"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Äiti vs. Tytär

Apua! Uhmaikäinen lapseni vie kaiken energiani, väsyttää minut henkihieveriin ja saa minut tuntemaan huonoa omatuntoa hermojen menetyksestä. Kaiken kukkuraksi välillä jopa tuntuu, että järkikin tässä alkaa mennä, eikä enää tiedä itkeä vaiko nauraa.
Äitiys. Se on haastavaa, voimia vievää. Tässä kysytään kanttia, luonnetta ja kärsivällisyyttä.
Kaiken antaneena, ja kaiken kantaneena sitä tuntee itsensä aivan raunioksi jokaisen viikon loputtua.
Huonosti nukutut yöt.
Sielujen taistot uhmaa ja omaa tahtoa pursuavan lapsen kanssa.
Kärsivät katseet puolisolle.
Tätäkö tämä vanhemmuus on?
Viime aikoina olen miettinyt paljon omaa fyysistä kuntoani. Ja varsinkin kestävyyskuntoani.
Kestävyyskuntoni on retuperällä äitinä ja näen kestävyyskunnossani parannettavaa myös juoksijana.
Molemmat vaativat kärsivällisyyttä ja treenausta, treenausta ja treenausta.
Niin äitinä, ja varsinkin uhmaikäisen vanhempana, johdonmukaisuus, periksiantamattomuus ja jämptiys ovat ehdottomia. Samaa voidaan sanoa kestävyysjuoksusta, tai muusta urheilusta.
Treeniohjelman johdonmukaisuus vie eteenpäin parantaakseen kerta toisensa jälkeen juoksukuntoa. Periksiantamattomuus on sinnikkyyttä, vaikka kuinka pahalta tuntuisi, väsyttäisi tai ei vain huvittaisi, niin silti ei luovuteta. Ja jämptiys on pysymistä itselleen luvatuissa harjoitusaikatauluissa.
Olit sitten äiti tai juoksija, tai vaikkapa molempia, niin kumpaakin pitää treenata, hioa teräviä särmiä, kehittää "turnauskestävyyttä", jotta lopputulos olisi paras mahdollinen.

Tiedän etten ole yksin näiden asioiden kanssa, ja tämä kirjoitus on kaikille teille, jotka löysivät itsensä rivien välistä.


Kaikesta huolimatta, minulla oli ihana viikonloppu tahtoa uhmaavan neidin ja rakkaan puolisoni kanssa <3.



maanantai 20. helmikuuta 2012

Get up and GO!

Tänä aamuna teki oikein kipeää. Herääminen huonosti nukutun yön jälkeen oli kuin kidutuksesta seuraava toimenpide. Pahempaa kuin pahin painajainen.
Olin niin puolikuollut, että koko aamun zombeilin kiitettävästi. Ajatukset harhailivat epäoleellisissa asioissa ja keskittymiskyky oli kadoksissa.
Riittävä uni on ratkaiseva tekijä ihmisen toimintakyvyn kannalta, sen sain huomata taas tänä maanantaiaamuna, kun tyttäreni oli heräillyt pitkin yötä pitäen minuakin valveilla useaan otteeseen.
Maanantain tapaan herätys oli taas klo 5.30. Ulkona odotti valtava määrä lunta, joita kukaan ei ollut vielä ehtinyt auraamaan pois. Pilates-tuntini täyttyi taas vakiporukasta, minkä jälkeen hyppäsin juoksumatolle herättelemään itseäni ja miettimään omaa olotilaa ja juoksukuntoani, jonka olen asettanut suurennuslasin alle tälle keväälle. Aikaa tänä aamuna ei ollut paljon, joten jokainen minuutti oli maksimoitava. Intervalliharjoituksia ja kaltevuuskulman nostoa.
Puoli tuntia riitti hengästymiseen ja sykkeen kohoamiseen lähemmäksi maksimia. Olo koheni huomattavasti, ja kuten olen aiemminkin sanonut; juoksutreeni ei koskaan kaduta!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Bikinit päällä pohjoisnavalla.

Miten tämä on mahdollista? Me suomalaisethan olemme tottuneet talveen, lumeen ja jäähän, korkeisiin kinoksiin ja lumimyrskyn jälkeen auraamattomiin teihin.
Nyt kuitenkin on havaittavissa ilmiö, että olemme melkein koko kansa kuin bikinit päällä pohjoisnavalla,  tietämättä yhtään miten toimia kun tiet ovat tukossa vastasataneen lumen jäljiltä, autot hautautuneet lumihankeen ja lastenvaunuilla on mahdoton saada metriäkään pyöriä pyörimään eteenpäin umpihangessa. Puhumattakaan takkuilevasta junaliikenteestä ja ihmisten talvikelien ajotaidoista.
Minun lapsuuteeni kuuluivat lumi, valtavat kinokset ja kinoksiakin suuremmat lumipenkat, joita aurausautot olivat kasanneet joka puolelle. Ja todellakin joka puolelle. Mutta minä olenkin kotoisin Keski-Suomesta, tarkemmin sanottuna Jyväskylästä.
Me hiihdettiin, luisteltiin, tehtiin valtavia "lumikaupunkeja" ja jäisiä liukumäkiä. Ajettiin kilpaa potkukelkoilla ja törmäiltiin stigoilla. Mitä korkeammat lumipenkat olivat, sitä paremmin sieltä huikkasi minisuksilla alas tai rakensi sitä mahtavammat lumiluolat, joiden katsomisesta perittiin pääsymaksuksi 50 penniä.

Joku unohtanut mersunsa hankeen,

Nykypäivän ihmiset kun eivät edes omista lumilapioita, saatikka osaa kaivaa onkaloita lumipenkkoihin, puhumattakaan autojen kaivamisesta lumihangesta.
Ihmetellään talvea, hämmästellään ja mietitään, että miten tämä on mahdollista, vaikka meillä on ollut talvi aina, jopa Etelä-Suomessakin.
Vaikka en ole talvi-ihminen ja vaihtaisin hetkenä minä tahansa kesäkeleihin, niin pohjoisempaa tulleena en kuitenkaan jää sormi suuhun jos lunta on liikaa.
Jos tietä ei ole aurattu, niin se aurataan, vaikka itse. Pätee kaikkeen elämässä.

"If there is no way, make one."


Vanhasta luopuminen antaa tilaa uudelle.

Luopuminen. Se on monesti vaikeaa monille, myös minulle. Ihminen on luonnostaan keräilijä, haalimme ympärillemme maallista mammonaa, keräämme muistoja menneestä ja pidämme monesti liiankin hanakkaasti kiinni asioista, jotka ovat turhia ja vain hidastavat matkaamme elämässä eteenpäin.
Tuttu ja turvallinen on rauhoittavaa, oli se sitten kuinka raskas taakka harteilla kannettavana tai tukkona turhana roinana kotinurkissa.
Minulle kevät symbolisoi uudestisyntymistä ja kaiken uuden alkua. Vuoden takaiset ajatukset ja olotilat palaavat väkisinkin mieleen, mutta voin huokaista helpotuksesta. Tämä kevät on täysin erilainen. Pursuan elämää, intoa, ideoita ja intohimoa. Tietoisesti olen pyrkinyt muuttamaan asioita, ajatuksia, toimintatapoja ja jopa luopunut taakoista harteiltani. Voittanut pelkoja, ottanut riskejä ja elänyt enemmän hetkessä kuin ehkä koskaan aiemmin.
Mikään ei ole mahtavampaa kuin tehdä tilaa uudelle! Sen symboliksi vedin eilen vaatekaappini aivan täysin alas, ja voisinko sanoa, että lähes puolet vaatteistani tuli karsittua raa'alla kädellä kierrätykseen.
Mahtavaa!
Kasa vanhoja vaatteita, joita en ole käyttänyt ikuisuuksiin.

Tulkoon kevät. Tulkoon aurinko. Tulkoon uudet kevät- ja kesävaatteet - tein tilaa teille!!!

Vaikkei maallinen mammona, kaikenmaailman krääsä ja ihanat vaatteet olekaan elämän pääasia, niin olkoon tämä vertauskuva sille, että joskus on hyvä luopua vanhasta, joka ei enää palvele toivotulla tavalla. On uskallettava uusiutua, kehittyä, puhdistautua. Katsoa eteenpäin ja jättää taakseen eilinen, ja ottaa tämä päivä uutena mahdollisuutena muuttaa asioita parempaan.



Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Ihanaa sunnuntaita kaikille <3


lauantai 18. helmikuuta 2012

Lenkkitossut valmiiksi -- Kilpailuaikaa tasan kuukausi!!!

Olen työstänyt viime aikoina paljon juoksuun liittyviä projekteja. Itseasiassa kaikki alkoi jo viime vuoden puolella ajatustyöllä, mutta mennyt vuodenvaihde lisäsi runsain mitoin vettä myllyyn niin, että moni asia sai pontta alleen aina enenevässä määrin.
Nyt olen innosta lennellyt pää pilvissä, mutta pitänyt silti tarpeen mukaan tossut maassa, ja antanut sydämenasialleni riittävästi aikaa ja energiaa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus kokea sama juoksuinnostus kuin minulla ja monilla miljoonilla muilla ympäri maailman.


Kevät tulee hurjaa vauhtia. Se on myös merkki siitä, että muutkin kuin talvijuoksijat uskaltautuvat sitomaan lenkkitossujen nauhat ja ottamaan sen ensimmäisen askeleen kohti kohoavaa juoksukuntoa.
Kevät on myös täynnä erilaisia juoksutapahtumia, joten jos koet niistä olevan sinulle motivaation kannalta hyötyä niin ilmoita itsesi, ja vaikka muutama ystäväsikin Naisten Kympille tai Helsinki City Run-tapahtumaan. Jo itsessään juoksutapahtumat ovat elämyksiä, jokainen tuntee itsensä voittajaksi oli loppuaika mikä tahansa.

Minua motivoi tänä vuonna kolme juoksutapahtumaa, joista kerron enemmän myöhemmin:)

Muutama viikko sitten julistin kilpailun alkaneeksi. Vielä ehdit mukaan, sillä aikaa on tasan kuukausi!! Palkintona on räätälöity juoksuohjelma yhdelle, tätä ei kannata missään nimessä missata. Käy kurkkaa kilpailun säännöt tästä, ja osallistu. Aikaa 18. maaliskuuta saakka!


perjantai 17. helmikuuta 2012

Pilkahdus kevätaurinkoa ja väriterapiaa.

Värejä. Rakastan värejä. Imen niistä energiaa samaan tapaan kuin auringosta.
Menneellä viikolla jokainen on varmasti huomannut pienen häivähdyksen kevättä. Vaatekaupat ovat laajentaneet väripalettiaan synkistä tummista sävyistä kirkkaisiin väreihin, punaisiin, sinisiin, keltaisiin, turkoosiin jne.


Menneellä viikolla auringon valo on saanut minut nauramaan ilman sen kummempaa syytä.
Ihmiset ovat hymyilleet enemmän ja tuntuneet pursuavan enemmän energiaa päivien pidentyessä ja auringon valon lisääntyessä.
Menneellä viikolla olen käynyt katsastamassa kevään värejä vaatekaupoissa useaan otteeseen. Notkunut ruokakauppojen värikylläisillä hedelmä- ja vihannesosastoilla ihaillen ja miettien millaista salaattia sitä tänään tekisi. Katsastanut uudet meikkitrendit ja ollut haltioitunut ihanista värisävyistä, joita on joka lähtöön. Ja ostanut kodin täyteen tulppaaneja.

Kesää odotellessa.

Rakastan tulppaaneja!

Menneellä viikolla olen myös havainnut, että tarvitsemme elämään värejä tunteaksemme itsemme elinvoimaisiksi. Ei siis ihmekään, että talven pimeimpinä kuukausina harva kokee itseään superihmiseksi, päinvastoin. Moni mieluummin käpertyy peiton alle kynttilän valoon rauhoittumaan ja jättää superviittansa naulaan odottamaan parempia aikoja.
Värit pääsevät valloilleen auringon valossa. Väri kuin väri hohtaa kirkkauttaan ja kauneuttaan auringon paisteessa. Maltan tuskin odottaa, että saan taas mahdollisuuden päästä kuvaamaan keväistä väriloistoa, ensimmäisiä kukan nuppuja, solisevia pikkupuroja ja heräilevää luontoa.
Oli kyse sitten vaatteista, kodin sisustuksesta, työympäristöstä tai vaikka ruuasta, niin energialataus on aina runsaampi kirkkailla väreillä.
Jos haluat lukea lisää väreistä niin klikkaa Ylen sivuille tästä oppiaksesi lisää kiehtovasta värien maailmasta.
Lounas kesken työpäivän voi energisoida jo väreillään.



maanantai 13. helmikuuta 2012

Rakennusprojekti.

Tähän aikaan vuodesta suurin osa ihmisistä alkaa heräillä talviuniltaan. Talven pimeys on kääntymässä voitonpuolelle, kun helmikuu kohtaa puolen välin. Toukokuuhun on enää yhtä pitkä matka kuin oli marraskuuhun. Olisi ihan hurraa-huutojen paikka! Jihuu:)
Vuoden alusta saakka minulla on ollut aivan mahtavia asiakkaita ohjattavana ja valmennettavana. Jokainen heistä on heittänyt omalla tavallaan haasteen kehään elämäntaparemontointia tai muita tavoitteita silmällä pitäen. Osa on jopa ollut hyvissä ajoin liikkeellä kesää ajatellen, ettei toukokuun viimeisellä viikolla menisi sormi suuhun, kun tarvitsisi niitä kesävaatteita alkaa päälle pukemaan, rantavarustuksesta puhumattakaan.
Olen pikkuhiljaa itsekin saavuttanut oman treeni-intoni viimeisen puolen vuoden aikana. On mahtava huomata kehittyvänsä taas tavalla, jota ei ole tapahtunut vuosiin.
Ohjaajana olemme ryhmäliikuntatunneilla asiakkaita varten, emme itseämme varten, joten pidemmän päälle pelkät ryhmäliikuntatunnit eivät vie meitä eteenpäin. Kehitystä tapahtuu tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jos haluaa ihan oikeasti viedä kehon hyvinvointia, lihaskuntoa ja kestävyyttä parempaan ja vahvempaan suuntaan, niin on varattava aikaa harjoitella myös omalla vapaa-ajalla.
Oma kuntoni on ollut vuosia vain ja ainoastaan ryhmäliikuntatuntien varassa. Viime kevät pysäytti tajuamaan, että liikunnan määrällä ei saada mitään hyvää aikaan, jos ja kun laatu kärsii. Pakkotoistoa toistakymmentä tuntia viikossa ei tee enää hyvää keholle eikä myöskään mielelle.
Virheistä viisastuneena nautin taas omasta treenaamisesta ja järjestän sille aikaa. Kehoni on kuin pitkään paussilla ollut rakennusprojekti, joka on saanut taas uutta pontta alleen. Edellisen rakennuttajan mennessä konkurssiin, uusi, parempi, ja viisaampi on tullut tilalle. Tästä on hyvä jatkaa, kun keho alkaa olla taas voimissaan.



Työn alla on alaraajojen muokkaus, koska niin reidet kuin pakarat ovat aina olleet kehossani ne "ongelma-alueet". Tarkoitan ongelma-alueilla sitä, että näille alueille kertyy ne pahimmat rasvakerrokseni ihan jo geeniperimänkin kautta. Vaikka lihaksia löytyy alaraajoista ihan riittämiin, niin pelkän spinning-pyörän selässä ja lenkkipoluilla keho ei muokkaannu niin kuin haluaisi. Tarvitaan "täsmätreeniä", joka kohdistuu lihaksiin, joita halutaan erityisesti muokata.

Projektin "Gluteus maximus" aloitin jo syksyllä 2011, mutta se ei saanut silloin ihan toivotulla tavalla tuulta purjeisiin. Kahvakuula, toiminnallisena harjoitteluna, vei minulta niin paljon energiaa, että täsmätreenit tietyille lihasryhmille jäivät hiukan vähemmälle.
Tämän vuoden alusta päätin jatkaa projektiani ja katsoa kuinka tehokkaasti 35-vuotiaan keho vielä muokkautuu.



Tänään oli siis jalka&pakara-päivä. Rakastan kokeellisia harjoituksia, joiden kautta saan haastaa kehoani uudenlaisiin liikkeisiin. Jalkaprässi ei minua motivoi millään tavalla, paitsi yhdellä jalalla, joten jätetään nämä laitteet muille. Tankoa, tankoa. Levypainoja, levypainoja. Kyykkyä, kyykkyä, joka suuntaan, askeleilla ja ilman. Kahvakuulaa. Hyppyjä. Kaikkea sitä mikä melkein jopa sattuu.

Tästä on minun treenini tehty.

Ja lopuksi on hyvä aina muistaa venytellä!




perjantai 10. helmikuuta 2012

Kylmät kädet, lämmin sydän. MITÄ, verenpainelääkitys??

Olen allerginen kylmälle. Ihan oikeasti.
Ääreisverenkiertoni heikkenee kylmillä ilmoilla niin rajusti, että sormistani pakenee veri totaalisesti muuttaen sormeni aivan valkoisiksi, toimintakyvyttömiksi ja tunnottomiksi.
Luulisi että liikkuvan ihmisen ääreisverenkierto olisi hyvä, sormet ja varpaat olisivat aina lämpimät, keho toimisi niin kuin pitäisi säällä kuin säällä, mutta näin ei aina ole.
Nyt ei voi enää sanoa, että minulla olisi asenneongelma talvea ja kylmyyttä kohtaan, minulla on nyt ihan oikea syy jopa vihata kylmyyttä ja talvea.
Kyseessä on oireyhtymä nimeltä valkosormisuus eli Raynaud'n tauti, joka diagnosoitiin lääkärissä vast'ikään. Oireita minulla on ollut jo vuoden päivät, en vain ole tiennyt mistä on ollut kyse.
Helppoa oli alkuun epäillä hermopinteitä ja kireitä lihaksia niska-hartiaseudulla, mutta kun vastausta ei löytynyt sitäkään kautta, oli lähdettävä tarkastelemaan asiaa muista lähestymistavoista.
Varmaa oli se, että nämä oireet ilmenivät yleisimmin kylmillä ilmoilla, ja se selkeytti diagnoosin lääkärin taholta.
Niin minä kuin lääkärikin epäilee tämän puhkeamisen liittyvän vuoden takaiseen burnoutiin, siinä missä muutkin silloiset kasvohalvaukset ja tunnottomuushäiriöt vaivasivat eripuolilla kehoa.
Valkosormisuus on periytyvää ja monilla se alkaa jo lapsena, mutta kuulemma aikuisiällä sen puhkeaminen on rinnasettavissa johonkin laukaisevaan tekijään kuten esim. sidekudos- tai verisairauksiin, hermohalvaukseen, vääränlaiseen lääkitykseen, tunne-elämän häiriöihin, stressiin.
Lääkkeitä en syö, mutta stressin ja sitä kautta tunne-elämän häiriöt/epätasapainon voin allekirjoittaa vuoden takaisesti.
Oireita voidaan lievittää pitämällä itsensä lämpimänä (eli pysymällä sisällä, hah!!!) ja reseptilääkkeillä, ts. verenpainelääkkeillä!!
"APUA!", oli ensimmäinen reaktioni - enkä ole vielä reseptiin kajonnut.
Tästä kaikesta suivaantuneena mietin vakavissani talvikausien viettämistä jossain lämpimässä, sillä vaikka kuinka toppautuisin ulos eskimon tavoin, niin en silti nauti siitä. Veri pakenee sormista joka tapauksessa jonkin ajan kuluttua, vaikka muu keho pysyisi lämpimänä.
Ainoa tapa pysyä lämpimänä ulkona kylmillä ilmoilla on jatkuva liikkuminen, pelkkä kävely ei riitä, tai vaatteiden alle laitettavat pienet "lämpötyynyt". Silloin ehkä saattaisin pystyä pitämään sormen päissä tuntoaistin tallella hiukan pidemmän aikaa.

Key West, Florida 2008.  Wish I was there...
Tämä on yksi mutka matkassa, mutta en ole muidenkaan mutkien antanut hidastaa menoani, joten en anna tämänkään.

Kesää odotellessa!!!

torstai 9. helmikuuta 2012

Ajan tajua.

Onko sinulle joskus käynyt niin, että huomaamattasi kello on jo vaikka mitä? Olet ollut niin keskittyneenä johonkin koko olemuksellasi, että ajantaju katoaa täysin.
Minulle kävi tänään juuri niin, en edes ehtinyt huomata kuinka aurinko jossain välissä hävisi taivaanrannan taakse ja pimensi ikkunanäkymän.
Eilisen lääkärissä käynnin jälkeen sain pari päivää sairauslomaa poskiontelontulehduksen takia, ja nyt tämä torstai-päivä on mennyt "home officen" merkeissä. Sitä se kauan vaivannut flunssainen olo sitten oli.
Harvoin istun aamusta iltaan tietokoneen ääressä, mutta tänään olen tehnyt poikkeuksen.
Aamulla olo oli sen verran huonovointinen, että ajatus oli viettää koko päivä peiton alla leväten, mutta lääkkeiden alkaessa purra sain jostain virtaa, järkyttävä paineen tunne poskissa ja ohimoilla alkoi helpottaa ja jostain ilmestyi oikein kunnon "draivi" päälle.
Ideoita ja materiaalia tekstin muodossa alkoi syntyä kuin itsestään, ja uppouduin siihen niin täysillä etten huomannut kuinka päivä vain livahti ohitseni.
Mutta olen tyytyväinen itseeni ja päivän tuotoksiini, joista kuullaan myöhemmin :)

Luovuus ei nuku koskaan. Niin totta.








Julistan kilpailun alkaneeksi!!!!

OTA HAASTE VASTAAN!


Vaikka ulkona vielä paukkuu pakkanen ja lunta on metreittäin tien penkereillä, niin joka vuosi se kevät ja kesä kuitenkin saapuu jossain vaiheessa.
Kevät on myös monille sitä aikaa kun sisäliikunta alkaa kyllästyttää ja mieli halajaa ulos liikkumaan.
Tiedän kokemuksesta, että (melkein) jokaisella on oikeasti salainen haave oppia juoksemaan. Moni kieltää sen viimeiseen saakka vedoten erilaisiin tekosyihin.


Olen nähnyt vuosien varrella ihmisiä, jotka ovat vannoneet henkeen ja vereen, etteivät koskaan tule juoksemaan muualle kuin bussiin tai hädän hetkellä jotain karkuun. Vuosien jälkeen kuulen että he ovat juosseet maratonin tai ottaaneet lenkkeilyn muuten vain elämäntehtäväksi. Oletko mahdollisesti yksi heistä??



Uskon että mikään ei ole mahdotonta!

Nyt jokaisella on mahdollisuus osallistua Juoksun pitkä oppimäärä- blogissani kilpailuun, jossa palkintona on yhdelle räätälöity juoksuohjelma.

Olit sitten vasta-alkaja, ja haluat oppia ihan oikeasti juoksun salat ja liittyä meidän monien "hullujen" juokkoon, tai sitten jo konkari, ja haluat parantaa tekniikkaasi ja ehkä tulevaa maraton-aikaasi. TÄMÄ KILPAILU ON JUURI SINUA VARTEN!!!!

Sääntöjä ei ole, taivas on vain rajana - sinun tarvitsee vain liittyä Juoksun pitkä oppimäärä-blogin lukijaksi, joiden kesken arpaonni suosii yhtä onnekasta maaliskuun 18. päivä!


KESÄ TULEE, OLETKO VALMIS???



tiistai 7. helmikuuta 2012

Juoksujalka ja Power Plate

Lievästi kadoksissa ollut juoksumotivaationi nosti tänään reippain mielin päätään. Ihanaa!
Olen vannoutunut ulkonajuoksija ihan jo siitäkin syystä, että saan itseni siihen tilaan kuin haluankin juoksun aikana olla: rento ja rauhallinen.
Juoksumatolla juostessani juoksusta tulee helposti suorittamista, jota vihaan yli kaiken. Lihakseni jännittyvät helpommin monotomisen liikeradan kautta ja edessä olevan saman "maiseman" katselu alkaa tympimään yllättävän nopeasti.
Pieni tauko itse juoksemisessa teki hyvää, sillä tänään juoksu kulki. Jopa juoksumatollakin.
Tasainen alusta antoi mahdollisuuden tunnustella kehon liikkeitä, jokaista askelta ja jokaista tärähdystä rullaavalla alustalla. Tuntuiko jossain kireyttä, puolieroja, lihasheikkoutta tms.
Tein siis tästä 45 minuutista matkan itseeni, oman kehon tuntemuksiin ja syy-seuraussuhteiden miettimiseen.
Lihaskunnon puolella otin palauttavaksi harjoitteeksi Power Platen, ja sen päällä tehtävät liikkeet oman kehon painolla. Kyykkyjä, punnerruksia, dippejä, staattisia pitoja jne.


Power Plate on laite, jonka idea perustuu lihasten tehokkaampaan supisteluun värinän ansiosta. Power Plate on loistava apuväline lihaskuntoa harjoitellessa, mutta sopii myös tehostamaan venyttelyliikkeitä ja rentouttamaan väsyneitä lihaksia.


Power Platesta voi lukea enemmän allaolevasta linkistä:

http://finland.powerplate.com/

Loistava laite palauttavaan harjoitteluun.

Liikepankkia ja ideoita löytyy.

Itse kehittelen aina uusia tapoja treenata, kun vanhat rutiinit alkavat tulla korvista ulos. Motivaatiohan on A ja O kaikessa mitä teemme, ilman sitä mikään ei ole pitkäkestoista.
Rikkomalla rutiineja niin omassa treeniohjelmassa kuin elämässä yleensä, saamme mielekkyyttä tekemisiimme.

"JOS JATKUVASTI TEEMME SAMOJA ASIOITA, EMME PÄÄSE LAINKAAN ETEENPÄIN."


maanantai 6. helmikuuta 2012

Pilatesta, painoharjoittelua ja epätäydellisyyttä.

Värini oli tänään oranssi. Itsevarma, iloinen ja positiivinen.
Väsymys oli sietämätön huonosti nukutun yön jälkeen. Tyttäreni oli pitänyt hereillä useaankin otteeseen, milloin painajaisten takia, milloin taas jostain muusta syystä. Tuntui ettei kukaan ollut saanut nukutuksi.
Herätys oli raakaa peliä puoli kuusi, kehon liikkeelle pääsemisen kanssa oli tekemistä.
Lunta oli tupruttanut muutama kymmenen senttiä lisää yön aikana ja tunsin lievää tyydytystä ajatuksesta, ettei minun tarvinut kaivaa autoa lumihangesta monen muun tavoin. Työpaikalleni on vain 10 minuutin kävelymatka.
Positiivisuus valtasi mieltä pikkuhiljaa lähestyessäni työpaikkaa.
Minua olisi odottamassa joukko pilates-tuntilaisia, jotka sitkeästi viikosta ja kuukaudesta toiseen jaksoivat herätä yhtä aikaisin kuin minä aloittaen uuden viikon parhaalla mahdollisella tavalla. Rauhallisella ja tasapainoisella energian tunteella.
Siinä pyöritellessäni chi-palloja ja miettien mikä tuoksu minua miellyttäisi tänä aamuna, käsiini osui oranssin värinen, jonka voima valtasi olotilani täysin. Nappi valinta!



Kehoni vaati toimintaa pilateksen jälkeenkin. Viikonlopun huilitauon jäykistämät lihakset päästettiin vapaaksi painoharjoittelulla. Flunssan oireisiin vedoten kuunnellen kehoa; rauhallisesti ja maltilla.




Maanantain informaatiotulva on aina joka viikko yhtä runsas. Aivan kuin joku kaataisi ämpärillisen ajatuksia kerralla päähän, osa uppoaa ja osa ei. Ei-uppoavat yrittävät uppoamista ehkä viikon keskivaiheilla. Vaihtelevalla menestyksellä.
Elämä on tietyssä määrin loputonta oravanpyörää. Viikosta toiseen toistamme samoja toimintoja, maanantaille omansa, tiistaille omansa jne. Kuukausista ja vuosista toiseen. Melkeinpä on mahdottomuus hypätä pyörän vauhdista pois, jos aikoo pysyä elämässä kiinni.
Rutiineja, kaavoja, malleja ja systematiikkaa on nyky-yhteiskuntamme täynnä. Liikunnasta on tehtävä rutiini tai tapa, elämäntapa, jotta siitä olisi hyötyä. Ruokailussa on oltava tietynlainen rytmi, jotta se olisi terveyden kannalta edullista. 
Kun katsomme elämäämme, arkeamme ja toimintatapojamme, näemmekö kaaosta vai olemmeko taitavia elämänhallinnassa? Vastaavatko päivät, viikot ja kuukaudet niitä asioita, joita toivomme ja oletamme tapahtuvan, vai onko meille jokainen päivä yllätyksiä täynnä niin hyvässä kuin pahassa?
Uskallan nykyään enemmän antaa asioiden mennä ohi ei-uppoavina. Jos tietotulva hipoo äärilaitoja, vältän stressin ottoa viimeiseen saakka. Pyrin olemaan liikkeellä oikealla energialla.
Tämän päivän värihän oli oranssi, tuoden iloa ja positiivisuutta, sekä itsevarmuutta olla epätäydellinen.



sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pakkasen puremaa.

Olen aina tiennyt, että minun ei kuuluisi viettää talvia hyytävässä kylmyydessä, pukea kaapin täydeltä vaatteita päälleni ja jäädyttää sormeni lähes paleltumispisteeseen.


Vaikka ihana aurinko loi tänä sunnuntaina idyllisen talvimaiseman, jota muissa maissa vain ihaillaan postikorteissa ja luontodokumenteissa, niin tämä ei ole minun juttuni.
Moni lentää tänne peräpohjolaan nauttimaan todellisesta talvesta, samaan aikaan osa suomalaisista suuntaa päinvastaiseen suuntaan, eli etelään. Samainen talviaurinko saa tänne jääneet suomalaiset ulkoilemaan, hangille hiihtelemään ja nauttimaan pakkasenpaukkeesta. Jotkut jopa nauttivat kylmyydestä enemmän kuin lämmöstä.
Pukeutumiskysymyshän talvinen sää on, niin kuin moni muukin sää, mutta silti kylmyydestä ei tarvitse tykätä.


Tänään yritin lenkkeilyä pakkassäässä. Olen tehnyt sitä nuoruudessa paljonkin, eikä se silloin ollut mikään ongelma. Sitten muutin pois Suomesta vuosiksi ja vierotin sietokykyni paukkupakkasista, ja tässä sitä ollaan. Kehoni ei siedä sitä enää lainkaan.
Osasin varautua kylmyyteen, mutta en kuitenkaan niin kylmään kuin ulkoa tänään paljastui. Jäätävä merituuli puhalsi raa'asti, mikä lisäsi asteita mittariin roimasti.
Talvinen kauneus oli kyllä läsnä, siitä ei ole epäilystäkään. Yritin ikuistaa lumista maisemaa, huurteisia puunoksia, jäisiä räystäitä, höyryäviä kuumavesiputkia yms. kameran linssin läpi. Kylmyys oli havaittavissa kaikkialla. Kylmyys jopa hyydytti kameranikin jäisistä sormistani puhumattakaan.
Se siitä lenkkeilystä ja ulkoilusta. Villasukat ja säärystimet tuntuivat jaloissa taivaalliselta kotiin päästyäni.


lauantai 4. helmikuuta 2012

Villasukkia ja viinimarjoja.

Oi voi, jäi aamun juoksulenkit juoksematta kun nokka valui vuolaana koko yön ja aamun. Kauan olenkin kärvistellyt tässä ilman flunssan flunssaa muiden hoitaessa sen puolestani, mutta nyt meikäläistäkin vedetään vällyjen alle lepäämään.
-18 astetta mittarissa ei pahemmin houkuttele ulos liikkumaan, vaikka kuinka tarkenemisessa olisi kyse vain ja ainoastaan pukeutumisesta. Ja siitähän siinä on kyse, totta tosiaan.
Kauppareissu riitti minun kohdalla tämän päivän ulkoiluun, huomenna uutta yritystä.
Kun flunssa yrittää iskeä, niin pahinta mitä siinä tilanteessa voi itselleen tehdä, on lähteä sitä poistamaan rankan treenin kautta.
On hidastettava tahtia, keskityttävä matalatehoiseen liikuntaan hikirääkin sijaan. Kuumeisena ei parane liikkua lainkaan. Senhän me kaikki tiedämme, eikö vain?
Oman kehon ja olotilan kuuntelu on tärkeintä. Se on sitä omasta hyvinvoinnista huolehtimista, tiedostamista, mitä keho milläkin hetkellä on vailla. Flunssaisena maalaisjärkikin sanoo "lepää!!!!", terveenä se taas huutaa "anna mennä vaan!!". Ja silloin mennään eikä meinata.



Tänään keskityn itsestä huolehtimiseen, vedän villasukkaa jalkaan ja teen tyttäreni kanssa lettuja kaivaen pakastimen uumenista kesäisiä vitamiinipommeja lisukkeeksi samaan malliin kuin aamupuuroonkin.

"Kuuntele kehoasi, sillä sekin kuuntelee sinua."



perjantai 3. helmikuuta 2012

Kasvukipuja.

 Se tuntuu pakaroissa. Se tuntuu reisissä. Se tuntuu jokaisessa lihaksessa vyötäröstä alaspäin. Se on se jalkatreeni, joka tuli tehtyä toissa päivänä ja jonka tuntemukset alkavat vasta tuntua kahden päivän päästä.
Tässä sitä ollaan. Kävellään kuin vanhus. Hivuttaudutaan istumaan sohvalle kuin mikäkin raihnanen ja sieltä ylös pääseminen onkin sitten toinen tarina.
Mutta. Tätä "kipua" minä rakastan!!! Tätä olotilaa tavoittelen aika-ajoin. Tämä on se mitä mieli ja keho vaativat pysyäkseen tasapainossa ja ollakseen tyytyväisiä.


Elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta, sanotaan, ja osittain se onkin totta. Jos haluaa kasvaa ja kehittyä on uskallettava ottaa askel oman turvaympyrän ulkopuolelle.
Oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä kuormituksesta niin kumpikin tarvitsee kehittyäkseen asioita, jotka avaavat meille uusia ulottuvuuksia.
Mitä kauemmas uskallamme kurkottaa sitä enemmän meiltä vaaditaan tasapainoilua. Elämä onkin tässä suhteessa kuin toiminnallinen harjoittelu; se vaatii myös tasapainoilun lisäksi hallintaa, koordinointia ja kokonaisuuden hahmottamista, jokaisella elämän alueella.
Tänään pidän vapaapäivän. Olen ja möllötän. Tuijotan ulos lumiseen talvimaisemaan ja annan lihaksille aikaa palautua. Huomenna suuntana taas juoksun hurmos, mahdollisesti sisätiloissa, jos pakkaslukemat ovat samaa luokkaa kuin tänäänkin.

" I don't count my sit-ups
   I only start counting
   when it starts hurting
   because they're the only 
   ones that count.
   No pain, no gain."
   - Muhammad Ali-



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Porkkana päivässä piristää!!

Tein itselleni jo eilisiltana selväksi, että keskiviikkoni tulisi alkamaan lihaskuntotreenillä. Ja rankalla sellaisella. Kaipasin sitä. Tarvitsin sitä. Koko kroppa vain vaati sitä.
Herätys kello kuusi. Ulkona pakkasta toistakymmentä astetta. Kaulaliina pyöräytetty muutaman ylimääräisen kerran kaulan ympärille suojaten jäätävältä ilmalta.
Minulla olisi ollut mahdollisuus nukkua vielä tunnin pidempään, mutta valitsin aamutreenit. Enkä katunut!!

No pain, no gain!
Tällä kertaa nostettiin ihan oikeasti rautaa. Niin tankoa, käsipainoja kuin kahvakuulaa. Painot nousivat loppua kohti ja meno kävi vain rankemmaksi. Käytiin kyykyssä syvällä, pidettiin painoja ylhäällä hakien kehonhallintaa horjuttavista tekijöistä ja haastettiin erilaisilla hypyillä niin reidet, pohkeet kuin pakaratkin.
Mahtava tunne!!!! Vedin niin loppuun saakka, kunnes tunsin kuinka lihakset eivät enää vain pystyneet yksinkertaisesti enempään.
Jos minua piristi aamutreeni, joka antoi potkua päivääni, niin monia varmasti piristi Liikuntakeskus FRESSIN porkkanat Helsingin katukuvassa ja talvinen Zumba Narikkatorilla porkkanoineen.
Mikä mahtava tiimi meillä - ja mikä mahtava energia!!!

Piristävät porkkanat!!! Go Carrots :D