"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

maanantai 31. joulukuuta 2012

Kirkasta unelmasi ja suuntaa vahvana niitä kohti.

Otan askeleen eteenpäin. Otan toisen. Kolmannen. Kuljen pikkuhiljaa kohti unelmiani nopeammin kuin arvaankaan.
Tänään moni maalaa itselleen maailmaa kirkkain värein, ruusunpunaisin reunoin ja 100 % uskon voimalla itseensä ja siihen että näin tulee tapahtumaan. Ja varmasti osa onnistuukin.
Usko haaveisiin ja unelmiin lähtee sydämestä ja siitä tuntemuksesta että mikään este tai hidaste maailmassa ei voi olla niin suuri etteikö tavoite olisi saavutettavissa.
Mikä tavoite ikinä onkaan, niin tahtotila sen toteutukseen on oltava tuplasti suurempi kuin tahtotila tavoitteesta luopumiseen.Tahtotilan voimalla lyödään matalaksi esteet matkanvarrella ja painetaan kaasua hidasteissa.
Onko tämä tulevan vuoden asenne vai käytätkö kankeita kaavoja, jotka ovat jo aikansa eläneet, ja päädyt samaan lopputulokseen kuin muinakin vuosina?

"On uskallettava olla sitä mitä oikeasti olemme, eikä tyytyä siihen mitä luulemme että olemme."

Näillä sanoin lähtölaskentaan...

<3

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Loppuja ja alkuja.

Elämä on täynnä alkuja ja loppuja. Kun jokin päättyy niin on aivan luonnollista että jokin vuorostaan taas alkaa. Elämämme jaksottuu jo ajantajunkin suhteen tiettyihin sykleihin. On huomista. On ensi viikkoa. On ensi vuotta. Suunnittelemme ja teemme tarvittavat merkinnät tulevaisuudelle varmistaaksemme tehokuuden ja asioiden tapahtumisen mahdollisimman ajallaan.
Vuodenvaihde merkitsee meille monille joidenkin asioiden päättymistä. Vuodenvaihdetta pidetään hyvin usein uutena mahdollisuutena aloittaa uusi parempi elämä, luoda terveellisempi ja parempikuntoisempi minä ja valloittaa maailma edellistä vuotta mahtavammalla tavalla. Vanha vuosi on helppo jättää taakseen suruineen ja murheineen. Vuodenvaihde on jo rituaalisestikin oiva tilaisuus tehdä täyskäännös sille elämälle, joka ei ehkä tuota toivottua tulosta ja anna vastakaikua haaveilleen.
Mietin vuotta 2012, ja sitä mitä se on tuonut tullessaan ja vienyt mennessään. En ole enää vuosiin jaksanut tehdä kliseisiä "uudenvuodenlupauksia" vaan enemmänkin olen miettinyt sitä mitä edellisestä vuodesta on opittu ja mitkä asiat voisi seuraavana vuonna tehdä paremmin.
Muistan vuosi sitten sanoneeni itselleni että vuonna 2012 tulen tekemään joka päivä jotain sellaista, jota en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Tämä on pitänyt aika pitkälle paikkaansa, sillä olen pienillä asioilla saanut paljon uutta aikaan. Ne pienet asiat ovat olleet niitä pieniä muutoksia, joita olen ujuttanut arkeen vaivihkaa.
Mutta parantamisen varaa on. Paljonkin. Syksy oli stressaavaa aikaa. Kesästä puhumattakaan. Kamppailin lähes koko kesän epätietoisuudessa terveydentilani suhteen mutta onneksi asiat kääntyivät parhain päin ja selvisin säikähdyksellä. Moiset kokemukset opettavat ja kasvattavat, sekä pudottavat jalat maahan laittaen väkisinkin tajuamaan että mikään ei ole itsestäänselvyys. Ei ainakaan terveys. Vaikka kuinka eläisi terveellisen mallikkaasti, niin silti se ei aina ole tae siitä etteikö jokin vakava sairaus voisi iskeä.
Syksy meni liian stressin kahleissa. Tästä saan syyttää itseäni, sillä olisin voinut hiukan höllätä nyörejä ja antaa itselleni pidempää siimaa. Mutta tästä taas oppineena tein joulun alla itselleni selväksi ettei näin voi jatkua. Minun on opittava minimoimaan stressi, opittava suhtautumaan asioihin ei-niin-liian-vakavasti ja otettava enemmän aikaa itselleni ja rentoutumiseen.
Eläminen hetkessä on nykypäivänä jo lähes mahdotonta. Joudumme väkisinkin organisoimaan seuraavaa päivää, miettimään aikatauluja, milloin lapset haetaan päivähoidosta ja milloin itse pääsee vaikka lenkille. Elämme maailmassa, jossa ennakointi ja suunnitelmallisuus on lähes pakonsanelemaa. Loppukädessä se jopa palkitsee ja tekee elämästämme himpunverran helpompaakin.
Liika stressaaminen ja murehtiminen tulevasta on kuitenkin oma valinta, johon voimme jokainen vaikuttaa. On täysin turhaa yrittää olla yli-ihminen, joka jaksaa ja ottaa kaikki asiat hoitaakseen.
Turha pilata päivää murehtimalla seuraavan päivän tai viikon asioita, aivan täysin energian tuhlausta, sillä asioilla on aina tapana järjestyä joka tapauksessa.
Eli näin vuoden 2013 vuoden kynnyksellä en tee lupauksia vaan päätöksiä. Tai itseasiassa nämä päätökset ovat tehty jo ajat sitten.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, turhaa siis odottaa vuotta vaihtuvaksi jotta voi tehdä muutoksen asioissa, jotka eivät enää ole hyväksi havaittuja.

Olkoon tuleva vuosi jokaiselle täynnä uusia eteenpäinvieviä haasteita, mahdollisuuksia kasvaa ihmisenä ja tehdä mahdottomasta mahdollista. Rakkautta, iloa ja positiivista energiaa!

-Heidi-

lauantai 29. joulukuuta 2012

Elämää joulun jälkeen...

Sitä on. Siis elämää joulun jälkeenkin. Akut ladattuna. Mieli kirkkaana ja ajatukset täynnä uusia uskomattomia ideoita odottamassa toteuttamista. Mahtavaa!
Lähes viikon "loma" tuntui taivaalliselta. Pitkään nukkumista. Ei kiireen kiirettä. Mutta ennen kuin sitä aivan täysin olisi passivoitunut ja erakoitunut joulun mukana, minun oli lähes välttämätöntä herätellä mieltä ja kehoa työnteolla joulun välipäivinä. Teki sitten todella terää!!!
Boosterina aineenvaihdunnalle ja kinkun sulatukselle vedin syntymäpäivieni kunniaksi loppuviikkoon myös tehotreenit kahtena päivänä niin että koko kroppa sai kertaheitolla täyspuudutuksen - nyt sitten kävellään portaita irvistellen mutta hymyssä suin. Tätä mä tarvitsin just nyt!!!!

Koko keho kiittää ja mieli hymyilee tyytyväisenä!!

"Se joka luulee saavansa aikaan jotain uutta vanhoilla kangistuneilla kaavoilla, on väärässä."

Ota siis varaslähtö vuoteen 2013 ja muuta treenitapojasi JO NYT!!! Vain muutos tuo mukanaan muutosta.

Energistä loppuvuotta kaikille!

- Heidi-

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kyytiä kinkulle.

Jouluna on aikaa. Ottaa iisisti. Katsoa koko vuoden edestä televisiota. Istua rauhassa. Nukkua pitkään. Leikkiä ja heittäytyä lapseksi. Ulkoilla. Mutta jouluna on myös aikaa huolehtia itsestään.
Minulle itsestään huolehtiminen oli tähän joulupäivään vajaan tunnin juoksulenkki. Kevyt pakkaslumipeite oli laskeutunut yön aikana maahan, joten melkein jokainen tie oli suuntaan tai toiseen lähes auraamaton. Sehän sopi. Pieni haaste on aina tervetullutta, varsinkin kun energiaa oli ehtinyt tankata jo useamman päivän ajan. Parin päivän jouluruokaähkyn jälkeen aineenvaihdunta kiittää ja kumartaa, kun sille antaa hiukan boostia liikunnan avulla. Samalla raitis ulkoilma tekee hyvää mielelle siinä missä kehollekin.
Sain myös pienen hetken omaa rauhaa, mietintää ja pohdintaa.
Tästä on taas hyvä jatkaa.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluntaikaa...

Palaan mielessäin hetkeksi omaan lapsuuteen. Lapsuuden jouluun. Siihen tunteeseen, siihen todellisuuteen - aattoaamun ihanuuteen ja ihmeellisyyteen.
Ilmassa on taikaa, jännitystä ja odotusta. Toinen toistaan pohdittavampaa ajatusta, mitähän se pukki tänä vuonna toisikaan.
Palaan taas takaisin tähän päivään, tähän hetkeen ja rakkaaseen tyttäreen. Hän yhtä innolla latelee kysymyksiä, ihmettelee ja kummastelee, miettii ja pohtii. Odottaa ja odottaa. Kärsimättömänä.
Ei unta silmään kauaa riittänyt kun pukki mielessä vain on. Television aattoaamun ohjelmat onneksi ajanviete on verraton.
Milloin? Milloin? Milloin? Milloin se pukki oikein tulee, tivaa nelivuotias. Ei auta vaikka kuinka monta kertaa sen pienelle kertois, kysymys on hetken päästä taas uus.
Lapsen mieli. Lapsen usko. Tuo mahtava voima, joka kauas kantaa. Se auttaa uskomaan että hyvä voittaa aina pahan ja kaikki päättyy onnellisesti vastoinkäymisistä huolimatta.
Annettakoon lapsemme vielä nauttia tästä taiasta niin kauan kuin mahdollista.
Jouluntaika on ainutlaatuinen, se laittaa aikuisenkin miettimään, ehkä joulupukkiin on sittenkin uskomista... <3

Heittäydy hetkeksi lapsenmielelle, usko uskomattomaan ja anna jouluntaian viedä mukanaan!

Nautinnollista joulua <3

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulufiilikseen matka käy...

Klo 8.35
Kiireiset ihmiset juoksevat juniin, busseihin, ehkä vielä viimehetken lahjaostoksillekin. Kaupunki elää yhä täydellä sykkeellä. Työpäiviä monilla on vielä muutama ennen kuin joulu saa tulla.
Istun junassa matkalla kohti joulurauhaa. Rauhaa saan kuitenkin odottaa, sillä se on vielä kaukana tästä hetkestä. Kireitä, tiuskivia ihmisiä laukkuineen ja lahjakasseineen. Yksi huutaa lapselleen, toinen miehelleen.
Äänekäs venäläisperhe on pahin. Heidän ääni kuuluu varmasti toiseen päähän pitkää vaunujonoa. Lapset kinaavat videopelistä ja äiti naputtaa vieressä, mies välillä ärähtää.
Maailmaan onneksi mahtuu ääntä ja lapset saavatkin olla äänekkäitä. Mutta mites on aikuisten laita?

Klo 11.38
Jonotan ruokakaupassa. Hihnalle lapataan tavaraa siinä määrin että tiedän tämän kauppareissun kestävän. Ostoskärryt toinen toisensa jälkeen näyttävät pursuavan laatikoita laidasta laitaan, on kinkkua, leikkeletta, kalaa, joululimppua, konvehteja, herkkuja joka lähtöön.
Maailmanloppua ei tullut tänäkään vuonna mutta joka vuosi joulun alla tuntuu siltä että aivan kuin elämää ei olisi enää joulun jälkeen. Hamstrataan, törsätään, syödään ja juodaan kuin ei enää huomista tulisikaan.

Klo 13.01
Yritän nukkua päiväunia. Rentoutua ja rauhoittua. Kauppareissu oli viimeinen niitti jouluostoksille. Tämä saa riittää.
Ikkunasta näkyy kaunis lumivalkea maalaismaisema hivenen auringonsäteillä terästettynä. Tämä kaikki joulunalusaika on vienyt lähes kaikki voimani, melkein järjenkin. Nyt on aika levätä. Olen näemmä perillä.

"Arkihuolesi kaikki heitä, jouluglögit vahvat keitä, sillä mantelit ja rusinat peitä, juotuas juomaa näät enkeleitä."

Kiireetöntä joulua kaikille <3 data-blogger-escaped-br="br">


perjantai 21. joulukuuta 2012

Kohti valoa!

Tänään käännämme katseen kohti valoa. Pimeys taittuu ja matka kohti kevättä, kohti aurinkoa alkaa. Taas kerran. Tunnelin päässä näkyy piste, joka tästä päivästä lähtien alkaa kirkastumaan hetki hetkeltä, minuutti minuutilta.
Olen ollut viime aikoina naimisissa sanojen ja lauseiden kanssa. Joskin olen myös joutunut kirjoittamaan niinkin paljon eri lähteisiin ettei omaan blogipostauksiin ole sitten löytynyt enää riimin riimiä.
Aina eivät sanat soinnu, eikä myöskään tekstiä synny. Silloin on hyvä vain antaa asian olla, hetken aikaa, rauhassa - kyllä sieltä taas jotain tipahtaa.
Tällä viikolla on tipahtanut yhtälailla sanoja suusta tekstiin kuin ideoita uusiin treenitapoihin. Aika on ollut kortilla joulun alla, joten treenit on pakostakin jääneet lyhyeen mutta sitäkin tehokkaampaan settiin. Olen kunnostautunut viime aikoina intervalli-tyyppisillä treeneillä, joissa syketasot hipovat taivaita. Puolessa tunnissa voi saada paljon aikaan jos osaa ja uskaltaa haastaa itseään.

Tämän viikon treeneihini kuului kaksi saman tyyppistä intervallisettiä.

Ensimmäisessä yhdistin juoksumatolla 2 minuuttia kestävät juoksuvedot 12km/vauhdilla lihaskunto-osioon, jossa tein intentiiviset 2 x 20 sekunnin monipuoliset lihastreenit vaihdellen liikkeitä aina juoksuosioiden välissä.

Toisessa treenissä pidättäydyin enemmän aerobisessa. 32 minuutissa vaihdoin juoksumattoa ja soutulaitetta 2 minuutin välein pitäen syketasoa jatkuvasti korkealla.

Kumpainenkin treeni tuntui loistavalta vaihtelulta, enkä ehtinyt sen kummemmin miettiä kyllästymistä missään vaiheessa.

Näillä eväillä on hyvä lähteä joulun viettoon! Joulufiiliksistäni voi lukea enemmän tästä.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Äidin sydän, jonkun muun järki...

Kaiken se kestää. Melkein lähes kaiken. Äitiys meinaan.
Suunnitelmat sotkettuna. Järjenjuoksu katkaistuna, äiti silti toimii. Sydämellä. Se valvoo yötäpäivää lapsensa vierellä. Kuskaa ruokaa sänkyyn. Kylmää käärettä. Silittää ja paijaa. Pesee pyykkiä ja vaihtaa likaiset lakanat hetkessä puhtaisiin. Äiti heittää itsensä hetkeksi syrjään ja tekee sen mikä on lapselleen parasta. Oman jaksamisen kustannuksellakin.
Näillä fiiliksillä mentiin viikonloppu perjantai-illasta alkaen. Kaksi unetonta yötä ja kaksi haasteellista päivää. Yritä nyt siinä vielä skarpata.
Edellisessä elämässä olisin saattanut stressaantua että "apua, treenit ovat jääneet liian monelta päivältä väliin" tai että "apua, koti on kuin hävityksenkauhistus enkä ole ehtinyt imuroimaan" mutta en enää. Olen näemmä kasvanut taas ihmisenä ja oppinut jotain priorisoimisesta ja voimavarojen jakamisesta.
Eilen illalla mietin sohvalla maatessani ja tuijottaessani telkusta jotain hömppäleffaa että kuinka loppujen lopuksi tyttäreni jos joku on opettanut minulle ja kasvattanut minua enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa.
Olen oppinut vieläkin enemmän olemaan armollinen itselleni ja ottamaan ehkä himpun verran kevyemmin asiat kuin ennen.
Olen oppinut nauramaan itselleni ja virheilleni, ja jopa myöntämään ne aika nopeastikin - lapsi osaa kyllä kertoa epäkohdat eikä siinä selittelyt auta.
Olen oppinut varautumaan äkkinäisiin suunnitelmien muutoksiin ja tekemään entistäkin nopeammin ratkaisut seuraavasta toimintamallista.
Vaikka pinnani ei aina pidä - ja siihen tarvitsen yhä koulutusta - niin silti koen silmieni avautuneen monille kasvunkohdille.
Huonosti nukutuilla öillä kehokaan ei ole valmis vastaanottamaan fyysistä rääkkiä. Väsyneenä kunto ei kehity eikä myöskään lihaskudos reagoi toivotulla tavalla. Loukkaantumiset ja kudosvauriot ovat uhkana, eikä väsyneenä mikään treeni juuri tuota sen kummemmin mielihyvääkään.
Unohda siis räkäposkellatreenit ja ylipitkät juoksulenkit ja panosta mieluummin kehoa ja mieltä huoltaviin asioihin kuten lepoon ja rentoutumiseen sekä rauhoittumiseen.
Kehoa on hyvä kuunnella ja varsinkin väsyneenä, stressaantuneena tai flunssan kourissa.

Ole armollinen itsellesi - ylisuorittamisella ei ole kovin kauaskantoisia vaikutuksia!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-H-


lauantai 8. joulukuuta 2012

Huipulla tuulee.

Rakastan mäkiä. Etsin niitä tarkoituksella. Oli kyseessä juoksulenkki, kävelylenkki, hiihtolenkki tai fillarilenkki, mäkiä on löydyttävä. Ne antavat haasteen, ne vahvistavat, kasvattavat ja tekevät kaikesta, ainakin omasta mielestäni, mielekkäämpää.
Hiihto- tai laskettelukautta en ole vielä ehtinyt korkkaamaan mutta pulkkailukauden kylläkin jo muutamaankin otteeseen.
Olen kotoisin keski-Suomesta, jossa lapsuus vietettiin mäkiä laskien mutta myös niitä ylös kiiveten. Onko parempaa mäkitreeniä kuin juosta hangessa laskettelurinnettä ylös? No eipä juuri ja se tuli taas testattua eilen.
Aina kun tämän mahdollisuuden saan, käytän sen hyväkseni.
Alastulo olikin sitten hiukan helpompaa, pulkalla ja renkaalla. Superia!!!


Mäestä ei tingitä.


Mitä isot edellä sitä pienet perässä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsepäisyyspäivä.

Suomi juhlii taas itsenäisyyttään, 95. kertaa. Presidentin linna täyttyy fiinistä väestä ja juhlia tapitetaan taas telkusta miljoonin silmäparein, nähdäkseen ja todistaakseen kuka mokaa ja kuka onnistuu asuvalinnassaan.
Meillä pienessä Suomessa kun ei ole muita seurapiiriglamouria pursuvia juhlia kuin linnanjuhlat niin annettakoon uteliaille edes kerran vuodessa aihetta "oskarien" arvoiseen juhlaan.
Me olemme pieni kansa mutta sitäkin sinnikkäämpi sellainen. Taistelemme sisulla, luovuttamatta. Periksi ei anneta vaikka kuinka pahalta tuntuisi, kyyneleet niellään ja pettymykset lakaistaan maton alle. Tunteita ei juuri näytetä, ei hyvässä eikä pahassakaan.
Suomalaisuus. Mitä se on? Mitä se merkitsee?
Nykypäivän nuorille sota-aika ja sen ajan ihmiset alkavat olla vain historian havinaa. Sota-ajan ihmiset alkavat käydä harmillisesti vähiin. Olemme astuneet aikaan, jossa historian kirjoissa on käännetty lehti uudelle aikakaudelle. Meille rauha on liiankin itsestäänselvyys emmekä ajattele sitä välttämättä sen enempää.
Olen itse vielä sitä sukupolvea, jonka isovanhemmat olivat rintamalla. Isoäidit lottina, isoisät kiväärin varressa. Olen saanut omin korvin kuulla kokemuksia ja nähnyt omin silmin kranaatin sirpaleiden aiheuttamia vammoja.
Kaikki kunnioitus ja kiitos kaikille heille, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta, jotta tämä maa olisi parempi paikka olla ja elää meille tuleville sukupolville. Älkäämme nyt vain pilatko sitä.
Suomi on hyvä maa, ihan oikeasti. Valitamme asioista, jotka ovat meillä Suomessa olleet liiankin hyvin nousukausien aikana. Valitamme asioista, jotka ovat monessa muussa maassa vielä huonommin.
Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Nähdäkseen asiat kauempaa horisontista, suurena kuvana. Laajempi perspektiivi antaa enemmän ajatuksia, muuttaa arvoasteikkoa ja tekee meistä suvaitsevaisempia. Jokaisen suomalaisen pitäisi lähteä jonnekin hetkeksi, elää jokunen vuosi jossain muussa maassa ymmärtääkseen kotimaan hienouden ja arvostaakseen asioita, jotka meillä on enemmän kuin hyvin. Vielä toistaiseksi.
Seitsemän vuotta opetti itselleni paljon, niin omasta itsestäni kuin kotimaastani ja suomalaisuudesta. Mutta nyt jo kuutisen vuotta täällä takaisin ollessani, harmikseni olen alkanut sortua samoihin kliseemäisiin valituksiin, joita meillä suomalaisilla on tapana harrastaa.
Olisikohan taas aika muuttaa jonnekin muualle, jotta saisin taas pudotettua itseni todellisuuteen??

Kuudes joulukuuta -kappale soi aina päässäni itsenäisyyspäivänä ja mieleeni tulevat isovanhempani joita kyynel silmissä kaipaan suuresti....

Hyvää itsenäisyyspäivää 95-vuotias Suomi!

-H-

tiistai 4. joulukuuta 2012

Uusiutumisen tarve asuu syvällä.

Uusiutumisen taito antaa meille jokaiselle mahdollisuuden. Se antaa mahdollisuuden luoda jotain uutta, saada aikaan uusia aluevaltauksia ja valloittaa maailma uudesta perspektiivistä. Jokaisella meistä on tämä mahdollisuus, kaikki vain eivät osaa käyttää sitä hyödyksi.
Suurin osa meistä on niitä "työmuurahaisia", jotka vievät päivänsä läpi samalla kaavalla viikosta toiseen, ehkä jopa vuodestakin toiseen. Osa tyytyväisinä, osa taas ei niin tyytyväisinä.
Asialle ei aina viitsitä tehdä mitään, tyydytään osaan ja ollaan onnellisia tai onnettomia.
Havaitsin tänään äärimmäisen kiireen keskellä kuinka vain "suoritin" kaikkea. Aamu alkoi väsyneenä tyttären päivähoitoon viemisellä, siitä minuuttiaikataululla sinne sun tänne. Päivään mahtui koulutusta, paperihommia, kahvakuulatuntia, valokuvausta ja PT-asiakkaita. Sain suorittamisesta yliannostuksen kertaheitolla, sillä tämän kaltaisia ylikiireisiä päiviä pyrin välttämään viimeiseen saakka.
Kiire ja suorittaminen saa minut voimaan pahoin koska koen etten pysty, enkä ehdi, näkemään, kuulemaan, tuntemaan tai muuten vain aistimaan ympärilläni olevaa maailmaa. Suorittaminen on minulle uusiutumisen este. En pääse kiireessä lähelle mitään uusia aistiärsykkeitä, jotka ovat ahaa-elämysten ja ideoiden edellytys.
Minulla on pakonomainen tarve uusiutua, luoda uutta, kehittää ja kasvaa ihmisenä. Se tulee minulta luonnostaan ja se on osa minua.
Haluan aistia ihmisten olotiloja, nähdä ja kuulla mitä ympärilläni tapahtuu. Vain havainnoimalla pystyn viemään itseäni eteenpäin, olemaan läsnä siinä hetkessä ja sitä kautta synnyttämään jotain uutta.
Vaikka tänään vain suoritin ja puuskutin eteenpäin kuin höyryveturi, niin jotain silti jäi käteen: havaitsin ja opin itsestäni yllämainitut asiat. Eli joskus hyvä näinkin:)

Tästä on hyvä jatkaa...

maanantai 3. joulukuuta 2012

"War machine" rules!!!

Tänään paljastui heikkouteni. En tiedä johtuiko se äärimmäisen huonoista kolmen tunnin yöunista vai onko ylävartaloni lihakset ihan oikeasti niin heikossa kunnossa. Mene ja tiedä.
Oli niin tai näin, varmaa on se että CrossCore on huipputehokas treeniväline koko kehon lihaksille.
Jostainhan se aika omiin treeneihin on repästävä ja siihen olen varannut säännöllisesti nyt ainakin maanantain aamupäivät aikaa. Vaihtelua on olla edes joskus jonkun muun ohjaamalla tunnilla ettei aina ole itse se, jolla on tuulisuojat naaman edessä.
CrossCore, jopa "War machine"-nimelläkin tunnettu, kattooon, puolapuihin, rekkitankoon tai taljaan ripustettava "köysihärpäke" ottaa luulot pois treenaajaltaan.
Tänään 45 minuutin tunnilla tehtiin vain ja ainoastaan köysissä liikkeitä. Auts! Ja mä kun luulin että olen ihan kohtalaisessa kunnossa.
CrossCoren teho perustuu toiminnalliseen harjoitteluun voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta hyödyntäen ja kehittäen. Vastuksena on oman kehon paino, ei sen enempää.
Taasen tuli todistettua kuinka käytämmekään kehostamme vain murto-osan sen potentiaalisesta kapasiteetista. Meidän kehosta on vaikka mihin! Nyt salaa lähden harjoittelemaan roikkumisia ja leuanvetoja jotta saan uusia ärsykkeitä keholleni vanhojen jatkeeksi.
Tämä oli päivän parasta antia ja varsinkin kun oli taas se maanantai.

Mukavaa viikkoa!!

-H-
Käy kiinni!!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Positiivisten asioiden havainnointia.

Fillarini oli maastoutunut takapihalle muiden fillarien tavoin metrin korkuisen lumikinoksen alle. Ihmiset kaivoivat tienposkessa lapioilla autojaan lumihangesta tai vastavuoroisesti lapioivat itselleen parkkipaikkaa lumikasojen alta.
Tämä on sitä elämää lumikaaoksen keskellä.
Kävin tyttäreni kanssa ulkoilemassa puistossa, joka sekin oli hautautunut lumeen. Jouduimme tamppaamaan polun umpihankeen, jotta pääsimme liukumäelle saakka. Tyttäreni mielestä se oli hauskaa, äidin mielestä ei niinkään.
Elämässä joskus matka hidastuu. Eteen tulee esteitä tai jarruja. Tällä hetkellä yhtäkkinen lumentulo on ollut monelle shokki, johon ei oltu varauduttu näin nopealla aikataululla.
Mutta miettikääpä mitä tämä kaikki meille tuo tullessaan: muutosta!
Autojen kaivaminen lumihangesta antaa meille ylimääräisen happihyppelyn, vahvistaa lihaksia ja kuluttaa energiaa - toki se myös kuluttaa hermoja ja aikaa, jota muutenkaan ei ole liialti päivässä tuhlattavana.
Tarpominen umpihangessa taasen tekee samaa. Joudumme tekemään lihaksillamme enemmän töitä eteenpäin pääsemiseksi, joten kuntohan siinä kohoaa. Onko moittimista?
Joskus elämässä vaan on tilanteita, jolloin meidän on aurattava itse tiemme eteenpäin ja tehtävä oma polkumme, jota kukaan muu ei ole vielä kulkenut. Haasteita elämästä on löydyttävä muuten emme pääse eteenpäin, vahvistu ja kehity.
Olkoon tämä talvi minulle se haaste. Yritän löytää lumesta ja kaikesta tästä kylmyydestä mahdollisimman paljon hyvää, jotta kasvan taas ihmisenä yhden kinoksen verran.
Ja miettikääpäs, juokseminen umpihangessa vasta kehittääkin kuntoa ja vahvistaa lihaksia. Siitä jopa osaan jo nauttiakin!

Näillä siis mennään.