Lupa "koskettaa".

Joka perjantai teen näköjään yhteenvedon kuluneesta viikosta, ja siitä, mitä tuli taas opittua, annettua ja saatua. Työviikkoni on tiivistetty tätä nykyä neljään 10 tunnin työpäivään. Rankka puristus joka viikko, mutta aina perjantai-aamuna uurastus palkitaan kolmen päivän viikonloppuna.

Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisesti äärimmäisen rankka. Normaalia rankempi. Olen ollut todella väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta paljon mielenkiintoisia asioita on tullut eteen päivittäin, ja yksi mieleenpainuvimmista tapahtui keskiviikko-iltana.

Minulla on aina keskiviikon päätteeksi ihana body&mind-tyyppinen tunti. Tunnin sisältö vaihtelee rentoutuksesta syvävenyttelyihin, kehonhuoltoon ja kaikkeen siltä väliltä. Jokainen kerta on ainutlaatuinen, sillä asiakkaat sanelevat ja muokkaavat tunnin rakenteen omien tarpeittensa mukaan.
Tämän viikon keskiviikkona tunnille sattui vain kolme asiakasta. Mutta jokainen näistä kolmesta kuitenkin täytti jo läsnäolollaan 1/3 salista. Positiivisessa mielessä.
Pyysin tunnin alussa jokaista kuvailemaan päiväänsä yhdellä sanalla. Kiire. Kiire. Stressi. Siinä tiivistettynä nykyihmisen elämä.
Näiden kolmen sanan perusteella rakensin tunnin. Hengitysharjoituksia. Oman kehon luontaisen rytmin löytämistä. Kehon kokonaisvaltaista rentoutusta. Rauhoittumista. Ajatuksien poistamista kiireestä ja stressistä. Venyttelyä. Hiljaisuutta.
En muista koskaan aiemmin olleeni itse niin vahvasti henkisesti mukana kuin tällä kertaa. Aistimukseni olivat herkässä alusta alkaen, ja tunsin kuinka alkuun jännittyneet olotilat ja tuntemukset näiden kolmen asiakkaan keskuudessa alkoivat rentoutua loppua kohti. Täysin.
Tunnin loputtua huomasin erään naisen kiiruhtavan vauhdilla pois salista. Mieleeni tuli ajatus, että olinko loukannut häntä jollain tavalla, koska olin pyytänyt jokaista ajattelemaan päivän aikana tapahtuneita asioita, jotka olivat tuottaneet rauhattomuutta ja negatiivisia tuntemuksia.
Nainen kuitenkin palasi vielä takaisin ja pyysi anteeksi sitä, että oli ampaissut ulos sanomatta sanaakaan. Huomasin kuinka hänen silmänsä olivat itkuiset.
"Tämä oli vaan niin mahtava hetki. Puristuksen ja ahdistuksen tunne rintakehässä helpotti ja se aiheutti itkukohtauksen", hän kertoi silmät kosteina kyynelistä. Tunsin kuinka omiin silmiinikin alkoi nousta kyyneleet.

Nämä ovat niitä hetkiä, jotka jäävät mieleemme ikuisesti. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin tiedämme olleemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja nämä ovat niitä hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi teemmekään sitä mitä teemme.

Ihanaa viikonloppua!