Aurinkoa ja aurinkolaseja.

Aurinko. Se oli ulkona tänään. Paistoi kirkkaalta taivaalta ja hiveli jokaisen sielua tavalla tai toisella. Minun sieluuni se iski syvälle, antoi merkin energiakeskukselle, ja ilmoitti että kohta on kesä. Keho alkaa pikkuhiljaa pärjäämään vähäisillä yöunilla, koska se ei malta nukkua auringon ohi.
Olisiko vapaapäivältä voinut toivoa parempaa kuin pilvetöntä taivasta ja krookuksia tunkemassa esiin puiston pientareilta. No ei olisi voinut!

Kevät ja kesä laittaa minut pukeutumaan väreihin, haalimaan niitä ympärilleni kaikella mahdollisella tavalla. Puhumattakaan kodin sisustuksesta tai ylimääräisistä väripilkuista asusteissa esim. kengissä, koruissa, huiveissa, aurinkolaseissa jne.
Menneellä viikolla poikkesin hiukan täydentämässä kevät/kesävaatevarastoani ja ostoksiin tarttui niin paitaa kuin housua ihanissa kirkkaissa väreissä. Olen aina haalinut tummia housuja, ja mielellään farkkuja, mutta nyt päätin repäistä ja ostaa pinkit kesähousut. WOW!

Kaunis keväinen sunnuntai kului tänään ulkoillen, tutkaillen kevään ensi-ihmeitä kamera kädessä ja lapsi toisessa. Puistot täyttyivät ihmisistä ja kaikilla tuntui olevan aikaa nauttia juuri siitä hetkestä, auringonsäteistä ja ajasta läheisten kanssa.

Ihanaa alkavaa viikkoa, pysykää energisinä ja hymyilkää kilpaa auringon kanssa :D

CROSSFIT rules BIG time!

Nyt on pakko hehkuttaa, ylistää ja huutaa täysillä YES! Niin mahtava treenisessio oli tänä aamuna.
Keho kävi niin kovilla kierroksilla, että just ja just sai hengityksen kulkemaan. Periksi ei voinut antaa ennen kuin kello piippasi, huohottaen ja niin tyytyväisenä. Olo oli kuin uudestisyntyneellä!
Minulla on ollut jo kauan työnalla päästä ihan kunnon tiloihin ja välineillä treenaamaan Crossfit-harjoittelua.

Kahvakuula itsessään ja pelkästään alkaa jo tuntua tylsältä, joten se on merkki siitä, että on aika katsastaa muita kehoa äärimmilleen haastavia treenimuotoja.
Crossfit ei ole aivan uusi juttu minulle, pääsin testaamaan sitä jo vuosia sitten ulkomailla asuessani, mutta Suomeen kun kaikki tulee jälkijunassa niin mahdollisuudet päästä taas sujahtamaan lajin pariin ovat auenneet vasta viimeisten vuosien aikana.
Jos Crossfit ei sano vielä mitään niin lajiin voit tutustua mm. TÄSTÄ linkistä. Youtubesta löytyy inspiroivia videopätkiä, joista kuka tahansa voi saada kicksejä käydä kokeilemassa laijia ja moni meistä "masokisteista" ja adrenaliini- ja endorfiiniaddikteista myös hurahtaa siihen.

Crossfitin säännöt yksinkertaisuudessaan.

Aamuihminen kun olen, niin treeniaika klo 9.00 sopi minulle paremmin kuin hyvin. Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsee CROSSFIT CENTRAL HELSINKI, jonne löytäminen epäselvien liikennejärjestelyiden ja rakennustyömaiden vuoksi oli alkuun aika haasteellista. Sain alkulämmittelyni jo siinä, kun seikkailin puolihölkkää pitkin ja poikin kunnes joku osasi neuvoa minut suureen betonipunkkeriin, jonka 6. kerrokseen juoksin maailman jyrkimmät kierreportaat viimeisillä minuuteilla.
Olikohan siinä jo ironinen viesti tulijoille, että jos et pysty nousemaan portaita ylös, niin olet ehkä väärässä paikassa??
En ollut onneksi ainoa joka tuli viime minuuteilla.
Paikka oli kaikkea muuta kuin viimeisen päälle siisti kuntokeskus, johon moni on tottunut. Mutta jos olisin sitä tullut hakemaan, niin olisin voinut mennä yhtä hyvin työpaikkani salille treenaamaan.
Tulin kuitenkin hakemaan pelkistettyä, karua raudan hajua ja tuntua, verenmakua ja kunnon hikeä. Ja sitä, että kukaan ei treenin jälkeen lähtisi kovin hehkeänä takaisin kotiin.
Meitä oli paikalla yhdeksän "wannabe" crossfitteriä tänä lauantaiaamuna ja koutsimme Ben piti pienen briiffin alkuun mitä crossfit pitää sisällään ja mitä tänään tulisimme tekemään.
Alkulämmittely piti sisällään hölkkää, polvennostoja, kyykkyjä, askelkyykkyjä, kaikki sen takia että keho heräisi, liikeradat avutuisivat ja lihakset olisivat valmiita vastaanottamaan tulevan rääkin.
Crossfitissä on kyse kokonaisvaltaisista liikkeistä, joita tehdään tietty toistomäärä kutakin liikettä tietyssä ajassa kierros kierrokselta. Välineinä ovat mm. oman kehon paino, kahvakuulat, levytangot, rekkitangot, boxit, renkaat, kuntopallo ja köydet. Auton tai traktorin renkaita, lekaa, aerobisia treeniosioita mm. perusjuoksua, porrasjuoksua, hyppynarulla hyppimistä tms. näkee myös. Voisiko sanoa että vain taivas on rajana mitä ja millä on mahdollista tehdä jotain.

Porukka valmistautuu koitokseen.

Meidän treeni koostui tänä aamuna perusasioista, joista oli hyvä nähdä kunkin mahdollisuudet edetä haasteellisimpiin treeniliikkeisiin.

12 x kyykky kahvakuulalla
8 x burbee (yhdistelmäliike hypyillä ja punnerruksilla)
6 x jalkakiipeily seinää vasten

aikaa 8 min ja niin monta kierrosta kuin kukin ehtii oman kunnon mukaan. Taisin pudota kierroksissa kärryiltä mutta omien laskujen mukaan niitä tuli viisi ja olo oli kaikkensa antanut.

Päivän treeni.

Loppuaika hyödynnettiin muiden mahdollisten liikkeiden läpikäyntiin kuten esim. leuanvetoihin, renkaisiin yms.
Ei ole kyllä vähään aikaan ollut niin hyvä olo treenien jälkeen joten suosittelen!!!!!

Rekkitankoja, box-hypyille laatikoita yms.

Metsään menee moni!

Moni ihminen on aivan pihalla. Vaikka elämän perustarpeet ja -edellytykset pitäisi ihmiselle tulla luonnostaan, kuten esimerkiksi syöminen, nukkuminen ja tarpeilla käynti, niin miten tämä syöminen erityisesti voi olla vaan niin kinkkinen juttu.
Tänään satuin pahimpaan ruuhka-aikaan ruokakauppaan ja siinä vahingossa ohimennen kuuntelin muutamia kommentteja ruuasta, mm. mistä tykkää ja mitä ei missään tapauksessa pitäisi syödä.
Kaikkein mieleenpainuvin oli kahden isompikokoisen naisen välinen keskustelu siitä, mitä he syövät päivittäin ja miksi. Kumpikaan kun ei keskustelun mukaan uskaltanut syödä juuri yhtään mitään koska pelkäsivät että kiloja tulisi lisää.
Toisella oli vähähiilihydraattista leipää korissa ja puolentoista litran cokispullo, ja toinen oli siepannut kainaloonsa sipsipussin.
APUA, sanon minä!
Olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri ja vaihtaa muutama sana, mutta maltoin mieleni. Jokainen eläköön omaa elämää, mutta tämä oli niin arkinen elävä esimerkki siitä, kuinka ihmiset menevät ruuan kanssa niin metsään kuin vaan metsään voi mennä.
Jo muutaman sukupolven ajan suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on muuttunut dramaattisesti. Vanhemmat eivät osaa enää opettaa lapsiaan syömään oikein, koska eivät osaa sitä itsekään. Ei tiedetä mikä on hyvää, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa ja mikä taas tekee vain hallaa elimistölle.
Tätä menoa moni nykynuori elää mahdollisimman sairaan elämän, kärsien sydän- ja verisuonitaudeista, tukkiessaan verisuonet rasvalla ja muilla myrkyillä, sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista, unohtamalla liikunnan kokonaan.
Missä järki? Missä olemme menneet pahasti vikaan? Tämä ei ole pelkästään meillä Suomessa, vaan tämä on yleismaallinen ongelma kaikissa länsimaissa. Turha syyttää mediaa tai muita, kaikki on meistä itsestä kiinni, haluammeko ottaa asioista selvää, huolehtia omasta ja lastemme hyvinvoinnista. Laiskuus ja saamattomuus ovat nykyään hyvin yleistä.
Syömättä jättäminen ei tee meistä hyväkuntoisia ja hoikkia, paremminkin huonokuntoisia ja ns. "laihoja läskejä" - säännöllinen ruokailurytmi ja sopiva suhde liikunnan ja ravinnon välillä pitää ihmisen terveenä. Niin yksinkertaista se on - miksi kokeilla mitään diettejä, kun niillä tuskin saa muuta aikaan kuin pahan mielen dietin loppuessa menetetyn painon palatessa takaisin kaksinkertaisena.

"Kehosi on ainoa paikka, jossa sinun on oltava - pidä siitä hyvä huoli."

Hyvän asian puolesta mihin vaan!

Ideaalisessa maailmassa kaikilla maailman lapsilla olisi samat lähtökohdat elämälle. Jokainen lapsi saisi osakseen niin paljon rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa, että niiden voima kantaisi pitkälle elämässä. Kenenkään lapsen ei tarvitsisi nähdä nälkää, tuntea ikävää tai käydä läpi traumoja, joita monet sodan jalkoihin jääneet lapset joutuvat kokemaan.
Eikä kenenkään tarvitsisi tuntea kipua ja kärsimystä sairauksista tai taudeista, joita maailma on pullollaan.
Mutta me emme elä maailmassa, jossa täydellinen idealismi toteutuisi, vaan elämme maailmassa, jossa viattomat joutuvat kärsimään ja omahyväiset ruokkivat itsekkyyttään aina vain enemmän ja enemmän.
Mitä olisit valmis tekemään läheisesi hyväksi jos kyse olisi vakavasta sairaudesta? Olisitko valmis uhraamaan itsestäsi jotain, jotta läheisesi saisi parasta mahdollista hoitoa ja lääkitystä sairauden hoitoon ja siitä paranemiseen?
Kävelisitkö maailman ympäri tai kiipeäisitkö himalajalle kerätäksesi rahaa kalliisiin hoitoihin?
Juoksin ensimmäisen maratonini aikoihin, jolloin molemmat isoäitini makasivat sairaalassa. Tiesin molempien tilan olevan silloin täynnä kipua ja kärsimystä, joten aina aamutreeneihin lähtiessäni motivoin itseäni ajatuksella, että jos isoäitini selvisivät sodasta, oppivat elämään sen jälkeisten traumojen kanssa ja urheina sinnittelivät yli kahdeksankymppisiksi, niin kyllä minä yhdestä maratonista selviän.
Opin silloin itsestäni ja rakkaudestani juoksuun uusia asioita, joilla oli elämääkin suurempi merkitys. Opin myös suhteuttamaan suuria ja pieniä asioita toisiinsa, antamaan pienillekin asioille merkityksen.
Olen juossut koko elämäni enemmän tai vähemmän, mutta vasta viime vuosina juokseminen on saanut syvällisemmän merkityksen.

Ja kun alku viikosta tuskailin toistuvia poskiontelontulehduksiani ja mietin miten on puolimaratonin laita kolmen viikon päästä, sain yllättävän puhelun, joka muutti suhtautumiseni moneen asiaan taas täysin.
Minua pyydettiin mukaan Euro Peliin Elämälle -kampanjaan, vastaanottamaan sporttihaaste ja juoksemaan syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Helsinki City Maraton elokuussa joukkueessa, jossa on mukana useampia suomalaisia urheilumaailman vaikuttajia.
Voiko tästä muka kieltäytyä? No ei todellakaan!!
Olin jo muutenkin juoksemassa ko. maratonin, mutta nyt sain suurempaakin suuremman motivaation juosta kyseiset 42,195 kilometriä hyvään tarkoitukseen.
Aivan mahtavaa!!!

Ideaalisessa maailmassa minulla olisi myös enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyysprojekteja mm. lasten ja nuorten parissa ja auttaa vanhuksia.
Suuria ihminen ei pysty yksin saavuttamaan, mutta jos jokainen kerää oman kortensa kekoon, lopputulos on toista. Yhdessä saamme aikaan enemmän!
Lastemme eteen juoksen vaikka useammankin maratonin. Terve ihminen pystyy käyttämään vahvaa fyysisyyttään tavalla, mihin heikompi ihminen ei pysty, miksi emme siis auttaisi heitä, joiden omat voimat eivät riitä. 

Mitä sinä olisit valmis tekemään?

Jäinen hiekkamutasohjo - ja ei kun menox!

Jokainen askel. Jokainen kilometri. Jokainen sydämen syke. Jokainen rakentaa pohjaa tulevalle, paremmalle ja vahvemmalle.
Neljän päivän vapaat pääsiäispyhineen antoivat aikaa, energiaa ja helpon mahdollisuuden juosta ulkona pitkästä aikaa. Kylmä viima väritti matkaa ja vaihteleva maasto teki kaikesta haasteellisempaa, mutta se ei menoa haitannut. Minähän rakastan haasteita!

Aurinko paistoi lämpimästi tietyissä paikoissa niin että oli sulattanut hiekkatiet kuravelliksi. Paikkapaikoin oli kuitenkin yhä kiiltävää jäätä ja purevaa pohjoistuulta. Tuntui siis yhä harmillisesti talvelta.
6 km hölköttelin pitkin maaseututeitä, ja kun siinä ei ollut riittävästi, niin otin alleni vielä auraamattoman pururadan.
Vaikka musiikit pauhasivat korvilla, niin silti siinä samalla juostessani minulla oli aikaa keskittyä myös kuuntelemaan omaa kehoani.
Vasen jalka tuntui alkuun pitkän aikaa vieraalta, jotenkin painavalta ja vetämättömältä. Minulla on ollut viime aikoina outoja hermonykimisiä juuri vasemman puoleisessa reidessä ja saman puoleinen pohje on myös tuntunut kireämmältä kuin oikea. Venyttelyistä huolimatta en ole saanut puolieroja tasoittumaan.
Juoksun jatkuessa, pikkuhiljaa vasenpuolikin alkoi rentoutua ja koko keho pääsi kuin pääsikin lopulta oikealla tavalla mukaan.

Pururatakeikka antoi loppuvoitelun koko keholle, psyykettä myöten. Jokaiseen askeleeseen oli otettava voimaa syvemmältä mielensyövereistä, ponnistettava vahvana ylös ilman että askel missään vaiheessa tuntuisi luhistuvan.
Ylä- ja alamäkiä, nilkkoihin asti puoliupottavassa hangessä, asfaltti tuntui lastenleikiltä tähän verrattuna, ja jopa tylsältä.
Seuraavana päivänä sain maistaa jaloissani edellisen päivän uurastukset tukkoisilla takareisilihaksilla ja kipeillä kyljillä.


"No pain, no gain."

Superinhimillinen.

Pienet kyyneleet valuvat vuolaina samettisen pehmeitä poskia vasten. Taivaansiniset silmät kiiltävine kyynelhelmineen katsovat kohti ja kysyvät: "Äiti, miksi tämä kipu ei lopu?"
Äiti taistelee omien kyyneltensä kanssa, nieleskelee ja yrittää säilyttää tilanteen rauhallisena. Sydän itkee verta nähdessään pienen ihmisen tuskan ilman, että pystyy siihen mitenkään sillä hetkellä vaikuttamaan.
"Kultarakas, tekisin mitä vain, jotta olosi helpottuisi mutta valitettavasti äidillä ei ole supervoimia, jotka veisivät kivun heti pois."
Kyyneleet yhä valuen poskia pitkin oieni ihmisen alku kysyy, "Miksi sinulla ei ole supervoimia?"

Niin, miksi minulla ei ole supervoimia??
Jokaisen äidin pitäisi pystyä ottamaan lapsensa kipu pois. Jokaisen äidin pitäisi jaksaa olla lapsensa rinnalla yötä päivää mukisematta ja väsymättä, lohduttaen, silittäen ja pitäen sylissä hellästi keinuttaen. Jokaisen äidin kuuluisi osata vastata kysymyksiin oikealla tavalla pitäen lapsensa rauhallisena . Ja jokaisen äidin kuuluisi omata supervoimat unettomien öiden, menetettyjen hermojen ja jatkuvien "äiti, sä oot tyhmä"-kommettien vastineeksi.
Me yritämme parhaamme, rakastamme lapsiamme ja olemme varmasti valmiita tekemään kaikkemme heidän hyvinvointinsa eteen.
Jokainen meistä käy läpi omat kasvukipunsa elämässään, kuten tyttäreni, jonka kanssa on tullut valvottua niiden takia jo lukemattomia öitä.
Itkun ja epätoivon keskeltä nousemme silti vahvoina taistelemaan. Ponnistamme yhä korkeammalle ja loistamme yhä kirkkaampana. Pyyhimme kyyneleet ja puremme hammasta yhteen, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Ei ole väärin joskus kaatua, tuntea olonsa heikoksi ja väsyneeksi, ratkaisevaa on se miten matka jatkuu siitä eteenpäin.
Näin siis alkoi odotettu "rentouttava" pääsiäisloma. Parin tunnin yöunilla ei revitä kovin vahvaa energialatausta päivään tai juosta sitä suunniteltua 15 km juoksulenkkiä.
Suunnitelmat meni väkisinkin uusiksi.
Viime aikoina, tai voisiko sanoa, että viime vuosina, moni ulkopuolinen osatekijä on ottanut osaa tekemiini suunnitelmiin ja olen saanut huomata, että suunnitelma Ö ei olekaan kovin kaukaa haettua.


Rentouttavaa pääsiäisviikonloppua kaikille!!

Asfalttia aamiaiseksi.

"Askel on kevyt. Maisemat ovat kuin postikortista, mihin ikinä päätä kääntääkään, kaikkialla on kauneutta. Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta, vailla pilven pilveä. Lämmin tuuli heittelee hiuksia hulvattomasti sekaisin. Harpon kevein hypyin yli nupukivien, istahdan kapean kujan kuppilaan. Juon kahvin. ja toisenkin. Hengähdän hetken, ja jatkan taas matkaa. Lenkkitossut jalassa, hiki otsalta valuen. Matkaa 21,0975 kilometriä."

Näissä tunnelmissa juoksin viime yönä puolimaratonin. Hiukan mielikuvaharjoittelu värittyi unimaailmassa kauaksi todellisuudesta, sillä aivan noin helppoa se ei tule olemaan 5.5. Helsinki City Run:lla.
Viimeiset kuukaudet vaivannut on/off-flunssa on viennyt harjoittelusta paljon pois, joten oli aivan pakko laittaa tavoiteaika uusiksi. Itseäni kiduttamaan en sinne ole lähdössä vaan "fiilistelemään" ja olemaan yksi heistä 14 000 juoksijasta, jotka ovat tapahtumaan ilmoittautuneet.

Huomenaamuna taas juostaan aamulenkkiä.