"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Toiminnallisuus kunniaan!!!

Muistan oman lapsuuteni ulkona leikkien, puissa kiipeillen, kiipeilytelineissä roikkuen, kilpaa juosten ja kaikenmaailman temppuja tehden.
Nykypäivän lapset osaavat kyllä temput sun toiset mutta useimmat vain virtuaalisesti, tietokoneilla ja pelikonsoleilla.
Siinä missä oman aikani lasten elimistö joutui koetukselle fyysisesti, lihakset saivat hermoärsykkeitä jatkuvasti leikin tiimellyksessä, niin nykypäivän lasten fyysinen kuormitus pääsee koetukselle vain kämmenien kohdalta, ryhtilihakset surkastuvat ja peruskestävyyskunto ei pääse koskaan kehittymään, ellei harrasta jotain urheilulajia säännöllisesti.
Eilisen päivän vietettyäni koulutuksessa, jossa pääpainopiste oli toiminnallisessa harjoituksessa, ajatukseni palasivat moneenkin otteeseen lapsuuteen ja siihen kuinka monipuolisesti kehoamme silloin käytimme. Rajoitteita ei ollut, lihaskireyksistä ei ollut tietoakaan ja kaikkea kokeiltiin jos vain omat kyvyt antoivat niille myöten. Kokonaisvaltainen toiminta, hyppien, pomppien, kierien, ryömien jne. Harva aikuinen tekee näitä nykyään, ainakaan päivittäin.
Havaitsin kuinka rajoitteista ihmisen elämä aikuisiällä on. Liikkeet ja liikeradat, jotka lapsille ovat arkipäivää, ovat aikuisille lähes mahdottomia.
Kuinka moni hyppii päivittäin jäniksen tavoin kyykystä ponnistaen eteenpäin? Tai kävelee gorilla-kävelyä kyljestä kunnolla vääntäen? Jo liikkuvuuden rajoitteet saattavat estää meitä tekemästä monia asioita, mutta myös oman kehon hallinta ja koordinaatio sekä tasapaino ovat kompastuskiviä edessämme.


Tähän voi hyvin yhdistää loistavan sanonnan, joka sopii asiayhteyteen täydellisesti:


"Emme lopeta leikkimistä koska vanhenemme, vaan vanhenemme koska lopetamme leikkimisen."






Jos viettäisimme päivät leikkipuistoissa lasten tavoin, keinuen, kiipeillen, leikkien hippaa, pelaten palloa tms. tuskin kärsisimme niska-hartia-seudun jännityksistä, ylipainosta tai muista tavallisista hyvinvointiyhteiskunnan sairauksista. Aikuisena rajoitamme kehomme toimintaa huomattavasti, passivoitamme lihaksia, joiden aktiivinen käyttö olisi äärimmäisen tärkeää kehomme hyvinvoinnin kannalta.


Jos leikkipuistoon ei kuitenkaan jakseta lähteä niin toiminnallista harjoittelua voidaan tehdä myös liikuntakeskuksissa niin kuntosalin puolella kuin ryhmäliikuntatunneilla. Niin aloittelijoille kuin kokeneillekin löytyy varmasti omien kykyjen mukaiset harjoitteet.


Toiminnallinen harjoittelu eli functional training harjoittaa liikekokonaisuutta yksittäisen liikkeen sijaan, ja tiivistäen voisi luetella seuraavaa:


Kehittää...
- lihaskuntoa
- hengitys- ja verenkiertoelimistöä
- tasapainoa
- koordinaatiota
- kehonhallintaa


Toteutus
- oman kehon painolla
- käsipainoilla
- levypainoilla 
- levytangolla tai jumppakepillä
- kahvakuulalla
- painopalloilla
- jumppapallolla
- TRX-remmeillä
- hiekkasäkeillä (bulgarian bags)
- ja niin edelleen...


Hyödyt arkielämässä
- lyhyessä ajassa saadaan paljon aikaa
- tukee muita liikuntamuotoja/urheilulajeja
- voidaan tehdä kotona, puistossa, mökillä jne.
- hyödyt ja tulokset näkyvät nopeasti (huom. säännöllinen harjoittelu!!)
- mielekkyys ja monipuolisuus
- ja niin edelleen...


Vaikka functional training on itselleni tuttua jo monien vuosien takaa sekä omassa harjoittelussani että työssänikin, sain kuitenkin huomata että, aina voi oppia jotain uutta. Liikepankin laajentaminen ja uusien loistavien ideoiden saaminen niin omaan kuin asiakkaidenkin harjoitteluun vie aina eteenpäin. Koskaan emme ole valmiita - aina on varaa kehittyä. Kaikessa!


Alla muutamia kuvia koulutuspäivästä. Kiitos koko porukalle ja kouluttajallemme, joka oli osaava ja innostava!!


Muutamia esimerkkejä TRX-remmeillä.




Pupu-hyppelyä :)


"JOS MEILLÄ ON TAHTO JA HALU TEHDÄ JOTAIN, NIIN MIKÄÄN MUU EI OLE ESTEENÄ KUIN ME ITSE."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti