Mahtavin juoksulenkki aikoihin!!!

Paras tapa herättää itsensä aamulla on tehdä jotain fyysistä. Siitä saa niin paljon energiaa koko päiväksi ja voittajafiiliksen.

Olen aina ollut innokas aamutreenaaja, joten mitään uutta ei ollut sännätä metsään lenkille klo 8. Kroppa tuntui jäykältä ja vatsassakin oli hiukan tukala olotila aamupuuron jäljiltä mutta se oli menoa silti.

Maalla anoppilassa kun oltiin, niin sieppasin talutushihnaan myös koiran. Muuten niin terhakka terrieri ei ollut kovin tottunut juoksemaan, joten määrätietoisesti jouduin käskyttämään koiraa pysymään rinnalla koko ajan aina metsäpolulle saakka. Siellä ilo pääsi haukulla ylimmilleen kun päästin sen vapaaksi ja kirmailtiin yhdessä ylä- ja alamäkiä mättäiden poikki aamuauringon pilkistäessä korkeitten puiden lomasta. Elämän pieniä asioita mutta silti niin suuria elämyksiä!

Mäkijuoksua metsässä.

Auringon alkaessa lämmittämään toden teolla, päätin palata hölkötellen takaisin puolen tunnin jälkeen. Huomasin haukun väsyneen ja anovan ilmeen että ”armahda minut tältä”, enkä ole niin sydämetön ihminen että tekisin eläinrääkkäystä, joten palautin koiran takaisin anoppilaan juomaan vettä ja huilailemaan. Energiaa puhkuen ja juoksun alkaessa rullata niin kuin sen kuuluukin, jatkoin omaa matkaani takaisin metsäpoluille.

Kaupunkilaisena aloin ymmärtää nyt kuinka suuri rikkaus oli asua maalla. En ollut oikeastaan näin konkreettisesti sitä koskaan ajatellut koska maastojuoksu ei ole ollut minun heiniäni kuin vasta viimeisen vuoden ajan. Olen aina juossut asfaltilla tai lenkkipoluilla mutta en ole koskaan oikein hakeutunut metsään juoksemaan ilman polkuja. Mistä olenkaan jäänyt paitsi!!!

Vuosi sitten kesällä tajusin tämän hienouden vanhempieni mökillä. Siellä riittää metsää, jota rämpiä tehdäkseen juoksusta erilaista. Haastavampaa. Ja hyödynsin sen.

Nyt oli taas aika fiilistellä samalla tavalla. Hypätä ojan yli rämeikköön hyppimään kivien ja kantojen päältä ja yli. Täydellinen esterata!

Eikä siinä vielä kaikki. Metsässä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ei autoteitä, ei melua pihoilta eikä muutakaan. Jätin musiikinkin korviltani pois ja kuuntelin vain sitä hetkeä, luontoa ja omaa kehoani.

Joskus on hyvä olla näin. Rauhassa.

Rauhoittava metsämaisema.

Vaihteleva maasto on juoksukunnon kehittymisen kannalta oleellista. Ei pelkkä suora, tasainen tie meistä juoksijaa tee, eikä varsinkaan hyvää sellaista. Umpimetsään ei tarvitse lähteä juoksemaan mutta ylä- ja alamäkiä kannattaa etsiä lenkkipolun varrelle. Ne kehittävät meitä juoksijana.

Lihaskuntotreenejä voi tehdä myös kivelle ponnistaen, yhdellä tai kahdella jalalla. Loistavaa harjoitusta reisille ja pakaroille.

Intervallitreenejä hiekkatiellä loppua kohti kiihdyttäen.

Ja mä olen juossut koko pienen ikäni, miten en ole tajunnut kymmenen vuotta sitten kuinka mahtavaa on treenata metsässä???