Oletko jouluihminen? Hullaannutko joulunodotuksesta? Mitä joulu sinulle merkitsee?
Minulle joulu on matka, ei määränpää. Ei mikään jouluaatto notkuvine jouluruokapöytineen, ei joulupäivä edellisen päivän leftovereineen, vaan sydämessä kuljettu matka kohti rauhoittumista, perheen kanssa vietettyä aikaa, lasten aitoa iloa ja jouluntaikaa. Tämä matka alkaa aina hyvissä ajoin jo marraskuussa kun toivelistaa joulupukille aloitetaan väsäämään ja joulukalentereita kaupasta valitsemaan.
Lapsena joulu tuntui aina taianomaiselta, se odotus ja jännitys. Siinä oli sitä jotain. Muistan lapsuusajan partiolaisten joulukalenterimyynnit, pikkujoulut jännittävine pikku paketteineen, joulun avajaiset ilotulituksineen ja koulun joulujuhlat jouluevankeliumeineen.
Joulunaika oli täynnä odotusta, perinteitä ja näin jälkeenpäin ajateltuna, ihania muistoja. Joulu ja jouluaatto oli vuoden paras päivä. Silloin lähes kaikki toiveet tuntuivat aina toteutuvan ja ilo oli ylimmillään.
Jostain kumman syystä minusta tuli jossain aikuisuuden alkuvaiheessa jouluvihaaja, en voinut sietää sitä hössötystä, ja ulkomailla vuosia asuessani, jätin jopa monena jouluna tulematta Suomeen. Vaihdoin kauniin valkoisen joulun - sellainen meillä Keski-Suomessa ainakin silloin vielä vuosittain oli - Keski-Euroopan vesi- ja räntäsateisiin.
Löysin sydämestäni joulun ja joulumielen taas uudelleen lasteni myötä. Sen eteen olen kylläkin joutunut tehdä töitä mutta kyllä se joulumieli kuitenkin tuntuu kasvavan vuosi vuodelta.
Esikoistyttäreni syntymästä saakka olemme joka joulu saaneet Kanadasta pikkuserkultani paketin, jossa hän taitavana luovana ihmisenä on taikonut meille aina kuuseen uuden koristeen. Odotan nykyään joka joulu kuusen koristelua, jotta voin ihailla noita ihania taideteoksia kuusen oksilla kuunnellen joululauluja.
Odotan myös nykyään joka joulu että saan korkata mieheni kanssa ensimmäiset glögit sohvan nurkassa.
Odotan että ensimmäinen joulukalenterin luukku avataan, sillä siitä tulee se suurin ilo ja riemu, merkkinä siitä että joulunodotus on alkanut
Puhumattakaan ihanista koko perheen jouluelokuvista, joita pyörii TV:ssä joulun alla jatkuvasti - niistä vaan tulee aina niin hyvä mieli.
En kuitenkaan yhä edelleenkään ole se jouluhössöttäjä, joka juoksee lahjojen perässä pahimmassa jouluruuhkassa pipo kireällä vaan tässä asiassa menen sieltä mistä aita on matalin ja ostan tarvittavat lahjat joko hyvissä ajoin tai sitten viime tingassa kun suurin osa on jo ostoksensa tehnyt. Olen myös sitä mieltä että joululahjat kuuluvat lapsille. Aikuisille lahjojen ostaminen on vähän väkisin vääntämistä kun suurimmalla osalla on jo kaikkea mitä tarvitsee - miksi ostaa turhaa ja tarpeetonta, sillä ne jää vaan kaappiin lojumaan.
Aikuiset tarvitsevat lahjaksi vain joulurauhaa, läsnäoloa, rentoutumista eikä materian luomaa ja tuomaa kaaosta jo valmiiksi pursuaviin kaappeihin.
Siinä missä 9-vuotias tyttäreni toivoo joululahjaksi uutta puhelinta ja kysyy,
”Äiti, mitä sä toivot?”
ja hämmentyy kun vastaukseni on riittävästi unta, ja hetken mietittyään sanoo,
”Me annetaan sun nukkua pitkään jouluna” - ja tietysti liikutun ja kyynelsilmin hymyilen ja mietin että ihana ajatus mutta toteutuukohan todellisuudessa.
Joulu on yhä vieläkin se matka, eikä määränpää...paitsi että jos saan nukkua määränpäässä hiukan pidempään niin määränpäästäkin tulee yhtä tärkeä kuin kaikki matkanvarrella tapahtunutkin. ♥️
Ihanaa joulunaikaa ja rauhaa mielelle!
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti