Mistä on hyvät juoksijat tehty?

Muutama ystäväni on juoksemassa tulevana viikonloppuna Helsinki City Maratonin. Toinen ensimmäistä kertaa, toinen taas ei muista enää maratoniensa määrää.
Olen kummankin kanssa ollut viime aikoina paljon yhteydessä ja keskustelunaihe on ollut 90 prosenttia juoksuun liittyvää. Ymmärrettävää, kun h-hetki lähestyy.
Vinkkejä ollaan vaihdeltu puolin toisin, ja olen itsekin avannut silmiäni eri näkökulmille. Suurin ongelma kummallakin on ollut ehdottomasti motivaatiotekijät.
Toinen on on aloittanut aktiivisen juoksuharrastuksen miehensä innoittamana vuosi sitten ja juoksi ensimmäisen virallisen puolimaratoninsa keväällä. Lenkkarit tuntuivat niin hyvältä jalassa että ystäväni ilmoittautui sitten vielä maratonillekin. Kunnioitettavaa!
Motivaatio on kuitenkin ollut kesän aikana kiven alla ja välillä koko treenaus on tuntunut raskaalta. Niin tyypillistä, niin yleistä.

42 kilometriä on pitkä matka juosta, ja varmasti sitä kilometrimäärää miettii treenatessa monta kertaa. Muistan itsekin miettineeni. Paljon.
Oli kyse sitten maratonista tai juoksemisesta yleensä, motivaation ylläpitäminen vaatii paljon työtä. Juoksu on henkisesti tappavaa, jos siihen ei ole latautunut oikeanlaisella energialla. Tällä energialla tarkoitan, henkistä energiaa. Toki hyvä ruokavalio pitää muistaa myös, minkä kautta saamme fyysisen jaksamisen.
Juoksussa on oltava mukana kokonaisvaltaisesti, se on mielen ja kehon tasapainon löytämistä. Alkuun onkin hyvä kysyä itseltään kysymys "miksi minä oikein juoksen?". Jokaisella on siihen omat syynsä ja niiden syiden selvittämisen kautta opimme hyödyntämään myös itselleen sopivia motivointikeinoja.

Tossua vaan toisen eteen.

On nähtävä itsensä juoksijana. Mutta mikä tärkeintä, on nähtävä itsensä juoksemassa. Jos jatkuvasti toistamme sanoja "ettei minusta ole tähän", niin näin myös tulee käymään. Usko itseen, omiin kykyihin ja voimavaroihin kantaa kauas. Jos on päättänyt aloittaa juoksuharrastuksen, niin kuka tahansa pystyy siihen, jos vain uskoo että "tämä on minun juttuni".
Sama pätee maratonille valmistauduttaessa. Sillä hetkellä kun on ilmoittautunut juoksemaan sen 42 km, motivaatio on yleensä huipussaan. Samoin usko itseemme. Tämä tunne on säilytettävä loppuun saakka muistaen että jokainen treenikerta vie meitä lähemmäksi maaliviivaa. Meidän tulee nähdä itsemme ylittämässä maaliviivaa, ei niinkään voivotellen kuinka pahalta se koko reissu tuntuu kolmenkympin jälkeen.
Ensimmäiseen maratoniin treenatessani 2006, minulta usein kysyttiin seuravaa "mitä jos et pääsekään maaliin?" -- olin ihan ihmeissäni kysymyksestä, koska en ollut itse edes sitä ajatellut. En ollut antanut itselleni edes mahdollisuutta epäonnistua, ja se oli varmasti se parhain psyykkaus. Ja se ajatus vei maaliin.
Mielikuvin on hyvä juosta. Teen sitä paljon. Suunnittelen etukäteen uusia ideoita juoksureiteilleni ja malttamattomana odotan, että seuraavalla juoksulenkilläni pääsen toteuttamaan ne. Oli kyse sitten uudesta playlistasta ipodilla, uudesta juoksureitistä tai vaikka uusista juoksuvermeistä, kaikki nostattavat motivaatiota ja auttavat taas eteenpäin.
Jos joskus tarvitsen oikein kunnolla psyykkausta, niin etsin youtubesta videopätkiä, joilla saan itseeni sen tunteen mikä tarvitaan kun "kaikki on mahdollista".

Allaolevat videolinkit ovat muutamia lemppareistani...

http://www.youtube.com/watch?v=EokseUskyDI

http://www.youtube.com/watch?v=MIl5RxhLZ5U&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=QuRj20wPpyI&feature=related

Nämä videopätkät ovat kuin potku persuuksiin. Saavat liikkeelle. Toimimaan. Tekemään. Ylittämään rajoja. Haastamaan mahdottaman mahdolliseksi. Ja tajuamaan että vain me itse asetamme itsellemme rajotteita, pystymme kaikkeen jos vain uskomme pystyvämme.

Luova hulluus vie aina vaan pidemmälle.