oleNainen.

Olemme naisia. Olemme äitejä, vaimoja, tyttöystäviä, ystäviä, työkavereita, kotihengettäriä, kaikkivoipia, superihmisiä jne... Vai olemmeko?? Ainakin yritämme olla mutta todellisuus ei aina kohtaa odotuksia...

Tänään olin kaikkea muuta kuin superihminen ja kaikkivoipa.
Olin väsynyt äiti, joka oli jo ties monetta yötä valvonut puolet yöstä lapsen kasvukipujen vuoksi.
Olin ärtynyt avovaimo, joka tiuski avomiehelleen puhelimessa väsynyttä olotilaansa ja tekemättömiä asioita.
Olin huono ystävä, joka ei jaksanut vastata kenenkään puheluihin, saatikka vaihtaa kuulumisia.
Just ja just jaksoin tsempata asiakkaita voimaan hyvin ja antaa itsestäni kaiken sen energian mitä oli vielä annettavissa.

Tiedän että moni tämän tekstin lukija voi yhtyä samaan olotilaan. Meidät imetään kuiviin, joka päivä. Meiltä vaaditaan täydellisyyttä, asioiden täydellistä hoitamista ja kymmenien eri lankojen käsissä pitelyä saman aikaisesti. Meiltä vaaditaan...

Hetkinen!

Vai vaadimmeko me itse itseltämme täydellisyyttä ja kaiken handlaamista tilanteessa kuin tilanteessa??
Tätä asiaa kysyin itseltäni valuen ryytyneenä kotiin töistä. Viime kevät opetti loppuunpalamisen kautta ettei kaikkea tarvitse tehdä ja olla täydellinen. Nyt olin pikku hiljaa heilumassa taas samaan suuntaan, ylisuorittamiseen ja kaiken hoitamiseen. Osasin lukea merkit, olin nääs jotain oppinut, ja pysähdyin siihen.
Mitä sitten jos kotona olisi sotkuista...
Mitä sitten jos laittaisin lapsen päiväkodin jälkeen katsomaan peppi pitkätossua dvd:ltä normaalia pidempään...
Mitä sitten jos en jaksaisi järjestellä työpapereita täydelliseen pinoon, tai järjestellä ollenkaan...
Mitä sitten jos en jaksaisi kokata mitään "terveellistä" tänään vaan tilattaisiin pizza...
Järisyttäisikö tämä mitenkään maailmaa, jos antaisin itselleni mahdollisuuden olla panostamatta mihinkään ja ottaa rentouttavan jalkakylvyn ja olla vaan??  Ei tapahtuisi mitään muutosta. Paitsi minussa itsessäni.

Voin pysähtyä kun paitani on vielä kuivumassa.

Jotain siis tuli taas opittua tänään, tai ainakin palautettua mieleen kerran ehkä jo opittuja.

"Vanhuus" on todellakin mielentila ja tänään tunsin itseni sellaiseksi. Keho ei enää toimi samaan tapaan kuin ennen. Tällä hetkellä. Väsymys on jatkuvasti läsnä. Tällä hetkellä.
Moni tähän mahdollisesti naurahtaa "mitä sä höpiset, et ole vielä neljääkymppiäkään...". Ja saa naurahtaakin. Ohimeneväähän tämä on...

Peli ei ole ihan vielä menetetty :)

Jokainen perheen äiti tietää mistä puhutaan... On löydettävä aika myös itselleen, edes hetki ilman että kukaan vaatii mitään. Oma itsemme mukaan lukien.