Tässä puolisen vuotta ajastustasolla ja lähes koko kesä toiminnan tasolla olemme etsiskelleet perheellemme uutta isompaa kotia, sellaista, jossa lasten olisi hyvä ja turvallista kasvaa, josta meille olisi iloa moniksi vuosiksi, ja jossa meidän kaikkien olisi hyvä olla ja elää niin logistisesti kuin muutenkin.
Puolitoista vuotta taloyhtiön remontin jaloissa elellessä pienen lapsen ja vähän isommankin kanssa, on raastanut hermoja, venyttänyt pinnaa äärimmilleen ja tehnyt arkipäivistä välillä ihan helvettiä kun on joutunut jännittämään että mitä milloinkin tapahtuu - tai ei tapahdu - ja kuinka suurella todennäköisyydellä kuopus ei taaskaan pääse nukkumaan kunnon päiväunia.
Eli vanhan omakotitalon kunnostamisprojekti meidän osalta saa jäädä. Ja piste!
Muuttovalmis koti ilman sen suurempia remontillisia uhrauksia tuntui tässä vaiheessa enemmän kuin hyvältä vaihtoehdolta ja sellainen onneksi löytyi, sopivan kokoinen rivitaloasunto riittävällä pihalla ja lapsiystävälliseltä alueelta. Täytyy kuitenkin myöntää, että välillä oli jo usko loppua sen suhteen, että kelpuutetaanko me mitään kodiksemme kun mistään niistä kymmenistä asunnoista, joita kävimme katsomassa, ei tullut sellaista "tämä on meidän koti" fiilistä - paitsi yhdestä. Ja se sitten päädyttiin ostamaan pienen tarjousväännön jälkeen.
Tässä muuttolaatikoiden keskellä on tullut mietittyä paljon tunnetta "koti" ja mitä se merkitsee.
Itselle se on aivan erityinen asia, sillä olen asunut niin monessa paikassa että määrän laskeminen on jo ihan mahdotonta.
Mikä tästä uudesta kodista tekee tunnetasolla erilaisen on se, että siihen sisältyy vahva ajatus ja tarkoitus että siinä tulemme olemaan ja asumaan sitten pidempään eikä vain väliaikaisesti.
Minulle koti on rauhan ja turvallisuuden tyyssija. Kodissa pitää viihtyä ja sen pitää näyttää ja tuntua omanlaiselta. Olen viimeisen päälle kotihiiri ja tästä syystä se on sydämen asia.
Vuosikausia ulkomailla asuneena, koti oli minulle aina siellä missä oli hyvä olla. Niin se on yhä edelleen mutta lasten ja perheen myötä kotiin liittyy myös paljon muuta.
Enää en voi elää matkalaukusta, mitä joskus jopa tein työni takia ja yllättävän vaivatontahan se oli, ihminen kun tulee aika vähällä toimeen jos todella haluaa.
En kaipaa mitään älytöntä lukaalia kodiksi - sitä on oppinut antamaan arvoa yksinkertaisille asioille - vaan sellaisen, jossa on riittävästi tilaa kaikille, myös käytännöllisyys ja toimivuus ovat nostaneet päätään viime aikoina entistäkin enemmän näin perheen arjen pyörityksen keskellä.
Ihmetys on ollut suuri kun näkee asuntoja mitä ihmeellisimmillä sisustuksilla ja pohjaratkaisuilla. Siinä tulee miettineeksi että "what the hell were they thinking"...????
Asuntomarkkinat todellakin ovat täynnä yhtä sun toista ja täytyy kyllä sanoa, että on aika tuurin kauppaa jos löytyy sellainen koti, johon ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
Meilläkin ensi viikolla alkavat maalipensselit heilua mutta loppujen lopuksi, aika pienellä hienosäädöllä selvitään.
Uusi koti on aina uuden alku. Se on jonkin vanhan aikakauden loppu ja uusien muistojen alku. Kun yksi ovi takana sulkeutuu, uusi edessä avautuu.
Näin se elämä menee, ja kuuluukin mennä. <3
"Home is where your heart is."
-Heidi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti