"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Rankan viikon rankka päätös.

Mennyt viikko on pitänyt sisällään irvistystä, kiristystä, niin hampaissa kuin hermoissa. Jokainen päivä olen miettinyt ennen untenmaille vajoamista, että taas yksi päivä lähempänä viikonloppua.
Ja nyt, vihdoin ja viimein, viikonloppu on saapunut!
Aivokoppa on täynnä asioita, ideoita ja uusia elämyksiä, mutta samalla kuormittavuus on ollut valtavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin hurjan tietotulvan ja uusien fyysisten ominaisuuksien kehittämisen suhteen.
Kiireiseen viikkoon on onneksi mahtunut omaakin aikaa. Aikaa omille treeneille, niin lihaskunnon kehittämisen suhteen kuin juoksukunnonkin kannalta.
Kevät etenee vauhdilla eikä toukokuu ole enää kaukana. Siellä häämöttää maratonin puolikas, joten viikottaiset juoksutreenit ovat jo arkea.
Taas kerran olen kuluneen viikon aikana havainnut tärkeitä seikkoja oman hyvinvoinnin suhteen.

"If you want results, train like it."


Nro 1 - Nuku riittävästi. Riittävä yöuni ja lepo ovat nousseet arvoasteikollani äärimmäisen tärkeiksi, koska ne eivät ole aina itsestäänselviä pienten lasten vanhemmille.
Nro 2 - Syö monipuolisesti ja säännöllisin väliajoin. Pidän huolen siitä, että kehoni saa polttoainetta 2-3 tunnin välein. Verensokerini alkaa laskea uhkaavasti sen jälkeen, mikä vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni.

Lounassalaattia työn ohessa.

Nro 3 - Ota omaa aikaa. Minun on oltava päivän aikana edes hetki omassa rauhassa, oli se sitten pieni lepo, oma treeni tms. mutta tarvitsen sen ollakseni taas parempi ihminen:)
Nro 4 - Pidä huoli omasta fyysisestä kunnostasi. Olen väsyttänyt itseni ylikunnolla pariinkin otteeseen loppuun, mutta viime kevät vasta opetti sen, että mikään treenaaminen ei ole uupumuksen arvoista. Liikunta ja rankka treeni tuovat mielihyvää mutta kohtuus kaikessa, on osattava suhteuttaa oman kehonvoimavarat oikein, jotta tulokset, joihin tähdätään pysyvät saavutettavissa. Liian rankalla treenillä niihin ei päästä, jos keho piiputtaa jo lähtökuopissa.

7.00 am.



Ihanaa viikonloppua ihanat ihmiset!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti