Juoksulenkki vieterit jalassa.

Sateen raikastama ilma houkutteli juoksulenkille heti aamuvarhain. Aikaa oli tänä aamuna rajoitetusti koska muut velvollisuudet kutsuivat tekijäänsä, mutta ripeälle 45 minuutin lenkille löytyi juuri sopiva hetki.
Jo herätessä olo oli hyvä, juuri sellainen kuin piti ollakin, että juoksusta tulisi kevyttä ja nautinnollista.

Rakastan olotilaa kun kehossa ei ole kipuja, lihasjännitystä tai muuta epämukavaa oloa, silloin tietää, että on mahdollisuudet kaikkeen.

Jo lenkin alussa tuntui kuin olisin juossut vieterit jaloissa. Jokainen askel oli kevyt, ilmava ja tasaisesti rullaava. Keskikehon lihakset antoivat juuri sellaisen tuen raajojen liikkeille kuin pitikin. Pystyin lisäämään vauhtia, koska "taloudellisesti" juoksu kulki kuin oppikirjasta. Mahtava fiilis! Melkein lensin.

Taloudellisella juoksulla tarkoitan sitä, että oikeat lihakset tekevät niille tarkoitettua työtä eikä lihaskireyden, kiputilan tms. vuoksi aktivoidu "vääriä" lihaksia, jotka väsyttävät jo alkuun koko juoksun.

Pehmeä hiekka on taivaallista juoksualustaa.

Siinä matkan varrella mietin myös sitä kuinka tärkeää juoksun tai muun treenin kannalta on oikea varustus. Kenelläkään ei ole hyvä mieli juosta, jos paita on liian lyhyt ja sitä joutuu nykimään alas jatkuvasti, tai "kaivamaan" takapuolien väliin menneitä alushousuja joka mutkan takana.
Merkillä ei ole väliä, tai onko merkkiä lainkaan, kunhan jokainen juoksemaan tai treenaamaan lähtiessä tuntee itsensä varmaksi niissä varusteissa, jotka on päälleen valinnut. Huomaamattaan viestimme kehon kielellä epämukavaa ja epävarmaa olotilaa esim. huonolla ryhdillä, kireillä lihaksillä tms. Ja siitähän ei hyvää seuraa.
Itselleni kävi juuri näin parisen viikkoa sitten kun lähdin juoksemaan. Satuin laittamaan päälle mustat caprimittaiset trikoot, joita käytän yleensä kahvakuulaa treenatessa. Housuissa ei ollut kuin yläresorissa leveä kuminauha, ei siis kiristysnauhaa lainkaan, ja koko juoksulenkin ajan jouduin nykimään vyötäröstä housuja ylöspäin. Estääkseni housujen jatkuvan valumisen, jännitin aivan vääriä lihaksia koko juoksun ajan, mikä toi mukanaan alaselkä kivun seuraavalle päivälle.
Eli väineillä on väliä, jos haluaa nauttia siitä mitä tekee.

Loppulenkkiäni kohti lentävä ja kevyt askel alkoi muuttua hiukan raskaammaksi. Mieleeni tuli entisen nyrkkeilyvalmentajani sanonta, jonka löysin eilen uudelleen.

"Don't wish it was easier, wish you were better". Eli suomennettuna, "Älä toivo sen olevan helpompaa, vaan toivo olevasi parempi"


Välttääkseni täydellisen romahduksen käytin apuna loistavaa kikkakolmosta eli mielikuvaharjoitusta. Palautin mieleeni vieterit lenkkareissa-fiiliksen, joka minulla oli aivan alussa. Aloin oikeasti ajattelemaan, että vieterit olisi ollut lenkkareissa ja pikkuhiljaa homma alkoi taas tuntua hyvältä. Keho alkoi mukailla aivojen antamaa käskyä ja "jouset" löytyivät taas. Askel lensi ilmavasti aina kotiovelle saakka, ja tunsin tehneeni taas jonkin saavutuksen. Henkisesti.

Hyvä juoksu, parempi mieli -- ja päivä meni leijuen:) Ei onneksi käynyt samalla tavalla kuin "tyypeille" jotka makasivat rannalla lenkkinsä jälkeen uupuneina, ilman vaatteita. Ja ilman vaatteita siksi koska ne ei vaan tuntuneet hyvältä päällä.