"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

maanantai 31. joulukuuta 2012

Kirkasta unelmasi ja suuntaa vahvana niitä kohti.

Otan askeleen eteenpäin. Otan toisen. Kolmannen. Kuljen pikkuhiljaa kohti unelmiani nopeammin kuin arvaankaan.
Tänään moni maalaa itselleen maailmaa kirkkain värein, ruusunpunaisin reunoin ja 100 % uskon voimalla itseensä ja siihen että näin tulee tapahtumaan. Ja varmasti osa onnistuukin.
Usko haaveisiin ja unelmiin lähtee sydämestä ja siitä tuntemuksesta että mikään este tai hidaste maailmassa ei voi olla niin suuri etteikö tavoite olisi saavutettavissa.
Mikä tavoite ikinä onkaan, niin tahtotila sen toteutukseen on oltava tuplasti suurempi kuin tahtotila tavoitteesta luopumiseen.Tahtotilan voimalla lyödään matalaksi esteet matkanvarrella ja painetaan kaasua hidasteissa.
Onko tämä tulevan vuoden asenne vai käytätkö kankeita kaavoja, jotka ovat jo aikansa eläneet, ja päädyt samaan lopputulokseen kuin muinakin vuosina?

"On uskallettava olla sitä mitä oikeasti olemme, eikä tyytyä siihen mitä luulemme että olemme."

Näillä sanoin lähtölaskentaan...

<3

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Loppuja ja alkuja.

Elämä on täynnä alkuja ja loppuja. Kun jokin päättyy niin on aivan luonnollista että jokin vuorostaan taas alkaa. Elämämme jaksottuu jo ajantajunkin suhteen tiettyihin sykleihin. On huomista. On ensi viikkoa. On ensi vuotta. Suunnittelemme ja teemme tarvittavat merkinnät tulevaisuudelle varmistaaksemme tehokuuden ja asioiden tapahtumisen mahdollisimman ajallaan.
Vuodenvaihde merkitsee meille monille joidenkin asioiden päättymistä. Vuodenvaihdetta pidetään hyvin usein uutena mahdollisuutena aloittaa uusi parempi elämä, luoda terveellisempi ja parempikuntoisempi minä ja valloittaa maailma edellistä vuotta mahtavammalla tavalla. Vanha vuosi on helppo jättää taakseen suruineen ja murheineen. Vuodenvaihde on jo rituaalisestikin oiva tilaisuus tehdä täyskäännös sille elämälle, joka ei ehkä tuota toivottua tulosta ja anna vastakaikua haaveilleen.
Mietin vuotta 2012, ja sitä mitä se on tuonut tullessaan ja vienyt mennessään. En ole enää vuosiin jaksanut tehdä kliseisiä "uudenvuodenlupauksia" vaan enemmänkin olen miettinyt sitä mitä edellisestä vuodesta on opittu ja mitkä asiat voisi seuraavana vuonna tehdä paremmin.
Muistan vuosi sitten sanoneeni itselleni että vuonna 2012 tulen tekemään joka päivä jotain sellaista, jota en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Tämä on pitänyt aika pitkälle paikkaansa, sillä olen pienillä asioilla saanut paljon uutta aikaan. Ne pienet asiat ovat olleet niitä pieniä muutoksia, joita olen ujuttanut arkeen vaivihkaa.
Mutta parantamisen varaa on. Paljonkin. Syksy oli stressaavaa aikaa. Kesästä puhumattakaan. Kamppailin lähes koko kesän epätietoisuudessa terveydentilani suhteen mutta onneksi asiat kääntyivät parhain päin ja selvisin säikähdyksellä. Moiset kokemukset opettavat ja kasvattavat, sekä pudottavat jalat maahan laittaen väkisinkin tajuamaan että mikään ei ole itsestäänselvyys. Ei ainakaan terveys. Vaikka kuinka eläisi terveellisen mallikkaasti, niin silti se ei aina ole tae siitä etteikö jokin vakava sairaus voisi iskeä.
Syksy meni liian stressin kahleissa. Tästä saan syyttää itseäni, sillä olisin voinut hiukan höllätä nyörejä ja antaa itselleni pidempää siimaa. Mutta tästä taas oppineena tein joulun alla itselleni selväksi ettei näin voi jatkua. Minun on opittava minimoimaan stressi, opittava suhtautumaan asioihin ei-niin-liian-vakavasti ja otettava enemmän aikaa itselleni ja rentoutumiseen.
Eläminen hetkessä on nykypäivänä jo lähes mahdotonta. Joudumme väkisinkin organisoimaan seuraavaa päivää, miettimään aikatauluja, milloin lapset haetaan päivähoidosta ja milloin itse pääsee vaikka lenkille. Elämme maailmassa, jossa ennakointi ja suunnitelmallisuus on lähes pakonsanelemaa. Loppukädessä se jopa palkitsee ja tekee elämästämme himpunverran helpompaakin.
Liika stressaaminen ja murehtiminen tulevasta on kuitenkin oma valinta, johon voimme jokainen vaikuttaa. On täysin turhaa yrittää olla yli-ihminen, joka jaksaa ja ottaa kaikki asiat hoitaakseen.
Turha pilata päivää murehtimalla seuraavan päivän tai viikon asioita, aivan täysin energian tuhlausta, sillä asioilla on aina tapana järjestyä joka tapauksessa.
Eli näin vuoden 2013 vuoden kynnyksellä en tee lupauksia vaan päätöksiä. Tai itseasiassa nämä päätökset ovat tehty jo ajat sitten.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, turhaa siis odottaa vuotta vaihtuvaksi jotta voi tehdä muutoksen asioissa, jotka eivät enää ole hyväksi havaittuja.

Olkoon tuleva vuosi jokaiselle täynnä uusia eteenpäinvieviä haasteita, mahdollisuuksia kasvaa ihmisenä ja tehdä mahdottomasta mahdollista. Rakkautta, iloa ja positiivista energiaa!

-Heidi-

lauantai 29. joulukuuta 2012

Elämää joulun jälkeen...

Sitä on. Siis elämää joulun jälkeenkin. Akut ladattuna. Mieli kirkkaana ja ajatukset täynnä uusia uskomattomia ideoita odottamassa toteuttamista. Mahtavaa!
Lähes viikon "loma" tuntui taivaalliselta. Pitkään nukkumista. Ei kiireen kiirettä. Mutta ennen kuin sitä aivan täysin olisi passivoitunut ja erakoitunut joulun mukana, minun oli lähes välttämätöntä herätellä mieltä ja kehoa työnteolla joulun välipäivinä. Teki sitten todella terää!!!
Boosterina aineenvaihdunnalle ja kinkun sulatukselle vedin syntymäpäivieni kunniaksi loppuviikkoon myös tehotreenit kahtena päivänä niin että koko kroppa sai kertaheitolla täyspuudutuksen - nyt sitten kävellään portaita irvistellen mutta hymyssä suin. Tätä mä tarvitsin just nyt!!!!

Koko keho kiittää ja mieli hymyilee tyytyväisenä!!

"Se joka luulee saavansa aikaan jotain uutta vanhoilla kangistuneilla kaavoilla, on väärässä."

Ota siis varaslähtö vuoteen 2013 ja muuta treenitapojasi JO NYT!!! Vain muutos tuo mukanaan muutosta.

Energistä loppuvuotta kaikille!

- Heidi-

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kyytiä kinkulle.

Jouluna on aikaa. Ottaa iisisti. Katsoa koko vuoden edestä televisiota. Istua rauhassa. Nukkua pitkään. Leikkiä ja heittäytyä lapseksi. Ulkoilla. Mutta jouluna on myös aikaa huolehtia itsestään.
Minulle itsestään huolehtiminen oli tähän joulupäivään vajaan tunnin juoksulenkki. Kevyt pakkaslumipeite oli laskeutunut yön aikana maahan, joten melkein jokainen tie oli suuntaan tai toiseen lähes auraamaton. Sehän sopi. Pieni haaste on aina tervetullutta, varsinkin kun energiaa oli ehtinyt tankata jo useamman päivän ajan. Parin päivän jouluruokaähkyn jälkeen aineenvaihdunta kiittää ja kumartaa, kun sille antaa hiukan boostia liikunnan avulla. Samalla raitis ulkoilma tekee hyvää mielelle siinä missä kehollekin.
Sain myös pienen hetken omaa rauhaa, mietintää ja pohdintaa.
Tästä on taas hyvä jatkaa.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluntaikaa...

Palaan mielessäin hetkeksi omaan lapsuuteen. Lapsuuden jouluun. Siihen tunteeseen, siihen todellisuuteen - aattoaamun ihanuuteen ja ihmeellisyyteen.
Ilmassa on taikaa, jännitystä ja odotusta. Toinen toistaan pohdittavampaa ajatusta, mitähän se pukki tänä vuonna toisikaan.
Palaan taas takaisin tähän päivään, tähän hetkeen ja rakkaaseen tyttäreen. Hän yhtä innolla latelee kysymyksiä, ihmettelee ja kummastelee, miettii ja pohtii. Odottaa ja odottaa. Kärsimättömänä.
Ei unta silmään kauaa riittänyt kun pukki mielessä vain on. Television aattoaamun ohjelmat onneksi ajanviete on verraton.
Milloin? Milloin? Milloin? Milloin se pukki oikein tulee, tivaa nelivuotias. Ei auta vaikka kuinka monta kertaa sen pienelle kertois, kysymys on hetken päästä taas uus.
Lapsen mieli. Lapsen usko. Tuo mahtava voima, joka kauas kantaa. Se auttaa uskomaan että hyvä voittaa aina pahan ja kaikki päättyy onnellisesti vastoinkäymisistä huolimatta.
Annettakoon lapsemme vielä nauttia tästä taiasta niin kauan kuin mahdollista.
Jouluntaika on ainutlaatuinen, se laittaa aikuisenkin miettimään, ehkä joulupukkiin on sittenkin uskomista... <3

Heittäydy hetkeksi lapsenmielelle, usko uskomattomaan ja anna jouluntaian viedä mukanaan!

Nautinnollista joulua <3

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulufiilikseen matka käy...

Klo 8.35
Kiireiset ihmiset juoksevat juniin, busseihin, ehkä vielä viimehetken lahjaostoksillekin. Kaupunki elää yhä täydellä sykkeellä. Työpäiviä monilla on vielä muutama ennen kuin joulu saa tulla.
Istun junassa matkalla kohti joulurauhaa. Rauhaa saan kuitenkin odottaa, sillä se on vielä kaukana tästä hetkestä. Kireitä, tiuskivia ihmisiä laukkuineen ja lahjakasseineen. Yksi huutaa lapselleen, toinen miehelleen.
Äänekäs venäläisperhe on pahin. Heidän ääni kuuluu varmasti toiseen päähän pitkää vaunujonoa. Lapset kinaavat videopelistä ja äiti naputtaa vieressä, mies välillä ärähtää.
Maailmaan onneksi mahtuu ääntä ja lapset saavatkin olla äänekkäitä. Mutta mites on aikuisten laita?

Klo 11.38
Jonotan ruokakaupassa. Hihnalle lapataan tavaraa siinä määrin että tiedän tämän kauppareissun kestävän. Ostoskärryt toinen toisensa jälkeen näyttävät pursuavan laatikoita laidasta laitaan, on kinkkua, leikkeletta, kalaa, joululimppua, konvehteja, herkkuja joka lähtöön.
Maailmanloppua ei tullut tänäkään vuonna mutta joka vuosi joulun alla tuntuu siltä että aivan kuin elämää ei olisi enää joulun jälkeen. Hamstrataan, törsätään, syödään ja juodaan kuin ei enää huomista tulisikaan.

Klo 13.01
Yritän nukkua päiväunia. Rentoutua ja rauhoittua. Kauppareissu oli viimeinen niitti jouluostoksille. Tämä saa riittää.
Ikkunasta näkyy kaunis lumivalkea maalaismaisema hivenen auringonsäteillä terästettynä. Tämä kaikki joulunalusaika on vienyt lähes kaikki voimani, melkein järjenkin. Nyt on aika levätä. Olen näemmä perillä.

"Arkihuolesi kaikki heitä, jouluglögit vahvat keitä, sillä mantelit ja rusinat peitä, juotuas juomaa näät enkeleitä."

Kiireetöntä joulua kaikille <3 data-blogger-escaped-br="br">


perjantai 21. joulukuuta 2012

Kohti valoa!

Tänään käännämme katseen kohti valoa. Pimeys taittuu ja matka kohti kevättä, kohti aurinkoa alkaa. Taas kerran. Tunnelin päässä näkyy piste, joka tästä päivästä lähtien alkaa kirkastumaan hetki hetkeltä, minuutti minuutilta.
Olen ollut viime aikoina naimisissa sanojen ja lauseiden kanssa. Joskin olen myös joutunut kirjoittamaan niinkin paljon eri lähteisiin ettei omaan blogipostauksiin ole sitten löytynyt enää riimin riimiä.
Aina eivät sanat soinnu, eikä myöskään tekstiä synny. Silloin on hyvä vain antaa asian olla, hetken aikaa, rauhassa - kyllä sieltä taas jotain tipahtaa.
Tällä viikolla on tipahtanut yhtälailla sanoja suusta tekstiin kuin ideoita uusiin treenitapoihin. Aika on ollut kortilla joulun alla, joten treenit on pakostakin jääneet lyhyeen mutta sitäkin tehokkaampaan settiin. Olen kunnostautunut viime aikoina intervalli-tyyppisillä treeneillä, joissa syketasot hipovat taivaita. Puolessa tunnissa voi saada paljon aikaan jos osaa ja uskaltaa haastaa itseään.

Tämän viikon treeneihini kuului kaksi saman tyyppistä intervallisettiä.

Ensimmäisessä yhdistin juoksumatolla 2 minuuttia kestävät juoksuvedot 12km/vauhdilla lihaskunto-osioon, jossa tein intentiiviset 2 x 20 sekunnin monipuoliset lihastreenit vaihdellen liikkeitä aina juoksuosioiden välissä.

Toisessa treenissä pidättäydyin enemmän aerobisessa. 32 minuutissa vaihdoin juoksumattoa ja soutulaitetta 2 minuutin välein pitäen syketasoa jatkuvasti korkealla.

Kumpainenkin treeni tuntui loistavalta vaihtelulta, enkä ehtinyt sen kummemmin miettiä kyllästymistä missään vaiheessa.

Näillä eväillä on hyvä lähteä joulun viettoon! Joulufiiliksistäni voi lukea enemmän tästä.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Äidin sydän, jonkun muun järki...

Kaiken se kestää. Melkein lähes kaiken. Äitiys meinaan.
Suunnitelmat sotkettuna. Järjenjuoksu katkaistuna, äiti silti toimii. Sydämellä. Se valvoo yötäpäivää lapsensa vierellä. Kuskaa ruokaa sänkyyn. Kylmää käärettä. Silittää ja paijaa. Pesee pyykkiä ja vaihtaa likaiset lakanat hetkessä puhtaisiin. Äiti heittää itsensä hetkeksi syrjään ja tekee sen mikä on lapselleen parasta. Oman jaksamisen kustannuksellakin.
Näillä fiiliksillä mentiin viikonloppu perjantai-illasta alkaen. Kaksi unetonta yötä ja kaksi haasteellista päivää. Yritä nyt siinä vielä skarpata.
Edellisessä elämässä olisin saattanut stressaantua että "apua, treenit ovat jääneet liian monelta päivältä väliin" tai että "apua, koti on kuin hävityksenkauhistus enkä ole ehtinyt imuroimaan" mutta en enää. Olen näemmä kasvanut taas ihmisenä ja oppinut jotain priorisoimisesta ja voimavarojen jakamisesta.
Eilen illalla mietin sohvalla maatessani ja tuijottaessani telkusta jotain hömppäleffaa että kuinka loppujen lopuksi tyttäreni jos joku on opettanut minulle ja kasvattanut minua enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa.
Olen oppinut vieläkin enemmän olemaan armollinen itselleni ja ottamaan ehkä himpun verran kevyemmin asiat kuin ennen.
Olen oppinut nauramaan itselleni ja virheilleni, ja jopa myöntämään ne aika nopeastikin - lapsi osaa kyllä kertoa epäkohdat eikä siinä selittelyt auta.
Olen oppinut varautumaan äkkinäisiin suunnitelmien muutoksiin ja tekemään entistäkin nopeammin ratkaisut seuraavasta toimintamallista.
Vaikka pinnani ei aina pidä - ja siihen tarvitsen yhä koulutusta - niin silti koen silmieni avautuneen monille kasvunkohdille.
Huonosti nukutuilla öillä kehokaan ei ole valmis vastaanottamaan fyysistä rääkkiä. Väsyneenä kunto ei kehity eikä myöskään lihaskudos reagoi toivotulla tavalla. Loukkaantumiset ja kudosvauriot ovat uhkana, eikä väsyneenä mikään treeni juuri tuota sen kummemmin mielihyvääkään.
Unohda siis räkäposkellatreenit ja ylipitkät juoksulenkit ja panosta mieluummin kehoa ja mieltä huoltaviin asioihin kuten lepoon ja rentoutumiseen sekä rauhoittumiseen.
Kehoa on hyvä kuunnella ja varsinkin väsyneenä, stressaantuneena tai flunssan kourissa.

Ole armollinen itsellesi - ylisuorittamisella ei ole kovin kauaskantoisia vaikutuksia!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-H-


lauantai 8. joulukuuta 2012

Huipulla tuulee.

Rakastan mäkiä. Etsin niitä tarkoituksella. Oli kyseessä juoksulenkki, kävelylenkki, hiihtolenkki tai fillarilenkki, mäkiä on löydyttävä. Ne antavat haasteen, ne vahvistavat, kasvattavat ja tekevät kaikesta, ainakin omasta mielestäni, mielekkäämpää.
Hiihto- tai laskettelukautta en ole vielä ehtinyt korkkaamaan mutta pulkkailukauden kylläkin jo muutamaankin otteeseen.
Olen kotoisin keski-Suomesta, jossa lapsuus vietettiin mäkiä laskien mutta myös niitä ylös kiiveten. Onko parempaa mäkitreeniä kuin juosta hangessa laskettelurinnettä ylös? No eipä juuri ja se tuli taas testattua eilen.
Aina kun tämän mahdollisuuden saan, käytän sen hyväkseni.
Alastulo olikin sitten hiukan helpompaa, pulkalla ja renkaalla. Superia!!!


Mäestä ei tingitä.


Mitä isot edellä sitä pienet perässä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsepäisyyspäivä.

Suomi juhlii taas itsenäisyyttään, 95. kertaa. Presidentin linna täyttyy fiinistä väestä ja juhlia tapitetaan taas telkusta miljoonin silmäparein, nähdäkseen ja todistaakseen kuka mokaa ja kuka onnistuu asuvalinnassaan.
Meillä pienessä Suomessa kun ei ole muita seurapiiriglamouria pursuvia juhlia kuin linnanjuhlat niin annettakoon uteliaille edes kerran vuodessa aihetta "oskarien" arvoiseen juhlaan.
Me olemme pieni kansa mutta sitäkin sinnikkäämpi sellainen. Taistelemme sisulla, luovuttamatta. Periksi ei anneta vaikka kuinka pahalta tuntuisi, kyyneleet niellään ja pettymykset lakaistaan maton alle. Tunteita ei juuri näytetä, ei hyvässä eikä pahassakaan.
Suomalaisuus. Mitä se on? Mitä se merkitsee?
Nykypäivän nuorille sota-aika ja sen ajan ihmiset alkavat olla vain historian havinaa. Sota-ajan ihmiset alkavat käydä harmillisesti vähiin. Olemme astuneet aikaan, jossa historian kirjoissa on käännetty lehti uudelle aikakaudelle. Meille rauha on liiankin itsestäänselvyys emmekä ajattele sitä välttämättä sen enempää.
Olen itse vielä sitä sukupolvea, jonka isovanhemmat olivat rintamalla. Isoäidit lottina, isoisät kiväärin varressa. Olen saanut omin korvin kuulla kokemuksia ja nähnyt omin silmin kranaatin sirpaleiden aiheuttamia vammoja.
Kaikki kunnioitus ja kiitos kaikille heille, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta, jotta tämä maa olisi parempi paikka olla ja elää meille tuleville sukupolville. Älkäämme nyt vain pilatko sitä.
Suomi on hyvä maa, ihan oikeasti. Valitamme asioista, jotka ovat meillä Suomessa olleet liiankin hyvin nousukausien aikana. Valitamme asioista, jotka ovat monessa muussa maassa vielä huonommin.
Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Nähdäkseen asiat kauempaa horisontista, suurena kuvana. Laajempi perspektiivi antaa enemmän ajatuksia, muuttaa arvoasteikkoa ja tekee meistä suvaitsevaisempia. Jokaisen suomalaisen pitäisi lähteä jonnekin hetkeksi, elää jokunen vuosi jossain muussa maassa ymmärtääkseen kotimaan hienouden ja arvostaakseen asioita, jotka meillä on enemmän kuin hyvin. Vielä toistaiseksi.
Seitsemän vuotta opetti itselleni paljon, niin omasta itsestäni kuin kotimaastani ja suomalaisuudesta. Mutta nyt jo kuutisen vuotta täällä takaisin ollessani, harmikseni olen alkanut sortua samoihin kliseemäisiin valituksiin, joita meillä suomalaisilla on tapana harrastaa.
Olisikohan taas aika muuttaa jonnekin muualle, jotta saisin taas pudotettua itseni todellisuuteen??

Kuudes joulukuuta -kappale soi aina päässäni itsenäisyyspäivänä ja mieleeni tulevat isovanhempani joita kyynel silmissä kaipaan suuresti....

Hyvää itsenäisyyspäivää 95-vuotias Suomi!

-H-

tiistai 4. joulukuuta 2012

Uusiutumisen tarve asuu syvällä.

Uusiutumisen taito antaa meille jokaiselle mahdollisuuden. Se antaa mahdollisuuden luoda jotain uutta, saada aikaan uusia aluevaltauksia ja valloittaa maailma uudesta perspektiivistä. Jokaisella meistä on tämä mahdollisuus, kaikki vain eivät osaa käyttää sitä hyödyksi.
Suurin osa meistä on niitä "työmuurahaisia", jotka vievät päivänsä läpi samalla kaavalla viikosta toiseen, ehkä jopa vuodestakin toiseen. Osa tyytyväisinä, osa taas ei niin tyytyväisinä.
Asialle ei aina viitsitä tehdä mitään, tyydytään osaan ja ollaan onnellisia tai onnettomia.
Havaitsin tänään äärimmäisen kiireen keskellä kuinka vain "suoritin" kaikkea. Aamu alkoi väsyneenä tyttären päivähoitoon viemisellä, siitä minuuttiaikataululla sinne sun tänne. Päivään mahtui koulutusta, paperihommia, kahvakuulatuntia, valokuvausta ja PT-asiakkaita. Sain suorittamisesta yliannostuksen kertaheitolla, sillä tämän kaltaisia ylikiireisiä päiviä pyrin välttämään viimeiseen saakka.
Kiire ja suorittaminen saa minut voimaan pahoin koska koen etten pysty, enkä ehdi, näkemään, kuulemaan, tuntemaan tai muuten vain aistimaan ympärilläni olevaa maailmaa. Suorittaminen on minulle uusiutumisen este. En pääse kiireessä lähelle mitään uusia aistiärsykkeitä, jotka ovat ahaa-elämysten ja ideoiden edellytys.
Minulla on pakonomainen tarve uusiutua, luoda uutta, kehittää ja kasvaa ihmisenä. Se tulee minulta luonnostaan ja se on osa minua.
Haluan aistia ihmisten olotiloja, nähdä ja kuulla mitä ympärilläni tapahtuu. Vain havainnoimalla pystyn viemään itseäni eteenpäin, olemaan läsnä siinä hetkessä ja sitä kautta synnyttämään jotain uutta.
Vaikka tänään vain suoritin ja puuskutin eteenpäin kuin höyryveturi, niin jotain silti jäi käteen: havaitsin ja opin itsestäni yllämainitut asiat. Eli joskus hyvä näinkin:)

Tästä on hyvä jatkaa...

maanantai 3. joulukuuta 2012

"War machine" rules!!!

Tänään paljastui heikkouteni. En tiedä johtuiko se äärimmäisen huonoista kolmen tunnin yöunista vai onko ylävartaloni lihakset ihan oikeasti niin heikossa kunnossa. Mene ja tiedä.
Oli niin tai näin, varmaa on se että CrossCore on huipputehokas treeniväline koko kehon lihaksille.
Jostainhan se aika omiin treeneihin on repästävä ja siihen olen varannut säännöllisesti nyt ainakin maanantain aamupäivät aikaa. Vaihtelua on olla edes joskus jonkun muun ohjaamalla tunnilla ettei aina ole itse se, jolla on tuulisuojat naaman edessä.
CrossCore, jopa "War machine"-nimelläkin tunnettu, kattooon, puolapuihin, rekkitankoon tai taljaan ripustettava "köysihärpäke" ottaa luulot pois treenaajaltaan.
Tänään 45 minuutin tunnilla tehtiin vain ja ainoastaan köysissä liikkeitä. Auts! Ja mä kun luulin että olen ihan kohtalaisessa kunnossa.
CrossCoren teho perustuu toiminnalliseen harjoitteluun voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta hyödyntäen ja kehittäen. Vastuksena on oman kehon paino, ei sen enempää.
Taasen tuli todistettua kuinka käytämmekään kehostamme vain murto-osan sen potentiaalisesta kapasiteetista. Meidän kehosta on vaikka mihin! Nyt salaa lähden harjoittelemaan roikkumisia ja leuanvetoja jotta saan uusia ärsykkeitä keholleni vanhojen jatkeeksi.
Tämä oli päivän parasta antia ja varsinkin kun oli taas se maanantai.

Mukavaa viikkoa!!

-H-
Käy kiinni!!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Positiivisten asioiden havainnointia.

Fillarini oli maastoutunut takapihalle muiden fillarien tavoin metrin korkuisen lumikinoksen alle. Ihmiset kaivoivat tienposkessa lapioilla autojaan lumihangesta tai vastavuoroisesti lapioivat itselleen parkkipaikkaa lumikasojen alta.
Tämä on sitä elämää lumikaaoksen keskellä.
Kävin tyttäreni kanssa ulkoilemassa puistossa, joka sekin oli hautautunut lumeen. Jouduimme tamppaamaan polun umpihankeen, jotta pääsimme liukumäelle saakka. Tyttäreni mielestä se oli hauskaa, äidin mielestä ei niinkään.
Elämässä joskus matka hidastuu. Eteen tulee esteitä tai jarruja. Tällä hetkellä yhtäkkinen lumentulo on ollut monelle shokki, johon ei oltu varauduttu näin nopealla aikataululla.
Mutta miettikääpä mitä tämä kaikki meille tuo tullessaan: muutosta!
Autojen kaivaminen lumihangesta antaa meille ylimääräisen happihyppelyn, vahvistaa lihaksia ja kuluttaa energiaa - toki se myös kuluttaa hermoja ja aikaa, jota muutenkaan ei ole liialti päivässä tuhlattavana.
Tarpominen umpihangessa taasen tekee samaa. Joudumme tekemään lihaksillamme enemmän töitä eteenpäin pääsemiseksi, joten kuntohan siinä kohoaa. Onko moittimista?
Joskus elämässä vaan on tilanteita, jolloin meidän on aurattava itse tiemme eteenpäin ja tehtävä oma polkumme, jota kukaan muu ei ole vielä kulkenut. Haasteita elämästä on löydyttävä muuten emme pääse eteenpäin, vahvistu ja kehity.
Olkoon tämä talvi minulle se haaste. Yritän löytää lumesta ja kaikesta tästä kylmyydestä mahdollisimman paljon hyvää, jotta kasvan taas ihmisenä yhden kinoksen verran.
Ja miettikääpäs, juokseminen umpihangessa vasta kehittääkin kuntoa ja vahvistaa lihaksia. Siitä jopa osaan jo nauttiakin!

Näillä siis mennään.



perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvisia mietteitä.

Nykyään kaikki tapahtuu vauhdilla. Myös vuodenaikojen vaihtelut. Syksy muuttuu talveksi päivässä. Maa mustasta valkoiseen siinä samalla.
Luontokin näyttää olevan tehokas, ilman aikailuja. Kertaheitolla kaikki vaan muuttumaan sen suurempia odottelematta.
On tässä sulattelemista. 48 tunnin aikana maa on saanut 30-40 cm lumivaipan ja kinokset tienposkissa kohoavat aina vain toinen toistaan korkeammalle.
Jotain positiivista tästä kuitenkin voi repiä, jopa tällainen kesäihminenkin. Ulkona ollut synkkyys kirkastui todenteolla ja lasten ihailtava riemu lumessa telmimisestä on tarttuvaa.
Kaukana ovat omat lapsuuden ja nuoruuden talvet, jotka vietettiin pitkälti lasketellen ja lautaillen. Viime aikoina olen saanut harvoin itseäni mäkeen, ehkä ihan jo sen takia että otan mieluummin alpit suksieni alle enkä tyydy mihinkään nyppylöihin.
Mutta ehkä tänä vuonna voisin kunnostautua talvi-ihmisenä. Viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa pulkkamäessä, kiikuttaa häntä laskettelemaan ja luistelemaan. Tehdä samoin kuin tein itse lapsena. Jotain hienoahan siinä oli. Nyt on siis aika ottaa uusiksi.

Lumista viikonloppua!

-H-



maanantai 26. marraskuuta 2012

Hierontaa.

Tänään kävin taas hierotuttamassa selkääni ja hartioitani. Viime viikkoiseen verrattuna tämän päivän kokemus oli suurimmalta osalta jo jopa miellyttävä ja rentouttava. Alaselkä ei enää tuntunut kipeältä - johtunee siitä etten enää linkuta jalkaani - ja muutenkin tuntui että edellinen kerta oli avannut pahimmat lihasjännitykset. Työsarkaa yhä kuitenkin on, sillä yläselkä, ja varsinkin lapaluiden seutu, on yhä työn ja tuskan takana ennen kuin se on täydellisesti rentoutunut. Jos tällaista tilaa voi edes saavuttaa...
Kaularangan ja niskan seutu jätettiin tänään pois ja pyysin hieromaan olkapäät. Ja käsittelyn tarpeessa ne olivatkin. Miten voin olla saanut ne niin jumiin ja niin kipeiksi?? Apua!
Onneksi tälle aamupäivälle, ennen hierontaa, osui sopivasti CrossCore-tunti, johon pääsin kerrankin osallistumaan asiakkaan roolissa, sillä nyt ei sitten kannatakaan huomenna tehdä mitään. Antaa lihasten palautua kovasta käsittelystä rauhassa ja treenataan sitten keskiviikkona taas.

Tällä kertaa en saanut neljän päivän päänsärkyä enkä niin kipeitä lihaksia etten voisi nukkua selälläni. Edistystä on siis havaittavissa :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Viikon paras treeni.

Ex tempore asiat ovat joskus niitä parhaimpia. Tänään tuli taas se todistettua.
Olin hiukan miettinyt ottavani viikonlopun niin rennosti kuin mahdollista. Levon kannalta. Mutta toisin kävi.
Ampaisin tänä lauantaina salille ja tein pitkästä aikaa niin hyvät treenit että leijuin ilmassa koko matkan takaisin kotiin.
Siis aivan supermahtavaa!!!!
Jokunen aika on vierähtänyt siitä kun keho saa niin uskomattoman endorfiinilatauksen. Olen joutunut himmailemaan polveni takia muutaman viikon ja siksi kovin rankkaa treeniä en ole vielä uskaltanut tehdä.
Tänään kuitenkin päätin kokeilla. Keho suorastaan vaati sitä, mieli jopa rukoili. Muu ei auttanut kuin antaa palaa.

4 min juoksumatolla (alkulämppä)
1 min tasajalkahyppyjä crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (9 km/h)
1 min tasajalkahypyt crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (10 km/h)
1 min kulmasoutu crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (11 km/h)
1 min kulmasoutu crosscore-naruilla
2 min juoksumatolla (11,5 km/h)
1 min punnerruksia matolla
2 min juoksumatolla (12 km/h)
1 min punnerruksia matolla
2 min juoksumatolla (12,5 km/h)
1 min linkkareita 8 kg kahvakuula käsissä
2 min juoksumatolla (13 km/h)
1 min linkkareita 8 kg kahvakuula käsissä
4 min juoksumatolla (palauttelu)

Se oli se noin puolisen tuntia, keho sai herätyksen taas siitä tutusta tunteesta kun sydän hakkaa, lihakset huutaa hallelujaa mutta vielä jokin outo ääni pyytää lisäälisäälisää. Ja mikä mahtavinta, mä pystyin juoksemaan!!!!

Siinä mietin sykkeen hakatessa rintakehässä että mitäs vielä. En voinut jättää hyvää draivia siihen, en tänään.

Siirryin vielä vapaapainoalueelle ja sieppasin tangon telineestä. Se oli kyykkyä, rinnallevetoa, työntöä ylös ja maastavetoa yhdellä jalalla.

Olin tyytyväinen itseeni. Täysin.

Näillä eväillä mentiin...



perjantai 23. marraskuuta 2012

Viikkorumba.

Takana viikko, jonka tekemiset olisi voinut jakaa useammalle viikolle. Näin yleensä käy kun palaa saikulta takaisin töihin, moni asia odottaa tekijäänsä. Eli taas olen tullut siihen tulokseen ettei sairausloma kannata lainkaan.
Maanantaina kävin hierotuttamassa selkäni auki. Edellisen viikon kinkatessa toispuoleisesti alaselkä oli -yllätys yllätys- todella jumissa. Tuskaisen 45 minuutin aikana mietin kuinka olinkaan laiminlyönnyt lihashuoltoani vuosien varrella. Ja minä olen itsekin vielä urheiluhieroja....
Selkäni ei ollut jumissa pelkästään viikontakaisen polviongelman takia, vaan selästä löytyi kaikki mielipahat, vastoinkäymiset, synnytyksen jälkeiset babybluesit, burnoutit ym. stressiä aiheuttaneet tekijät, joten onko ihmekään jos teki kipeää. Kipukynnykseni on aina ollut korkea, joten en pienistä inahda mutta nyt tuntui siltä että aivan kuin kehon haavat ja heikkoudet olisi revitty auki. Siitä seurasi neljä päivää kestänyt päänsärky, joka ei buranallakaan helpottanut. Jotain siis todellakin tapahtui, koko kehossa.
Tiistaina korkkasin parin viikon tauon jälkeen kahvakuulatreenit kun edessä oli tilaustunti yritysporukalle, joka oli kuulailemassa ensimmäisiä kertoja. Perusliikkeet tekivät hyvää itsellenikin ja polvi säilyi kivutta kaikissa liikkeissä. Kehoni ja mieleni tarvitsi juuri tätä, fiilis oli mahtava kun pääsi fyysisesti taas herättelemään kehoa henkiin.
Keskiviikkona tein 15 minuutin pikatreenin levytangolla etukyykyin ja yhdistelmäliikkein. Polvi kesti ja tuntui hyvältä, todellakin.
Torstaina hoidin alta pois viimeisen kerran pitkän tuntiputkeni, joka kattoi keskivartalotreeniä, spinningiä, crosscorea ja venyttelyä. Ensi viikolla hiukan helpottaa kun joulunajan aikataulut astuvat voimaan ainakin meillä päin.
Ja nyt tänään perjantaina, vietän vapaapäivää. Rentoutuen. Ilman stressiä. Olen ja ihmettelen. Lepään ja nautin jokaisesta hetkestä.

Ihanaa viikonloppua!!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nautiskelua.

Oli ihanaa herätä tänä aamuna kiireettömyyteen. Jäädä sänkyyn loikoilemaan ja muistuttaa itseään ettei tänään tarvinnut tehdä mitään tai olla missään.
Aamukahvikin maistui rauhassa nautittuna paremmalta, ja kun keho ja mieli saivat herätä vähän kerrallaan, päivä alkoi paljon paremmin.
Oleminen on joskus parasta mitä olla voi. Mutta jotta sitä osaisi arvostaa, täytyy elämän välillä olla kaaoottisen hektistä.
Tänä aamuna minä vain olin. Istuin tyttäreni kanssa kauan sohvalla peiton alla tuijottaen muumilaaksosta ohi kädessäni kahvikuppi, jossa hyppi iloisena laakson yksi asukkaista.
"Äiti, mitä me tänään tehdään?"
Taas tämä tuttu kysymys. Kun on kyse vapaapäivästä, niin aina tarvitsisi tehdä jotain. Nelivuotiaalle on vaikea selittää olemisen ihanuus kun tämän sielu ja sydän on täynnä tekemisen iloa ja uuden oppimisen paloa.
"Ehkä me lähdetään kohta ulos, siellä paistaa aurinkokin. Mennään ostaa meille kukkia keittiönpöydälle."
Vastasin hetken hiljaisuuden jälkeen johon neiti tokaisi topakkaasti.
"Mitä me sen jälkeen tehdään? Ei kukkien ostossa mene kauan."
Eli näin meidän sukupolven lapset ovat yhtä tehokkaan suorituskeskeisen yhteiskunnan kanssa. Pitää saada aikaan koko ajan jotain, ja paljon. Apua!
Kaikesta huolimatta, aikataulua ei ollut. Kellosta ei ollut tietoakaan. Kauniit ruusut löysivät tiensä keittiönpöydälle ja hyvällä ruualla täytettiin mahamme tänä perjantaina.

"Kun oppii olemaan, aivan hiljaa, saattaa kuulla ne kaikista syvimmät ajatukset joita mielemme prosessoi ja joita sydämemme tuntee." - Heidi-

Ihanaa viikonloppua!

torstai 15. marraskuuta 2012

Kohti uusia askelia...

Oi. Tänään kävin kokeilemassa uusia juoksukenkiä. Sovittelin muutamaa paria ja fiilistelin ne jalassa hetken mutta jätin silti vielä ne hyllyyn ja mietintään.
Olen aina luottanut vaistooni. Vahvasti. Jos jokin tuntuu oikealta niin sitä se sitten on. Jokin näissä lenkkitossuissa jäi mietityttämään. Ehkä se oli se että niissä luki made in Malaysia ja tuntuivat kovin heppoisilta. Hintaa kylläkin oli reippaasti yli toistasataa euroa mutta jokin jäi kaivelemaan. Onko nykypäivän lenkkitossutkin jo ihan sekundakamaa?? Eikö merkki enää kerrokaan varmaa laadun taetta vaikka valmistajan Asicsin muut käyttämäni tossut ovat vieneet minut mm. läpi maratonin ja treenikauden siihen päälle?
Nykyiset Nikeni ovat palvelleet minua enemmän kuin hyvin. En raaskisi missään nimessä niistä luopua mutta viimeinen voimassaolopäivä taitaa olla jo mennyt umpeen näiden tossujen kohdalla. Kilometrejä takana ties kuinka. Monia eri maita ja muutama maanosa. Joutavat siis eläkkeelle.
Nyt sitten tarttis luopua vanhoista ja antaa tilaa uusille.
Joku pitää minua varmana tapauksena hoitoon kun kerron että kiinnyn äärimmäisen syvästi lenkkitossuihini. Mutta onko se mikään ihmekään jos niiden kanssa taivaltaa satoja kilometrejä, vuodattaa paljon hikeä ja ehkä kyyneleitäkin, sekä sydän mukana vahvasti pumppaillen. Lenkkitossuissa on aina paljon mukana elämää, ne ovat osa sitä ja ilman tossujani tuntisin itseni vajaaksi. En edes osaa ajatella elämää ilman niitä.
Nyt kun polvikin alkaa pikkuhiljaa antamaan merkkejä paranemisesta niin tulen varmasti palkitsemaan sen uusilla juoksukengillä. Se on ne ansainnut!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tasapainotyynyilyä ja kahvakuulaa

Eilisen lääkärikäynnin jälkeen tuli sellainen olo, että mitä tässä nyt odottamaan neuvoja ja apuja kun niitä ei näytä tulevan, joten päätin sitten itse tarttua toimeen.
Eli yhä edelleenkään en tiedä mitä polvelleni tapahtui viikko sitten keskiviikkona. Ei osannut lääkärii vieläkään kertoa mitään muuta kuin että katsellaan tämä viikko ja mietitään sitten uudelleen. Hah!
Mutta omapahan on polveni ja teen kaikkeni että saan sen kuntoon niin pian kuin mahdollista.
Tänään siis tartuin toimeen.

Raahasin eilen työpaikaltani kotiin lainaan tasapainotyynyn. Tämä tyyny on oivallinen väline kaikella mahdollisella tavalla ja ei ihan turhakaan, jos fysioterapeutitkin käyttävät sitä erilaisissa kuntoutuksissa.
Kovin paljon en vasemmalla polvellani pysty vielä tekemään mutta sen verran kuitenkin, että pystyin hakea tasapainoa tyynyn päältä seisten. 1-2 minuuttia kerrallaan, niin molemmilla jaloilla yhtäaikaa kuin erikseen. Sain loistavasti aktivoitua niin alaraajojen kuin keskivartalon lihaksia.
Tästä innostuneena päätin myös herätellä viikon tauolla olleet ylävartalon lihakset. 10 kg:n kahvakuula oli oikea väline tähän ja siitä syntyi seuraavanlainen treeni:

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös kuulalla 10 x 3 (molemmat kädet erikseen)

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Hauiskääntö kaksin käsin 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Työntö ylös rinnalta molemmat kädet kuulassa kiinni 20 x 3

Tasapainotyynyilyä 1-2 min

Ranskalainen punnerrus pään takaa kuulalla 20 x 3

Teki hyvää pienen tauon jälkeen ja täytyy sanoa että polvessa tyynyn päällä oleminen tuntui hyvältä.

Tästä on hyvä jatkaa...
Tyttäreni halusi liimata hymynaaman piristämään äidin päivää.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Muutoksen voima.

Uskomatonta kuinka pienillä asioilla saamme muutoksia aikaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
Havaitsin tänään tilanteen mihin syyllistymme lähes jokainen meistä arjessa. Päivät toistavat itseään. Tapamme toimia pinttyvät aivokuoremme väliin niin tiiviiksi kerrokseksi ettemme edes tajua sitä kuinka sama kaava toistuu viikosta, kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen. Tai ehkä lopun elämämme.
Muistan lupaukseni itselleni tämän vuoden alussa että joka päivä tekisin jotain sellaista joka johtaa tavalla tai toisella muutokseen. Ja yleensä tämä tarkoittaa jotain uutta ja poikkeavaa normaalista toiminnastamme.
En ihan joka päivälle ole onnistunut uusia tapoja ja asioita ujuttamaan mutta nyt polviongelman myötä ymmärrän kuinka vahva muutoksen voima voi olla.
Jo se että arjestamme tulee yhtäkkiä erilaista, tekee huomattavan muutoksen. Saatikka ihmiselle, joka on tottunut kävelemään pika-askelin joka paikkaan, vauhdin hidastuminen yli puoleen muuttaa kummasti perspektiiviä.
Kävelemme elämässä monesti laput silmillä. Näemme sen minkä olemme tottuneet näkemään suhteutettuna siihen elämänrytmiin jossa elämme.
Mutta nyt, kun oma vauhtini on hidastunut niin paljon että joudun jo pakostakin havainnoimaan ympäröivää maailmaa uudella tavalla, niin myös näen aivan uusia asioita. Näin vahvasti muutokset, jopa pienetkin, saavat aikaan muutoksia elämässämme ja ajatuksissamme.
Tuskin olisin huomannut tänään ohimenevää keski-ikäistä naista, jolla oli toisessa kädessä kyynärsauva ja toisessa kaksi painavaa kauppakassia. Normaalissa arjessa en olisi ehkä jäänyt miettimään mikähän hänen jalkaansa vaivaa. Tai jäänyt tuijottamaan tarkemmin vanhaa mieshenkilöä, joka siirrettiin apuhenkilön voimin invataksiin pyörätuolista.
Hyvin usein arjessa, joka toistuu samanlaisena liiankin pitkään, tulemme sokeiksi asioille, joita ympärillämme tapahtuu. Muutos on joskus enemmänkin kuin tervetullutta, jotta avaisimme sokeat silmät uusille mahdollisuuksille ja mahdollisille muutosten tuulille.

Vain muutos tuo mukanaan muutosta.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Arvojärjestysajatelmia...

Mietin eilen laahustaessani polvi paketoituna kauppaan että kuinka olenkaan ollut onnellisessa asemassa sen suhteen etten ole koskaan eläessäni tarvinnut kyynärsauvoja, minulla ei ole koskaan murtunut kättä tai jalkaa, tai saatikka jouduttu sen suuremmin mitään operoimaan. Vielä.
Mietin myös samalla kun harkitsin jokaisen askeleen huolella minimoidakseni kivun vasemmassa polvessani, että kuinka rajoittavaa elämä onkaan raajarikkona.
Reilut kymmenen vuotta sitten muistan kärsineeni polviongelmista edellisen kerran. Se taisi olla silloin oikea polvi. Jouduin pitämään taukoa juoksemisestakin jonkin aikaa mutta palasin lenkkipoluille entistäkin vahvempana.
Mutta mitään se ei ollut verrattuna tähän olotilaan, nyt en kertakaikkiaan pääse kunnolla kävelemään. En uskaltanut edes kauppaan lähteä ilman tukisidettä polven ympärillä. Pelkäsin lyyhistyväni kesken matkan polven pettäessä alta, ja matkaa oli vain se muutama sata metriä.
Alan vakaasti olla sitä mieltä että etummainen ristiside on vaurioitunut, oireet alkavat viitata siihen suuntaan. Polven lonksuminen, polven altapettämisen tunne ja se, että lukkotila on myös päällä aina noustessa ylös seisomaan.
Olen kokenut vuosia kipuja selkäni takia ja nyt huomaan kuinka helposti unohdanmme arvostaa elämäämme silloin kun mistään ei kolota tai kipuile.
Ja kuinka tärkeä onkaan toimintakyky, ja se, että pystyy liikkumaan, urheilemaan, esim. juoksemaan, haastamaan itseään niin fyysisesti kuin psyykkisesti kehon toiminnan kautta.
Asiat voisivat olla huonomminkin joten en valita tämän enempää. Otettakoon tämä taas opettavana esimerkkinä siitä että mikään ei elämässä ole 100 % varmaa, mitä tahansa voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä, niin hyvää kuin pahaa. Ratkaisevaa jatkon kannalta on asenne, miten suhtautua äkkinäisiin tilanteisiin, joita ei osaa odottaa. Kaikki negatiivinenkin voidaan kääntää positiiviseksi. Näin olen elämässäni tähänkin asti tehnyt.
Ei voi kokea onnistumisia ilman pettymyksiä. Ei ole iloa ilman surua. Eikä ylämäkeä ilman alamäkeä. Näin se vaan menee.
Ja lenkkitossut tuntuvat taivaalliselta jalassa kun seuraavan kerran ne pääsen jalkaani solmimaan...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Polvipulma jatkuu...

Revin teipit pois eilen illalla. Ei turvotusta eikä muutakaan näkyvää vammaa havaittavissa. Itseasiassa polven olo parempi teipittä liikeratojen päästessä paremmin toimimaan. Pyrin pitämään normaalit liikeradat yllä niin paljon kuin mahdollista.
Yöllä polvi sai levätä ja lepotilassa kaikki tuntuukin hyvältä jos asento polvelle on oikea mutta taas kävellessä tai muussa rasituksessa kivut ja olotila polven altamenemisestä palaavat heti.
Eilisiltana ahmin kirjallisuutta ihmisen anatomiasta ja kehon toiminnasta miettien mistä polvikivut voisivat johtua. Googlasin myös mahdollisimman tarkkaan netinkin läpi josko jotain ahaa-elämyksiä olisi löytynyt mutta ei, sama epätietous yhä vallallaan.
Olen aina ollut tämä vaikeasti analysoitava ja diagnosoitava tapaus. Ne harvat kerrat kun lekurille joudun lähtemään en olekaan niitä "suoraan oppikirjasta"-tapauksia.
Kyllä tämä liikkumaan tottuneelle ihmiselle on aikamoinen takapakki.
Kylmägeelin voimalla ja mahdollisimman vähällä rasituksella jatketaan.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Vinksin vonksin väännöksillä.

Voi turilas. Tänään sitten oli pakko raahautua raajarikkona lääkärille polveani näyttämään meinaan eihän tämä olotila tästä ainakaan hehkeämmäksi ollut yön aikana muuttunut.
Oli vielä vapaapäiväni ja toki vapaapäivänä olisi kiva tehdä muutakin kuin odotella lääkärinvastaanotolla tuomiota. Ei siitä kahdesta ja puolesta tunnista yhtään sen viisaammaksi tullut, sillä yhä edelleenkään en tiedä mikä on revähtänyt, missä ja miten. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään vammaa, sen osasin itsekin tulkita, kaikki näytti juuri siltä kuin pitikin. Mutta silti kilometrin kävelyn jälkeen kipu alkaa olla niin kiusallinen ettei tee muuta mieli kuin istahtaa alas lepuuttamaan ja rauhoittamaan jalkaa. Pelko polven altapettämisestä on aika suuri. Polvi ei vaan kanna.
Tässä herää kysymys että onko polvi itsessään se ongelma vai onko ongelma enemmänkin polven ympärillä olevat tukilihakset ja niiden kiinnityskohdat, joille on tapahtunut jotain? Tätä olen miettinyt alusta alkaen.
Aion selvittää tämän tavalla tai toisella.
Nyt siis lepoalepoa ja lepoa.


torstai 8. marraskuuta 2012

Teipattuna.

No niin. Pääsinhän minäkin siitä sitten vihdoin ja viimein osalliseksi. Kinesioteippauksesta meinaan. Vasenta polveani koristaa kivan sininen teipattu alue tukemassa polveani, jossa tapahtui eilen jotain tuntematonta.
Olin lähdössä pois töistä ja kiireellä kipitin portaat alas hakemaan tavaroitani ja yhtäkkinen väistöliike sai aikaan sen että kuulin vasemmasta polvesta revähdyksen äänen ja tunsin lievän vihlaisun.
Lähdin kävelemään kotiin ja tunsin kuinka kipu yltyi kävellessä ja olotila polvessa vaikutti aina vaan enemmän epävakaammalta.
Ilta meni ihan ok, kivun ja polven jomotuksen ollessa läsnä lievänä mutta tänä aamuna herättyäni tajusin että eihän pitkään kävelystä tulisi tänään juuri mitään. Kivut alkoivat heti.
Kävelin töihin ja puolessa välissä vajaan kilometrin matkaa kyyneleet tulivat silmiin ajatuksesta ja tuntemuksesta että kohta polvi pettää alta.
Kuin tilauksesta työpaikkani yksi hieroja sattui juuri kävelemään ohi. Olin tätä toivonutkin koko matkan töihin että saisin jonkun avun alkuun heiltä kinesioteippauksen kautta. Toive toteutui täysin.
Mitään ei vielä selvinnyt polven ongelman todelliseksi syyksi, sillä oireilu on hiukan omaperäistä, mutta nyt tässä päivän mittaan olen yrittänyt selvittää oireiden perusteella mistä on kyse. Viittaisi ristisidevammaan, revähdykseen tms.
Teippauksesta on ollut jonkinlainen hyöty sen suhteen että uskallan varata jalkaan enemmän kuin aamulla mutta suoraksi en yhä edelleenkään pysty vasenta polveani suoristamaan joten jotain siellä on vialla.
Nyt nukutaan yön yli jalka parin tyynyn päällä koukussa ja mietitään aamulla mitä tehdään. Taitaa tulla lääkärireissu. Reissu joka olisi kyllä pitänyt tehdä jo tänään.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Keho kuulolla kehon kielellä.

Hmm. Mielenkiintoista.
Viikonlopun jälkeen lihaksissa tuntui. Tuntui todellakin, varsinkin lihakset joita en ole tainnut käyttää kovin aktiivisesti viime aikoina. Jopa jänteetkin kipuilivat polvitaipeissa ja reiden sisäosat tuntuivat repeävän liitoksistaan minä hetkenä hyvänsä.
Oli siis taas viikon alku ja se monien inhottu maanantai, joka aika nopeasti kääntyikin tiistaiksi.
Omaan maanantaihini kuuluu lähes aina klo 7.30 pilates-tunti. Myös tämän viikon maanantaina. Maanantaihini kuuluu myös monesti kahvakuula-tunti, jonka tänä maanantaina jouduin jättämään väliin. Rehellisesti sanottuna en olisi päässyt kovin montaa kertaa matolta ylös kuulan kanssa. Koko keho oli niiin kokonaisvaltaisessa "kiputilassa". Oli siis tehtävä jotain muuta, joten valitsin juoksumattotreenit. Ja se teki hyvää.
Tiistaihinikin kuuluu yleensä jotain omaa treeniä mutta tänä tiistaina oli jätettävä väliin. Oman kehon kuuntelu on ollut aika lailla pramilla viime aikoina ja sen kautta kumpuava hyvinvointi on tuntunut hyvältä.
En halua liikunnan ja treenien olevan mikään pakkomielle tai ylisuorittamista, vaan haluan jokaisen treenikerran sydämellä tehtynä <3, kirjaimellisesti.
Näillä siis mennään.



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rankan viikon rankka lopetus.

Mennyt viikko on ollut täynnä minuuttiaikataulua, "lievästi" kohonnutta stressitasoa ja tekemistä, jonka olisi ylipäätään voinut jakaa useammalle viikolle jos olisi ollut järkevä. Mutta en sitten näköjään ollut järkevä.
Viikon takainen flunssa piti minut poissa fyysisestä rasituksesta aina torstaille saakka ja loppuviikko huipentui mahtavaan koulutustapahtumaan, jonka väenpaljous yllätti kaikki.
Jos ja kun saman katon alle ängetään, tai päästetään melkein 250 liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaista niin energialataus ei voi olla muuta kuin kattoahipova ja käsinkosketeltava.
Itse satsasin eilisaamun uusien treenitapojen poimimiseen ja ahaa-elämysten herättelyyn. Ahmin tietoa ja taitoa crossfit-tyyppisestä treenauksesta ja jotta se olisi sitä itseään, sehän oli itse testattava. Räjähtävää voimaa ja kestävyyttä koeteltiin koko aamupäivä ja lopputulos oli se että nyt ei juuri tarvitse mitään kummempia tehdä tänä sunnuntaina kun paikat on niin kipeenä. Hyvällä tavalla!
Kiitos Kimmo hienoista aamupäivän treeneistä!!
Itse sain myös osani kouluttajana ja ehkä tärkein juttu itselleni oli työssäjaksamista käsittelevä luento, jonka pohjasin liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisten uupumiseen ja omiin kokemuksiini siitä.
Menneen viikon jälkeen tämä tuli itsellenikin muistutuksena siitä että "slow down" on joskus ihan hyvä käsite.
Kaikki se positiivinen energia ja kaikki se intohimo liikuntaa ja hyvinvointia kohtaan näkyi eilen kaikkialla. Aivan mieletöntä!!!
Kiitos kaikille kanssaolijoille ja kiitos uskomattoman upeasta gaalaillasta järjestäjille!!

Me kyllä osataan!!!!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

60 minuutin bonus.

Olin unohtanut aivan täysin kellojen siirtymisen talviaikaan. Aamulla herätessäni klo 8.44 sanoin tyttärelleni että äiti lepää vielä hetken.
"Sä oot nukkunut jo vaikka kuinka kauan", kuului vastaus.
Aamu oli kyllä kieltämättä tuntunut pitkältä, myönnetään. Asian kuitenkin selitti keittiön seinäkello, joka näytti melkein kymmentä.
Aivan, talviaika. iPhoneni oli muuntautunut talviseen aikaan itsestään mutta keittiön kello tietenkään ei.
Mikä mahtava tunne oli saada päivään 60 minuutin bonus (mikä kylläkin otettaisiin takaisin taas keväällä) - ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko.
Ei hassumpi päivä lainkaan.
Flunssainen olokin alkaa jo hellittää, joten taidan olla teräkunnossa taas huomenna töihin.
Ihana sunnuntai. Ihana aurinko. Ja ihanat ylimääräiset 60 minuuttia viikonloppuun.

Todellakin!!!!!!!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lepotilassa.

Se olisi sitten flunssa. Taas.
Nokka tukossa. Lihassärkyä. Pääkipua. Oireet alkoivat jo keskiviikkona ja pahenivat torstaina spinning-tunnin jälkeen. Eli järjellä ajateltuna tunti olisi pitänyt jättää ohjaamatta.
Parin viime vuoden aikana olen oppinut hidastamaan tahtia, jättämään treenit vihdoinkin väliin flunssaisena ja antamaan keholleni sen tarvitsemaa lepoa. En ole sittenkään se supernainen, joka pystyisi kaikkeen. Damn!
Kuormitustila on kiireen keskellä viime aikoina ollut pykälän verran korkeammalla kuin normaalisti ja siitä on seurannut jonkin aikaa jatkunut väsynyt olotila.
Seurauksena flunssa. Hoitokeinona lepo. Ja piste.
Puolikuntoisena treenaaminen ei ole millään tavalla kehittävää, ei lihaskunnolle, kuin ei myöskään kestävyyskunnolle.
Keho menee helposti sitä itseään kuluttavaan tilaan, ylikuormitukseen, jolloin kunto alkaa heiketä, ja kaikki treenaaminen alkaa kääntyä itseään vastaan.
Energian tarve flunssaisena kasvaa ja siksi onkin tärkeää syödä riittävästi, vaikka ruoka ei aina maistuisikaan. Monesti luullaan että vain hiilihydraattien lisääminen flunssaisena auttaa pitämään energiatasoa riittävänä, mutta proteiinien saanti on yhtä tärkeä. Ehkä jopa tärkeämpikin jos haluaa säilyttää lihaksensa.
Kehon alkaessa taistella flunssaa vastaan rasvavarastojen ja lihasten proteiinien käyttö lisääntyy, joten pelkällä mehukeitolla ei flunssaa nujerreta.
Viikon kestävällä flunssajaksolla lihasvoima saattaa heiketä jopa 10 %, lihaskestävyys 15 % ja hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta jopa 25 %. Eli vieläkö kannattaa lähteä rehkimään?? Ei todellakaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Sydänlihastulehdus voi vaania nurkan takana jos ei anna keholleen armoa, ja seuraukset saattavat olla jopa kohtalokkaita. Vaikka kuinka söisi ties mitä dropseja purkista, niin mikään niistä ei kuitenkaan korvaa kunnon lepoa.

Ps/ Tiinalle kiitos ihanista villasukista, nyt ovat tarpeen :)

Näillä kelpaa köllötellä sohvan nurkassa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pienistä iloista kasvaa suuria puroja.

Mistä lähtien me aikuiset emme enää osaa nauttia ensilumesta lasten tavoin? Mistä lähtien jäätelöannos ei ole enää se elämää suurempi elämys?
Ihailevin katsein seurasin tänä aamuna nelivuotiasta tytärtäni, joka roikkui ikkunalaudalla haltioituneena ensilumesta. Maa oli muuttanut väriään yön aikana ja ihmetys oli suuri kun havaittiin valkoinen lumivaippa tienposkilla ja nurmikoilla.
"Voiko nyt mennä tekemään lumiukkoja?"
"Ei kulta vielä."
"Milloin sitten?"
"Lunta pitää tulla lisää."
"Milloin sitä tulee?"
"En tiedä."
"Miten niin et tiedä? Äidit tietää aina kaiken!"
Hah. No, melkein kaiken.
Lapsilla on vielä mahdollisuus luoda ympärilleen maailma, jossa moni asia tuntuu vielä uudelta ja ihmeelliseltä.
(Ja äidit ovat vielä neljävuotiaan silmin kaikkitietäviä tietotoimistoja!)
Ensilumi oli omassakin lapsuudessani se ihmetys. Siitä nautittiin täysillä, otettiin kaikki irti kaikella mahdollisella tavalla. Kunnes aikuisena aloin inhota talvea - varsinkin seitsemän ulkomailla asutun vuoden jälkeen - ja tulin "allergiseksi" kylmälle.
Tässä sitä taas ollaan, talven kynnyksellä, miettien että miten tästä jälleen kerran selvitään.
Ensilumi. Auringonpaiste. Lähes vapaapäivä. Ja kuppi kuumaa kahvilassa tyttäreni kanssa tekivät päivän. Kaikella ilolla ja ihmetyksellä itsekin yritin siihen asennoitua.
Suuri kiitos kuuluu tästä tyttärelleni, jonka kautta saan kipinän aina tavalla tai toisella hyviin asioihin. Lapsen aito ilo ja onni ovat ihailtavia, niistä ammentaa itsekin monesti positiivista energiaa.
Tänään ei siis treenata. Tänään ihmetellään ja kummastellaan, nautitaan lapsen tavoin pienistä ilon aiheista ja tehdään niistä suuria.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Älä nuku mahdollisuuksiesi ohi.

Joskus aikataulujen muutos voi aiheuttaa paljon positiivisia asioita. Kuten tänä aamuna.
Kello oli puoli kahdeksan ja yhtäkkiä minulla olikin aikaa aloittaa päiväni tunnin treenillä. Tällä kertaa tein sen juoksumatolla pidemmän kaavan kautta.
Aamun eka asiakkaani oli siirtänyt treenit tuonnemmaksi, joten päätin hyötyä tilanteesta ja puristaa hikeä pintaan edellisen päivän treenien tapaan. Sieppasin mukaan kollegani Mian, jota ei tarvinnut toista kertaa pyytää. Motivaatio voi olla joskus kaksinkertainen kun on treenikaveri mukana yksin puurtamisen sijaan.
Aamun treenit ovat niitä parhaimpia. Kehoni on luotu niin että siitä lähtee valtava määrä potentiaalia aamun ja aamupäivän aikana. Minut näkee hyvin harvoin treenaamassa ilta-aikoihin. Ja harvoin tarkoittaa melkein ei koskaan.
Herään mielummin ennen kuutta juoksemaan tai salille kuin jään väsyneenä töiden jälkeen tekemään saman. Toki aamullakin väsyttää herätessä useissa tapauksissa mutta väsymys on erilaista. Aamuväsymys on korjattavissa melkein aina mutta illalla havaitsee pelin monesti menetetyksi.

"Aikanen lintu madon nappaa."

Mikä sinun kehosi luontainen rytmi on?

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tehotreeni intervalleilla.

Minun maksimi oma aika jäi tänään 45 minuuttiin. Miten itse hyödyntäisit tämän minuuttimäärän jos siihen pitäisi sisällyttää äärimmäinen hikoilu ja hengästyminen, hapotus lihaksissa ja vielä suihku sekä täys tällinki lopussa?
No, se onnistui minulta tänään näin.

5 min hölkkää juoksumatolla
1 min heilautuksia 12 kg:n kahvakuulalla
2 min juoksua juoksumatolla nopeus 11km/h
1 min tasajalkahyppyjä 8kg:n kahvakuula sylissä
2 min juoksua juoksumatolla nopeus 11,5km/h
1 min tasajalkahyppyjä 8kg:n kahvakuula sylissä
2 min juoksua juoksumatolla nopeus 12km/h
1 min punnerruksia polvet maassa
2 min juoksua juoksumatolla nopeus 11km/h
1 min linkkareita vatsalihaksiin 6kg:n kahvakuula käsissä
2 min juoksua juoksumatolla nopeus 10km/h
30 sek punnerruksia ja 30 sek linkkareita
5 min juoksua 10km/h

Se oli se melkein puolituntia, jokainen minuutti tehokäytössä, sitten suihku ja olin valmis. Ja voi että kuulkaas teki terää! Suosittelen :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Tavoitehakuisuutta.

"If you don't know where you are going, it's possible that you end up being somewhere else."

Airotta soutaminen tuskin vie meitä ketään rannalle, jota tavoittelemme. Tuulen suunta hyvin harvassa tapauksessa sopii niin hyvin kohdilleen, että vene lipuu juuri oikeaan satamaan. On siis parasta tehdä suunnitelma mahdollisia virtauksia ajatellen, piirtää kartta ja siepata airot käsiin.
Tänään otin itselleni aikaa kesken päivän ja lähdin heiluttelemaan kahvakuulaa ryhmäliikuntatunnille. Tästä on tullut jo perusmaanantainen rutiini ja kylläpä tekee hyvää.
Nykyään en omaa enää vakituista kahvakuulatuntia ihan tarkoituksella, säilyypähän mielenkiinto paremmin kuulan heilutteluun omalla ajalla.
Olen miettinyt viime aikoina, taas jälleen kerran, paljon asioita, jotka minua liikuttavat, motivoivat ja saavat ylittämään mukavuusalueen aina vaan uudelleen ja uudelleen.
En tavoittele mitään tiettyä lihasryhmän muokkausta (paitsi kauniita ja kiinteitä pakaralihaksia!!!) vaan tavoittelen kokonaisuutta. Rautaista lihasvoimaa ja -kestävyyttä, ja sitä että saan vielä tässäkin iässä sanoa itselleni olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan.
Olen panostanut viime aikoina paljon lihaskuntoon mutta juokseminen on jäänyt vähemmälle. Taannoisen maratonin jälkeen kärsin yhä ajoittain lonkka- ja reisikivuista. Nämä eivät ole kuitenkaan syitä vähäiselle juoksuharjoittelulle vaan suurin syy on tavoitteen uupuminen.
Taidan kuitenkin loppupelissä olla se ihminen, joka motivoituu kaikista parhaiten haasteista, oli se sitten maraton tai mikä tahansa muu syy. Huvin ja nautinnon vuoksi voi juosta jonkin aikaa, mutta pidemmän päälle "airoton olo" alkaa tökkiä. Nyt siis mietin seuraavaan juoksutapahtumaan osallistumista kevättä ajatellen - kuntouttaen oikean jalkani siihen mennessä.
Liikunta on minulle sydämen asia. Se on asia, joka tuottaa minulle valtavasti mielihyvää. Se pitää minut hyvällä tuulella, energisenä, nälkäisenä ja tavoitehakuisena. Joka ikinen hikipisara, joka ikinen irvistys, joka ikinen lihaskipu - kaikki ovat sen arvoisia.

Mikä on sinun motiivisi liikkua?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Elämän palapeli.

Viime aikoina viikonloput ovat olleet minulle luovuuden lähteitä. Jo useampana sunnuntaiaamuna olen saanut aivan yhtäkkiä loistavan idean, jonka toteuttamisprosessin olen laittanut siltä seisomalta käyntiin.
Viimeisin tuli viikko sitten sunnuntaina, hampaita harjatessani. Tänään, viikko jälkeen päin, sain vahvistuksen sen toteutuksesta. Kylpyhuoneemme taitaa olla oikea ideapaja.
Elämä on kuin suuri palapeli. Paloja löytyy sieltä täältä, sikin sokin. Joillakin paloilla on ratkaiseva merkitys kokonaiskuvan kannalta, jotkut palat luovat siltoja eteenpäin ja vahvistavat jo olemassa olevia kokonaisuuksia.
Joskus tuntuu että jokin pala on hukassa liian kauan aikaa estäen ratkaisua tai prosessin etenemistä. Tai joskus sitä yrittää väärää palaa väkisin väärään paikkaan.
Elämä on todellakin kuin suuri palapeli, joka toimii juuri näin.
Pala palalta luomme kokonaiskuvaa elämästämme, ja pala palalta eheytämme sitä entisestään.
Uskalla etsiä, mutta vielä enemmän, uskalla löytää ja hypätä täysillä mukaan.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja energistä alkavaa viikkoa <3

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vatsalla on väliä!

Joku viisas kertoi minulle joskus yksinkertaisen totuuden:
"Your run is as strong as your core muscles."
Eli jokainen juoksusi on yhtä vahva kuin keskivartalon lihaksesikin.
Tätä olen miettinyt monesti ja tullut siihen tulokseen, että se pitää täysin paikkaansa.
Tätä mietin myös tarkkaan juostessani pari kuukautta takaperin 42,195 kilometrin matkaa.
Vedoten taustaani selkärangan skolioosista ja välilevynpullistumasta, olen siis kärsinyt paljon selkäongelmista vuosien varrella. Ne ovat myös monesti olleet esteenä juoksuharjoittelulle. Nyt voin kuitenkin ensi kertaa todeta, että hyvä tuki keskivartalosta oli varmasti yksi syy muiden joukossa, että pääsin maaliin saakka vaikka toinen jalka sanoi lähes täysin sopimuksen irti yhteistyöstä. Ryhti säilyi hyvänä, hartiaseutu rentona, lantio suht oikeassa asennossa polviongelmista huolimatta ja hengitys kulki helposti loppuun saakka. Kiitos keskivartalon tukilihaksille, kiitos pilatekselle ja kahvakuulalle!!
Ensimmäistä kertaa voin myös todeta, että jopa vatsalihakseni olivat kipeät tunteja kestävän juoksun jälkeen. How great is that!!
Tänään taas fiilistelin juoksulenkillä. Lähdin kuin päätön kana juoksemaan johonkin suuntaan ilman mitään sen tarkempaa suunnitelmaa. Vain tunnustellen miltä juoksu tuntui. Vauhti oli sen verran luja, että yllätyin itsekin kuinka nopeaan taittui 8 km. Aamun kirpeä ilma tuntui jokaisella hengenvedolla ja täytyy sanoa, että vaikka melkein säällä kuin säällä ampaisen juoksemaan, niin silti kaipaan kesän lämpimiä ja valoisia aamulenkkejä, lintujen laulua ja luonnon vihreyttä. Oih voih...
Mutta näillä mennään ja otetaan irti kaikki syyssäästäkin.

"If you are waiting for perfect conditions, you will get nowhere."

Ihanaa viikonloppua jokaiselle joka vetää lenkkitossunsa jalkaan, ja myös heille jotka siitä haaveilevat!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Pysähdy. Kuuntele. Rentoudu.

Minä osaan sen! Osaan kuunnella. Osaan aistia ja tuntea. Osaan lukea omaa kehoani.
Mieli olisi tehnyt, kovastikin, vetää keskiviikkoon treeni - hikoilla oikein kunnolla, puskea lihakset äärirajoille ja herätellä uusia ahaa-elämyksiä, mutta jätin väliin.
Järki käski viettää lepopäivä, kehon viestit kertoivat samaa.
Ja minä osasin olla armollinen.
Väsyneellä keholla, väsyneillä lihaksilla ja mielellä ei kannata muuta kuin antaa itselle mahdollisuus levätä.
Ylikuormittuneilla lihaksilla ei saada juuri mitään hyvää aikaan, joten lepo on ainoa tapa palauttaa keho normaaliin energiatasoon ja kunto taas nousuun.
Lihashermotus vaatii lepoa kehittyäkseen, koko keho vaatii riittävää palautumista rankan treeniputken jälkeen.
Tämä lepopäivä viikon keskellä palkitsi itsensä torstaina, jolloin spinning-pyörän vastukset saivat kyytiä ja core-lihakset maksimoitiin ABS-tunnilla äärimmilleen yksinkertaisilla mutta tehokkailla liikkeillä tasapainotyynyllä.
Se on se torstai, aina kahdeksan jälkeen illalla kotiin laahustaessani, kassi täynnä hikisiä vaatteita, tunnen itseni voittajaksi. Viikko toisensa jälkeen!

Tästä alkaa minun viikonloppuni - tyhjentävästi rentoutuen! Nautin jokaisesta aikatauluttomasta minuutista ja pysäytän oman oravanpyöräni hetkeksi.
"Kuuntele kehoasi sillä sekin kuuntelee sinua."

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ylöspäin.

Viikonloppu meni taas pohdiskellessa syvällisiä. Niin tyypillistä minua.
Maanantaiaamu tuntui tuskalliselta. Sekin niin tyypillistä minua.
Mutta kas kummaa mitä tapahtuikaan kun sain pilatekset hengiteltyä ja kahvakuulat heiluteltua, olin kuin uusi ihminen. Olo oli vaan niin mahtava että mikään ei saanut murrettua fiilistä huonompaan suuntaan. Kevyehkössä endorfiinipöhnässä mentiin loppupäivä, samoin iltakin.
Elämä on yhtä kipuamista ylöspäin. Välillä nousemme jyrkännettä niin rajusti että jokainen askel eteenpäin on tuskan takana. Joskus taas tuntuu että askeleet vain lentävät porras portaalta kohti taivasta ilman sen suurempia ponnisteluja.
Oli niin tai näin, jokainen askel on kipuamisen arvoinen.
Syksy on sittenkin kaunista. Nautinnollista.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Muutosrintamalla.

Olen kuin kuka tahansa tavallisesta taatelintallaajasta, joka aika ajoin menettää motivaationsa ja kiinnostuksensa liikuntaan.
Poikkean kuitenkin normeista siinä etten jää missään nimessä "tuleen makaamaan". Lähden helposti heti miettimään ja etsimään uusia tapoja löytää motivaatiota ja kehittää omaa fyysistä kuntoa treenin alkaessa tökkiä. Olen aina liikkunut ja tulen aina liikkumaan ja siksi minulle on tärkeää että saan pidettyä itseni inspiroituna ja motivoituna, sekä jatkuvan kehityssuunnan ylöspäin.
Viime aikoina omat treenit ovat jääneet pikapyrähdyksiin salilla työpäivän lomassa mutta se alkaa jo tylsistyttää. Mieli ja keho kaipaavat vaihtelua, jotain uutta tai vanhan uudelleen aktivointia, herättelyä.
Power Plate on minulle entuudestaan tuttu laite. Olen käyttänyt sitä kireiden lihasten rentouttamiseen ja venyttelyyn, staattisiin pitoihin niin ala- kuin yläraajoihin mutta perjantaina pääsin työni puolesta uppoamaan siihen vielä hiukan syvemmälle niin että siitä avautuikin aivan uusi maailma.
Siis aivan mahtavaa!!!
Lauantaina tunsin kuinka lihakset eivät olleet aivan normaalilla tavalla kipeät vaan tuntuivat syvällä lihassoluissa saakka, kokonaisvaltaisesti - hiukan samalla tavalla kuin tehokas CrossCore- tai TRX-treeni.
Vanhojen asioiden uudelleen aktivoimisesta puheenollen, lauantai-päivänä päätin pulahtaa altaaseen. Repäisin sen 1000m ja täytyy kyllä nolona myöntää, että koville otti entisenä uimarina ja vesipalloilijana. Edellisestä kauhomisesta on aikaa todellakin vuosia.
Mutta mahtavaa oli. Ja mikä jälkiolotila!!! Kloorin tuoksu iholla ja raukeus. Tätä täytyy saada taas lisää :) Ja pian!

On viriteltävä taas evät käyttöön.