Aamuaurinko.
Aamukahvi sängyssä.
Lapsen aito nauru, ja siitä kumpuava ilo.
Äidin ja tyttären yhteinen aamulenkki. Vaunuilla. Juosten.
 |
| Voi kun jokainen aamuni alkaisi näissä maisemissa. |
On kaksi paikkaa, joissa sieluni lepää juoksulenkillä. Toinen on metsä, mielellään mahdollisimman keskellä ei-mitään. Ja toinen on merenranta. Kun metsää ei ollut lähettyvillä, niin suunta oli kohti merta. Sen ylle laskeutuvia auringonsäteitä ja siellä lipuvia laivoja.
 |
| Sun 'n' Sea = <3 |
Jatkoin siis viime viikonloppuna aloittamaani "urakkaa". Juoksua pitkin Helsingin edustan rantaviivaa. Bongaillen toinen toisistaan kauniimpia purjeveneitä. Hymyileviä ihmisiä. Ja nuuhkien meren tuoksua.
Siitä sain voimaa. Energiaa. Kaikkivoipuus aatokset. Ja parhaan mahdollisen aloituksen päivään.
 |
| Kallioiden valloitus. |
Vaunuilla juokseminen on aina haaste, varsinkin epätasaisessa maastossa. Mutta minähän en haasteita pelkää, eikä myöskään tyttäreni, joka rakastaa äitinsä tavoin ylä- ja alamäkiä. Kivikoita ja kallioita.
Pienet pomput ja tärinät eivät matkaa haittaa, päinvastoin, tekevät siitä mielekkäämpää.
Ja onko mahtavampaa kuin saada juoksulenkille kaveri, joka osaa olla yhtä aidosti innoissaan ja ihastuksissaan merestä, laivoista, kallioista, rantahiekasta, portaista ja hetkessä elämisestä. Kiitos rakas tyttäreni!
 |
| Pieniä elämän ihanuuksia. Hetkiä jotka muistamme. |
Keho tottuu aika pian vaunujen kanssa juoksemiseen. En muista koskaan kokeneeni sitä epämukavaksi, kunhan muistaa vain vaihtaa pienin väliajoin työntökättä ja rentouttaa hartiat mahdollisimman hyvin. Voima ei tule käsivarsista vaan todellakin koko kehosta. Normaali, ilman vaunuja juokseminen, jopa tuntuu tylsältä tehokkaan puolitoistatuntisen "työntölenkin" jälkeen.
Näitä lisää! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti