Voihan villasukat!

Tänä aamuna vedin jalkaan lyhyiden juoksutrikoiden sijaan pitkät, lippiksen sijaan pipon ja t-paidan päälle juoksutakin. Ei ole paluuta takaisin. Kesä on mennyt. Syksy on täällä. Pian talvikin.
Lievä haikeus hiipi ajatuksiin. Kaipuu kesään. Lämpöön ja aurinkoon.
Joka syksy mietin tätä samaa, kuinka selviänkään pitkästä ja synkästä pimeän kaudesta.
Luonto on hiljentynyt. Ei kuulu lintujen laulua. Ei muutakaan ääntä, joka olisi merkkinä elämälle. Lehdet mätänevät metsäpoluille, kukat kuolevat kylmästä ja luonto vetäytyy kuoreensa, säilyttääkseen pienetkin rippeet elämästä seuraavaa kevättä ja kesää varten.
Samaa tekee ihminen, sulkee sisinpänsä villasukkiin ja kaulaliinaan. Kääriytyy viltin alle nauttiakseen ainoasta valopilkusta, kylttilän lepattavasta sydämestä pimenevissä syysilloissa.
Parempaan en just nyt pysty te rakkaat syksyihmiset. Minulla ei ole syksystä mitään hyvää sanottavaa.
Vuodatan joka vuosi samaa itkuvirttä kesän päättymisestä. Hampaat irvessä kaivan talvivaatteita varastosta ja leivon hullun kiilto silmissä syksyn omenista piirakkaa. Joka vuosi.
Tänään istuin hetken rantahiekalla tuijottaen meren ulapalle. Purjeveneet olivat kaikonneet. Ei yhden yhtä vesiskootteria. Ei yhden yhtä ihmistä. Vain laineet, viileä merituuli ja minä.
Juoksulenkkini jäi tänä aamuna lyhyeen. Kaipasin sisälle lämpimään. Peiton alle ja pakettiin, odottamaan seuraavaa kesää.

-Heidi-

Kuuntelemisen jalo taito.

Menneellä viikolla mielipiteitäni ja kommenttejani tekstiiliurheilemisesta sai lukea YLE.fi/Olotila-sivuilta. Sitä edellisellä viikolla jouduin tenttiin Meidän Perhe-lehteen reilun kahden vuoden takaisesta loppuunpalamisestani ja uupumisesta.
Tuleva viikko tuo jälleen uusia avautumisia ja mietinkin jo että missä raja menee.
Nykyään on helppo tavoittaa ihmisiä. Nykyään on huomattavasti helpompi saada äänensä kuuluviin, jakaa mielipiteitä ja ottaa kantaa asioihin.
Sosiaalinen media pursuaa lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaikilla meillä on mahdollisuus vaikuttaa, sanoa oma painava sana tai kirjoittaa kolahtava kommentti asiaan kuin asiaan. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Ammattini kautta saan vaikuttaa ihmisiin, eri tavoin. Jakaa kokemuksia, olla vertaistukena, opettaa, neuvoa, ohjata, antaa vinkkejä eli toisin sanoen, puhua paljon. Joskus tulen kotiin kieli niin solmussa ja turtana ettei suusta tule enää yhtään oikein äännettyä sanaa.
Sitten on tämä kuunteleminen. Taitolaji itsessään.
Jotta kasvaisimme ihmisenä, oppisimme jotain uutta, meidän on pysähdyttävä kuuntelemaan. Kuuntelemaan lapsia, vanhuksia, kaiken ikäisiä. Jokainen ihminen on opettaja, ikään, sukupuoleen tai syntyperään katsomatta. Jokaiselta voimme oppia jotain. Jos olemme aina suuna päänä joka osoitteeseen, niin oma kehityksemme ja mahdollinen karttuva viisaus taantuu. Miksi siis muuten meillä olisi kaksi korvaa ja yksi suu?
Olin eilen tyttäreni kanssa kaupassa, jossa eräs vanhempi rouva kertoi lähes jokaiselle ostoksiaan tekevälle kuinka hän oli ostanut menneellä viikolla ihan hyvännäköisen paprikan, mutta sitä leikatessa, paprika olikin ollut ihan homeessa.
Tyttäreni ihmetteli kovasti rouvan käytöstä.
"Miksi toi täti kertoo tota asiaa jokaiselle? Eikö se osaa olla hiljaa?"
Niin. Kaikki eivät osaa olla hiljaa.
Jotain samaa on lapsissa ja vanhuksissa. Kummallakin ovat tietyllä tavalla estot kadoksissa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Normiaikuinen sulautuu yleensä hyväksyttävästi yhteiskunnan raameihin, kuuluakseen joukkoon. Lasten ja vanhusten ei välttämättä tarvitse sitä tehdä. Lasta ymmärretään (yleensä), jos hän laukoo jotain epäsopivaa, vanhuksilla taas ei ole enää mitään menetettävää.
Kumpaisiakin on mielenkiintoista kuunnella, sillä molemmista äärilaidoista tulee opettavaisia ahaa-elämyksiä. Lapsen käsitys maailmasta, ja elämästä yleensä, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja mustavalkoisuudessaan on ajatuksia herättävää. Vanhusten vuosikymmenien tuoma kokemus, näkemys ja viisaus, ehkä jopa hivenen "ennen oli toisin ja paremmin"-ajatuksineen, on silmiä avaavaa.
Kuuntelemalla toisiamme, oppimalla toisiltamme ja hyväksymällä fakta, ettemme tiedä kaikkea, emmekä voi tietääkään, auttaa meitä ymmärtämään elämää paremmin ja enemmän.
Älkäämme siis kuunnelko pelkästään vastataksemme vaan kuunnelkaamme enemmän ymmärtääksemme. Opimme sitä kautta aina vain enemmän!

Ihanaa syksyistä lauantaita <3

-Heidi-

Juosten kohti auringonsiltaa.

Lähes kotirappusiltani lähtee lenkkipolku, joka on kuin minulle luotu. Se on riittävän pitkä tuodakseen hien pintaan jo yhden kierroksen jälkeen. Se on myös riittävän lyhyt niille päiville kun aikaa ei ole käytettävissä paljon. Se on myös riittävän haastava jyrkkine nousuineen ja laskuineen. Ja se on myös täydellinen jos haluaa mennä metsään, juosta pieniä polkuja, ihailla maisemia ja olla yhtä sen hetken kanssa.
En juokse aikaa. En tavoittele mitään ennätystä. Juoksen koska se on osa minua. Nautin siitä. Tunnen olevani elossa. Vahva. Voittamaton.
Aivan sama kuinka monta kaloria se kuluttaa. En jaksa edes ajatella sitä.
Aivan sama mikä on syketasoni. En edes käytä sykemittaria.
Juoksen koska mieleni lepää siinä olotilassa kun jalkani rullaavat allani. Juoksen koska sieluni saa rauhan juuri siinä hetkessä. On vain yksi askel eteenpäin. On vain yksi sisään- ja uloshengitys kerrallaan. Muuhun ei tarvitse pystyä.
Rakastan myös sitä tunnetta kun teen asiat päinvastoin kuin muut tekevät. Näen ja koen asioita, joita muut eivät huomaa.
Tänään juoksin lenkkipolkuni päinvastaiseen suuntaan kuin muut lenkkeilijät. Syitä oli monia.
Ensinnäkin, vaihtelu virkistää. Jos koskaan ei tee muutosta, ei myöskään tapahdu muutosta.
Toiseksi, sain nauttia auringonsäteistä suurimman osan ajasta enkä ollut selkä aurinkoon päin kuten muut olivat.
Kolmanneksi, päinvastaiseen suuntaan on hienommat maisemat auringonsäteiden säestyksellä ja haastavimmat ylämäet, joista koko kehoni nauttii.
Minun ei myöskään tarvinnut ohittaa ketään kun kaikki tulivat vastaan toista puolta. Täydellistä!
Olen aina ollut se joka kulkee omia polkujaan, löytää paikat joissa ei ole tunkua ja nauttii olosta niin kauan kunnes joku muu löytää saman reitin. Mutta siinä vaiheessa olenkin jo lähdössä. Kohti seuraavaa näkymää.
Elämä ei ole muiden teiden seuraamista vaan omien polkujen löytämistä. Siinä piilee viisaus. Ainakin minulle <3

-Heidi-

Vauhtikestävyyttä ja fiilistelyä.

Tuikituntemattomasta syystä en ole tehnyt tuttavuutta juoksutossujeni kanssa viime aikoina. Olen tyytynyt katselemaan vain muita lenkkeilijöitä, heidän tapaansa juosta, arvostelemaan mielessäni tekniikkaa ja heidän juoksutossujaan.
Jossain on ollut juoksumotivaatio, jota nyt yritän herätellä henkiin.
Joku viisas on joskus sanonut että "if you want to save your life, start running" eli jos haluat pelastaa elämäsi, aloita juokseminen.
Osittain tottakin mutta ilmankin juoksemista pärjää. Ainakin hetken aikaa... kunnes sitä alkaa taas kaipaamaan. Sitä tunnetta, joka tulee kun jalka lentää kevyesti, askel rullaa täydellisesti ja keho hengittää, nimenomaan sitä raitista ilmaa. Jokin juoksemisessa on sitä hurmosta, sitä flow-olotilaa, jonka voittanutta ei löydä muualta.
Niinpä tänä lauantaiaamuna päätin tämän liian pitkän tauon jälkeen sitoa lenkkitossujeni nauhat ja kirmaista ulos aurinkoiseen mutta kirpakkaan syyssäähän pelastamaan, sen mitä pelastettavissa vielä oli. Eli elämä <3
Aamukaste ruohikossa hehkui auringon säteissä kuin pienet timantit konsanaan. Kosteus nousi vesihöyrynä ilmaan tehden ilmasta yhä utuisen epäselvää.
Mutta se raikas tuoksu, kun suuntasin kotiovelta metsän uumeniin, iski kehoon kertaheitolla, täytti keuhkot happirikkaalla meri-ilmalla ja sai fiilikset lentoon, jaloista puhumattakaan.
Olen juossut liikenneruuhkissa, miljoonakaupungin sykkeessä, asfalttiviidakoissa ja muissa ei niin mukavissa miljööissä. Niiden jälkeen olen oppinut arvostamaan metsiä, maastossa juoksemista, pieniä polkuja, epätasaisuutta, ja erityisesti mäkiä, jotka laittavat testiin kehon kokonaisuudessaan.
En voinut asettaa itselleni tavoitetta pitkän matkan juoksusta tälle aamulle, sillä toista kuukautta kestäneen tauon jälkeen oli aloitettava juokseminen ilman ylisuorittamista, tai ilman suorittamista lainkaan.
Ja näin tein.
Jämähdin kilometrin jälkeen ihailemaan uskomattoman kaunista maisemaa rantakallioille ja katselemaan kuinka purjeveneet toinen toisensa jälkeen valuivat saariston läpi kohti ulappaa.
Aika pysähtyi siihen hetkeen. Ja siitä hetkestä tuli täydellinen.
Teki tiukkaa jättää rantakallio taakse niine upeine maisemineen, auringonsäteiden häikäisten pilvettömältä taivaalta, mutta juoksulenkkini oli vielä kesken.
Heittäydyin vauhtikestävyystasolle täysin ja ampaisin loput 5 kilometriä reippain vedoin niin ylä- kuin alamäetkin, ohittaen kaikki edessäni ja jättäen kaikki taakseni.
Ai että kuulkaa, teki muuten hyvää!!!
Ja taasen kerran voin todeta että elämä on kuin juokseminen, meistä tulee vahvoja vain jos uskallamme hypätä pois mukavuusalueelta aina silloin tällöin.

Aurinkoista lauantaita!

-Heidi-

SISU CROSS - veren makua, hikeä ja takuuvarmoja tuloksia!

Minulla on ilo ja kunnia esitellä henkilökohtaisesti Fressi Liikunta- ja Hyvinvointikeskusten syksyn UUTUUS SISU CROSS, joka lanseerattiin 19.8. neljässä keskuksessa ympäri maan.
Matkan varrelle mahtui paljon ennen kuin tämä tehokas toiminnallinen treeni saatiin lanseerauskuntoon.
Pilottina Sisu-talkoot alkoivat vuoden 2013 alussa Fressi Kampissa. Olimme pähkäilleet moista treeniä jo puolisen vuotta ennen kuin saatiin käynnistyslupa tälle supertehokkaalle puolituntiselle ja loppu onkin historiaa.
Moni jäi koukkuun, moni huomasi huimat tulokset nopealla aikavälillä ja moni kertoi kaverilleen. Lisää porukkaa vain vaelsi paikalle kerta toisensa jälkeen.
Itse puhun sisu-treenin puolesta henkeen ja vereen koska tämä on minulle kuin oma lapsi. Elän sitä. Hengitän sitä ja vien sanaa myös eteenpäin.
Myös mediamaailman kiinnostus SISU CROSS-talkoisiin on saatu herätettyä ja tämä on vasta alkua.
Teot puhuvat puolestaan. Hiki houkuttelee. Ja maksimisykkeet hipovat taivaita. Puhumattakaan tuloksista, joita sisukkuudella saadaan aikaan.
Tämä on tätä päivää. Tällä saadaan keho siihen tilaan ettei kävellä neljään päivään. Tällä hivuttaudutaan aina vain enemmän ja enemmän pois mukavuusalueelta niin että siihen tulee melkein jo pakkomielle.
Mutta kaikki on sen arvoista.
Kaikki tämä mahtuu 30 minuuttiin, kolmeen 7 minuutin patteriin. Välineinä toimivat mm. oma keho, levypainot ja -tangot, kahvakuulat, kuntopallot jne.
Neljän viikon ajan jokainen maanantai pitää sisällään tietyt talkootreenit, jokainen tiistai omansa jne. Kunnes kaikki taas vaihtuu seuraavaksi neljäksi viikoksi.

Onko sinussa sisua kokeilemaan??

-Heidi-