Juoksun huumaa.

Oi oi. Mikä fiilis! Juoksuni kantoi tänään niinkin kauas kuin 15 km. Aivan täysin puun takaa, sain kehooni voimaa, lennokkuutta, vaikka hartiani olivat yön jälkeen todella jumissa.

Mietin aamulla kahta vaihtoehtoa. Juoksulenkki vai salitreeni? Salitreeni vaiko juoksulenkki? Ulkona paistoi sunnuntai-aamun aurinko ja iloisia ihmisiä olisi hymyilemässä kilpaa säteiden säestyksellä, niin miksi olisin majoittautunut sisätiloihin, joten päätös oli selvä.

Lenkkitossut jalkaan siis ja baanalle. Yksin.

Juoksusta ja juoksemisesta on kirjoitettu paljon kirjoja vuosikymmenien ajan. Kukin kertoo oman tarinansa ja syynsä juoksemiseen. Juoksusta on tehty mietelauseita, runoja ja syviä ajatuksia herättäviä tarinoita. Eli minä en ole ainoa, joka on ymmärtänyt sen filosofisen puolen. Sitähän se on parhaimmillaan.
Se on tapa elää. Kokea. Nauttia. Ei ole kyse enää mistään kunnonkohottamisesta vaan itsensä voittamisesta.

http://www.youtube.com/watch?v=_9lyd9m6sSI&feature=share

Yksikään juoksulenkkini ei ole enää kopio edellisestä, vaan joka kerta kun vedän lenkkitossut jalkaani, mielessäni on aina kysymys : mitä uutta voisin tehdä tällä kertaa?

Tänään puikkelehdin pikkukatuja pitkin. Etsin ylämäkiä ja kauniita maisemia.
Tein mutkia. Löysin uusia reittejä.
Juoksin portaita spurtaten useaan otteeseen.
Fiilistelin pehmeää rantahiekkaa etu- ja takaperin.
Leikittelin vauhdilla.
Ja lopuksi annoin kehoni rullata rauhallisesti loppuun aina kotiovelle saakka.

Elin fäärissä, jossa vain juoksijat elävät. Fäärissä, jonka vain juoksijat kokevat. Ja jotta sinne pääsee, täytyy juosta. Täytyy voittaa itsensä. Vetää mukisematta lenkkitossut jalkaan sitoen nauhat tiukalle, ja päästää meissä jokaisessa asuva pikku "runner" irti.
Ei se vaadi paljon. Mutta se antaa paljon.

"GIVE A GIRL THE RIGHT SHOES, AND SHE CAN CONQUER THE WORLD." - Marilyn Monroe

KuningasAamiainen ja koko Muu Valtakunta.

Liian moni nykypäivänä jättää aamiaisen väliin, vaikka sen tärkeydestä on puhuttu jo pitkään. Aamiaista on mainostettu päivän tärkeinpänä ateriana, mutta moni vetoaa yhä edelleen eri syihin aamiaisen väliin jättämiseksi. Ei ole aikaa. Ei maistu. Ja niin edelleen. Näitä löytyy.

Olen itse aamiaisihminen. Rakastan aamupaloja. Rauhassa syötynä ja nautittuna. Koskaan en omasta tahdostani aiheuta itselleni aamulla niin suurta kiirettä, ettenkö ehtisi nauttia puuroa, mysliä, tai muuta vastaavaa, jolla saan aamun käyntiin.

Mysliä, jogurttia, auringonkukan siemeniä, goji-marjoja ja mandariinia.

Kehoni vaan vaatii sitä. Ennen pystyin lähteä aamulenkille tyhjällä vatsalla, mutta sekään ei enää luonnistu toivotulla tavalla. Kehoni tarvitsee energiatankkauksen aamuun, muuten iskee heikotus ja verensokerin lasku niin ettei mistään tule mitään.

Liikkuvalle ihmiselle aamiainen on äärimmäisen tärkeä. Jotta päivän mittaan energiataso ja verensokeri pysyisivät tasaisena aamusta iltaan, ei yhtään ateriaa parane jättää väliin. Ei edes aamiaista.
Jos koko päivä ollaan painettu töitä aamusta alkaen, eikä keho ole saanut kunnon aterioita missään välissä, niin voi vaan kuvitella kuinka poikki sitä on illan jumppatunnilla tai salitreeneissä. Niistä ei juuri ole hyötyä. Ja kun vielä juostaan kotiin nälkäisenä ja syödään koko jääkaappi tyhjäksi valoa lukuunottamatta, niin voi miettiä, että nyt mennään pahasti pieleen.
Kerran tai pari keho kestää moiset "hairahdukset", mutta jos tämänlaisesta toiminnasta tulee tapa, niin kyllä se alkaa jossain näkyä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Väsymystä. Painonnousua. Muutaman mainitakseni.

Helppoa ja nopeaa.

Tapaan paljon asiakkaita, joilla on juuri edellämainittu "softa" päällä. Syödään ehkä kerran päivässä, ja ihmetellään kun väsymystila jatkuu eikä kuntokaan kohoa tai kehossa tapahdu mitään postiivista. Mitään yhtä oikeaa tapaa ei ole elää, mutta jonkinlainen oikea suunta löytyy varmasti jokaisen elämään sopivaksi, jos jaksaa hiukan miettiä ruokailutottumuksiaan.

Selkeä ateriarytmi auttaa jokaista meitä löytämään aidon nälän ja kylläisyyden tunteen. Aineenvaihdunta on tehokkainta päivällä, joten suurin osa päivän energiamäärästä kannattaa tankata iltapäivään mennessä, eikä jättää iltaan. Syömisen rajoittaminen päivällä johtaa usein hallitsemattoman iltasyömiseen, jonka seurauksena suositeltava päivittäinen energiamäärä saattaa ylittyä reippaastikin.

Tapoja on monia aterioida päivän mittaan, mutta itse puollan tapaa "syödä paljon pieniä aterioita päivän mittaan". Se vaan toimii. Ainakin omalla kohdallani.

"Sinulla on vain yksi keho. Hoida sitä hellien. Huolla sitä rakastaen. Kuuntele sitä. Kehosi on ansainnut voida hyvin." - Heidi

Sydän tietää. Sydän uskoo. Sydän luottaa.

Minulla on vahva usko siihen, että jos jotain todella haluaa tehdä täydestä sydämestä, niin syitä ja esteitä sen tekemättä jättämiseen ei ole.

"Jos ei ole tietä, niin se tie tehdään." Vahva mottoni.

Olen tottunut elämään mieheni alati muuttuvien työaikataulujen kanssa. Aina se ei ole helppoa, mutta nämä ovat asioita, joihin on vain asennoiduttava oikein. Kukin tavallaan.
Epäsäännölliset työajat, niin itsellä kuin miehellänikin, on myös pakottanut minut keksimään keinot liikkua ja treenata omalla ajalla lapsi mukana. Nyt jo 3-vuotias tyttäremme on tottunut liikkumaan vaunuissa mukana pienestä pitäen äidin juoksulenkeillä, joten lapsi ei todellakaan ole este liikuntaharrastukselle. Tai sanotaanko että esteitä ei ole liikuntaharrastukselle lainkaan, jos liikkua todella haluaa.

Kaikille se ei ole itsestään selvä elämäntapa, ja helposti sitä asettaa mukavuustekijät liikunnan yläpuolelle.
"Mun pitäisi käydä salilla 3 kertaa viikossa, mutta..."
"Mun pitäisi ehtiä jumppaan edes kerran tällä viikolla, mutta..."
"Mun pitäisi aloittaa lenkkeily taas uudelleen, mutta..."
Pitäisi ja pitäisi. Tekosyitä!

Kaikki on mahdollista, jos todella jotain haluaa. Kaikelle löytyy aikaa, jos todella sitä haluaa. Kaikki on kiinni omista valinnoista, omista prioriteeteistä, ja päätöksistä.

Istutin siis tänä aamuna tyttäreni rattaisiin ja taas mentiin. Kehoni kaipasi juoksulenkkiä, joten vaihtoehtoja ei ollut. Syysaurinko kutsui taas jättämään jälkensä Helsingin edustan rantaviivaan aina Kaivopuistosta Lauttasaareen ja takaisin. Ihana meri. Sen tuoksu. Aallot ja mahtavat purjeveneet ulapalla. Lauantaita ei voinut paremmin enää aloittaakaan.

Eilen illalla istuin sohvalla läppärini kanssa selaillen YouTubesta videoita. Etsin monesti motivaatiota ja inspiraatiota tekemisilleni ja ehkä vielä jotain syvempää tarkoitustakin.
Allaoleva videopätkä osui silmiini. Olin nähnyt sen aiemminkin. Se oli tehnyt jo silloin vaikutuksen, mutta nyt haluan välittää viestin eteenpäin.

http://www.youtube.com/watch?v=oLdi0hMkinM&feature=share

Niin kauan kuin jokin asia vaan tuntuu oikealta, kaikki on mahdollista toteuttaa. Jos uskomme itseemme ja teemme täydestä sydämestämme sitä mitä teemme, mikään este ei ole tiellämme.

"Stop saying I wish, start saying I will."

Aika on rajallista.

Maailman ihmisiä kosketti tänä aamuna tieto Applen perustajan Steve Jobsin kuolemasta. Ja minä olin yksi heistä.
Yksi historian kirjoihin merkkinsä saanut vaikuttaja, edelläkävijä, mentor ja esikuva oli poissa. Taas kerran.
Applen teknologian vannoutuneena käyttäjänä jo vuosia, voin sanoa että hän loi jotain todella älykästä, mutta myös jotain todella kaunista.
Mistä tunnistaa kirkkaan tähden? Siitä, että se loistaa yhä edelleen vaikka liekki olisi sammunut. 
Steve työllään loi tähden, "haukatun omenan", josta tuli brändi, joka loistaa tällä hetkellä maailmassa kirkkaimpana kuin mikään muu teknologiabrändi.
Hän uskoi unelmiinsa, jätti muiden mielipiteet omaan arvoonsa ja toteutti sen minkä koki oikeaksi. Elämä ei ole tuhlattavissa, aikaa ei ole kuin rajallisesti. Jokaisella meistä. Jokainen päivä on arvokas. Jokainen päivä voi olla osa sitä unelmaa, jonka haluamme rakentaa.


Usko siis unelmiisi. Luota itseesi. Ja tee mahdolliseksi ne asiat, joihin muut eivät uskalla uskoa. Mitään ei ole menetettävissä!

‎"Your time is limited, so don't waste it living someone else's life. Don't be trapped by dogma — which is living with the results of other people's thinking. Don't let the noise of others' opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary" - Steve Jobs

"Dig deeper" - käskee ystäväni aurinko.

Joskus päivä vaan alkaa pohjalta. Alavireisyydellä. Kurkku kipeenä ja nokka tukossa. Voimattomuudella.
Vaikka kuinka tekisi mieli hehkuttaa ulkona niin ihanasti paistavaa aurinkoa, kirkkaan sinistä taivasta ja raikkaan kirpakkaa syysilmaa, niin en tee sitä tänään. Ei joka päivä jaksa.

Aurinko ei kuitenkaan jätä minua rauhaan, vaan tunkeutuu olohuoneen ikkunasta sisään entistäkin voimakkaammilla säteillään aivan kuin yrittäen ravistella minua. Pois pohjalta. Nostaen ylös. Kutsuen luokseen. Hymyilemään.

Hassua.

Nämä päivät ovat niitä, jolloin joutuu kaivamalla kaivamaan positiivisuutta. Pienistä asioista. Joutuu miettimään oikein rankasti, jotta onnen tunteet ottaisivat taas vallan kehossa.

Mitkä asiat ovat saaneet onnelliseksi tänään?

Mieheni keittämä hyvä aamukahvi.
Lämmin, pitkä aamuinen suihku.
Koneellinen puhtaita pyykkejä.
Tyttäreni energisyys, jopa flunssaisena.

Mitä meille aikuisille tapahtuu? Missä vaiheessa meistä häviää se kaikki lapsen energia? Onko kuormitus henkisesti niin suuri, että vajoamme helposti väsymykseen?

Kun päivän mittaan poimii paljon pieniä asioita, niistä tulee yhdessä suurta. Mieli alkaa kirkastua ja sumuverho häipyä.
Jatkan siis näiden asioiden kaivamista ja keräämistä tänään, jotta tästä keskiviikosta tulisi paras mahdollinen, jopa puolikuntoisenakin.
Pohjalta on noustava nopeasti ylös, jotta osaa ottaa taas suunnan oikeaan. Kohti aurinkoa.

Maanantai=Mahdollisuus.

Maanantai on monesti mahdoton päivä. Viikonlopun jälkeen olisi tarvetta vielä yhteen päivään, jonka voisi tehdä puoliteholla tai vaikka vain vasemmalla kädellä. Mutta se on sula mahdottomuus. Jokaisella on tarvetta purkaa sydäntään viikon ensimmäisenä päivänä. On epäkohtia, joita halutaan selvittää. On suuttumusta ja pettymyksiä, joita halutaan jakaa. On valittamista monkään menneistä asioista. On ongelmia, jotka halutaan ratkoa siltä seisomalta.
Maanantaisin tarvittaisiin supervoimia, tai ainakin taikasauvaa, jolla taikoa turhat valitukset, ärtymykset ja hankalat tapaukset tieltä pois. Siltä seisomalta.

Vaikka on kuinka vaikea vetäistä itsensä ylös aamulla puoli kuusi ja olla skarppina ohjaamassa pilatesta puoli kahdeksan aamuvirkuille, niin voin silti sanoa, että se on minulle viikon pelastus. Seesteisyys. Harmonia. Tasapaino. Nämä kaikki tunnetilat valtaavat mielen ja kehon rauhallisella aamun aloituksella.
Päivän mittaan tapahtuvat negatiivisuudet jäävät omaan arvoonsa, eikä niihin jaksa tuhlata sen kummemmin energiaaa. Pienistä asioista ei viitsi stressata, eikä sen enempää suuremmistakaan.

Tänään lisäsin maanantai-aamuun vielä infrapunasauna-hetken. Aivan itselleni. Tämä rentouttava +50 asteen lämpö laittoi kehon hikoilemaan rauhassa. Hitaasti. Asteittain.
Huvittavaa oli se, että olin viimeisten neljän vuoden ajan ollut töissä paikoissa, joissa olisi ollut mahdollisuus nauttia infrapunasaunan lämmöstä ja terveysvaikutteista, mutta vasta nyt, ensimmäisen kerran sain aikaseksi istahtaa sinne itse.
Ei muka ole ollut aikaa, olin vastannut monille, jotka olivat ihmetelleet asiaa. Nyt otin sen ajan! Olin ansainnut sen rauhoittumishetken. Olin sen velkaa keholleni.

15 minuutin infrapunasaunomisen jälkeen ymmärsin, miksi ihmiset halusivat käydä siellä, ja miksi se oli aina täynnä viiden ja kahdeksan välillä illalla. Olo oli rento. Keho tuntui raukealta ja mieli hetken levänneeltä. Näillä fiiliksillä oli hyvä laittaa viikko käyntiin.

Juoksemiseni salaisuudet.

Jos meistä jokainen joutuisi valitsemaan vain ja ainoastaan yhden liikunta/urheilumuodon, niin itse valitsisin ehdottomasti juoksemisen. Kuten olen aiemminkin maininnut, niin juokseminen ei ole minulle vain ja ainoastaan treenimuoto, vaan se on tapa elää. Tapa nauttia ja kokea asioita. Tapa elää hetkessä ja tutkailla maailmaa. Tänä aamuna tuli taas todistettua juoksemisen maaginen vaikutus, kaikella mahdollisella tavalla.

Parin viikon tauon jälkeen jokainen askel tuntui taas taivaalliselta. Kevyttä. Lennokasta. Mutta myös vahvaa ja voimakasta. Koko keho, kaikki lihakset olivat mukana jokaisessa askeleessa. Missään lihaksessa tai muussa kehon osassa ei ollut jäykkyyttä tai kireyttä. Selkä tuntui hyvältä, ja koko keskivartalon lihakset tuntuivat antavan täydellisen tuen kokonaisvaltaiseen rullaavaan askeleeseen.

Se oli nautintoa kerrakseen.

Oli lokakuun ensimmäinen päivä. Voisiko paremmin uutta kuukautta aloittaakaan kuin aamulenkillä aurinkoisessa syyssäässä. Taivas oli pilvetön ja kontrastit kirkkaansinisen taivaan ja syksyn lehtien väriloiston kanssa oli aivan käsittämättömän upea. Näin kauneutta ympärilläni koko ajan, mihin käänsinkään katseeni, luonto paljasti loistonsa. Olisi tehnyt mieli ikuistaa kameraan jokainen syksyn lehti. Jokainen tuulenpuuska lehtien leijaillessa maahan. Jokainen auringonsäde, joka korosti värimaailmaa entisestään. Ja jokainen aamukasteinen pisara, joita roikkui lehdillä, oksilla ja ruohonkorsilla valmiina putoamaan viimeiselle matkalleen maahan.

Unohdin jumputtavan musiikin korvistani pois. Nautin vain luonnon äänistä. Oksien rasahduksista lenkkareitteni alla rämpiessäni mättäillä. Nurmikon ja juurakoiden kahinasta juostessani pikkuisilla metsäpoluilla. Puuskuttavasta hengityksestäni vetäessäni muutaman rankan jyrkänteen ylös. Ja hiekan narskunnasta paluumatkalla juosten tasaista, reipasta vauhtia takaisin.

Tämä on sitä ”flow”-tilaa, ”runner's high”- tunnetta, jonka jokainen juoksija tunnistaa, kun kyseessä ei ole pelkästään treeni ja suorittaminen, vaan nautinto ja sitä kautta elämys.

Juuri näistä syistä juoksen yksin. Jotta pystyn olemaan läsnä itse juoksemisessa. Näkemään ja kuulemaan. Tuntemaan ja havainnoimaan ympärillä olevaa maailmaa ja nauttimaan jokaisesta hetkestä. Jokaisesta askeleesta. Olemaan läsnä. Juoksemisessa. En missään muussa.