja liikkukaa!!!

Viime aikoina olen törmännyt yhden sun toisenlaisiin "ruokavalioihin". Moni on tullut kysymään eri tavoista pudottaa painoa kun kesäkilot ovat alkaneet ahdistaa. Ja kun katsoo lehtien lööppejä ja selaa sivuja, niin nehän ovat täynnä "miten kutistaa vyötäröä kesäisen terassikauden ja makkarakuurin jälkeen"- tyylisiä juttuja.
Oma rehellinen mielipiteeni on että TYHMÄÄ!!!
Meidän elämämme pyörii nykyään laihdutuksen ja painonpudotuksen ympärillä. On pyörinyt jo vuosia. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Sen sijaan, että meitä manipuloidaan mediassa erilaisilla "dieetti"-kikoilla, niin voitaisiin keskittyä enemmän siihen, että miten löytää elämässä tasapaino omien mielihalujen ja tapojen kanssa elämiseen, pysyvästi. Neljä kertaa vuodessa kausitetut "laihduskuurit"; kesäkuntoon, syksykuntoon, joulukuntoon ja hiihtokuntoon, mediassa ruokkivat ajatusmaailmaamme siihen malliin, että alamme myös toimimaan tällä tavalla, tiedostamatta.
Olen jemmannut vuosien varrelta erilaisia hyvinvointilehtiä ja samat jutut toistuvat vuodesta toiseen aina samaan aikaan. Jos olemme lukeneet samat aiheet samaan aikaan vuosi sitten, niin nehän pitäisi silloin olla jo jakelussa aivokopassa. Eikö me opita koskaan???

Ostin viikonloppuna Kunto&Terveys-lehden ja siinä oli aivan loistava Hanna Rusilan kolumni "Kaloritiedettä". Kolumnissa oli kiteytetty hyvin kansantajuisesti nykypäivän vitsaus, johon törmään hyvin usein itsekin työssäni. Syödään liian vähän ja ihmetellään sitten kuinka se paino voi nousta.
Lainatakseni Rusilaa, "Jos keho saa reilusti liian vähän kaloreita päivässä, se menee jo muutaman dieettipäivän jälkeen säästöliekille eikä rasva enää pala." Niin, näin se on!

Kunto&Terveys 4/11

Eli syömättömyydellä ei voita mitään muuta kuin pysähtyneen aineenvaihdunnan ja bonuksena lisäkiloja entisestään.
Terve maalaisjärki tässäkin on tarpeen. Syödään säännöllisesti, tasaisin väliajoin kohtuullisia annoksia, säilyttääksemme aineenvaihdunnan käynnissä ja välttääksemme verensokerin heittelyä. Mihinkään "hurlumplää"-dieetteihin ei kannata lähteä, koska joku päivä keho vaatii palaamaan takaisin "normaaliuteen" -- ja jos kaksi viikkoa ollaan syöty pelkkää ananasta tai muuta vastaavaa, niin mitäköhän sen jälkeen tapahtuu kun palaamme takaisin normaaliin ruokaan??? No, se menetetty paino, suurin osa on nesteen muodossa, palaa takaisin, ja ehkä hyvässä lykyssä enemmänkin. Oliko siis hyötyä???

Unohdettaisiin nämä ihme dieetit ja keskityttäisiin enemmän kehoon kokonaisvaltaisesti. Opeteltaisiin tavat syödä monipuolisesti ja riittävästi, kohtuudella. Tiedostettaisiin omat heikot lenkit ja pyrittäisiin korjaamaan ne vahvemmilla. Mistään ei tarvitse luopua, mutta on hyvä oppia hiukan itsekuria ja sanoa sille suklaalevylle EI ainakin kuutena päivänä viikossa. Karsitaan päivittäisestä ruokavaliosta ne turhat "tyhjät energiat" esim. makeiset, sipsit, pullat, pizzat, burgerit yms. ja keskitytään ravitsevimpiin, kuten kanaan, kalaan, täysjyvätuotteisiin, kasviksiin, vihanneksiin, hedelmiin yms. Ja rasvaa, sitä ei saa unohtaa!!! Keho tarvitsee sitä myös rasvanpoltossa. Toki kohtuudella kuitenkin.
Liikuntaa lisää, senhän jo jokainen tietää, että sen avulla se paino pysyy kurissa ja aineenvaihdunta käynnissä.
Miksi siis joka vuosi opetella samaa asiaa uudelleen kun sen voisi kerran oppia kunnolla ja pysyä siinä??

Kaikki on vain tasapainon löytämistä kehon ja mielen välillä.

Hyvä ruoka, parempi mieli.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti